Helppoa se ei ollut, ei edes persoonallisuudenpiirteistä väitelleelle Liisa Keltikangas-Järviselle. Tarvittiin kymmenen vuoden tutkimustyö, ennen kuin käyttäytymisemme opitut ja biologiset osaset loksahtivat kohdalleen.


Tutustu tutkijaan
Artikkelisarjassa eri alojen tutkijat kertovat työstään ja tavoitteistaan.




Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2009

Tämän vuoden tammikuussa tapahtui jotakin outoa. Liisa Keltikangas-Järvinen meni sanattomaksi ja istui alas. Syynä oli puhelu, jonka hän sai Professoriliiton puheenjohtajalta, professori Risto Laitiselta. Tämän asiana oli kertoa, että Keltikangas-Järvinen oli valittu vuoden professoriksi.

- Ensin tuli suuri hämmästys. Sitten hämmennys: ei kai tässä ole tullut jokin erehdys? Kolmanneksi tuli valtava ilo: joku todella antaa työlleni arvoa.

Psykologi ei olisi psykologi, ellei hän olisi tunnistanut vielä yhtä tunnetta. Se oli aavistus siitä, että tunnustuksen saaminen herättää myös kateutta.

- Meriittien kerääminen ei helpota elämää lähimmässä työympäristössä, Keltikangas-Järvinen muotoilee, luonteelleen harvinaisen diplomaattisesti.

Kohistu tutkija välttelee kohuja

Google-haku professorin nimellä tuottaa tulokseksi 26 000 osumaa. Uutisia Keltikangas-Järvisen saamista palkinnoista, arvioita hänen kirjoittamistaan kirjoista, satoja tieteellisiä artikkeleja, verkkokeskusteluja ja haastatteluja etenkin Keltikangas-Järvisen tutkimusaiheesta, temperamentista.

Vaikuttaa siltä, että aina kun professori antaa haastattelun, nousee jonkinmoinen mediakohu. Puhutaan sitten poikien syrjimisestä koulussa tai, kuten viimeksi, pienten lasten päiväkotihoidosta. Keväällähän Keltikangas-Järvinen sanoi Turun Sanomissa tutkimuksiinsa pohjaten, että paras paikka alle puolitoistavuotiaille on kotona.

- Tutkija ei pysty aina ennakoimaan, mitkä asiat leimahtavat yhteiskunnallisiksi keskustelunaiheiksi. Ne eivät ole keskeisimpiä aiheita edes tutkijan omassa työssä, saati psykolo¬gian tutkimuksessa.

Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo pyrkivänsä välttämään mediakohuja, sillä niihin menee hirvittävästi työaikaa ja niiden yhteiskunnallinen hyöty on pieni. Asiallisen keskustelun aika on usein hyvin lyhyt: ensin havahdutaan, sitten hyökätään vastaan, ja lopulta aletaan kysellä tutkijan motiivien perään.

- Tiedonvälitys kuuluu tutkijan rooliin, mutta minulla ei ole maailmanparannusmissiota eikä yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitetta. Haluan vain tutkia ja kertoa tutkimusteni tuloksista. Pysäytän oman vaikuttamiseni siihen.
Silti Keltikangas-Järvinen saa aikaan otsikoita. Miksi? Hetken pohdittuaan professri heittää, että ehkä syynä on hänen suorapuheisuutensa.

- En osaa pyöritellä sanoja ja lauseita, joten minulla olisi ollut diplomaattina hyvin lyhyt ura. Se on handicappini, joka on seurannut minua koko urani ajan.


Roolimalli ajatteli verannalla

Liisa Keltikangas-Järvisellä on juuret kahdessa heimossa, pohjalaisuudessa ja karjalaisuudessa. Hänen isänsä suku on kotoisin Alajärveltä. Isoisän, varakkaan maanviljelijän ja puutavarakauppiaan, perheessä arvostettiin koulutusta ja lähetettiin seitsemän lasta Helsinkiin käymään oppikoulua. Äidin juuret menevät rajantakaiseen Karjalaan, Terijoelle.

- Ne ovat temperamentiltaan kaksi aivan erilaista kulttuuria. Pohjanmaalla uhotaan ja sanotaan kaikki suoraan, mutta pahinta, mitä terijokelainen isoisäni saattoi sanoa, oli: "Nyt sie loukkasit minnuu."

Keltikankaan perhe asui Liisan lapsuudessa monilla paikkakunnilla juristi-isän töiden vuoksi. Lapualla Liisa kävi lukion ja kirjoitti ylioppilaaksi - ja samastui paikkakuntaan. Lapua sen sijaan ei noin vain hyväksynyt "veden tuomia" virkamiesperheitä. Liisakin oli opettajien silmissä aina vieras, ei syntyperäinen. Vasta saatuaan nimityksen psykologian professoriksi hän kelpasi paikkakunnan mediassa lapualaiseksi. Vielä apulaisprofessorina hän oli vain "Lapualta ylioppilaaksi kirjoittanut".

Keltikankaan suvun perheillä, tädeillä ja sedillä, oli kesähuvilat Alajärvellä. Siellä Liisa seurasi pikkutytöstä lähtien setänsä, metsätieteen liiketalouden professorin Valter Keltikankaan kesänviettoa ja haaveili itsekin tutkijan urasta.

- Hän vietti koko kesän huvilallaan, istui verannalla ja katseli rantaan. Ymmärsin aikuisten puheista, että siellä istuu viisas mies, jota ei saa häiritä, kun hän ajattelee suuria ajatuksia. Minun mielestäni parempaa ammattia ei voinut olla! Ajattelin, että yliopistossa tapahtui jotakin jännittävää ja mielenkiintoista.


Maitojunamatkalta uralle

Kouluaikana hammaslääkäriksi aikonut Liisa valitsi lukiossa opiskeltavat aineet sen mukaan: kemian ja fysiikan. Helsingissä aloitettu hammaslääketieteellisen karsintakurssi oli kuitenkin pettymys. Tuore ylioppilas huomasi, että tätä hän ei ainakaan halua tehdä, ja keskeytti kurssin. Maitojunalla kotiin Pohjanmaalle palannut Liisa oli "kohtalaisen hukassa" ja vailla vaihtoehto B:tä.

- Äitini oli minua auttaakseen tutustunut Seinäjoen kesäyliopiston ohjelmaan. Ainoa aine, johon ennätti vielä ilmoittautua, oli psykologia.

Kiinnostus heräsi, ja syksyllä Liisa aloitti psykologian opinnot Helsingissä. Vielä silloinkin psykologia oli ensi sijassa pääsylippu yliopistoon ja eteläpohjalaiseen osakuntaan, josta isä oli kertonut riemukkaita juttuja.

- En identifioitunut lainkaan psykolo¬gian laitokseen, jossa oli merkillisen rikkonainen tunnelma. Opiskeluaikani elin ainoas¬taan osakunnassa. Laitokselle juostiin luennoille, ja sieltä käytiin nopeasti hakemassa opintomerkinnät.
Tutkijan ura sen sijaan veti jo ensimmäisinä opiskeluvuosina. Psykologian tietämys perustui 1960-1970-luvulla käytännön asioissa suurelta osin mutuun. Viimeistään harjoitteluvaiheessa opiskelija kohtasi leveän kuilun olemassa olevan tutkimustiedon ja käytännön työskentelyn välillä.

- Valtavan suuria ihmisen elämään kohdistuvia ratkaisuja tehtiin kevyin tiedoin. Ajattelin, että tätä en halua. En uskaltaisi olla tekemässä niin suuria päätöksiä vailla oikeaa tietoa. Silloin ymmärsin haluavani tutkijaksi.


Puuttuva palanen löytyi

Liisa Keltikangas-Järvinen väitteli väkivaltarikollisten persoonallisuuspiirteistä vuonna 1977. Vielä silloin tehtiin tarkka ero ihmisen käyttäytymisen psykologian ja biologian¬ välillä.

- Asiaan kuului korostaa, että psykologinen selitys on syvällinen ja biologinen pinnallinen. Biologialla ei nähty mitään relevanssia ihmisen persoonallisuuden kehittymisessä. Ihminen oli syntyessään tabula rasa, ja se, millaiseksi hän kehittyi, oli ympäristön aikaansaannosta.

Teoria ei kuitenkaan vastannut todellisuutta. Se ei  selittänyt esimerkiksi sitä, että täysin samanlaisessa ympäristössä kasvaneista henkilöistä kehittyi persoonallisuudeltaan erilaisia. Myös Keltikangas-Järvinen tutkimusryhmänsä kanssa palasi toistuvasti "mustaan pisteeseen", tuntemattomaan tekijään, joka yhdisti fysiologisia ja psyykkisiä tekijöitä. Meni kuitenkin kymmenen vuotta, ennen kuin ryhmä keksi, mikä tuo tekijä oli.
- Tutkimusryhmäni ensimmäinen väittelijä, nykyinen professori Katri Räikkönen, tuli kerran 1990-luvun alussa melkein juosten huoneeseeni ja huusi: "Liisa, nyt minä sen keksin: se on temperamentti!" Tiesin heti, mitä hän tarkoitti.

Temperamentilla tarkoitetaan persoonallisuuden biologista pohjaa. Se selittää, miten geneettiset erot aivojen välittäjäaineiden määrässä saavat ihmisen reagoimaan eri tavoin ympäristöön ja stressitilanteisiin. Joku toimii reippaasti, rohkeasti ja uteliaasti, toinen ujosti, varautuen ja syrjään vetäytyen.

- Temperamentti selittää myös sen, miksi ympäristö - etenkin vanhemmat - reagoi lapseen tietyllä tavalla: kokee toisen lapsen helpoksi ja toisen vaikeaksi. Tällä taas on vaikutusta lapsen persoonallisuuden kehitykseen ja myöhemmin jopa riskiin sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin tai mielenterveyshäiriöihin.

- Huomasimme, että temperamentti ulottaa vaikutuksensa lähes joka paikkaan kuin verenkierto, joka leviää kaikkialle elimistöön.


Temperamenttia ei voi vaihtaa

Temperamentti on tutkijan mukaan "avain arjen ymmärtämiseen", mutta se voi selittää myös suurempia, kulttuurisia eroja. Jo nyt tiedetään, että Euroopassa länteen mentäessä yleistyy geenimuoto, joka on kytköksissä elämyshakuisuuteen, siis seikkailuun ja riskinottoon. Atlantin toisella puolella Yhdysvalloissa geenimuoto on eurooppalaisperäisessä väestössä Länsi-Eurooppaakin yleisempi.

- Se selittää amerikkalaista kulttuuria: yrittäjähenkisyyttä, ujouden halveksuntaa ja reippauden arvostusta.

Keltikangas-Järvinen korostaa, etteivät kulttuurisetkaan käyttäytymismallit ole pelkästään opittuja vaan niillä on biologinen pohjansa. Kun näin on, eri kulttuureista tuodut ihannoidut persoonallisuuspiirteet voivat olla taakka ihmisille, joilla on tietynlainen temperamentti.

- Meillä on voimakas sosiaalinen paine siihen, millainen ihmisen tulisi persoonallisuudeltaan olla. Tähän kapeaan muottiin mahtuu ehkä vain kolmannes ihmisistä. Joillekin temperamenttityypeille tästä tulee valtava painolasti. Omaa temperamenttiaan ei kuitenkaan voi muuttaa vain päättämällä ryhtyä toisenlaiseksi ihmiseksi.


Sieto avittaa tutkijaa

Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan tutkijan työ sopii kaikenlaisille temperamenteille. Tutkija voi tehdä työtä aamulla tai illalla, pitkiä tai lyhyitä jaksoja kerrallaan, samaa tai eri asioi¬ta lomittain, yksin tai ryhmässä. Sen sijaan on olemassa tiettyjä persoonallisuuspiirteitä, jotka ovat tutkijalle eduksi. Tärkein on kyky sietää vastoinkäymisiä.

