Loispistiäisellä on yhtä ikävät elintavat kuin kuuluisalla avaruushirviöllä.



Julkaistu Tiede lehdessä 5/2006



Kuvittele loinen, jolla ei ole ihoa vaan miltei läpäisemätön, metallinsävyinen kitiinipanssari. Sillä on kuusi pitkää jalkaa ja kunkin päässä suuret, sahalaitaiset, koukkumaiset kynnet. Peräpäässään se kantaa oman ruumiinsa pituista sapelimaista pistintä.

Pistin sisältää lamaannuttavaa myrkkyä. Kun uhri on myrkyn vaikutuksesta halvaantunut liikuntakyvyttömäksi, loinen munii saman pistimen avulla uhrin ruumiin sisään ja poistuu sen jälkeen paikalta. Jonkin ajan kuluttua myrkky lakkaa vaikuttamasta ja uhri jatkaa elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Muutaman päivän kuluttua uhri kuitenkin kohtaa väkivaltaisen kuolemansa, sillä sen sisällä muhivista munista kasvaa toukkia, jotka syövät sen kudoksia ravinnokseen. Kun aika on täysi, toukat tunkevat ulos uhrin ruumiista. Ne ryömivät piiloon koteloitumaan, käyvät läpi muodonmuutoksen ja kuoriutuvat esiin uusina täydellisinä loisina.

Jokseenkin tällaiseksi hahmottelivat unohtumattoman "Alien - kahdeksas matkustaja" -elokuvan kirjoittajat karmivan päähenkilönsä elintavat. Tarkalleen edellä kuvatun kaltaisen olennon voit löytää omalta takapihaltasi. Olennon tuttavallinen nimi on loispistiäinen, ja niitä elää Suomen luonnossa tuhansia lajeja.


Toukka syö elävää evästä

Loispistiäiset ovat nimensä mukaan pistiäisiä, siis muun muassa mehiläisten serkkuja, mutta hunajan sijaan ne ruokkivat toukkiaan muiden hyönteisten munilla, toukilla ja koteloilla. Jotkin loisivat myös aikuisissa hyönteisissä ja hämähäkeissä. Siinä missä mehiläinen käyttää myrkkypistintä puolustaessaan pesäänsä, loispistiäinen käyttää pistintään lamaannuttamaan esimerkiksi perhosen toukan.

Perhostoukan sisään loispistiäinen laskee yhden tai useamman munan, eikä sen tämän jälkeen tarvitse huolehtia jälkeläisistään. Loispistiäinen voi jättää munansa myös perhostoukan iholle, josta loisen toukat kuoriuduttuaan kaivautuvat sisään. Perhostoukan kohtalo on tosiaan hirvittävä. Käytännössä loispistiäisen toukat syövät isäntänsä elävältä sisältäpäin.

Tämä vaikutti syvästi nuoreen Charles Darwiniin: hänestä tuntui selittämättömältä, että Jumala olisi voinut luoda tuollaista julmuutta. Ehkei hän olisi vaihtanut papin ammattia luonnontieteilijän uraan ilman loispistiäisten kauhunäytelmää.


Aikuinen siitepölyä tai verta

Aikuiset loispistiäiset sen sijaan ruokailevat rauhallisesti kukkien siitepölyastialla monien muiden hyönteisten rinnalla. Tilaisuuden tullen ne voivat myös nuolla verta loisimansa isännän haavasta.




Kärsiikö toukka?


Kun loispistiäisen toukka syö isäntänsä sisuskaluja, kärsiikö isäntä tästä?

- Sitä on erittäin vaikea sanoa, toteaa eläintieteen professori Kai Norrdahl Turun yliopistosta.

- Loisinnan alkuvaiheessa toukan käyttäytyminen viittaa siihen, että se ei luultavasti kärsi ainakaan kovin paljon, hän jatkaa. Kun loispistiäisen toukka on vielä pieni, isäntä jatkaa elämäänsä niin normaalisti, ettei kokenutkaan tutkija pysty erottamaan esimerkiksi kahden perhostoukan käyttäytymisestä, kummassa loinen piilee.

Tilanne muuttuu, kun loinen on kasvanut isoksi ja valmistautuu poistumaan isännästään. Akatemiatutkija Tero Klemolan havainnot tunturimittarin toukista osoittavat, että loisinnan loppuvaiheessa toukka kasvaa hitaasti ja jää pieneksi ja aivan lopussa myös syömisinto hiipuu.

- Juuri ennen loisen ulostuloa toukka lähinnä kököttää paikallaan, Norrdahl kuvailee. - Loispistiäisen tunkeutuessa ulos perhostoukka välillä lojuu, välillä vääntelehtii sen näköisenä, että jos perhostoukka ylipäätään voi tuntea kipua, se kokee sitä varmaankin sillä hetkellä.

- Pohjimmiltaan kukaan ei kuitenkaan tiedä, pystyykö toukka kokemaan kipua tai kärsimystä, Norrdahl korostaa.


Helena Telkänranta
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.





