Yliluonnolliset uskomukset ovat paluuta pikkulapsuuden maailmankäsitykseen, jossa menevät vielä iloisesti sekaisin elottomat, elolliset ja psyykkiset ilmiöt.


jossa menevät vielä iloisesti sekaisin elottomat, elolliset ja psyykkiset ilmiöt.


  


Enemmän kuin kaksi kolmesta suomalaisesta uskoo jumalaan. Kaksi viidestä uskoo telepatiaan, ja joka neljäs arvelee, että henkiparannuksen avulla on mahdollista toipua vaikeistakin sairauksista. Melkein joka viides luulee, että noituuden avulla pystyy vaikuttamaan toisen ihmisen elämään. Joka kymmenennen mielestä tähdistä voi luotettavasti ennustaa ihmisen tulevaisuutta.


Mistä johtuu, että osa ihmisistä uskoo yliluonnolliseen? Psykologi, dosentti Marjaana Lindeman Helsingin yliopistosta alkoi kolme vuotta sitten hakea vastausta Suomen Akatemian tutkimushankkeessa. Heti aluksi hän törmäsi yllättävään ongelmaan.


- Luulimme, että olisi yksinkertaista määritellä, mitä yliluonnollisella ja taikauskolla tarkoitetaan, mutta eipä ollutkaan.


Kukaan ei omasta mielestään ole taikauskoinen. Ihmiset asettavat taikauskon rajapyykit mielensä mukaan. Yhdelle amuletit ja akupunktio ovat taikauskoa, toiselle vain toinen ja kolmannelle ei kumpikaan. Onko taikauskon määrittely vain makuasia?


Tai olisiko tasapuolisinta niputtaa kaikki virheelliset uskomukset taikauskoksi? Moni luulee, että valaat ovat kaloja. Väärin luultu, mutta taikauskoksi sitä tuskin voi sanoa. Vielä useampi elää siinä käsityksessä, että väri on esineen ominaisuus. Tämä uskomus on ristiriidassa tieteellisen tietämyksen kanssa, mutta ei sekään taida taikauskoksi kelvata.


 Lapsi omaksuu ydintiedon
Lopulta taikauskon ymmärtämiselle löytyi pohjaa lapsen psyykkisestä kehityksestä. Ihminen omaksuu jo elämänsä alkutaipaleella maailmasta tietoa, jota kenenkään ei tarvitse opettaa. Kaikkialla ja kaikkina aikoina me opimme samat asiat suunnilleen samalla tavalla ja saman ikäisinä. Meillä on siihen synnynnäinen, evoluution luoma valmius.


Lindemanin ryhmä päätyi määrittelemään taikauskoksi uskomukset, joissa tämä lapsuudessa omaksuttava ydintieto sekaantuu.


Ihmisen ydintietoon kuuluu intuitiivisesti omaksuttuja käsityksiä fysiikasta, biologiasta ja psykologiasta. Lapsi tajuaa hyvin varhain, että elottomia esineitä voi koskettaa ja katsella ja että ne ovat olemassa havaitsijasta riippumatta. Vaikka joku piilottaa pallon, se ei lakkaa olemasta. Lapsi oppii pian myös sen, etteivät esineet liiku ilman voimaa. Syöttötuolissa istuva taatiainenkin hämmästyy, jos tuoli lähtee liikkeelle itsestään.


Jo 8-14 kuukauden ikäiset ymmärtävät, että ihmiset ovat tavoitteellisia toimijoita - ja luulevat pitkään sen jälkeen, että niin ovat muutkin: autot, kukat, joet, aurinko ja tähdet. Heidän katsannossaan kaikella on tarkoitus. Viisivuotiaasta kuu saattaa nousta taivaalle, koska se haluaa tulla lasta katsomaan.


Kouluiässä vähitellen selkenee, että vain ihmisillä ja eläimillä on tarkoituksia ja aikomuksia. Elävä ja eloton erottuvat yhä selvemmin. Kahdesta ikävuodesta eteenpäin lapset alkavat ymmärtää myös psyykkisen ja fysikaalisen eroa. He tajuavat eron siinä, että toinen poika kuvittelee mielessään koiraa ja toisella on koira. Ajatuksella ei voi tehdä todellista koiraa eikä siirtää vuorta.


Paluuta lapsen ajatteluun
Taikauskossa tämä ydintieto sekaantuu: elottoman ja elollisen, fysikaalisen ja psyykkisen perusominaisuudet sotkeutuvat jälleen. Silloin ajatuksella voi sittenkin siirtää esineitä ja pyhässä joessa pestä pois pahat teot. Patsas voi vuotaa verta, ja rukoilemalla voi parantaa. Mikä tahansa on mahdollista.




Äly ja sukupuoli eivät vaikuta taikauskoon


- Yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen opiskelijoilla.


- Opinnoissa edistyminen ei kuitenkaan vähennä uskomuksia, vaan niitä on yhtä paljon pitkälle edenneillä opiskelijoilla kuin vasta aloittaneilla.


- Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen tai hallinnan tarve, arvomaailma, älykkyys, analyyttinen ajattelu tai sukupuoli eivät juuri vaikuta yliluonnollisiin uskomuksiin.


- Vanhemmilla on jonkin verran vaikutusta. Uskonnollisuuteen vanhemmat vaikuttavat voimakkaammin kuin muunlaisiin yliluonnollisiin uskomuksiin.


Lindemanin ryhmä tutki yli 3 000 eri koulutusalojen ja -asteiden opiskelijaa eri puolilta Suomea. Heiltä kyseltiin uskoa erilaisiin yliluonnollisiin ilmiöihin. Toisenlaisilla kysymyksillä testattiin psykologisia tekijöitä, jotka saattaisivat olla yhteydessä uskomuksiin: esimerkiksi neuroottisuutta, depressiivisyyttä, kontrollin tarvetta sekä intuitiivista ja analyyttistä ajattelua.


Kävi ilmi, että ihmiset, jotka uskoivat yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoivat yleensä muihinkin. Heillä oli siis selvä taipumus taikauskoon. Tällainen taipumus oli myös voimakkain yhteinen tekijä niillä, jotka luottavat uskomuslääkintään.


Taikauskoiset nuoret olivat taipuvaisia nojautumaan lapsuudenaikaisiin tiedostamattomiin intuitioihin, joissa ydintieto on vielä iloisesti sekaisin. Esimerkiksi energiaa moni heistä ajatteli aineellisena, elollisena ja henkisenä oliona, joka haluaa ja voi parantaa, tai jonka täytyy päästä virtaamaan vapaasti. Jos auton jarrut pettävät ja he joutuvat kolariin, he etsivät siitä tarkoitusta. Kolarin syyksi ei riitä kulumisen aiheuttama tekninen vika.


Kysymyspatterilla tutkittiin myös, millainen yhteys on uskonnollisuudella ja taikauskolla. Kävi ilmi, että ne liittyvät voimakkaasti toisiinsa: yliluonnollisiin ilmiöihin uskovat ihmiset olivat myös uskonnollisia. Toisaalta tutkimuksessa erottui pieni uskonnollisten ihmisten ryhmä, joka ei muuten uskonut yliluonnolliseen. Aiempien tutkimusten perusteella tällaiset ihmiset ovat yleensä tiukasti sitoutuneita kirkon oppeihin. Uskonnolliset uskomukset ovat oma lajinsa, koska kulttuuri, uskonnolliset yhteisöt ja instituutiot pitävät niitä voimakkaasti yllä.


 Kaksi tapaa käsitellä tietoa
Ovatko siis taikauskoiset kansalaiset juuttuneet älyllisessä kehityksessään pikkulapsen tasolle? - Eivät ole, vastaa Lindeman. Meillä kaikilla on kaksi tapaa käsitellä tietoa. Toinen on intuitiivinen, ei-kielellinen ja lähes tiedostamaton. Se sisältää muun muassa lapsuudessa omaksutut käsitykset maailmasta. Toinen on analyyttinen, koulutuksen valmentama ja järkeilevä. Tällä puolellaan taikauskoinen ihminen pystyy omaksumaan ja ymmärtämään tieteellistä tietoa siinä kuin skeptikkokin. Taikauskoisilla ihmisillä on kuitenkin taipumus nojata voimakkaammin intuitiiviseen puoleen.


Mistä tällainen taipumus johtuu, ei tiedetä vielä lainkaan, mutta sitä Lindeman haluaisi tutkia seuraavaksi. Keskeneräisiin intuitiivisiin käsityksiin tarrautuminen juontaa kuitenkin selvästi varhaisesta lapsuudesta. Jo kolmivuotiaiden ajattelussa näkyy eroja - riippumatta siitä, miten analyyttisesti  aikuiset heidän ympärillään maailmaa selittävät. Ei ole mahdotonta, että taipumus intuitiiviseen ajatteluun on periytyvää.


Usein intuitiivinen ja analyyttinen tiedonkäsittely toimivat huomaamattoman yhtäaikaisesti. Hyvin koulutettu älykäs ihminen saattaa siksi vaivatta säilyttää kaksi ristiriitaista uskomusta samasta asiasta. Toisinaan ne kuitenkin törmäävät. Sydän ja järki joutuvat ristiriitaan.


Mitäpä jos taikauskoinen kansanosa onkin oikeassa, isoksi kasvaneen lapsen ydintieto virheellistä ja totuus elottoman ja elollisen perusominaisuuksista toinen kuin suurin osa kansasta luulee tietävänsä? Eihän tiedekään tiedä kaikkea vaan muuttuu jatkuvasti, rajatiedon rakastajat perustelevat. Löytyykö historiasta esimerkkejä siitä, että yliluonnollisena pidetty onkin osoittautunut tieteellisesti todeksi? - Ei löydy, mikäli taikausko määritellään ydintiedon sekaantumiseksi, sanoo dosentti Lindeman. - Tiedon täydentyminen ei ole koskaan vienyt meitä kohti yliluonnollista vaan aina poispäin siitä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti