Vanha kunnon potkuri on kokenut uuden tulemisen - eikä lumettomuuskaan haittaa. Aika näyttää, saadaanko potkukelkkailusta olympialaji.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Kilpakelkka, nimeltään Kickspark, täyttää tarkasti potkukelkan määritelmän: alla on jalakset ja vauhtia annetaan potkimalla. Runko on valmistettu teräksestä ja jalakset sinkitystä erikoisjousiteräksestä. Nopeus voi nousta 40 kilometriin tunnissa.

Elämää helpottavia ja hauskuttavia uudistuksia syntyy monella tavalla, ei pelkästään tutkimuslaitosten laboratorioissa. Potkukelkoissa, niin uusissa kuin perinteisissäkin, on yhdistynyt käyttäjien aloitteellisuus ja valmistajan osaaminen.

Kicksparkin on kehittänyt potkukelkkailun moninkertainen maailmanmestari Hannu Vierikko yhdessä potkukelkkavalmistaja Eslan kanssa.

- Meidän tuotteemme ovat maanläheisiä, kertoo toimitusjohtaja Raimo Lahtinen. - Käyttäjiltä tulee paljon ideoita, joista me valitsemme hyviä.

Idea potkukelkkailusta olympialajina on muuten vakavasti ollut esillä. Lillehammerin olympialaisissa 1994 sitä esiteltiin näytöslajina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Klassikkokin voi hyvin

Esla toimii Kouran kylässä lähellä Seinäjokea. Yritys tekee metallialan alihankintatöitä ja valmistaa liikuntavälineitä. Potkukelkkoja on valmistettu sarjatuotantona vuodesta 1933 asti. Suurin osa kelkoista menee Suomeen, mutta vientiä on Ruotsiin, Pohjois-Amerikkaan ja Venäjälle ja ajoittain muihin maihin.

Menestyksen takana on vankka konepajatyön osaaminen. Yrityksen perustaja, Erkki Samuli Lahtinen, toi 1920-luvulla Suomeen Indian-moottoripyöriä. Pyörien osista hän rakenteli uutta, kuten koneen potkukelkkojen tekoa varten.

Kicksparkin rinnalla kukoistaa klassinen potkukelkka. Sillä on oma ystäväpiirinsä, joka todella kunnioittaa perinteitä. Kelkan pitää olla pitkälle samanlainen kuin se, millä lapsena potkittiin.

Uutuuksia on silti kehitelty. Lisävarusteina saa liuku- ja hankijalaksia, joiden avulla kelkka luistaa hyvin myös kylmällä ilmalla ja pehmeässä lumessa.  Pilkkijöille on oma malli, jossa on kairakoukut ja joka taitettuna mahtuu auton takakonttiin.


Kestää lapsenlapsille

Kelkka tehdään koivusta ja sinkitystä jousiteräksestä. Maalit ja lakat ohennetaan vedellä. Täysinpalvelleen kelkan kaikki osat voi kierrättää. Kierrätystä tosin tarvitsee miettiä harvoin, koska potkuri kestää hyvinkin kolmekymmentä vuotta. 

Yksinkertaiselta näyttävät ratkaisut vaativat usein kaikkea muuta kuin yksinkertaista osaamista. Hyvä esimerkki on kelkan puinen pystyosa eli paalu. Voisi luulla, että sen osaa valmistaa kuka tahansa sahuri, mutta ei vaan osaa.

- Ulkoistaisimme paalun valmistuksen, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt yritystä, joka pystyisi työn tekemään, toimitusjohtaja Lahtinen toteaa.

 Paalu tehdään koivun oksattomasta tyviosasta, ei sydän- eikä pintapuustakaan vaan “välipuusta". Kun puutavaraa on kuivattu ja käännelty aikansa, paalun aihio sahataan tarkoin syiden suuntaisesti. Paalun on kestettävä murtumatta äkkipysähdys, jos kelkkailija vaikka innoissaan laskee päin kiveä. Huonosti tehty paalu voi katketa ja pahimmassa tapauksessa syntyy miekkamainen sälö, johon kelkkailija loukkaa itsensä.


Kesällä pyörät alle

Yksi ongelma klassisessa kelkassa on - tai oli. Miten potkutella kesällä tai lumettomana talvena? Asustuskeskuksissa kelkkailu on usein lumitalvenakin hankalaa, kun kulkuväylät hiekoitetaan.

Ratkaisu löytyi osin sattumalta. Esla esitteli 1979 potkukelkkaa Turussa messuilla, jotka pidettiin kesällä. Esittelijät miettivät, miten näyttää kelkan toimintaa, ja keksivät laittaa rullat jalasten alle. Puolittain piloillaan tehdystä parannuksesta tuli yleisömenestys.

Rullat mahdollistivat juohevan menon vuoden ympäri, mutta toivat uusia vaatimuksia: tarvittiin jarrut ja lisää ohjattavuutta. Kehitystyön tuloksena rullakelkasta on tullut potkupyörä.

Potkukelkan tavoin potkupyörässä on kaksi jalasta ja eteenpäin mennään potkimalla. Ehkä suurin ero on ohjauksessa. Etupyörissä on kaksoistanko-ohjaus eli molempia kahvoja käännetään. Kädensijat on yhdistetty toisiinsa raidetangolla. Näin tasapaino säilyy myös kaarteissa ja kovassa vauhdissa.

Potkupyörää testattaessa on hyödynnetty myös virallista tiedettä. Ulkopuoliset tutkimuslaitokset ovat varmistaneet, että tuote täyttää yleiseurooppalaisen CE-standardin vaatimukset. Testeissä ohjauslaitetta kuormitettiin 200 000 kertaa ja istuinta 15 000 kertaa; lisäksi oli kaatumistestit. Perinteisiä potkukelkkoja ei voi virallisesti testata, koska niiltä puuttuu toistaiseksi standardi.


Etelässä kisataan myös

Uusi potkuri-innostus osittain kertaa vanhaa. Potkukelkan ensimmäinen kukoistuskausi oli sata vuotta sitten. Suomen ensimmäinen potkukelkkaseura, Oulun Potkinklubi, perustettiin 1891.

Viime vuosisadalla kelkka meni alamäkeä, kun kansa hullaantui autoihin ja muu unohtui. Potkukelkan renessanssi alkoi 1980-luvulla, aluksi urheilun piirissä. Kilpailuja alettiin taas järjestää.

Kilpakelkkailu levittää potkuria ympäri maailman. Lumen puute ei haittaa, sillä jäähallissakin voi kelkkailla. Suomessa harrastetaan nykyään kilpapotkukelkkailua aktiivisesti myös etelässä, Helsingin jäillä.

Luonnonlumilla liikkumista helpottaa 2005 tehty lainmuutos Lex Luopioinen, joka toi kunnille oikeuden avata kelkkakaistoja. Lempinimi tuli Pälkäneen Luopioisista, missä on ollut monen kilometrin kaistaverkosto jo pitkään. Potkukelkkakaistalle on tehty oma liikennemerkkikin.

Kaista syntyy helposti. Hiekoituskoneesta suljetaan toinen reuna, jolloin puolet kevyen liikenteen väylästä jää kelkkakelpoiseksi.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Pieni potkurisanasto


Potkukelkka - potkimalla kuljetettava pitkäjalaksinen kelkka, jossa istuin yhdelle ihmiselle.
Kickspark - muodoltaan pelkistetty, istuimeton potkukelkka.
Potkupyörä - kaksijalaksinen, nelipyöräinen pyöräkelkka, jossa kääntyvät etupyörät ja kaksoistanko-ohjaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla