Miten Länsipohjan huonomaineisimmasta miehestä tuli rakastetun Tuuvan esikuva? Ruotsin Lyckselessä on patsas, jonka kyljessä lukee, että Sven Tuuvan esikuva, sotamies Johan Zacharias Bång asui paikkakunnalla. Muistomerkki on seisonut sijoillaan sata vuotta, vaikka itse runoilija Runeberg vakuutti, ettei Sven Tuuvaa ollut oikeasti olemassa. Kuka siis on tämä Bång? Ja kuinka hänestä tuli yksi Suomen sodan sankareista?

Myyttien takana -sarja:

Teksti: Outi Hupaniittu

Ruotsin Lyckselessä on patsas, jonka kyljessä lukee, että Sven Tuuvan esikuva, sotamies Johan Zacharias Bång asui paikkakunnalla. Muistomerkki on seisonut sijoillaan sata vuotta, vaikka itse runoilija Runeberg vakuutti, ettei Sven Tuuvaa ollut oikeasti olemassa.Kuka siis on tämä Bång? Ja kuinka hänestä tuli yksi Suomen sodan sankareista?Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008Kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin rakastettu runo Sven Tuuva kertoo pojasta, joka oli yksinkertainen mutta vahva kuin karhu. Sven lähti sotaväkeen, koska "täällä teen ma kaikki hullusti, ehk’ eestä maan ja kuninkaan on kuolla selvempi". Mutta ruodussa sama meno jatkui. Kun käskettiin kääntyä oikeaan, Sven kääntyi vasempaan. Lopulta Sven sai näyttää taitonsa taistelussa pienestä sillasta. Ylivoiman edessä päällikkö käski sotilaat  perääntymään, mutta Sven teki taas väärin. Hän ryntäsi sillalle pistin ojossa ja pidätteli venäläisiä niin pitkään, että lisäjoukot ennättivät avuksi. Venäläisten peräännyttyä Sven löydettiin kuolleena: "Se luoti tiesi paikkansa - -  ei kajonnut se heikkohon ja huonoon otsahan, parempaan se pyrki vain, jalohon rintahan".

Lehtori löysi esikuvanNäinä päivinä tulee kuluneeksi 160 vuotta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden ilmestymisestä. Suomen sotaa kuvaavasta runokokoelmasta tuli heti bestseller, ja runoilijalta udeltiin sankarihahmojen taustoista. Kaikille kyselijöille Runeberg vastasi samoin: oikeat ihmiset esiintyvät oikeilla nimillään, muut ovat kuvitteellisia. Tämä ei lopettanut esikuvien etsimistä. Tarjokkaita vänrikki Stooliksi on puoli tusinaa, Lotta Svärdejä on löytynyt ainakin kolme, ja Sven Tuuvaan kytketään Johan Zacharias Bång, sotaveteraani, joka eli loppuelämänsä Pohjois-Ruotsissa, ei koskaan tavannut Runebergia ja kuoli kaksi vuotta ennen Tuuva-runon kirjoittamista. Tuuvan ja Bångin yhdisti todennäköisimmin ensimmäisenä Vaasan lyseon historian lehtori Oscar Rancken 1864 ilmestyneessä teoksessaan Fänrik Ståls Hjeltar och Skådeplatsen för deras bragder, joka pyrki juurta jaksain selvittämään, kuka kukin hahmoista "oikeasti oli" ja missä mikin runoelman kohtaus "oikeasti tapahtui". Rancken luonnehti Bångia Tuuvan oloiseksi sotilaaksi kuultuaan erään Suomen sodan veteraanin kertovan, kuinka Bång oli Koljonvirralla pitänyt yksin puoliaan vihollista vastaan ja haavoittunut pahoin. Rancken arveli, että Bångin oli Tuuvan lailla täytynyt kuolla haavoihinsa, joten hän ei tiennyt Bångin eläneen vielä vuosikymmeniä.Ranckenin maininta tuskin olisi yksin riittänyt nostamaan Bångia Tuuvan esikuvaksi. Bång piti huolen omasta osastaan viettämällä veteraanivuotensa varsin värikkäästi.

Lohjalta sotilaaksi LänsipohjaanToukokuun 25. päivänä vuonna 1810 Lohjalta muutti pois eräs mies. Hän oli Johan Zacharias Bång, joka oli syntynyt paikkakunnalla 19. huhtikuuta 1782. Lähteet eivät kerro, minne hän meni, mutta kolme vuotta myöhemmin hän oli Pohjois-Ruotsissa ja kirjoittautui täydennysmieheksi Länsipohjan rykmenttiin. Värväytymisasiakirjoihin merkittiin, että Bång oli suomalainen ja naimaton ja oli ollut kaksi ja puoli vuotta armeijassa. Suomalainen syntyperä ja yli kaksivuotinen palvelusura tarkoittavat, että Bång oli ollut Suomen sodassa. Oliko hän sama Bång, josta Ranckenin tapaama veteraani kertoi vain sukunimen mainiten? Tiedämme, että Koljonvirralla oli Bång-niminen sotilas, sillä hänet vietiin seuraavana päivänä Vieremälle sairaalaan. Etunimeä tai muuta tietoa paperit eivät kerro, eikä henkilöyttä voi tarkistaa Vaasan rykmentin asiakirjoistakaan, sillä iso osa niistä on kadonnut. Todennäköisesti kyseessä kuitenkin on yksi ja sama mies.

Tusinan taistelun veteraaniUseimmat kuvaukset Bångin kokemuksista Suomen sodassa perustuvat muistiinpanoihin, jotka kansatieteilijä Olof Petter Petterson teki Bångin asuinpaikoilla1800-luvun loppupuolella. Perimätiedon mukaan Bång otti osaa kenties jopa kolmeentoista taisteluun. Yksi tarinoista kuvaa nimenomaan Koljonvirran tapahtumia:Sotilaat olivat leiriytyneet joen pohjoispuolelle, kun tuli tieto, että venäläiset aikoivat hyökätä sillan yli. Sotamies Bång sai tehtäväkseen suunnata kanuunat ja laukaista ne, kun viholliset olisivat sillalla. Kun ensimmäiset venäläiset pääsivät sillan puoliväliin, Bång laukaisi kanuunan. Haulit löivät osan miehistä jokeen, osa kuoli heti. Bång apulaisineen veti kanuunan syrjään ja työnsi tilalle toisen. Jälleen Bång antoi venäläisten edetä puoleenväliin siltaa, laukaisi ja surmasi kaikki yli yrittäneet. Taas kanuuna vaihdettiin, ja Bångin laukaisu tyhjensi sillan. Tästä kolmannesta kerrasta venäläiset saivat tarpeekseen ja perääntyivät. Kertomus esittää yhteenoton lyhyenä kahakkana, vaikka Koljonvirran taistelu kesti tuntikausia. Tapahtumista puuttuu myös Bångin haavoittuminen. Jäljettömiin se ei kuitenkaan ole kadonnut, sillä se löytyy erästä toista, nimettömäksi jäävää taistelua kuvaavasta kertomuksesta. Sen mukaan Bång sai musketinkuulan olkapäähänsä ja joutui venäläisten vangiksi mutta onnistui tervehdyttyään pakenemaan.

