Tekniikan kehityksen huippu oli 1880-luvulla, sanoo tutkija. Innovatiivisuus putoaa 2020-luvulla keskiajan tasolle, ennustaa toinen. Itsestään selvänä on pidetty, että tekniikka uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Nyt kehityksen mittareissa myös osataan katsoa sen varjopuolta.




Kanadalainen professori Vaclav Smil tutkii Manitoban yliopistossa energian, ympäristön, talouden ja teknisten innovaatioiden vuorovaikutuksia. Hän sijoittaa kirjassaan Transforming the Twentieth Century teknisen kehityksen huipun 1880-luvulle. Silloin keksittiin muun muassa sähkövalo, sähkömoottori, höyryturbiini, polttomoottori, auto ja esijännitetty betoni.

Fyysikko Jonathan Huebner liikkuu samoissa kymmenissä; hän pitää innovatiivisuuden huippuna 1870-lukua. Siitä on menty alaspäin niin, että 2020-luvulla pudotaan keskiajan tasolle. Pentagonin tutkimuslaitoksesta China Lakessa Kaliforniassa työskentelevä Huebner on verrannut keksintöjen määrän ja väkiluvun kehitystä.


Voittaako sähkövalo transistorin?

Suomessa elektroniikan professori Matti Otala on usein arvostellut teknologista vauhtihurmaa. Vuonna 1981 hän kirjoitti Tiede 2000 -lehdessä tuolloisesta muotivillityksestä, mikroprosessorista: "- - verrattuna esimerkiksi radion, puhelimen, television ja tietokoneen keksimisen seurauksiin mikroprosessorin vaikutus on jopa suhteellisen vähäinen."

Vähän myöhemmin Otala vertasi Sitran raportissa kahta neljänkymmenen vuoden jaksoa. Vuosina 1870-1910 keksittiin fonografi, puhelin, sähkövalo, radio, sähkömoottori, röntgensäteet, auto ja lentokone. Vuosina 1945-1985 kehitettiin ydinenergia, transistori, geeninsiirtotekniikka ja avaruustekniikka.

Otalan mukaan jälkimmäinen lista on köyhä esitys verrattuna ensimmäiseen ja päätelmä selvä: "Elämme tekniikan kehityksen suvantokautta, jolle on tunnusomaista perusluonteisten oivallusten vähäisyys ja niihin liittyvän uudistavan teknisen kehityksen hitaus".


Lausunto vastaan lausunto

Tutkijoiden päätelmät synnyttävät uusia kysymyksiä. Jotain painavaa kritiikin takana täytyy olla, jos toisistaan riippumattomissa tutkimuksessa tulee esiin sama kehityskäyrä. Samalla ongelmaksi nousee keksintöjen ja innovaatioiden arviointi.

Smilin listaa 1880-luvun tehdyistä keksinnöistä voi verrata yhtä vakuuttavaan listaan 1980-luvulta. Mainittakoon vain internet, tietokonetomografia, useat geenitekniset keksinnöt ja kännykkä.

Otalan listaa vuosille 1945-1985 taas on helppo täydentää. Silloin keksittiin myös laser, ehkäisypilleri, numeerisesti ohjattu työstökone ja teollisuusrobotit, henkilökohtainen tietokone ja uusia viljalajikkeita. Tuohon aikaan lähti liikkeelle myös biologinen vallankumous, jota yksinään voi pitää yhtä merkittävänä kuin vuosien 1870-1910 innovaatioita.

Päädymme umpikujaan: on mahdotonta verrata keksintöjä toisiinsa objektiivisesti. Miten laskea, kumpi on vaikuttanut enemmän ihmiskunnan elämään, puhelin vai transistori? Kumpi on merkittävämpi: fonografi vai internet? Lausunto on lausuntoa vastassa.


Kasvu vastaan vahingot

On etsittävä jokin muu tapa arvioida kehitystä kuin yksittäisten keksintöjen pisteyttäminen. Olisiko mahdollista mitata, miten hyvin ihmiskunta hyödyntää tekniikkaa kokonaisuutena? Tähän onkin jo useita mittareita.