- Tutkija on koko ajan arvioinnin ja tarkastelun kohteena, ja hän saa jopa epäoikeudenmukaista palautetta. Tutkija ei saa haavoittua kritiikistä, vaan hänen täytyy rakentaa itselleen palkitsemisjärjestelmä, joka ei ole riippuvainen muiden kiitoksesta.

Keltikangas-Järvinen sanoo itse motivoituvansa siitä, että löytää vastauksia kysymyksiinsä ja "asiat loksahtavat paikalleen". Se tuottaa hänelle samanlaisen ilon kuin hän kuvittelee syntyneen löytöretkeilijöille, jotka olivat löytäneet uuden mantereen, tai syntyvän nyt taiteilijalle, joka keksii uuden tavan tehdä maalaus tai säveltää musiikkikappale.


Hälytyskellojen pitäisi soida

Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo olevansa henkeen ja vereen yliopistolainen, ja juuri siksi hän on huolissaan yliopistoyhteisön nykytilasta. Syitä on kaksi: "joutavanpäiväisen työn" lisääntyminen sekä kilpailun ja työtahdin kiristyminen.

- En tiedä, pystyykö tutkijan työn ohella enää hoitamaan kolmilapsista perhettä. Silloin kun minä aloitin, se oli vielä mahdollista. Teen nyt kaksinkertaista työpäivää, mutta silti aikaa tutkimukselle on paljon vähemmän!

Keltikangas-Järvinen harmittelee sitä, että hallinnointi hallinnoinnin vuoksi on levinnyt kuin syöpä. Puoli päivää menee työn tekemiseen ja sen päälle kolmasosa päivästä työn raportoimiseen ja arvioimiseen. Loppua ei ole näkyvissä.

Kilpailun kiristyttyä myös tutkijoiden keskinäinen solidaarisuus on vähentynyt. Ilmapiiri on muuttunut raadollisemmaksi, ja uusi tutkijasukupolvi voi olla hyvin häikäilemätöntä. Nuoria tutkijoita stressaa se, että pitäisi tehdä yhteistyötä, vaikka lähin työtoveri voi kohta puukottaa selkään.

- Rakastan yliopistoa. On surullista, jos sille ominaiset asiat - tunnelma, arvostukset ja hurma - menetetään. Hälytyskellojen pitäisi jo soida.

Vaikka tekeekin 16-tuntisia työpäiviä, työ ja yliopisto eivät sentään ole Liisa Keltikangas-Järvisen koko elämä. Lukemisen ohella suurimman osan professorin vapaa-ajasta haukkaa perhe: aviomies, kolme lasta ja viisi lastenlasta.

- Viime syksynä minulla oli joka viikonloppu vieraita, ja heidän keski-ikänsä oli 4,5 vuotta, Keltikangas-Järvinen hymyilee.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Liisa Keltikangas-Järvinen

Ikä: 63

Arvo: soveltavan psykologian professori

Yliopisto: Helsingin yliopisto

Laitos: Psykologian laitos

Tutkimusala: kokeellinen persoonallisuustutkimus, etenkin temperamenttitutkimus

Harrastukset: perhe, lukeminen


Etappeja

1946
syntyy Alajärvellä.

1965 kirjoittaa ylioppilaaksi Lapualla ja aloittaa psykologian opinnot Helsingin yliopistossa.

1977 väittelee väkivaltarikollisten persoonallisuus¬piirteistä.

1979 julkaisee ensimmäisen kirjansa Väkivalta ja itsetuho.

1981 nimitetään psykologian apulaisprofessoriksi.

1992 nimitetään psykologian professoriksi.

2001 saa Suomen Tietokirjailijat ry:n tunnustus¬palkinnon.

2006 saa WSOY:n tietokirjasäätiön tunnustuspalkinnon.

2008 saa Helsingin yliopiston J. V. Snellman -palkinnon.

2009 valitaan vuoden 2008 professoriksi ja vuoden puhujaksi.

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.