Kipakalla miehellä kipakka vaimoBångin muita vaiheita Suomessa ei tunneta, mutta hänen elämäänsä Ruotsissa voimme seurata varsin tarkasti. Tiedämme, että 1813 hän osallistui Norjan sotaan, jossa Ruotsi valtasi maan Tanskalta. Tiedämme, että 1815 Bång työskenteli pitäjänsuutarina Uumajassa ja avioitui Anna Greta Baudinin kanssa ja että esikoisen Johan Reinholdin synnyttyä Bångit muuttivat Lyckseleen, missä syntyi tytär Laura Johanna. Tarinat Bångin perhe-elämästä ovat yhtä värikkäitä kuin kertomukset hänen sotaseikkailuistaan. Toisten mukaan vaimo oli nuoruudessaan opettanut taistelutaitoja ja paiskoi miestään kuin lapasta. Toiset taas kertoivat, että tulisieluinen ja kiivas Bång kuritti vaimoaan tämän ilkeän kielen ja viinanhimon takia. Kaiken kaikkiaan pariskunnasta puhuttiin niin paljon, että kumpikin osapuoli lienee ollut luonteeltaan vähintään kipakka, ellei suorastaan riidanhaluinen. Bångin kiivaus päätyi myös virallisiin asiakirjoihin. Vuonna 1828 Lyckselen kappalainen antoi pitäjänkokoukselle lausunnon, jonka mukaan Bång oli väkivaltainen ja hillitön ja tavan takaa tappeluissa.

Huono maine ajoi erämaahanVuonna 1830 Bångin maine oli niin huono, että perhe muutti naapuripitäjään Vilhelminaan. Rähinöistä oli levinnyt tieto sinnekin, joten perhe ei jäänyt kirkonkylään, vaan jatkoi eteenpäin erämaahan ja asettui vanhan lappalaispariskunnan kotanaapuriksi.Seuraavana vuonna Bång anoi lupaa uudistilan perustamiseen. Kun sitä oltiin myöntämässä, vilhelminalaiset asettuivat poikkiteloin. He eivät halunneet Bångia edes seitsemän peninkulman päähän kirkolta, eikä lupaa herunut. Bång valitti ratkaisusta ja jäi odottamaan uutta päätöstä.Odotusvuodet olivat Bångeille äärimmäisen köyhiä. Kesät perhe eli kalastuksella ja vähäisellä viljelyksellä, talvisin Bång kulki korjaamassa vanhojen asetovereidensa kenkiä, sillä hän ei enää saanut suutarin töitä. Hän ansaitsi lantin tai pari, mutta niillä ei elätetty perhettä, joten Anna Greta kiersi kerjuulla. Bång kuoli 10. huhtikuuta 1845 köyhänä ja maattomana, sillä lupaa tilan perustamiseen ei ollut vieläkään tullut. Vilhelminan kirkkoherran kerrotaan lukeneen saarnastuolista kuolintiedon ohella kaikki taistelut, joihin Bång oli osallistunut, ja muistuttaneen, kuinka urhea soturi tämä oli aikoinaan ollut.

Lehtimies tunsi tarinan ja tulkinnanVilhelminalaisille Bångin menneisyys oli uutinen. He saivat vasta nyt kuulla, millainen sankari heidän keskuudessaan oli elänyt, ja asenteet muuttuivat. Entistä riitapukaria ja kiertolaista alettiin muistella sotasankarina, ja Bångin maine kasvoi - kunnes kansatieteilijä Petterson tallensi, mitä Bångista kerrottiin. Kaikesta päätellen Petterson ei ollut kuullut Sven Tuuvasta, tai ainakaan hän ei tuntenut Oscar Ranckenin teosta. Suomalaiset ja ruotsalaiset tarinat Suomen sodasta elivät vielä erillään - Runeberg ja Tuuva olivat suosionsa huipulla Suomessa, Pohjanlahden takana muisteltiin urhoollista sotilasta, josta oli tullut kotipitäjänsä huonomaineisin mies. Tarinat yhdistyivät Suomen sodan satavuotisjuhlien aikaan 1908. Lyckselessä syntynyt lehtimies Valdemar Lindholm tunsi niin kertomukset Bångista kuin Ranckenin tulkinnan Tuuvasta. Kun aihe oli juhlavuonna ajankohtainen, Lindholm kirjoitti löytäneensä Lyckselen kirkkomaalta unohdetun haudan, jonka lahonneeseen puuristiin oli kiinnitetty paraatiplootu, nykykokardeja edeltänyt sotilaslakin koristelevy. Lindholmin mukaan plootu oli peräisin suomalaisesta sotilaslakista, ja hän ehdotti, että hautaan oli laskettu Tuuvan esikuva sotamies Bång. Lindholm korosti, ettei ollut varma, oliko hauta Bångin ja oliko Bång Tuuva, mutta esitti silti, että unohdettu sotasankari ansaitsisi tulla muistetuksi.Artikkeli innoitti muutkin kirjoittamaan. Epäilykset unohtuivat, ja seuraavissa artikkeleissa Bångin ja Tuuvan kytkös julistettiin faktaksi. Samalla Lindholmille huomautettiin, että Bång oli haudattu Vilhelminaan, joten Lyckselen haudan saattoi unohtaa. Myös kenraali Gustaf Sandels, Suomen sodan kuulun everstin Johan August Sandelsin poika, innostui asias¬ta, ja 1909 hän pystytti Bångille muistomerkin Lyckseleen - todennäköisesti siksi, että Lindholm oli siellä laatinut lehtijuttunsa. 101 vuotta Suomen sodan jälkeen kiveen kirjoitettiin, että Johan Zacharias Bång oli se mies, jota Runeberg kuvasi Sven Tuuvana.

Painettu sana teki tehtävänsäIlman Tuuvaa kertomukset Bångista olisivat varmaan jääneet länsipohjalaiseksi kansanperinteeksi - vaikka kyllä sattuma ja Bång itsekin tekivät parhaansa, ettei näin käynyt.Jos Bång ei olisi selvinnyt Suomen sodasta, lähtenyt Ruotsiin, avioitunut kipakan naisen kanssa, kertonut mukaansatempaavia tarinoita sotavuosistaan, tapellut tavan takaa kirkonmäellä, muuttanut erämaahan ja elänyt kurjuudessa, hänestä ei olisi tullut Länsipohjan tunnetuinta suomalaista eikä Suomen sodan kenties tunnetuinta rivisotilasta. Muiden sotamiesten hautaristit ovat saaneet kaikessa rauhassa lahota kirkkomaille, mutta Johan Zacha¬rias Bång ei todennäköisesti unohdu koskaan.Totuuden nimessä on vielä lisättävä, että painetun sanan mahti on hirmuinen. Vuoden 1908 lehtikirjoitusten seurauksena Bångin ja Tuuvan välille vedetään edelleen yhdysmerkki. Etenkin Ruotsissa elää vahva usko siihen, että Runebergin runo perustuu Bångin tarinaan, ja myös Suomessa tulkinnalla on kannattajansa. Luultavasti joku tämänkin artikkelin lukevista intoutuu vakuuttamaan, että Bång ihan oikeasti oli Tuuva. Tämä osoittaa, että Suomen sodan sankarit ovat edelleen tärkeitä niin meille suomalaisille kuin ruotsalaisille. Haluamme kuulla myyttisiä tarinoita sotasankareista ja uskoa, että fiktiokin voi olla totta.

