Vanha kunnon potkuri on kokenut uuden tulemisen - eikä lumettomuuskaan haittaa. Aika näyttää, saadaanko potkukelkkailusta olympialaji.



Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2010

Kilpakelkka, nimeltään Kickspark, täyttää tarkasti potkukelkan määritelmän: alla on jalakset ja vauhtia annetaan potkimalla. Runko on valmistettu teräksestä ja jalakset sinkitystä erikoisjousiteräksestä. Nopeus voi nousta 40 kilometriin tunnissa.

Elämää helpottavia ja hauskuttavia uudistuksia syntyy monella tavalla, ei pelkästään tutkimuslaitosten laboratorioissa. Potkukelkoissa, niin uusissa kuin perinteisissäkin, on yhdistynyt käyttäjien aloitteellisuus ja valmistajan osaaminen.

Kicksparkin on kehittänyt potkukelkkailun moninkertainen maailmanmestari Hannu Vierikko yhdessä potkukelkkavalmistaja Eslan kanssa.

- Meidän tuotteemme ovat maanläheisiä, kertoo toimitusjohtaja Raimo Lahtinen. - Käyttäjiltä tulee paljon ideoita, joista me valitsemme hyviä.

Idea potkukelkkailusta olympialajina on muuten vakavasti ollut esillä. Lillehammerin olympialaisissa 1994 sitä esiteltiin näytöslajina.


Klassikkokin voi hyvin

Esla toimii Kouran kylässä lähellä Seinäjokea. Yritys tekee metallialan alihankintatöitä ja valmistaa liikuntavälineitä. Potkukelkkoja on valmistettu sarjatuotantona vuodesta 1933 asti. Suurin osa kelkoista menee Suomeen, mutta vientiä on Ruotsiin, Pohjois-Amerikkaan ja Venäjälle ja ajoittain muihin maihin.

Menestyksen takana on vankka konepajatyön osaaminen. Yrityksen perustaja, Erkki Samuli Lahtinen, toi 1920-luvulla Suomeen Indian-moottoripyöriä. Pyörien osista hän rakenteli uutta, kuten koneen potkukelkkojen tekoa varten.

Kicksparkin rinnalla kukoistaa klassinen potkukelkka. Sillä on oma ystäväpiirinsä, joka todella kunnioittaa perinteitä. Kelkan pitää olla pitkälle samanlainen kuin se, millä lapsena potkittiin.

Uutuuksia on silti kehitelty. Lisävarusteina saa liuku- ja hankijalaksia, joiden avulla kelkka luistaa hyvin myös kylmällä ilmalla ja pehmeässä lumessa.  Pilkkijöille on oma malli, jossa on kairakoukut ja joka taitettuna mahtuu auton takakonttiin.


Kestää lapsenlapsille

Kelkka tehdään koivusta ja sinkitystä jousiteräksestä. Maalit ja lakat ohennetaan vedellä. Täysinpalvelleen kelkan kaikki osat voi kierrättää. Kierrätystä tosin tarvitsee miettiä harvoin, koska potkuri kestää hyvinkin kolmekymmentä vuotta. 

Yksinkertaiselta näyttävät ratkaisut vaativat usein kaikkea muuta kuin yksinkertaista osaamista. Hyvä esimerkki on kelkan puinen pystyosa eli paalu. Voisi luulla, että sen osaa valmistaa kuka tahansa sahuri, mutta ei vaan osaa.

- Ulkoistaisimme paalun valmistuksen, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt yritystä, joka pystyisi työn tekemään, toimitusjohtaja Lahtinen toteaa.

 Paalu tehdään koivun oksattomasta tyviosasta, ei sydän- eikä pintapuustakaan vaan “välipuusta". Kun puutavaraa on kuivattu ja käännelty aikansa, paalun aihio sahataan tarkoin syiden suuntaisesti. Paalun on kestettävä murtumatta äkkipysähdys, jos kelkkailija vaikka innoissaan laskee päin kiveä. Huonosti tehty paalu voi katketa ja pahimmassa tapauksessa syntyy miekkamainen sälö, johon kelkkailija loukkaa itsensä.


Kesällä pyörät alle

Yksi ongelma klassisessa kelkassa on - tai oli. Miten potkutella kesällä tai lumettomana talvena? Asustuskeskuksissa kelkkailu on usein lumitalvenakin hankalaa, kun kulkuväylät hiekoitetaan.

Ratkaisu löytyi osin sattumalta. Esla esitteli 1979 potkukelkkaa Turussa messuilla, jotka pidettiin kesällä. Esittelijät miettivät, miten näyttää kelkan toimintaa, ja keksivät laittaa rullat jalasten alle. Puolittain piloillaan tehdystä parannuksesta tuli yleisömenestys.

Rullat mahdollistivat juohevan menon vuoden ympäri, mutta toivat uusia vaatimuksia: tarvittiin jarrut ja lisää ohjattavuutta. Kehitystyön tuloksena rullakelkasta on tullut potkupyörä.

Potkukelkan tavoin potkupyörässä on kaksi jalasta ja eteenpäin mennään potkimalla. Ehkä suurin ero on ohjauksessa. Etupyörissä on kaksoistanko-ohjaus eli molempia kahvoja käännetään. Kädensijat on yhdistetty toisiinsa raidetangolla. Näin tasapaino säilyy myös kaarteissa ja kovassa vauhdissa.

Potkupyörää testattaessa on hyödynnetty myös virallista tiedettä. Ulkopuoliset tutkimuslaitokset ovat varmistaneet, että tuote täyttää yleiseurooppalaisen CE-standardin vaatimukset. Testeissä ohjauslaitetta kuormitettiin 200 000 kertaa ja istuinta 15 000 kertaa; lisäksi oli kaatumistestit. Perinteisiä potkukelkkoja ei voi virallisesti testata, koska niiltä puuttuu toistaiseksi standardi.


Etelässä kisataan myös

Uusi potkuri-innostus osittain kertaa vanhaa. Potkukelkan ensimmäinen kukoistuskausi oli sata vuotta sitten. Suomen ensimmäinen potkukelkkaseura, Oulun Potkinklubi, perustettiin 1891.

Viime vuosisadalla kelkka meni alamäkeä, kun kansa hullaantui autoihin ja muu unohtui. Potkukelkan renessanssi alkoi 1980-luvulla, aluksi urheilun piirissä. Kilpailuja alettiin taas järjestää.

Kilpakelkkailu levittää potkuria ympäri maailman. Lumen puute ei haittaa, sillä jäähallissakin voi kelkkailla. Suomessa harrastetaan nykyään kilpapotkukelkkailua aktiivisesti myös etelässä, Helsingin jäillä.

Luonnonlumilla liikkumista helpottaa 2005 tehty lainmuutos Lex Luopioinen, joka toi kunnille oikeuden avata kelkkakaistoja. Lempinimi tuli Pälkäneen Luopioisista, missä on ollut monen kilometrin kaistaverkosto jo pitkään. Potkukelkkakaistalle on tehty oma liikennemerkkikin.

Kaista syntyy helposti. Hiekoituskoneesta suljetaan toinen reuna, jolloin puolet kevyen liikenteen väylästä jää kelkkakelpoiseksi.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Pieni potkurisanasto


Potkukelkka - potkimalla kuljetettava pitkäjalaksinen kelkka, jossa istuin yhdelle ihmiselle.
Kickspark - muodoltaan pelkistetty, istuimeton potkukelkka.
Potkupyörä - kaksijalaksinen, nelipyöräinen pyöräkelkka, jossa kääntyvät etupyörät ja kaksoistanko-ohjaus.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.