Sveitsiläis-kanadalainen ekologi Mathis Wackernagel ja hänen kanadalainen kollegansa William Rees kehittivät 1990-luvulla ekologisen jalanjäljen käsitteen mittaamaan ihmisen vaikutusta luontoon. He osoittivat, että ekologinen jalanjälki ylitti 1980-luvulla maapallon kantokyvyn.

Yhdysvaltalaiset taloustutkijat Herman Daly ja John Cobb kehittivät isew-indeksin (Index of Sustainable Economic Welfare), joka kuvaa talouden todellista kehitystä, kun kotityö lisätään ja ympäristövahingot vähennetään.

Ekologinen jalanjälki ja isew-indeksi kertovat tekniikasta kokonaisuutena, koska ne huomioivat myös sen haitat.


Hyvinvointi murenee

Isew-indeksi koostuu paristakymmenestä osasta. Kotityön lisäksi plussaa tuovat esimerkiksi terveydenhuoltopalvelut ja muut julkiset hyvinvointipalvelut, miinusta taas tulee kasvihuonepäästöistä ja vaikkapa työmatkojen pidentymisestä. Osa luvuista on tarkasti laskettavissa, osa perustuu arvioihin, mutta kokonaisuutena isew kuvaa hyvin kehityksen suuntaa ja suuruusluokkaa.

Ympäristötaloustieteen tutkija, hallintotieteen tohtori Jukka Hoffrén Tilastokeskuksesta on verrannut bruttokansantuotteen ja isew-indeksin kehitystä Suomessa. Ensin, 1980-luvulle saakka, sekä bkt että isew kasvoivat. Sen jälkeen käyrät ovat kulkeneet eri suuntiin niin, että vuonna 2007 bkt oli kasvanut merkittävästi mutta isew pudonnut 1970-luvun lopun tasolle ja jämähtänyt sinne.

Hoffrén on ennustanut bkt:n ja isew-indeksin muutoksia vuoteen 2030 saakka. Jos jatketaan samaan suuntaan kuin tähän asti, kansakunta näennäisesti vaurastuu tasaisesti. Ikävä kyllä, aito hyvinvointi murenee yhtä tasaisesti.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Tikopia vai Grönlanti - kummasta mallia?

Maantieteen professori Jared Diamond Kalifornian yliopistosta Los Angelesista kuvaa kirjassaan Romahdus (Terra Cognita 2005), miten yhteisöt "päättävät menestyä tai romahtaa" eri tavoin, vaikka tekniset mahdollisuudet ovat samat.

Erityisen havainnollista on vertailla Tikopian saaren asukkaita Tyynellä valtamerellä ja viikinkien siirtokuntaa Etelä-Grönlannissa.

Tikopialaiset törmäsivät 1600-luvulla ongelmaan. He olivat pitkään harjoittaneet sikataloutta, mutta huomasivat vähitellen, ettei saaren kasvillisuus kestä sitä. He lahtasivat siat ja alkoivat syödä kalaa. Nykykielellä ilmaisten he vaihtoivat tekniikkaan, jolla oli aikaisempaa pienempi ekologinen jalanjälki. He elävät edelleen saarellaan.

Grönlannin viikingit törmäsivät samankaltaiseen ongelmaan. Ilmaston kylmetessä, maan tuhoutuessa ja laitumien niuketessa karjanhoito kävi vaikeaksi. Viikingit päättivät, että kalastamaan ei ruveta. He kuolivat nälkään.

Katastrofi ei aiheutunut tietämättömyydestä. Viikingit kalastivat Norjassa ja Islannissa. Oppia oli mahdollista saada myös naapureilta, inuiteilta. Viikingit kuitenkin pitivät heitä "pakanoina", joilta ei ollut mitään opittavaa. Asiassa painoi myös yleisinhimillinen haluttomuus kyseenalaistaa sitä, mikä oli toiminut ennenkin.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5249
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti