Tekniikan kehityksen huippu oli 1880-luvulla, sanoo tutkija. Innovatiivisuus putoaa 2020-luvulla keskiajan tasolle, ennustaa toinen. Itsestään selvänä on pidetty, että tekniikka uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Nyt kehityksen mittareissa myös osataan katsoa sen varjopuolta.




Kanadalainen professori Vaclav Smil tutkii Manitoban yliopistossa energian, ympäristön, talouden ja teknisten innovaatioiden vuorovaikutuksia. Hän sijoittaa kirjassaan Transforming the Twentieth Century teknisen kehityksen huipun 1880-luvulle. Silloin keksittiin muun muassa sähkövalo, sähkömoottori, höyryturbiini, polttomoottori, auto ja esijännitetty betoni.

Fyysikko Jonathan Huebner liikkuu samoissa kymmenissä; hän pitää innovatiivisuuden huippuna 1870-lukua. Siitä on menty alaspäin niin, että 2020-luvulla pudotaan keskiajan tasolle. Pentagonin tutkimuslaitoksesta China Lakessa Kaliforniassa työskentelevä Huebner on verrannut keksintöjen määrän ja väkiluvun kehitystä.


Voittaako sähkövalo transistorin?

Suomessa elektroniikan professori Matti Otala on usein arvostellut teknologista vauhtihurmaa. Vuonna 1981 hän kirjoitti Tiede 2000 -lehdessä tuolloisesta muotivillityksestä, mikroprosessorista: "- - verrattuna esimerkiksi radion, puhelimen, television ja tietokoneen keksimisen seurauksiin mikroprosessorin vaikutus on jopa suhteellisen vähäinen."

Vähän myöhemmin Otala vertasi Sitran raportissa kahta neljänkymmenen vuoden jaksoa. Vuosina 1870-1910 keksittiin fonografi, puhelin, sähkövalo, radio, sähkömoottori, röntgensäteet, auto ja lentokone. Vuosina 1945-1985 kehitettiin ydinenergia, transistori, geeninsiirtotekniikka ja avaruustekniikka.

Otalan mukaan jälkimmäinen lista on köyhä esitys verrattuna ensimmäiseen ja päätelmä selvä: "Elämme tekniikan kehityksen suvantokautta, jolle on tunnusomaista perusluonteisten oivallusten vähäisyys ja niihin liittyvän uudistavan teknisen kehityksen hitaus".


Lausunto vastaan lausunto

Tutkijoiden päätelmät synnyttävät uusia kysymyksiä. Jotain painavaa kritiikin takana täytyy olla, jos toisistaan riippumattomissa tutkimuksessa tulee esiin sama kehityskäyrä. Samalla ongelmaksi nousee keksintöjen ja innovaatioiden arviointi.

Smilin listaa 1880-luvun tehdyistä keksinnöistä voi verrata yhtä vakuuttavaan listaan 1980-luvulta. Mainittakoon vain internet, tietokonetomografia, useat geenitekniset keksinnöt ja kännykkä.

Otalan listaa vuosille 1945-1985 taas on helppo täydentää. Silloin keksittiin myös laser, ehkäisypilleri, numeerisesti ohjattu työstökone ja teollisuusrobotit, henkilökohtainen tietokone ja uusia viljalajikkeita. Tuohon aikaan lähti liikkeelle myös biologinen vallankumous, jota yksinään voi pitää yhtä merkittävänä kuin vuosien 1870-1910 innovaatioita.

Päädymme umpikujaan: on mahdotonta verrata keksintöjä toisiinsa objektiivisesti. Miten laskea, kumpi on vaikuttanut enemmän ihmiskunnan elämään, puhelin vai transistori? Kumpi on merkittävämpi: fonografi vai internet? Lausunto on lausuntoa vastassa.


Kasvu vastaan vahingot

On etsittävä jokin muu tapa arvioida kehitystä kuin yksittäisten keksintöjen pisteyttäminen. Olisiko mahdollista mitata, miten hyvin ihmiskunta hyödyntää tekniikkaa kokonaisuutena? Tähän onkin jo useita mittareita.

