Loispistiäisellä on yhtä ikävät elintavat kuin kuuluisalla avaruushirviöllä.
Julkaistu Tiede lehdessä 5/2006
Kuvittele loinen, jolla ei ole ihoa vaan miltei läpäisemätön, metallinsävyinen kitiinipanssari. Sillä on kuusi pitkää jalkaa ja kunkin päässä suuret, sahalaitaiset, koukkumaiset kynnet. Peräpäässään se kantaa oman ruumiinsa pituista sapelimaista pistintä.
Pistin sisältää lamaannuttavaa myrkkyä. Kun uhri on myrkyn vaikutuksesta halvaantunut liikuntakyvyttömäksi, loinen munii saman pistimen avulla uhrin ruumiin sisään ja poistuu sen jälkeen paikalta. Jonkin ajan kuluttua myrkky lakkaa vaikuttamasta ja uhri jatkaa elämäänsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Muutaman päivän kuluttua uhri kuitenkin kohtaa väkivaltaisen kuolemansa, sillä sen sisällä muhivista munista kasvaa toukkia, jotka syövät sen kudoksia ravinnokseen. Kun aika on täysi, toukat tunkevat ulos uhrin ruumiista. Ne ryömivät piiloon koteloitumaan, käyvät läpi muodonmuutoksen ja kuoriutuvat esiin uusina täydellisinä loisina.
Jokseenkin tällaiseksi hahmottelivat unohtumattoman "Alien - kahdeksas matkustaja" -elokuvan kirjoittajat karmivan päähenkilönsä elintavat. Tarkalleen edellä kuvatun kaltaisen olennon voit löytää omalta takapihaltasi. Olennon tuttavallinen nimi on loispistiäinen, ja niitä elää Suomen luonnossa tuhansia lajeja.
Toukka syö elävää evästä
Loispistiäiset ovat nimensä mukaan pistiäisiä, siis muun muassa mehiläisten serkkuja, mutta hunajan sijaan ne ruokkivat toukkiaan muiden hyönteisten munilla, toukilla ja koteloilla. Jotkin loisivat myös aikuisissa hyönteisissä ja hämähäkeissä. Siinä missä mehiläinen käyttää myrkkypistintä puolustaessaan pesäänsä, loispistiäinen käyttää pistintään lamaannuttamaan esimerkiksi perhosen toukan.
Perhostoukan sisään loispistiäinen laskee yhden tai useamman munan, eikä sen tämän jälkeen tarvitse huolehtia jälkeläisistään. Loispistiäinen voi jättää munansa myös perhostoukan iholle, josta loisen toukat kuoriuduttuaan kaivautuvat sisään. Perhostoukan kohtalo on tosiaan hirvittävä. Käytännössä loispistiäisen toukat syövät isäntänsä elävältä sisältäpäin.
Tämä vaikutti syvästi nuoreen Charles Darwiniin: hänestä tuntui selittämättömältä, että Jumala olisi voinut luoda tuollaista julmuutta. Ehkei hän olisi vaihtanut papin ammattia luonnontieteilijän uraan ilman loispistiäisten kauhunäytelmää.
Aikuinen siitepölyä tai verta
Aikuiset loispistiäiset sen sijaan ruokailevat rauhallisesti kukkien siitepölyastialla monien muiden hyönteisten rinnalla. Tilaisuuden tullen ne voivat myös nuolla verta loisimansa isännän haavasta.
|
Kärsiikö toukka? Kun loispistiäisen toukka syö isäntänsä sisuskaluja, kärsiikö isäntä tästä? Helena Telkänranta |
Uhri löytyy jopa puun sisästä
Loispistiäisiä elää joka puolella, ja niitä on helppo nähdä lentelemässä saaliin haussa. Useat lajit ovat kooltaan hyönteismaailman keskikastia, noin senttimetrin pituisia, mutta esimerkiksi Suomessa tavattava porapistiäinen on myrkkypistin mukaan luettuna jopa seitsemän sentin pituinen. Toisaalta eläinmaailman pienimmät otukset kuuluvat niin ikään loispistiäisiin. Eräät Mymaridae-heimon lajit ovat vain millin kymmenesosan pituisia - pienempiä kuin monet yksisoluiset eliöt.