Uhri löytyy jopa puun sisästä

Loispistiäisiä elää joka puolella, ja niitä on helppo nähdä lentelemässä saaliin haussa. Useat lajit ovat kooltaan hyönteismaailman keskikastia, noin senttimetrin pituisia, mutta esimerkiksi Suomessa tavattava porapistiäinen on myrkkypistin mukaan luettuna jopa seitsemän sentin pituinen. Toisaalta eläinmaailman pienimmät otukset kuuluvat niin ikään loispistiäisiin. Eräät Mymaridae-heimon lajit ovat vain millin kymmenesosan pituisia - pienempiä kuin monet yksisoluiset eliöt.

Porapistiäinen on paitsi näyttävän kokoinen myös muuten oivallinen esimerkki loispistiäisten hämmästyttävistä kyvyistä. Se munii havupuiden rungoissa eläviin hyönteistoukkiin. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka porapistiäinen löytää kohteensa syvältä rungon uumenista, mutta on mahdollista, että se havaitsee puuta järsivien toukkien aiheuttaman tärinän jaloillaan ja tuntosarvillaan. Toinen vaihtoehto on, että se haistaa toukkien käytävissä elävien sienten tuoksun.

Kun saaliiksi kelpaava toukka on paikannettu, porapistiäinen alkaa kairata pistimellään puun runkoa. 10-15 minuutin aherruksen jälkeen pistimenkärki osuu puun sisässä elävään toukkaan, ja muninta voi alkaa.

Porapistiäisen pistimenkärki on juuri omiaan puun kairaamiseen, koska se on muodoltaan poramainen. Ihmisten eri työkalujen tapaan eri loispistiäislajien pistimissä on erilaisia leikkuupintoja sen mukaan, millaiseen aineeseen on määrä tunkeutua.


Loispistiäislajeja valtavasti

Arviot koko maapallon loispistiäisten lajimääristä nousevat helposti satoihintuhansiin, mutta todellista lukua ei tiedä kukaan. Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmässä loispistiäisten monimuotoisuutta tutkivan Ilari E. Sääksjärven mukaan vastaava vaikeus on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla: - Eri tutkijoiden arviot maapallon kaikkien eliölajien määrästä vaihtelevat kolmesta miljoonasta kahteensataan miljoonaan.

Loispistiäisillä on tärkeä asema ekosysteemien toiminnassa, ja ihmisille niillä on merkitystä esimerkiksi biologisessa tuholaistorjunnassa. Silti loispistiäisten elintavat ja lajisto tunnetaan huonosti. Yksi syy on se, että niiden lajikohtainen tunnistaminen on vaikeaa. Moni nuori hyönteisharrastaja väsähtää ja valitsee kohteekseen vaivattomammat perhoset tai kovakuoriaiset.

- Sademetsien loispistiäislajistosta 95 prosenttia odottaa vielä löytäjäänsä, mutta uusista tutkijoista on pulaa. Suomessakin on tuhansia perhosharrastajia mutta vain kourallinen loispistiäisharrastajia, vaikka loispistiäislajeja on Suomessa paljon enemmän kuin perhoslajeja, Sääksjärvi kertoo.


Sietää isännän puolustusta

Yksi syy loispistiäisten suureen lajimäärään on monien ryhmien äärimmäinen erikoistuminen loisimaan vain tietyllä isäntälajilla.

Perussyy erikoistuneeseen lois-isäntäsuhteeseen on isännän immuunipuolustuksessa. Jotta esimerkiksi perhostoukan immuunipuolustus ei tuhoaisi loispistiäisen munia samalla tavoin kuin ihmisen immuunipuolustus tuhoaa bakteereja ja viruksia, loispistiäisellä täytyy olla pitkälle kehittyneitä vastatoimia. Ilari E. Sääksjärvi vertaa isännän sisällä olevaa loispistiäisen toukkaa sormessa olevaan tikkuun - elimistö pyrkii pääsemään kummastakin vieraasta esineestä eroon. Koska eri isäntälajien immuunipuolustukset ovat erilaisia, myös immuunipuolustuksen murtamiseen tähtäävien vastatoimien täytyy olla eri loispistiäislajeilla erilaisia.

Jotkin loispistiäiset munivat sellaisiin elimiin, joissa immuunipuolustuksesta huolehtivia soluja on vähän: esimerkiksi perhostoukan hermosolmuihin tai sylkirauhasiin. Toisten loispistiäisten munien pintarakenne puolestaan matkii isännän omien kudosten pintaa, joten isännän immuunipuolustus ei havaitse niitä.

Loispistiäisen monimutkainen suhde isäntään voi johtua myös muista syistä. Eräät trooppiset lajit hyökkäävät tietynlajisen hämähäkin kimppuun ja manipuloivat myrkyllään uhrin käyttäytymistä. Hämähäkki alkaa muutaman päivän kuluttua kutoa poikkeuksellisen muotoista verkkoa, joka muodostuu vain harvoista, tukevista langoista. Lankojen päässä, turvassa muurahaisilta ja muilta vihollisilta, tulee myöhemmin riippumaan loispistiäisen naamioitu kotelo. Hämähäkki itse on tuossa vaiheessa päätynyt loispistiäisen ravinnoksi.



Samuli Haataja on biologian opettaja ja jatko-opiskelija Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen osastossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.