Hubble-avaruuskaukoputken miljardin pikselin kuva Orionin tähdistöstä on sekä kauneuselämys että tietolähde.


tähdistöstä on sekä kauneuselämys että tietolähde.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


"Orionin tähdistössä tapahtuu. Hubble-avaruuskaukoputken ottama uusi, suuren mittakaavan kuva paljastaa kauneutta uhkuvan aarteen ja hämmästyttäviä yksityiskohtia tieteellistä työtä varten", hehkuttaa Nasan tutkija Jennifer Wiseman.

Kauneutta uhkuva aarre on Orionin suuri kaasusumu. Sen kätköistä erottuu villejä, syntymässä olevia tähtiä, jotka suihkuttelevat kaasua avaruuteen, ja hieman vanhempia tähtiä, joiden ympärillä näkyy pölykiekkoja, tulevien planeettojen raaka-ainetta. Ehkä Aurinko muodostui viitisen miljardia vuotta sitten samankaltaisessa kaasupilvessä.

Vastasyntyneiden ja nuorten tähtien joukossa erottuu ensimmäistä kertaa myös niin sanottuja ruskeita kääpiöitä, jotka ovat epäonnistuneita tähtiä.

Kaiken kaikkiaan kuvassa on tukuttain tähtiä, joita ei ole ennen napattu näkyvän valon kuvaan. Mikä tilaisuus tutkia niiden kehitystä!


Helppo löytää taivaalta

Orion oli ensimmäinen tähdistö, jonka opin tuntemaan. Muistan, miten varpaita paleli ja hengitys höyrysi viimeistä bussia odotellessa. Orionin tähtien muodostama tiimalasi ei tahtonut löytyä, sillä etsin aivan liian pientä kuviota.

Oikean mittakaavan oivaltamisen jälkeen talvisen taivaan hallitsijaa ei voi olla huomaamatta. Niinpä Orion on mukana monessa tarinassa. Kreikkalaisten mukaan se on suuri metsästäjä. Siellä se taistelee, puolustautuu kahden koiransa (Ison koiran ja Pienen koiran tähdistöt) kanssa raivoisan Härän hyökkäystä vastaan tai metsästää tähtitaivaan muita eläimiä kuten Jänistä (Lepus).

Ehkä olisin löytänyt Orionin tähdistön nopeammin etsimällä taivaalta tiimalasin kapeinta kohtaa, Orionin vyötä, joka muodostuu kolmesta ritirinnan loistavasta kirkkaasta tähdestä. Esi-isämme kun¬nioittivat sitä nimellä Kalevan miekka tai Väinämöisen viikate.


Tähdet sytyttävät sumun

Vyön alapuolella on taivaan komein kaasusumu, Orionin suuri sumu (M42). Sitä en edes yrittänyt Turun valoissa löytää. Sysipimeässä paikassa se kuitenkin näkyy paljain silminkin punertavana läiskänä. Kiikarilla tai pienellä kaukoputkella näkymä komistuu, vaikka silmämme eivät erota sumussa yhtä komeata värien kirjoa kuin kamera.




Tarkin kuva Orionin sumusta


Hubble-avaruuskaukoputki ikuisti sumun piirteitä ja siihen kätkeytyviä tähtivauvoja ACS-kameralla (Advanced Camera for Surveys). Samaan aikaan Orionia rekisteröitiin muillakin Hubblen kameroilla.
Suunnilleen täysikuun kokoisen alan taivaalla kattava, miljardin pikselin kuva ei syntynyt yhdellä painalluksella. Se on mosaiikki yli viidestäsadasta kuvasta, joiden ottamisen aikana Hubble ehti kiertää maapallon sataviisi kertaa. Kuvaa täydennettiin vielä maanpäällisten kaukoputkien otoksilla.
Orionin suuri kaasusumu, M42, on niin sanottu emissiosumu. Kuvan keskialueen kirkkaaseen kohtaan kätkeytyy Trapetsiksi nimetty ryhmä kuumia nuoria tähtiä. Niiden ultraviolettisäteily muokkaa ympäröivää sumua ja häiritsee lähellä syntyvien pienempien tähtien kehitystä.
Vasemmassa yläkulmassa näkyvä kirkas pilvi on niin ikään nuorten tähtien säteilyn muokkaama emissiosumu M43.





Syttyy, syttyy, ei syty

Orionin suuri sumu on täydellinen laboratorio tähtien kehitystä tutkivalle.

"Sen piirteet paljastavat tähtien koko kehityshistorian. Kaaret, pilarit, kuplat ja sikarin savurenkaita muistuttavat kiehkurat kertovat kukin omaa tarinaansa ympäristöä muokkaavien nuorten tähtien tähtituulista ja aineesta, jota syöksyy ulos muista tähdistä. Kyse näyttää olevan tavallisesta tähtien syntyalueesta. Aurinko syntyi samanlaisissa oloissa 4,5 miljardia vuotta sitten", toteaa kuvaushanketta johtanut Massimo Roberto Nasan tiedotteessa.

Vertaamalla vastasyntyneiden tähtien ominaisuuksia ruskeisiin kääpiöihin saadaan ainutlaatuista tietoa siitä, miten tähti syntyy - tai miksei se sytykään. Saman alueen erikokoiset tähdet tähdet tarjoavat puolestaan mahdollisuuden kehityskulkujen tutkimiseen.

"Tarkoituksemme on laskea näiden nuorten tähtien massat ja iät. Niiden perusteella kartoitamme yleisiä trendejä", Roberto kertoo.

Jos siis onnistut paikantamaan Orionin vyön alla punertavan sumun, voit ylpeillä nähneesi tähtien synnytyslaitoksen, sillä sumussa muodostuu juuri nytkin tähtiä. Kyse on tähtien lastentarhasta ja uusien planeettakuntien syntysijasta - omasta historiastamme, kuten niin usein tähtitieteessä.


Palstan pitäjä Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Miksei kirkasta sumua nähty?


130 kreikkalainen tähtitieteilijä Klaudios Ptolemaios merkitsi Orionin sumun kirkkaimman tähden luetteloonsa (todellisuudessa on kyse useasta tähdestä).
1500-luvun lopulla tanskalainen tähtitieteilijä Tycho Brahe merkitsi sumun kirkkaimman tähden luetteloonsa.
1603 saksalainen tähtitieteilijä ja lakimies Johan Bayer merkitsi sumussa olevan kirkkaan tähden Uranometriaansa Theta Orionina.
1609 italialainen tähtitieteilijä Galileo Galilei katsoi sumua ensimmäistä kertaa kaukoputkella ja näki useita sen himmeistä tähdistä mutta ei maininnut sumua itseään.
1610 ranskalainen lakimies Nicholas-Claude Fabri de Peiresc raportoi pilvimäisestä sumusta. Hän on sumun todennäköinen keksijä.
1611 sveitsiläinen jesuiitta, tähtitieteilijä Johann Baptist Cysatus löysi sumun itsenäisesti.
1617 Galileo Galilei havaitsi Theta Orionin kolmoistähdeksi mutta ei edelleenkään maininnut sumua.
1656 hollantilainen matemaatikko Christian Huygens löysi sumun itsenäisesti ja sai pitkäksi aikaa kunnian sen löytämisestä.
1716 englantilainen tähtitieteilijä Edmond Halley merkitsi sumun kuuden sumun luetteloonsa.
1774 ranskalainen tähtitieteilijä Charles Messier merkitsi sumun luetteloonsa M42:na.
1880 yhdysvaltalainen tähtitieteenharrastaja Henry Draper otti ensimmäisen valokuvan M42:sta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla