Loispistiäisellä on yhtä ikävät elintavat kuin kuuluisalla avaruushirviöllä.



Julkaistu Tiede lehdessä 5/2006



Kuvittele loinen, jolla ei ole ihoa vaan miltei läpäisemätön, metallinsävyinen kitiinipanssari. Sillä on kuusi pitkää jalkaa ja kunkin päässä suuret, sahalaitaiset, koukkumaiset kynnet. Peräpäässään se kantaa oman ruumiinsa pituista sapelimaista pistintä.

Pistin sisältää lamaannuttavaa myrkkyä. Kun uhri on myrkyn vaikutuksesta halvaantunut liikuntakyvyttömäksi, loinen munii saman pistimen avulla uhrin ruumiin sisään ja poistuu sen jälkeen paikalta. Jonkin ajan kuluttua myrkky lakkaa vaikuttamasta ja uhri jatkaa elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Muutaman päivän kuluttua uhri kuitenkin kohtaa väkivaltaisen kuolemansa, sillä sen sisällä muhivista munista kasvaa toukkia, jotka syövät sen kudoksia ravinnokseen. Kun aika on täysi, toukat tunkevat ulos uhrin ruumiista. Ne ryömivät piiloon koteloitumaan, käyvät läpi muodonmuutoksen ja kuoriutuvat esiin uusina täydellisinä loisina.

Jokseenkin tällaiseksi hahmottelivat unohtumattoman "Alien - kahdeksas matkustaja" -elokuvan kirjoittajat karmivan päähenkilönsä elintavat. Tarkalleen edellä kuvatun kaltaisen olennon voit löytää omalta takapihaltasi. Olennon tuttavallinen nimi on loispistiäinen, ja niitä elää Suomen luonnossa tuhansia lajeja.


Toukka syö elävää evästä

Loispistiäiset ovat nimensä mukaan pistiäisiä, siis muun muassa mehiläisten serkkuja, mutta hunajan sijaan ne ruokkivat toukkiaan muiden hyönteisten munilla, toukilla ja koteloilla. Jotkin loisivat myös aikuisissa hyönteisissä ja hämähäkeissä. Siinä missä mehiläinen käyttää myrkkypistintä puolustaessaan pesäänsä, loispistiäinen käyttää pistintään lamaannuttamaan esimerkiksi perhosen toukan.

Perhostoukan sisään loispistiäinen laskee yhden tai useamman munan, eikä sen tämän jälkeen tarvitse huolehtia jälkeläisistään. Loispistiäinen voi jättää munansa myös perhostoukan iholle, josta loisen toukat kuoriuduttuaan kaivautuvat sisään. Perhostoukan kohtalo on tosiaan hirvittävä. Käytännössä loispistiäisen toukat syövät isäntänsä elävältä sisältäpäin.

Tämä vaikutti syvästi nuoreen Charles Darwiniin: hänestä tuntui selittämättömältä, että Jumala olisi voinut luoda tuollaista julmuutta. Ehkei hän olisi vaihtanut papin ammattia luonnontieteilijän uraan ilman loispistiäisten kauhunäytelmää.


Aikuinen siitepölyä tai verta

Aikuiset loispistiäiset sen sijaan ruokailevat rauhallisesti kukkien siitepölyastialla monien muiden hyönteisten rinnalla. Tilaisuuden tullen ne voivat myös nuolla verta loisimansa isännän haavasta.




Kärsiikö toukka?


Kun loispistiäisen toukka syö isäntänsä sisuskaluja, kärsiikö isäntä tästä?

- Sitä on erittäin vaikea sanoa, toteaa eläintieteen professori Kai Norrdahl Turun yliopistosta.

- Loisinnan alkuvaiheessa toukan käyttäytyminen viittaa siihen, että se ei luultavasti kärsi ainakaan kovin paljon, hän jatkaa. Kun loispistiäisen toukka on vielä pieni, isäntä jatkaa elämäänsä niin normaalisti, ettei kokenutkaan tutkija pysty erottamaan esimerkiksi kahden perhostoukan käyttäytymisestä, kummassa loinen piilee.

Tilanne muuttuu, kun loinen on kasvanut isoksi ja valmistautuu poistumaan isännästään. Akatemiatutkija Tero Klemolan havainnot tunturimittarin toukista osoittavat, että loisinnan loppuvaiheessa toukka kasvaa hitaasti ja jää pieneksi ja aivan lopussa myös syömisinto hiipuu.

- Juuri ennen loisen ulostuloa toukka lähinnä kököttää paikallaan, Norrdahl kuvailee. - Loispistiäisen tunkeutuessa ulos perhostoukka välillä lojuu, välillä vääntelehtii sen näköisenä, että jos perhostoukka ylipäätään voi tuntea kipua, se kokee sitä varmaankin sillä hetkellä.

- Pohjimmiltaan kukaan ei kuitenkaan tiedä, pystyykö toukka kokemaan kipua tai kärsimystä, Norrdahl korostaa.


Helena Telkänranta
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.





