Terrorismin torjunta ei alkanut New Yorkista 2001. Se alkoi Roomasta 1898. Miksi maailma sitten yhä elää terrorismin pelossa? Siksi, että vuosikymmeniin poliittinen murha ei ollut murha.

Teksti: Julia Jansson

Terrorismin torjunta ei alkanut New Yorkista 2001. Se alkoi Roomasta 1898. Miksi maailma sitten yhä elää terrorismin pelossa? Siksi, että vuosikymmeniin poliittinen murha ei ollut murha.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2012

Yhdysvaltain presidentti julisti: "Tämä ideologia on rikos kaikkia ihmisiä kohtaan, ja koko ihmiskunnan pitäisi liittyä yhteen sitä vastustamaan." Hän vaati, että ideologian kannattajien puheita, kirjoituksia ja tapaamisia pidetään kapinallisina ja heidän tekemisiään rajoitetaan. Presidentti myös vertasi ideologian kannattajia merirosvoihin, joita on vuosisatojen ajan pidetty ihmiskunnan vihollisina.

Presidentti ei ollut George W. Bush, ajankohta ei 2000-luvun alku eikä ideologia islamismi. Puhuja oli Theodore Roosevelt, vuosi 1901 ja hänen vihollisensa anarkistit. Rooseveltin edeltäjä William McKinley oli juuri kuollut anarkistin luotiin.

Poliisi kokoontui salaa

1800- ja 1900-luvun taitteessa anarkistiterroristit vavisuttivat turvallisuudentunnetta Atlantin molemmin puolin. He kylvivät pelkoa ja hakivat huomiota aatteilleen väkivaltaisilla hyökkäyksillään, jotka kohdistuivat erityisesti vallanpitäjiin.

Kun anarkisti murhasi Itävallan keisarinnan Sisin syyskuussa 1898, Eurooppa alkoi olla sekasorron partaalla. Anarkisteja kutsuttiin muun muassa "villeiksi pedoiksi vailla kansallisuutta".

Aikalaisprofessori G.M. Fiamingo kuvaili heitä Early writings on terrorism -teoksen mukaan näin: "Me saatamme turhaan etsiä parempaa määritelmää anarkismille kuin se, jonka pieni kaksitoistavuotias tyttö antoi. Henkilö, joka ei tuntenut tilannetta, kysyi tytöltä, mitä hänen isänsä teki ulkomailla. Tyttö vastasi: Hän työskentelee Anarkian puolesta. Mutta tiedätkö sinä pikkuinen, mitä Anarkia tarkoittaa? Tottahan toki, se tarkoittaa sitä että vihataan Jumalaa, hallitusta ja rikkaita!"

Tilanteen rauhoittamiseksi Roomassa järjestettiin marras-joulukuussa 1898 anarkismin vastainen poliisikonferenssi. Sen tarkoitus oli rakentaa kansainvälistä poliisien yhteistyötä, luoda järjestelmä hyökkäyksiltä suojautumiseen ja estää anarkististen teorioiden leviäminen.

Paikalle tuli poliiseja ja muita rikosten ehkäisyn asiantuntijoita 21:stä Euroopan maasta. Laajasta osallistujamäärästä huolimatta konferenssi onnistuttiin pitämään salaisena – monet historioitsijat väittivät vielä sata vuotta myöhemmin, ettei sitä koskaan järjestetty.

Rangaistukseksi teloitus

Roomassa edustettuina olleiden maiden poliittiset näkemykset olivat hyvin erilaisia. Mukana oli esimerkiksi Britannia, tunnettu poliittisten pakolaisten turvapaikka, sekä Sveitsi ja Ranska, jotka puolestaan olivat anarkismin pelossa sulkeneet rajansa samalta pakolaisjoukolta.

Yhtenä konferenssin tavoitteena oli anarkismin määrittely, mutta sen sisällöstä syntyi ymmärrettävästi erimielisyyttä. Monien mielestä anarkismiin voitiin niputtaa kaikki vallankumouksellisuus, toisten mielestä ei.

Lopulta määritelmäksi valittiin lattea "anarkismi pyrkii tuhoamaan väkivaltaisin keinoin sosiaalisen organisaation". Se jätti tilaa kansalliselle harkinnalle siitä, mitkä teot määritelmä kattaa.

Kirjavista kannoista huolimatta konferenssin päätöslauselmissa anarkismi julistettiin yhteistuumin rikollisuudeksi. Lisäksi suositeltiin, että anarkististen tekojen suunnittelu ja valmistelu lisätään osallistujamaiden rikoslakiin. Myös anarkistisen propagandan levittäminen piti kieltää ja anarkistiseen ryhmään kuuluminen tehdä laittomaksi.

Mikäli anarkisti tappoi valtionpäämiehen, piti rangaistukseksi säätää teloitus. Konferenssi mainitsi erikseen, että teloitus ei saa olla julkinen. Jo silloin ymmärrettiin, että terrorismi saa voimansa nimenomaan julkisuudesta.

Politiikka rajattiin ulos

Rooman konferenssi valoi perustaa poliisien kansainvälisille yhteistyöjärjestöille. Nykyisen Interpolin edeltäjä Kansainvälinen rikospoliisikomissio ICPC perustettiin vuonna 1923. Se ehti toimia vain viisitoista vuotta, ennen kuin se joutui natsien haltuun toisen maailmansodan aattona. Sodan aikana sen päämaja siirrettiin Wienistä Berliiniin, ja suurin osa jäsenvaltioista jätti järjestön.

