Tekniikan kehityksen huippu oli 1880-luvulla, sanoo tutkija. Innovatiivisuus putoaa 2020-luvulla keskiajan tasolle, ennustaa toinen. Itsestään selvänä on pidetty, että tekniikka uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Nyt kehityksen mittareissa myös osataan katsoa sen varjopuolta.



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Kanadalainen professori Vaclav Smil tutkii Manitoban yliopistossa energian, ympäristön, talouden ja teknisten innovaatioiden vuorovaikutuksia. Hän sijoittaa kirjassaan Transforming the Twentieth Century teknisen kehityksen huipun 1880-luvulle. Silloin keksittiin muun muassa sähkövalo, sähkömoottori, höyryturbiini, polttomoottori, auto ja esijännitetty betoni.

Fyysikko Jonathan Huebner liikkuu samoissa kymmenissä; hän pitää innovatiivisuuden huippuna 1870-lukua. Siitä on menty alaspäin niin, että 2020-luvulla pudotaan keskiajan tasolle. Pentagonin tutkimuslaitoksesta China Lakessa Kaliforniassa työskentelevä Huebner on verrannut keksintöjen määrän ja väkiluvun kehitystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voittaako sähkövalo transistorin?

Suomessa elektroniikan professori Matti Otala on usein arvostellut teknologista vauhtihurmaa. Vuonna 1981 hän kirjoitti Tiede 2000 -lehdessä tuolloisesta muotivillityksestä, mikroprosessorista: "- - verrattuna esimerkiksi radion, puhelimen, television ja tietokoneen keksimisen seurauksiin mikroprosessorin vaikutus on jopa suhteellisen vähäinen."

Vähän myöhemmin Otala vertasi Sitran raportissa kahta neljänkymmenen vuoden jaksoa. Vuosina 1870-1910 keksittiin fonografi, puhelin, sähkövalo, radio, sähkömoottori, röntgensäteet, auto ja lentokone. Vuosina 1945-1985 kehitettiin ydinenergia, transistori, geeninsiirtotekniikka ja avaruustekniikka.

Otalan mukaan jälkimmäinen lista on köyhä esitys verrattuna ensimmäiseen ja päätelmä selvä: "Elämme tekniikan kehityksen suvantokautta, jolle on tunnusomaista perusluonteisten oivallusten vähäisyys ja niihin liittyvän uudistavan teknisen kehityksen hitaus".


Lausunto vastaan lausunto

Tutkijoiden päätelmät synnyttävät uusia kysymyksiä. Jotain painavaa kritiikin takana täytyy olla, jos toisistaan riippumattomissa tutkimuksessa tulee esiin sama kehityskäyrä. Samalla ongelmaksi nousee keksintöjen ja innovaatioiden arviointi.

Smilin listaa 1880-luvun tehdyistä keksinnöistä voi verrata yhtä vakuuttavaan listaan 1980-luvulta. Mainittakoon vain internet, tietokonetomografia, useat geenitekniset keksinnöt ja kännykkä.

Otalan listaa vuosille 1945-1985 taas on helppo täydentää. Silloin keksittiin myös laser, ehkäisypilleri, numeerisesti ohjattu työstökone ja teollisuusrobotit, henkilökohtainen tietokone ja uusia viljalajikkeita. Tuohon aikaan lähti liikkeelle myös biologinen vallankumous, jota yksinään voi pitää yhtä merkittävänä kuin vuosien 1870-1910 innovaatioita.

Päädymme umpikujaan: on mahdotonta verrata keksintöjä toisiinsa objektiivisesti. Miten laskea, kumpi on vaikuttanut enemmän ihmiskunnan elämään, puhelin vai transistori? Kumpi on merkittävämpi: fonografi vai internet? Lausunto on lausuntoa vastassa.


Kasvu vastaan vahingot

On etsittävä jokin muu tapa arvioida kehitystä kuin yksittäisten keksintöjen pisteyttäminen. Olisiko mahdollista mitata, miten hyvin ihmiskunta hyödyntää tekniikkaa kokonaisuutena? Tähän onkin jo useita mittareita.