Porapistiäinen on paitsi näyttävän kokoinen myös muuten oivallinen esimerkki loispistiäisten hämmästyttävistä kyvyistä. Se munii havupuiden rungoissa eläviin hyönteistoukkiin. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka porapistiäinen löytää kohteensa syvältä rungon uumenista, mutta on mahdollista, että se havaitsee puuta järsivien toukkien aiheuttaman tärinän jaloillaan ja tuntosarvillaan. Toinen vaihtoehto on, että se haistaa toukkien käytävissä elävien sienten tuoksun.
Kun saaliiksi kelpaava toukka on paikannettu, porapistiäinen alkaa kairata pistimellään puun runkoa. 10-15 minuutin aherruksen jälkeen pistimenkärki osuu puun sisässä elävään toukkaan, ja muninta voi alkaa.
Porapistiäisen pistimenkärki on juuri omiaan puun kairaamiseen, koska se on muodoltaan poramainen. Ihmisten eri työkalujen tapaan eri loispistiäislajien pistimissä on erilaisia leikkuupintoja sen mukaan, millaiseen aineeseen on määrä tunkeutua.
Loispistiäislajeja valtavasti
Arviot koko maapallon loispistiäisten lajimääristä nousevat helposti satoihintuhansiin, mutta todellista lukua ei tiedä kukaan. Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmässä loispistiäisten monimuotoisuutta tutkivan Ilari E. Sääksjärven mukaan vastaava vaikeus on monien muidenkin eliöryhmien kohdalla: - Eri tutkijoiden arviot maapallon kaikkien eliölajien määrästä vaihtelevat kolmesta miljoonasta kahteensataan miljoonaan.
Loispistiäisillä on tärkeä asema ekosysteemien toiminnassa, ja ihmisille niillä on merkitystä esimerkiksi biologisessa tuholaistorjunnassa. Silti loispistiäisten elintavat ja lajisto tunnetaan huonosti. Yksi syy on se, että niiden lajikohtainen tunnistaminen on vaikeaa. Moni nuori hyönteisharrastaja väsähtää ja valitsee kohteekseen vaivattomammat perhoset tai kovakuoriaiset.
- Sademetsien loispistiäislajistosta 95 prosenttia odottaa vielä löytäjäänsä, mutta uusista tutkijoista on pulaa. Suomessakin on tuhansia perhosharrastajia mutta vain kourallinen loispistiäisharrastajia, vaikka loispistiäislajeja on Suomessa paljon enemmän kuin perhoslajeja, Sääksjärvi kertoo.
Sietää isännän puolustusta
Yksi syy loispistiäisten suureen lajimäärään on monien ryhmien äärimmäinen erikoistuminen loisimaan vain tietyllä isäntälajilla.
Perussyy erikoistuneeseen lois-isäntäsuhteeseen on isännän immuunipuolustuksessa. Jotta esimerkiksi perhostoukan immuunipuolustus ei tuhoaisi loispistiäisen munia samalla tavoin kuin ihmisen immuunipuolustus tuhoaa bakteereja ja viruksia, loispistiäisellä täytyy olla pitkälle kehittyneitä vastatoimia. Ilari E. Sääksjärvi vertaa isännän sisällä olevaa loispistiäisen toukkaa sormessa olevaan tikkuun - elimistö pyrkii pääsemään kummastakin vieraasta esineestä eroon. Koska eri isäntälajien immuunipuolustukset ovat erilaisia, myös immuunipuolustuksen murtamiseen tähtäävien vastatoimien täytyy olla eri loispistiäislajeilla erilaisia.
Jotkin loispistiäiset munivat sellaisiin elimiin, joissa immuunipuolustuksesta huolehtivia soluja on vähän: esimerkiksi perhostoukan hermosolmuihin tai sylkirauhasiin. Toisten loispistiäisten munien pintarakenne puolestaan matkii isännän omien kudosten pintaa, joten isännän immuunipuolustus ei havaitse niitä.
Loispistiäisen monimutkainen suhde isäntään voi johtua myös muista syistä. Eräät trooppiset lajit hyökkäävät tietynlajisen hämähäkin kimppuun ja manipuloivat myrkyllään uhrin käyttäytymistä. Hämähäkki alkaa muutaman päivän kuluttua kutoa poikkeuksellisen muotoista verkkoa, joka muodostuu vain harvoista, tukevista langoista. Lankojen päässä, turvassa muurahaisilta ja muilta vihollisilta, tulee myöhemmin riippumaan loispistiäisen naamioitu kotelo. Hämähäkki itse on tuossa vaiheessa päätynyt loispistiäisen ravinnoksi.
Samuli Haataja on biologian opettaja ja jatko-opiskelija Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen osastossa.