Kuka oikein oli Sven Tuuva?Nykytutkimus on Vänrikki Stoolin tarinoiden taustoista yhtä mieltä runoilija Runebergin kanssa. Oikeat ihmiset esiintyvät oikeilla nimillään, mutta tarinat ovat ensisijaisesti sankarirunoutta ja vasta toissijaisesti sotakuvausta. Jopa niissä runoissa, jotka kertovat oikeista ihmisistä, Runeberg on antanut itselleen taitelijan vapauden, eivätkä taistelukuvaukset myötäile tosiasioita.Historian lehtori Rancken teki ratkaisevan virheen Tuuva-runoa tarkastellessaan. Hän oletti runon kuvaavan Koljonvirran taistelua, koska siinä oli samoja piirteitä kuin Tuuvan taistelussa: Tuuva kuului eversti Sandelsin johtamaan Vaasan rykmenttiin, ja sama rykmentti ja eversti olivat Koljonvirralla. Lisäksi kumpikin taistelu käytiin sillan herruudesta. Ranckenin tekstiä tarkasti tutkien huomaa, että hän toteaa Bångin olleen samanlainen sotilas kuin Tuuva. Hän ei väitä, että kyseessä olisi sama henkilö. Tämän päätelmän tekivät myöhemmät polvet, jotka lukivat runoa niin kuin halusivat - vaikka jo Bångin ja Tuuvan henkilöistä löytyy olennainen ero. Bångia ei kuvattu tyhmyriksi. Suomen sotahistorian tuntija, Turun yliopiston emeritusprofessori Jussi T. Lappalainen onkin korostanut, ettei Tuuvan kaltaista miestä olisi edes otettu armeijaan, sillä hän olisi asettanut kaikki suureen vaaraan. Sven Tuuvan esikuvan voisi kuvitella löytyvän Pohjanmaalta, missä on kerrottu yksinäisistä sankareista, jotka puolustivat siltoja ylivoimaisen venäläisjoukon edessä. Todennäköisin esikuva löytyy kuitenkin paljon kauempaa.Runeberg opetti Porvoon lyseossa. Historiantunneilla hän kertoi roomalaisesta Horatius Coclesista, joka vuonna 507 ennen ajanlaskun alkua taisteli Tiberjoen sillalla etruskeja vastaan. Runeberg toisti Sven Tuuvassa antiikin aikaista legendaa yksinäisestä urhosta, joka pelastaa sotilastoverinsa. Kapea silta oli hyvä valinta tapahtumapaikaksi, koska sillä yksi mies pystyy tekemään urotyön.

Outi Hupaniittu on suomalaisiin sankaritarinoihin erikoistunut historiantutkija.Vänrikki Stoolin tarinoista lisää: Runeberg hallitsi sotaviihteen. Tiede 1/2004, s. 22-26.

Tapahtumista täysiä vuosia. Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta Suomen sodasta. Merkkivuoden kunniaksi olemme saaneet uuden suomennoksen sodan runoista, Vänrikki Stoolin tarinoista. Siinä Sven Tuuva on taas ruotsalaisittain Dufva - aivan kuten oli silloin, kun Albert Edelfelt kuvitti nuoren sotilaan, jolla "pää huono oli, mut sydän paikallaan".Ruotsin Lyckselessä on puolestaan muisteltu sotamies Bångia, Virran mittelön urhoa. Muistopatsaalla järjestettiin juhlatilaisuus taistelun vuosipäivänä 27.10.2008.

Kuka sotamuistoja kertoi? Bångin tarinoiden alkuperä on epävarma, sillä toiset lähteet sanovat miehen kerskuneen muistoillaan, toiset väittävät, että hän raivostui, jos joku sodan mainitsikin. Sotakentiltä on kuitenkin niin paljon kertomuksia, etteivät ne voi olla pelkästään myöhempien muistelijoiden mielikuvitusta. Bång lienee ollut kuin Runebergin sotavanhus, jonka muistiin nousi "nuoruus, sen uljuus, urhokkuus".

Perhe-elämä räiskyvää. Bång oli kova tappelemaan, mutta osasi vaimokin. Hänelle maistui ryyppy, ja Bång sai iskun iskusta - jos tarinoita on uskominen. Miten Bång tätä kesti? Olisiko hän sotakentillä tottunut arvostamaan Lotta Svärdin kaltaisia vahvoja kenttäkaupustelijoita, jotka "kulkivat karskine urhoinens’, kun pyssyt paukkui ja luodit lens".

Bångkin tarttui pistimeen. Yksi Bångin taisteluista muistuttaa Tuuvan mittelöä. Siinä hän seisoo yksin vihollisten keskellä ja hakkaa näitä pistimellään, kunnes muut ehättävät apuun. Koljonvirralla kahakkaa ei käyty, sillä kertomuksesta puuttuu Virran yhteenoton "taistoa, ryskyä, pauhinaa".

Aika siivitti legendaa. Vähistäkin aineksista syntyy suuria kertomuksia, kun asioita tulkitaan niin kuin halutaan. Tarkempi tutkinta olisi jo sata vuotta sitten paljastanut, ettei Tuuvakaan "nukkunut lepäämään leikistään" Koljonvirran taistelussa. Isänmaallisuuden nostatuksessa sankarit olivat kuitenkin tärkeitä, ja Tuuva-Bång jos kuka sopi tehtävään. Objektiivisemmille tulkinnoille aika oli kypsä vasta 1950-luvulla.

Koljonvirralla olivat sankareita kaikki

Yksi Suomen sodan kuuluisimmista taisteluista käytiin Iisalmessa Koljonvirralla lokakuussa 1808. Suomalaiset voittivat yhteenoton, vaikka venäläisiä oli arviolta kuusi kertaa enemmän. Nykykäsityksen mukaan J. L. Runebergin runo Sven Tuuvasta ei kuvaa Koljonvirran taistelua, vaan vähäistä, fiktiivistä nujakkaa. Yhtä lailla voimme unohtaa sotamies Johan Zacharias Bångin version, joka antaa ymmärtää, että mittelö oli lyhyt ja Bång sen ratkaisija. Jo 1840-luvulla todemman kuvauksen tarjosi sotahistorioitsija Gustav Montgomery, joka itse oli 16-vuotiaana vänrikkinä osallistunut taisteluun.Hänen mukaansa kummallakin rannalla oli yli 30 kanuunaa ja melkein 10 000 kivääriä. Taistelu kesti koko päivän, eikä se rajoittunut sillalle, vaan levittäytyi penkereille molemmin puolin jokea. Laukauksia vaihdettiin virran yli, ja läheiset puut ja rakennukset syttyivät tuleen.Kun venäläiset yrittivät tunkeutua sillalle tulitusta pelkäämättä, Vaasan rykmentti lähti vastaiskuun pistimillä ja kanuunoilla, ja ne venäläiset, jotka eivät kuolleet ammuksiin, hukkuivat virtaan pakoon yrittäessään. Montgomery ei nimeä ketään taistelun yksittäiseksi ratkaisijaksi, vaan kertoo Vaasan rykmentin olleen hyvin urhea. Sotamies Bångia hän ei mainitse lainkaan - mutta me tiedämme, että hän oli paikalla, sillä hän haavoittui taistelussa.

Suomen sota oli osa eurooppalaista valtapeliä

Venäjä halusi sotatoimin pakottaa Ruotsin kauppasaartoon, jonka Ranska oli julistanut Britanniaa vastaan. Sodan kävivät suomalaiset sotilaat ruotsalaisessa komennossa. Sotatilanteet vaihtelivat, mutta lopulta venäläiset voittivat miesylivoimalla.

21.2.1808 Venäjän joukot ylittävät Suomen rajan. Ne työntyvät Savoon ja etenevät halki Etelä-Suomen.8.3. Venäläiset marssivat Hämeenlinnaan.23.3. Venäläiset valloittavat Turun ja jatkavat Ahvenanmaalle. 18.4. Siikajoella käydään sodan ensimmäinen varsinainen taistelu. Kenraaliadjutantti Adlercreutz lyö venäläiset.3.5. Viapori Helsingin edustalla antautuu taistelutta.12.5. Eversti Sandels taistelee Kuopion takaisin.21.8. Majuri von Fieandt kärsii pahan tappion Karstulassa.14.9. Venäläiset tuhoavat suomalaisten päävoimat Oravaisten suurtaistelussa.27.10. Sandels peittoaa venäläiset Koljonvirralla, mutta voitto ei käännä sodan suuntaa.19.11. Olkijoella solmitaan aselepo. Ruotsi lupaa vetää joukkonsa Suomesta.6.12. Nälkiintynyt ja tautien heikentämä armeija alkaa ylittää Kemijokea ja siirtyä Ruotsin puolelle.17.9.1809 Haminassa solmitaan rauhansopimus. 700 vuotta jatkunut Ruotsin valta päättyy. Suomesta tulee Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.