Sveitsiläis-kanadalainen ekologi Mathis Wackernagel ja hänen kanadalainen kollegansa William Rees kehittivät 1990-luvulla ekologisen jalanjäljen käsitteen mittaamaan ihmisen vaikutusta luontoon. He osoittivat, että ekologinen jalanjälki ylitti 1980-luvulla maapallon kantokyvyn.

Yhdysvaltalaiset taloustutkijat Herman Daly ja John Cobb kehittivät isew-indeksin (Index of Sustainable Economic Welfare), joka kuvaa talouden todellista kehitystä, kun kotityö lisätään ja ympäristövahingot vähennetään.

Ekologinen jalanjälki ja isew-indeksi kertovat tekniikasta kokonaisuutena, koska ne huomioivat myös sen haitat.


Hyvinvointi murenee

Isew-indeksi koostuu paristakymmenestä osasta. Kotityön lisäksi plussaa tuovat esimerkiksi terveydenhuoltopalvelut ja muut julkiset hyvinvointipalvelut, miinusta taas tulee kasvihuonepäästöistä ja vaikkapa työmatkojen pidentymisestä. Osa luvuista on tarkasti laskettavissa, osa perustuu arvioihin, mutta kokonaisuutena isew kuvaa hyvin kehityksen suuntaa ja suuruusluokkaa.

Ympäristötaloustieteen tutkija, hallintotieteen tohtori Jukka Hoffrén Tilastokeskuksesta on verrannut bruttokansantuotteen ja isew-indeksin kehitystä Suomessa. Ensin, 1980-luvulle saakka, sekä bkt että isew kasvoivat. Sen jälkeen käyrät ovat kulkeneet eri suuntiin niin, että vuonna 2007 bkt oli kasvanut merkittävästi mutta isew pudonnut 1970-luvun lopun tasolle ja jämähtänyt sinne.

Hoffrén on ennustanut bkt:n ja isew-indeksin muutoksia vuoteen 2030 saakka. Jos jatketaan samaan suuntaan kuin tähän asti, kansakunta näennäisesti vaurastuu tasaisesti. Ikävä kyllä, aito hyvinvointi murenee yhtä tasaisesti.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Tikopia vai Grönlanti - kummasta mallia?

Maantieteen professori Jared Diamond Kalifornian yliopistosta Los Angelesista kuvaa kirjassaan Romahdus (Terra Cognita 2005), miten yhteisöt "päättävät menestyä tai romahtaa" eri tavoin, vaikka tekniset mahdollisuudet ovat samat.

Erityisen havainnollista on vertailla Tikopian saaren asukkaita Tyynellä valtamerellä ja viikinkien siirtokuntaa Etelä-Grönlannissa.

Tikopialaiset törmäsivät 1600-luvulla ongelmaan. He olivat pitkään harjoittaneet sikataloutta, mutta huomasivat vähitellen, ettei saaren kasvillisuus kestä sitä. He lahtasivat siat ja alkoivat syödä kalaa. Nykykielellä ilmaisten he vaihtoivat tekniikkaan, jolla oli aikaisempaa pienempi ekologinen jalanjälki. He elävät edelleen saarellaan.

Grönlannin viikingit törmäsivät samankaltaiseen ongelmaan. Ilmaston kylmetessä, maan tuhoutuessa ja laitumien niuketessa karjanhoito kävi vaikeaksi. Viikingit päättivät, että kalastamaan ei ruveta. He kuolivat nälkään.

Katastrofi ei aiheutunut tietämättömyydestä. Viikingit kalastivat Norjassa ja Islannissa. Oppia oli mahdollista saada myös naapureilta, inuiteilta. Viikingit kuitenkin pitivät heitä "pakanoina", joilta ei ollut mitään opittavaa. Asiassa painoi myös yleisinhimillinen haluttomuus kyseenalaistaa sitä, mikä oli toiminut ennenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla