Maamme kuuluisimmasta veriteosta, Köyliönjärven piispansurmasta, on 850 vuotta. Traagista tapahtumaa on selvitelty niin kauan kuin Suomessa on tehty kriittistä historiantutkimusta. Näyttää siltä, ettei Henrik-piispan kohtaloksi koitunutkaan kristinoppi vaan keskiaikainen pakkoruotsi.

Myyttien takanaArtikkelisarjassa kerrotaan historian henkilöistä, joista tiedetään enemmän värikkäitä tarinoita kuin tosiasioita.

Teksti:Simo Heininen

Maamme kuuluisimmasta veriteosta, Köyliönjärven piispansurmasta, on 850 vuotta.Traagista tapahtumaa on selvitelty niin kauan kuin Suomessa on tehty kriittistä historiantutkimusta. Näyttää siltä, ettei Henrik-piispan kohtaloksi koitunutkaan kristinoppi vaan keskiaikainen pakkoruotsi.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2005

Viimevuotisessa Suuret suomalaiset -äänestyksessä kansa nosti piispa Henrikin surmaajan 14. sijalle. Lallin taakse jäivät sellaiset menneisyyden kipsipäät kuin J. V. Snellman (24.) ja J. L. Runeberg (57.), joiden kunniaksi lippu vielä nostetaan salkoon, samoin Zacharias Topelius (72.). Henrik Gabriel Porthan, jolle ensimmäisenä Suomessa pystytettiin patsas, ei ollut tarjolle pantujen joukossa. Murhamiehenä kunnostautunut Eugen Schauman pääsi sijalle 34.

Suuret suomalaiset -kilpailun kunniaksi julkaistu teos kertoo Lallista seuraavaa: "Historia tuntee Köyliön Lallin murhamiehenä, joka surmasi pohjoista pakanakansaa kristinuskoon käännyttäneen piispa Henrikin. Kirkollisten legendojen ja kansanrunou-den kuvaama talonpoika Lalli on nähty sekä kiivasluontoisena tappajana että vaimonsa viekkauden uhrina, myöhemmin myös kirkon vastustajana, aikansa verokapinallisena ja sorretun kansan puolustajana."

Esittely tarjoaa varsin vakiintunutta, mutta osin vanhentunutta tietoa. Se perustuu keskiaikaiseen perinteeseen eikä ota huomioon- modernin historiantutkimuksen sadan viime vuoden aikana tuottamaa tietoa.

Legendat kuvaavat käännytysretkeä

Piispa Henrikistä ja Lallista kertoo kolme keskiaikaista lähdettä, kaksi kirkollista legendaa ja yksi kansanruno.

Pyhän Eerikin legenda, joka on laadittu runsaat sata vuotta tapahtumien jälkeen, kuvaa Ruotsin kuninkaan Eerikin ja Upsalan piispan Henrikin ristiretkeä. Sen mukaan "Suomen sokea ja julma pakanakansa" aiheutti Ruotsille niin raskaita vahinkoja, että pyhä Eerik-kuningas kokosi sotajoukon kansansa vihollisia vastaan. Kuninkaan mukana Suomeen purjehti Kristuksen nimen puolustaja, Upsalan tuomiokirkon "autuas Henrik". Suomalaiset pakotettiin voimallisesti Kristuksen uskoon ja kuninkaan vallan alaisuuteen. Kun suuri joukko suomalaisia oli kastettu ja seuduille perustettu kirkkoja, Eerik palasi kunniakkaana voittajana Ruotsiin, mutta Henrik jäi Suomeen "kasvattamaan ja varjelemaan kristinuskon uutta istutusta".

Henrikin vaiheista Suomessa kertoo Pyhän Henrikin legenda. Sen mukaan piispa "ahkeroitsi viisaudella ja uutteruudella" kirkon perustamista - kunnes hän kerran yritti kirkkokurilla ojentaa erästä murhamiestä, ettei "liian helppo anteeksisaanti yhä yllyttäisi rikoksiin". Tämä nimeltä mainitsematon murhamies ei kuitenkaan arvostanut piispan "terveellistä ojennusta" vaan karkasi hänen kimppuunsa ja julmasti tappoi hänet.

Kansanruno syyllistää vaimon

Kolmas piispa Henrikiin ja Lalliin liittyvä lähde on Piispa Henrikin surmavirsi, "jylhänkomea, vilkas, värikäs, kokonaissuunnittelultaan moitteeton, yksityiskohdiltaan rikas, hengeltään katolinen, sävyltään kansanomainen, tyyliltään hiottu ja runoasultaan ’kalevalainen’" - kuten kansanrunoutemme arvostettu tutkija Martti Haavio luonnehti runoa. Toinen kansanperinteemme suuri tuntija Matti Kuusi kutsui sitä Suomen kansallislegendaksi.

Surmavirsi on merkitty muistiin vasta uudella ajalla 1600-lu-vulla, mutta sen alkumuoto lienee peräisin 1200-luvun lopulta. Se kertoo, kuinka piispa ajaa palvelijoineen reellä Lalli-nimisen talonpojan taloon ja vaatii emännältä kestitystä. Piispa käskee renkiään:

"Ota kyrsä uunin päältä / heitä penninki sijahan!Ota oltta kellarista / heitä penninki sijahan.Ota heiniä ladosta / heitä penninki sijahan."Kun Lalli palaa kotiin, "Kerttu kelvoton emäntä" valehtelee miehelleen:"Kävi tässä ruokaruotsi / ruokaruotsi, raanisaksa:otti kyrsän uunin päältä / kiven vyörytti sijahan.Otti oltta kellarista / heitti tuhkia sijahan,otti heiniä ladosta / heitti lastuja sijahan."Vihastunut Lalli hiihtää piispan perään ja surmaa hänet Köyliönjärven jäällä.

Lallinkin käy huonosti

Myös murhaa seuranneista tapahtumista tiedämme jotakin. Pyhän Henrikin legendan mukaan Jumalan palvelijan kuoleman jälkeen tapahtui useita ihmeitä. Niistä yksi liittyy piispan surmaajaan, jonka nimeä ei nytkään mainita.

"Rikollinen murhaaja" nosti pyhän piispan päästä lakin, asetti sen omaan päähänsä ja palasi kotiin. Siellä hän kerskaili rikoksellaan sanoen kaataneensa karhun, vaikka oli murhannut pyhän miehen. Kun Lalli sitten yritti ottaa lakin päästään, päänahka ja liha tarttuivat lakkiin ja hän veti nekin irti.

Legendaarinen ihme sai kansanomaisen jatkon, jonka Euran kirkkoherra kirjasi pitäjänkertomukseensa vuonna 1753. Tämä tarina kertoo Lallin paenneen murhasyytteen pelossa takamaille, joita sittemmin kutsuttiin Lallinmaaksi. Hän sai kuitenkin peräänsä lauman hiiriä tai rottia, ja lopulta hänen oli pakko kiivetä pakoon puuhun, joka seisoi pienen metsälammen partaalla. Jyrsijät kuitenkin kapusivat perässä ja pakottivat Lallin heittäytymään veteen. Lalli hukkui lampeen, joka sai tapahtumien mukaan nimekseen Hiirijärvi.

Seuraajat vaalivat perinnettä

Henrikistä tuli Turun tuomiokirkon ja Turun hiippakunnan eli koko keskiaikaisen Suomen suojeluspyhimys, joka kohotettiin piispojen sinetteihin. Samalla myös Lalli sai oman paikkansa kirkollisessa taiteessa.

Ensimmäisenä Henrikin otti sinettiinsä Olavi Maununpoika, joka oli piispana 1450-1460. Hänen sinetissään autuaan Henrikin jaloissa makaa murhamies Lalli.

Sama asetelma on Henrikiä esittävissä keskiaikaisissa puuveistoksissa, samoin hänen sarkofaginsa kannessa. Sarkofagiin on päässyt myös itse surmatyö: eräässä sivulevyn kuvassa heilahtaa Lallin kirves.

Suuri suomalainen esiintyy myös ensimmäisen Suomea varten painetun kirjan, 1488 ilmestyneen Turun hiippakunnan messukirjan Missale Aboensen alkulehden kuvassa: surkea, mustapukuinen ja pienikokoinen kaljupää makaa kirves kädessä ja piispanhattu toisessa majesteetillisen piispan jaloissa.

Uskonpuhdistuksen jälkeen piispa Henrik ja hänen surmaajansa jäivät kirkollisessa taiteessa syrjemmälle , mutta eivät kadonneet kokonaan. Luterilaisille piispoille Mikael Agricolalle ja hänen seuraajilleen oli selvää, että he kuuluivat siihen kunniakkaaseen sarjaan, jonka Henrik oli aloittanut.

Piispojen sineteistä Henrik hävisi, mutta hänen tarinansa jatkui 1500-luvun lopulla uusitussa Turun tuomiokapitulin sinetissä. Sekään ei tosin esitä piispaa ja Lallia vaan piispan peukaloa, jonka Lalli löi poikki saadakseen otetuksi sormuksen.

Tämä kuva, joka yhä on maamme vanhimman viraston, Turun tuomiokapitulin, sinetissä, perustuu samaan kirkolliseen legendaan kuin Lallin kurjan kohtalon kuvaus. Legendan mukaan kunnianarvoisan marttyyrin sormussormi löydettiin keväällä järven jään jo lähes sulettua eräältä jäänkappaleelta, jonka päällä raakkui korppi.

Kansa nostaa sankariksi

Kirkollinen perinne antaa arvoa sille, että keskiajan suomalaiset ottivat vastaan Henrikin edustaman kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin, mutta piispan tappajallakin on kannattajansa.

Lallin nimeä kantaa sanomalehti, joka 1917 perustettiin Maalaisliiton satakuntalaiseksi äänenkannattajaksi, ja hänen nimensä on myös paikallisella urheiluseuralla Köyliön Lalleilla. Vuonna 1952 julkaistu laaja suomalaisten talonpoikien elämäkerrasto esittelee Lallin maamme ensimmäisenä talonpoikana. Vuonna 1989 Köyliön suurelle pojalle pystytettiin Aimo Tukiaisen veistämä patsas. Sponsori, paikallinen pankki, lienee vaikuttanut siihen, ettei sankarin kädessä ole kirvestä vaan aitan lukko.

Lallista on siis tehty myös muutosvastarinnan sankari. Eikö suuriin suomalaisiin kuulukin talonpoika, joka vastusti lännen imperialismia - aivan samoin kuin Eugen Schauman vastusti idän isäntävaltaa? Eikö suuriin suomalaisiin kuulukin mies, joka puolusti vanhoja perinnäistapoja ja torjui Ruotsista tulleet uutuudet? Eikö kansallissankareihin tulekin laskea mies, joka puolusti perinteistä uskontoa ja sen jumalia Ahtia, Tapiota ja Ukkoa sekä maahisia ja menninkäisiä ulkomailta tuotua Kristusta vastaan?

Usko saapui aikaisemmin

Kertomukset piispa Henrikistä ja hänen surmaajastaan ovat tuottaneet paljon vaivaa modernille historiantutkimukselle. Aikaisemmat sukupolvet eivät kyseenalaistaneet keskiaikaista perinnettä, jonka mukaan Eerik ja Henrik toivat väkivalloin Suomeen sekä kristinuskon että Ruotsin ylivallan.

Vielä 1850-luvulla Robert Wilhelm Ekman maalasi Turun tuomiokirkon kuoriin freskon, jossa Henrik täydessä piispallisessa loistossaan kastaa suomalaisia Kupittaan lähteellä. Kruunupäinen Eerik rukoilee haarniskoitujen ritariensa edessä, ja hänen yläpuolellaan liehuu lippu, johon on kuvattu Ruotsin kolme kruunua.

Nykyaikainen, kriittinen arkeologinen ja historiallinen tutkimus on kumonnut tämän valloitusteorian. Tutkimus osoittaa, että kristillisiä vaikutteita tuli Suomeen jo viikinkiajalla ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella.

Tuon ajan haudoista on löydetty ristejä, krusifikseja ja Neitsyt Marian kuvia. Ne eivät välttämättä kerro vainajien vakaumuksesta, mutta osoittavat, että suomalaiset olivat kauppamatkoillaan olleet tekemisissä uuden uskonnon kannattajien kanssa ja tunsivat Ristin Kiesuksen. Ensimmäiset kristityt saarnamiehet olivat pystyttäneet puuristinsä ja kivisen alttarin Suomenlahden luoteisrannikon kauppapaikoille paljon ennen Henrikin aikaa.

Ensin idästä, sitten lännestä

Kristinusko tuli Suomeen sekä idästä että lännestä. Kielitieteilijät ovat osoittaneet, että itäinen vaikutus on varhaisempi. Eräät keskeiset käsitteet, kuten pappi, risti ja raamattu, ovat itäistä perua, mutta itäinen vaikutus peittyi pian läntisen alle. Suurin osa keskiaikaista kirkollista sanastoa onkin tullut suomen kieleen ruotsin välityksellä.

Läntisen kristinuskon tulo näkyy hautaustavan muutoksessa. Vanha polttohautaus teki tilaa kristilliselle ruumishautaukselle. Köyliön alueelta ruumishautoja tunnetaan jo niinkin varhaiselta ajalta kuin 600-luvulta, mutta niitä ei lasketa varsinaisiin kristillisiin hautauksiin, sillä vainajien mukaan on vielä pantu aseita, työkaluja ja koruja.

Esineettömään kristilliseen hautaukseen siirryttiin ensin Ahvenanmaalla vuosituhannen vaihteen tienoilla, sitten Ala-Satakunnassa noin 1050 ja koko Lounais-Suomessa ja Hämeessäkin sata vuotta myöhemmin. Karjalaan tapa juurtui vuoden 1300 tienoilla.

Piispa saapui organisoimaan

Mitä sitten tapahtui vuonna 1155, tasan 850 vuotta sitten? Koska tiedot Eerikin ja Henrikin retkestä perustuvat myöhempiin hurskaisiin kertomuksiin, muutamat historiankirjoittajat ovat katsoneet voivansa siirtää ensimmäisen ristiretken - jotkut myös Henrikin ja Lallin - tarujen joukkoon. Näin jyrkkään tuomioon ei kuitenkaan ole aihetta.

Retkeä ei ole syytä epäillä. Se tehtiin luultavimmin 1155 - tai mahdollisesti pari vuotta myöhemmin - jonnekin päin Lounais-Suomea; myöskään tarkkaa paikkaa ei tiedetä. Se kuitenkin tiedetään, ettei retki ollut legendan kuvaama sotilaallinen valloitus.

Eerikillä oli mukanaan vain pieni aseellinen joukko, joka ei mitenkään riittänyt alistamaan Suomea Ruotsin valtaan, enintään tavoittelemaan höllää liittosuhdetta. Legendan paisuteltu ku-vaus uskaliaasta retkestä selittyykin Eerikin pojan, kuningas Knuut Eerikinpojan 1100-luvun loppupuolen poliittisella propagandalla, jolla hän kohotutti isänsä pyhimyksen asemaan ja näin turvasi sukunsa oikeuksia Ruotsin valtaistuimeen. Sitä paitsi asiakirjoista tiedetään, että Ruotsin vallan Suomessa vakiinnutti vasta Birger Maununpoika 1240-1250-luvulla.

Yhtä lailla kokoon kutistuu piispa Henrikin käännytystyö. Hän ei tullut saarnaamaan uutta uskoa eikä kastamaan pakanoita vaan järjestämään kirkollista elämää, perustamaan seurakuntia ja rakennuttamaan kirkkoja. Piispa liikkui kristillisessä miljöössä.

Ruokaruotsi pisti vihaksi

Entä Lallin todenperäisyys? Piispa Henrikin marttyyrikuolemaa ei ole syytä epäillä, joten myös hänen surmaajansa on ollut olemassa. Miehen nimi on tietysti eri kysymys - mutta ei Lalli ole mahdoton vaihtoehto. Vanhimman suomalaisen henkilönnimistön tutkimus osoittaa, että Lalli - ja yhtä lailla Kerttu - saatettiin tuntea paljon ennen surmarunon syntyaikaa (ks. Tiede 8/2004, s. 28-31).

Mikä sitten sai Lallin tekemään rikoksen? Pyhän Henrikin legenda kertoo piispan yrittäneen ojentaa murhamiestä kirkkokurilla, mutta kansanrunon mukaan surman syynä on piispan vaatima kestitys. Kansanrunon elävä kuvaus vaikuttaa alkuperäisemmältä ja aidommalta. Sen tapahtumia tukee myös legendan kertomus siitä, kuinka piispan sormi löytyi keväällä jäiden lähtiessä Köyliönjärvestä.

Sekä Pyhän Henrikin legenda että surmavirsi kuvaavat reaktiota, joka oli talonpoikien keskuudessa yleinen keskiajan lähetysalueilla. Uusi usko oli otettu vastaan, mutta sen sisältöä ei ollut täysin omaksuttu. Se toi mukanaan outoja oikeuskäsityksiä ja vaati luopumaan vanhoista kalevalaisista tavoista, kuten verikostosta, orjuudesta ja pikkulasten heitteille jätöstä.

Pappiloiden ja kirkkojen rakentaminen sekä piispan ja pappien palkkaaminen toi kansalle uusia rasitteita, joihin ei tahdottu nöyrtyä. Surmavirsi kertookin, että juuri vihattu kestitysvero, ruokaruotsi, oli Lallin protestin syy.

Simo Heininen on Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian professori.

Retki tehtiin Suomen sydänmaille

Kuningas Eerikin ja piispa Henrikin ns. ristiretkellä on tärkeä asema maamme varhaishistoriassa. Vaikka Suomen nimeä ei 1155 liitettykään Ruotsiin sen enempää valtiollisesti kuin kirkollisesti, retkeä pidetään esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitteena.

