Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Maatalous on vuosisatojen ajan ollut Suomen tärkein elinkeino, ja se näkyy vieläkin esimerkiksi kuukausien nimissä.

Heinäkuussa on tehty heinää ja elokuussa on korjattu viljaa. Suomen murteiden sanakirjassa on satamäärin heinä-alkuisia yhdyssanoja, jotka tavalla tai toiselle liittyvät heinäntekoon.

Aluksi heinää on korjattu luonnonniityiltä. Niitty on johdos leikkaamista merkitsevästä germaanisperäisestä verbistä niittää. Luonnonheiniä jouduttiin haeskelemaan hankalistakin paikoista. Soilla ja kosteikoissa liikuttiin lumikengän näköisillä heinäanturoilla tai leveillä suosuksilla. Kuljetus hoidettiin esimerkiksi heinäreellä. Se oli yksinkertainen reki, jonka päälle oli rakennettu laudoista heinähäkki.

Heinänviljely on alkanut yleistyä 1800-luvun alkupuolelta lähtien, ja erityisen suosituksi tuli nurmipuntarpää, Alopecurus pratensis, jonka latinalainen nimi vääntyi kansan suussa monenlaisiin muotoihin: alapekuu, alopekuuri, alovee, alppikuuri.  Vielä parempana pidettiin nurmitähkiötä eli timoteitä, jonka nimi saatiin timoteinviljelyn amerikkalaisen pioneerin Timothy Hansonin etunimestä. 

Heinänteossa oli kansanjuhlan tuntua, kun taloon tuli oman väen lisäksi ulkopuolista talkooväkeä. Työteon ohella käytiin monenlaista kisaa: kuka oli paras niittäjä, kenellä parhaat talkoomuonat, kenellä sievimmät tyttäret kahvia kaatamassa. Vanhat suomalaiset elokuvat kertovat, mitä kaikkea pellonpientareella tai ladossa saattoikaan tapahtua heinäaikaan.

Nykysuomalaiselle heinätöistä muistuttavat lähinnä sananparret, kuten heiluu kuin heinämies tai helppoa kuin heinänteko. Sekä niittäminen että haravointi vaativat jatkuvaa liikettä. Heinätyöt olivat helteillä raskaita, mutta kaikkiin työvaiheisiin ei tarvittu erityistä ammattitaitoa.

Heinän merkitys näkyy jopa kaupunkinimistössä. Kaupungeissa on pidetty kotieläimiä pitkälle 1900-luvulle asti, mutta rehu oli ostettava. Niinpä monessa paikassa on vieläkin Heinätori tai Hötorget kertomassa, minne maalaiset tapasivat tulla heinäkuormineen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012