Sveitsiläis-kanadalainen ekologi Mathis Wackernagel ja hänen kanadalainen kollegansa William Rees kehittivät 1990-luvulla ekologisen jalanjäljen käsitteen mittaamaan ihmisen vaikutusta luontoon. He osoittivat, että ekologinen jalanjälki ylitti 1980-luvulla maapallon kantokyvyn.

Yhdysvaltalaiset taloustutkijat Herman Daly ja John Cobb kehittivät isew-indeksin (Index of Sustainable Economic Welfare), joka kuvaa talouden todellista kehitystä, kun kotityö lisätään ja ympäristövahingot vähennetään.

Ekologinen jalanjälki ja isew-indeksi kertovat tekniikasta kokonaisuutena, koska ne huomioivat myös sen haitat.


Hyvinvointi murenee

Isew-indeksi koostuu paristakymmenestä osasta. Kotityön lisäksi plussaa tuovat esimerkiksi terveydenhuoltopalvelut ja muut julkiset hyvinvointipalvelut, miinusta taas tulee kasvihuonepäästöistä ja vaikkapa työmatkojen pidentymisestä. Osa luvuista on tarkasti laskettavissa, osa perustuu arvioihin, mutta kokonaisuutena isew kuvaa hyvin kehityksen suuntaa ja suuruusluokkaa.

Ympäristötaloustieteen tutkija, hallintotieteen tohtori Jukka Hoffrén Tilastokeskuksesta on verrannut bruttokansantuotteen ja isew-indeksin kehitystä Suomessa. Ensin, 1980-luvulle saakka, sekä bkt että isew kasvoivat. Sen jälkeen käyrät ovat kulkeneet eri suuntiin niin, että vuonna 2007 bkt oli kasvanut merkittävästi mutta isew pudonnut 1970-luvun lopun tasolle ja jämähtänyt sinne.

Hoffrén on ennustanut bkt:n ja isew-indeksin muutoksia vuoteen 2030 saakka. Jos jatketaan samaan suuntaan kuin tähän asti, kansakunta näennäisesti vaurastuu tasaisesti. Ikävä kyllä, aito hyvinvointi murenee yhtä tasaisesti.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Tikopia vai Grönlanti - kummasta mallia?

Maantieteen professori Jared Diamond Kalifornian yliopistosta Los Angelesista kuvaa kirjassaan Romahdus (Terra Cognita 2005), miten yhteisöt "päättävät menestyä tai romahtaa" eri tavoin, vaikka tekniset mahdollisuudet ovat samat.

Erityisen havainnollista on vertailla Tikopian saaren asukkaita Tyynellä valtamerellä ja viikinkien siirtokuntaa Etelä-Grönlannissa.

Tikopialaiset törmäsivät 1600-luvulla ongelmaan. He olivat pitkään harjoittaneet sikataloutta, mutta huomasivat vähitellen, ettei saaren kasvillisuus kestä sitä. He lahtasivat siat ja alkoivat syödä kalaa. Nykykielellä ilmaisten he vaihtoivat tekniikkaan, jolla oli aikaisempaa pienempi ekologinen jalanjälki. He elävät edelleen saarellaan.

Grönlannin viikingit törmäsivät samankaltaiseen ongelmaan. Ilmaston kylmetessä, maan tuhoutuessa ja laitumien niuketessa karjanhoito kävi vaikeaksi. Viikingit päättivät, että kalastamaan ei ruveta. He kuolivat nälkään.

Katastrofi ei aiheutunut tietämättömyydestä. Viikingit kalastivat Norjassa ja Islannissa. Oppia oli mahdollista saada myös naapureilta, inuiteilta. Viikingit kuitenkin pitivät heitä "pakanoina", joilta ei ollut mitään opittavaa. Asiassa painoi myös yleisinhimillinen haluttomuus kyseenalaistaa sitä, mikä oli toiminut ennenkin.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.