Suomi, johon Eerik ja Henrik saapuivat, oli enimmäkseen erämaata. Vähäinen, muutamia tuhansia ihmisiä käsittänyt väestö eleli pääosin lounaisrannikon kolmessa maakunnassa, Suomessa, Kalannissa ja Satakunnassa. Näillä kiinteän asutuksen sydänmailla harjoitettiin jo maanviljelyä, kun ihmiset muualla saivat edelleen toimeentulonsa eränkäynnistä.

1 Kalannin ja Satakunnan raja Eerikin ja Henrikin mahdollinen maihinnousupaikka. Niin sanotun ensimmäisen ristiretken tekijät lienevät rantautuneet sydänkesällä jonnekin Kokemäen ja Nousiaisten väliin. Näillä seuduin sijaitsi ruotsalaismallisia kaupungeiksi nimitettyjä kauppapaikkoja, kuten Kurkela Nousiaisissa, Kalanti Kalannissa ja Teljä Kokemäellä. Myös ensimmäiset läntisen kristinuskon merkit ovat peräisin samoilta seuduilta.

2 Kokemäki Henrikin viimeinen saarna- ja yöpymispaikka. Kansantarinan mukaan piispa oli palaamassa saarnamatkalta Kokemäen Teljästä, kun Lalli tavoitti hänet.

3 Köyliönjärvi Surmatyön näyttämö. Perimätiedon mukaan Lalli kävi Henrikin kimppuun Köyliönjärvellä Kirkkokarin tienoilla. Vielä 1700-luvulla tämä pieni saari oli nimeltään Piispa Henrikin saari ja siellä sijaitsi uhrikirkko. Murhapäivänä pidetään tammikuun 20. päivää, joka nimettiin Henrikin ja Heikin päiväksi; nimipäivän nykyinen aika (19.1.) on myöhempää perua.

4 Köyliönsaari Lallin kotipaikka. Saaressa sijainneen Köyliönkartanon rälssitilan sanotaan kuuluneen Lallille, joten Lalli lienee ollut varakas suurtalonpoika. Henrikin surman jälkeen tilan kerrotaan siirtyneen rikoksen sovituksena kirkolle, ja myöhemmin keskiajalla kartano toimi piispankartanona.

5 Hiirijärvi Lallin kuolinpaikka. Kansantarinan mukaan Lalli hukkui Harjavallan Hiirijärveen lähdettyään murhatyön tehtyään pakomatkalle. Nykyään järveä ei ole olemassa, sillä se on kuivattu pelloiksi.

6 Nousiainen Henrikin lähetystyön keskus. Piispan toimialueen arvellaan käsittäneen Satakunnan eteläosat, Kalannin ja Suomen pohjoisosat. 1100-luvun lopussa Nousiaisiin sijoitettiin myös maahamme juuri perustetun hiippakunnan keskus. 1200-luvulla sinne valmistui Pyhän Henrikin kirkko, josta tuli Henrikin hauta- ja kulttikirkko. Henrikin sarkofagi on yhä Nousiaisissa, mutta hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Turkuun jo seuraavan vuosisadan vaihteessa.

7 Pyhän Henrikin tie Suomen tunnetuin pyhiinvaellustie. Nousiaisista Köyliöön johtanut tie oli keskiajalla ahkerassa käytössä. Nykyään Pyhän Henrikin muistoksi kuljetaan Turusta Kokemäelle asti. Reittiä pidennettiin 1955, kun Suomessa vietettiin kristinuskon saapumisen 800-vuotisjuhlaa.

8 Turku Koko keskiaikaisen Suomen valtiollinen ja kirkollinen keskus. Vuonna 1229 piispanistuin siirrettiin Nousiaisista kirkon kannalta "soveliaampaan paikkaan" Koroistenniemeen eli Vanhaan Turkuun. Uuteen Turkuun piispa muutti Tuomiokirkon valmistuttua 1300. Samana vuonna 18. kesäkuuta ensimmäinen suomalaissyntyinen piispa, Maunu, siirrätti sinne myös Tuomiokirkon suojeluspyhimykseksi kohotetun Pyhän Henrikin jäännökset. Nykyään reliikit kuuluvat Museovirastolle, mutta niiden omistusoikeudesta keskustellaan. Sekä Pyhän Henrikin seurakunta että Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä haluaisi pyhäinjäännöksiä itselleen.

9 Häme Ensimmäisen todellisen ristiretken kohde. Ruotsalaiset kävivät Hämeessä noin 1238-1239, sen jälkeen kun paavi oli antanut ristiretkibullan, joka valtuutti Ruotsin kirkon käymään "luopioita ja barbaareja vastaan".

Teksti:Tuula Kinnarinen

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.