Natsivallan romahdettua organisaatio perustettiin Belgian johdolla uudelleen 1946. Tuolloin sille muodostettiin demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, ja sääntöihin kirjattiin, ettei järjestö saa puuttua eikä osallistua uskonnollisiin, poliittisiin, sotilaallisiin eikä rotuun kytkeytyviin tekoihin.

Sääntö oli – ja on yhä – eri maiden poliisien vapaaehtoisen yhteistyön perusta. Samalla se kuitenkin rampautti terrorismin vastaisen taistelun. Kun Interpol piti terrorismia poliittisena ongelmana ja politiikka oli rajattu kansainvälisen poliisiyhteistyön ulkopuolelle, järjestö katsoi, että se oli voimaton terrorismin edessä.

Tämä johti kylmän sodan aikana syytöksiin tekopyhyydestä, sillä komissiosta organisaatioksi nimensä muuttanut Interpol vältteli puuttumasta tapauksiin, jotka ilmiselvästi olisivat kuuluneet sen mandaattiin. Ongelmallisia olivat esimerkiksi terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat, tuhopoltot, kidnappaukset ja ryöstöt.

Murhasta tuli taas murha

Kansainvälinen terrorismin vastainen yhteistyö ontui vuosikymmeniä, koska Interpol ei puuttunut sellaisiin rikoksiin, joiden katsottiin liittyvän politiikkaan.

1980- ja 1990-luvulla järjestön asenne hiljalleen muuttui. Vuonna 1998 Interpol tuomitsi terrorismin avoimesti ja ryhtyi kutsumaan sitä rikollisuudeksi. Muutosta selittää se, että perustamisvuodesta lähtien järjestössä mukana ollut Yhdysvallat sai enemmän valtaa organisaatiossa. Myös paljon julkisuutta saaneet kansainväliset terroristi-iskut vaikuttivat asiaan.

Interpolin uuden kannan mukaan terroriteot ovat itse asiassa ryväs rikoksia. Jos ideologisesti motivoitunut teko sisältää rikollisia aineksia, poliisin näkökulmasta se on rikos. Murha on murha tavoitteista riippumatta.

Ympyrä sulkeutui

Ympyrä siis sulkeutui, sillä tasan sata vuotta aiemmin Roomassa pidetty anarkismin vastainen poliisikonferenssi oli samalla tavalla luokitellut anarkistisen toiminnan rikollisuudeksi. Jopa perustelut olivat samat. Sekä Interpol että Rooman konferenssi päättivät, että terroristitekojen taustalla vaikuttavat poliittiset tavoitteet voi jättää huomiotta. Näin anarkismia ja terrorismia voitiin käsitellä puhtaana rikollisuutena.

Uusi määrittely, jossa terroristiteot pilkottiin erilaisiksi rikoksiksi, vauhditti kansainvälistä yhteistyötä terrorismia vastaan. Poliisiyhteistyössä on helpompi käsitellä murhia ja kidnappauksia kuin terrorismia. Tekojen poliittisuus tekee asioista monimutkaisia: jos terroristeihin suhtaudutaan poliittisina rikollisina, heitä on usein mahdoton esimerkiksi karkottaa, sillä monissa maissa laki kieltää luovuttamasta poliittisista rikoksista epäiltyjä.

Terrorismin vastainen taistelu saatiin käyntiin, vaikka terrorismille ei ole vieläkään olemassa kansainvälisesti hyväksyttyä määritelmää. Terroristi on sana, jota voidaan käyttää vain vastustajasta. "Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija" -klisee pitää edelleen paikkansa.

Julia Jansson on poliittisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän tutkii kansainvälisen terrorismin vastaisen poliisiyhteistyön kehitystä.

Separatistit iskeneet useimmin

Sataan vuoteen on mahtunut satoja terrorismiksi luokiteltuja tekoja. Kansainvälisen terrorismin kuumina vuosina 1960- ja 1970-luvulla niitä tehtiin niin Euroopassa kuin arabimaissa, Latinalaisessa Amerikassa, Japanissa ja Kanadassa. Terroristien ydinjoukkoon kuuluivat vasemmistolaiset ja kolonialismin vastaiset ryhmät.

Nykyisin pahimmaksi terroristiuhkaksi länsimaissa mielletään islamistit, vaikka useimmin iskevät separatistit. Esimerkiksi 2010 Euroopassa tehtiin 249 terrori-iskua, joista Europol luokitteli kolme islamistisiksi. Separatistisia iskuista oli 160 ja vasemmistolaisia 45.

2004–2008 Al-Qaida otti vastuun 313 iskusta, joissa kuoli 3 010 ihmistä. Heistä 12 prosenttia oli länsimaalaisia. Suurin osa islamistisista terrori-iskuista tehdään Irakissa ja Afganistanissa.

Islamistit iskeneet tappavimminEniten ihmishenkiä vaatineet terrori-iskut:– 11.9.2001 Yhdysvallat, Al-Qaidan iskusarja, 2 982 uhria.– 14.8.2007 Irak, autopommi-iskut jazidien uskonnollista vähemmistöä vastaan, 796 uhria.– 19.8.1978 Iran, islamistien sytyttämä Rex-elokuvateatterin palo, yli 400 uhria.– 1.–3.9.2004 Venäjä, ingusialais- ja tsetseenimilitanttien koulukaappaus Beslanissa, 360 uhria. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.