Uhri löytyy jopa puun sisästä

Loispistiäisiä elää joka puolella, ja niitä on helppo nähdä lentelemässä saaliin haussa. Useat lajit ovat kooltaan hyönteismaailman keskikastia, noin senttimetrin pituisia, mutta esimerkiksi Suomessa tavattava porapistiäinen on myrkkypistin mukaan luettuna jopa seitsemän sentin pituinen. Toisaalta eläinmaailman pienimmät otukset kuuluvat niin ikään loispistiäisiin. Eräät Mymaridae-heimon lajit ovat vain millin kymmenesosan pituisia - pienempiä kuin monet yksisoluiset eliöt.

Porapistiäinen on paitsi näyttävän kokoinen myös muuten oivallinen esimerkki loispistiäisten hämmästyttävistä kyvyistä. Se munii havupuiden rungoissa eläviin hyönteistoukkiin. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka porapistiäinen löytää kohteensa syvältä rungon uumenista, mutta on mahdollista, että se havaitsee puuta järsivien toukkien aiheuttaman tärinän jaloillaan ja tuntosarvillaan. Toinen vaihtoehto on, että se haistaa toukkien käytävissä elävien sienten tuoksun.

Kun saaliiksi kelpaava toukka on paikannettu, porapistiäinen alkaa kairata pistimellään puun runkoa. 10-15 minuutin aherruksen jälkeen pistimenkärki osuu puun sisässä elävään toukkaan, ja muninta voi alkaa.

Porapistiäisen pistimenkärki on juuri omiaan puun kairaamiseen, koska se on muodoltaan poramainen. Ihmisten eri työkalujen tapaan eri loispistiäislajien pistimissä on erilaisia leikkuupintoja sen mukaan, millaiseen aineeseen on määrä tunkeutua.


Loispistiäislajeja valtavasti

Arviot koko maapallon loispistiäisten lajimääristä nousevat helposti satoihintuhansiin, mutta todellista lukua ei tiedä kukaan. Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmässä loispistiäisten monimuotoisuutta tutkivan Ilari E. Sääksjärven mukaan vastaava vaikeus on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla: - Eri tutkijoiden arviot maapallon kaikkien eliölajien määrästä vaihtelevat kolmesta miljoonasta kahteensataan miljoonaan.

Loispistiäisillä on tärkeä asema ekosysteemien toiminnassa, ja ihmisille niillä on merkitystä esimerkiksi biologisessa tuholaistorjunnassa. Silti loispistiäisten elintavat ja lajisto tunnetaan huonosti. Yksi syy on se, että niiden lajikohtainen tunnistaminen on vaikeaa. Moni nuori hyönteisharrastaja väsähtää ja valitsee kohteekseen vaivattomammat perhoset tai kovakuoriaiset.

- Sademetsien loispistiäislajistosta 95 prosenttia odottaa vielä löytäjäänsä, mutta uusista tutkijoista on pulaa. Suomessakin on tuhansia perhosharrastajia mutta vain kourallinen loispistiäisharrastajia, vaikka loispistiäislajeja on Suomessa paljon enemmän kuin perhoslajeja, Sääksjärvi kertoo.


Sietää isännän puolustusta

Yksi syy loispistiäisten suureen lajimäärään on monien ryhmien äärimmäinen erikoistuminen loisimaan vain tietyllä isäntälajilla.

Perussyy erikoistuneeseen lois-isäntäsuhteeseen on isännän immuunipuolustuksessa. Jotta esimerkiksi perhostoukan immuunipuolustus ei tuhoaisi loispistiäisen munia samalla tavoin kuin ihmisen immuunipuolustus tuhoaa bakteereja ja viruksia, loispistiäisellä täytyy olla pitkälle kehittyneitä vastatoimia. Ilari E. Sääksjärvi vertaa isännän sisällä olevaa loispistiäisen toukkaa sormessa olevaan tikkuun - elimistö pyrkii pääsemään kummastakin vieraasta esineestä eroon. Koska eri isäntälajien immuunipuolustukset ovat erilaisia, myös immuunipuolustuksen murtamiseen tähtäävien vastatoimien täytyy olla eri loispistiäislajeilla erilaisia.

Jotkin loispistiäiset munivat sellaisiin elimiin, joissa immuunipuolustuksesta huolehtivia soluja on vähän: esimerkiksi perhostoukan hermosolmuihin tai sylkirauhasiin. Toisten loispistiäisten munien pintarakenne puolestaan matkii isännän omien kudosten pintaa, joten isännän immuunipuolustus ei havaitse niitä.

Loispistiäisen monimutkainen suhde isäntään voi johtua myös muista syistä. Eräät trooppiset lajit hyökkäävät tietynlajisen hämähäkin kimppuun ja manipuloivat myrkyllään uhrin käyttäytymistä. Hämähäkki alkaa muutaman päivän kuluttua kutoa poikkeuksellisen muotoista verkkoa, joka muodostuu vain harvoista, tukevista langoista. Lankojen päässä, turvassa muurahaisilta ja muilta vihollisilta, tulee myöhemmin riippumaan loispistiäisen naamioitu kotelo. Hämähäkki itse on tuossa vaiheessa päätynyt loispistiäisen ravinnoksi.



Samuli Haataja on biologian opettaja ja jatko-opiskelija Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen osastossa.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.