Irakin väkivaltaisuudet ja eri maissa tehdyt terrori-iskut ovat saaneet monen suomalaisenkin kysymään, onko sodan luonne kokonaan muuttumassa. Tuskin, mutta eittämättä terrorismi vaikuttaa menetelmiin. Armeijat varautuvat siviilivihollisiin, suojelutehtäviin ja humanitaarisiin kriiseihin..


saaneet monen suomalaisenkin kysymään, onko sodan luonne
kokonaan muuttumassa. Tuskin, mutta eittämättä terrorismi vaikuttaa
menetelmiin. Armeijat varautuvat siviilivihollisiin, suojelutehtäviin ja
humanitaarisiin kriiseihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2006

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sodaksi on totuttu kutsumaan laajaa ihmisyhteisöjen välistä väkivaltaa, mutta sen tunnusmerkeistä vallitsee erilaisia näkemyksiä. Yleisesti hyväksytään se, että sotaan tarvitaan kaksi osapuolta, jotka näkevät toisensa vihollisina ja haluavat tahallisesti vahingoittaa toisiaan. Lisäksi aseisiin tartutaan jonkin poliittisen tarkoituksen vuoksi.

Kaikki laaja ja poliittinen väkivalta ei kuitenkaan ole sotaa. Hyökkäys voi olla myös kansanmurha tai  väestön pakkosiirto. Sota alkaa vasta, kun yhteisö puolustautuu asein ja omin poliittisin päämäärin.

Myös terrorismiin kuuluvat poliittiset tavoitteet ja väkivalta, mutta tavallisesti terroristit iskevät kohteeseen, joka ei ole alkuperäisen vihan kohde. Väkivallan uhreiksi joutuvat usein syyttömät sivulliset, jotka vain sattuvat olemaan paikalla.

Yhteisten piirteiden takia sodan ja terrorismin erottaminen on ongelmallista, ja entisestään rajaa hämärtää presidentti George Bushin julistama "terrorismin vastainen sota". Vaikka se on suurelta osin kielikuva, sillä halutaan korostaa uhkan vakavuutta ja vastatoimien oikeutusta, samoja asioita, joita painotetaan oikeaan sotaan lähdettäessä.

Sota siirtyi valtioiden sisään

Sodat olivat pitkään valtioiden välisiä yhteenottoja. Hallitus päätti sodan päämäärät, ja sotapäälliköiden johtamat armeijat hoitivat sotimisen. Kansalaisia tarvittiin lähinnä vihaamaan vihollista. Kun sotilaita 1800-luvulla ryhdyttiin hankkimaan yleisen asevelvollisuuden avulla, sota alkoi koskettaa koko yhteiskuntaa.

Toisen maailmansodan jälkeen valtioiden väliset sodat vähenivät. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto saavuttivat asevarustelussaan sellaisen tuhovoiman, että yhteenotto olisi tiennyt sietämätöntä hävitystä niin hyökkääjälle kuin puolustautujalle.  Tämä synnytti suurvaltojen liittoumissa kauhun tasapainon, jossa sodan pelko ylitti tappion pelon.

Viime vuosisadan lopulla globalisaatio murensi valtioiden asemaa, mikä kannusti kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön. Kylmän sodan päätyttyä meidän länsimaalaisten ei myöskään ole tarvinnut pelätä sotaa kotinurkilla. Sodista on tullut "televisiosotia" ja meistä sodan "penkkiurheilijoita".

Maailmassa nyt käynnissä olevat aseelliset konfliktit ja sodat ovat lähes kaikki valtioiden sisäisiä selkkauksia. Suurimmat yhteenotot sijoittuvat Irakiin, Kašmiriin, Nepaliin, Sudaniin, Tšetšeniaan ja Ugandaan. Selkkausten syyt ovat kir-javat. Sotimalla voidaan tavoi-tella hallitusvaltaa, itsenäisyyttä tai muita poliittisia muutoksia.

Sodassa voi olla kyse identiteetin tai ideologian- vahvistamisesta, etnisistä puhdistuksista, taloudellisista eduista tai joskus pelkästä kostosta.

Terrorismi laajeni globaaliksi

Sana terrorismi otettiin käyttöön Ranskan vallankumouksen aikaan, kun tasavaltaa johtanut jakobiinihallinto mielivaltaisesti pidätti ja lynkkasi "vallankumouksen vihollisia". Alun perin terrorismilla tarkoitettiin siis valtiovallan hirmuvaltaa omia kansalaisia kohtaan.

Sittemmin terroristeiksi alettiin kutsua sisällissotien ei-valtiollisia osapuolia. Tästä nimitys on edelleen laajentunut tarkoittamaan ryhmiä, jotka ajavat väkivallalla yhteistä ideo-logiaansa.

Tämäkin terrorismi kytkeytyy yleensä ainakin viitteellisesti johonkin paikalliseen konfliktiin, mutta sen taustalta löytyy myös kulttuurista erilaisuutta, yhteiskunnallista vieraantumista, sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta ja oman edun tavoittelua.

Arvostetun kansainvälisen The Military Balance -julkaisun mukaan maailmassa oli viime vuonna ainakin 293 aseellista, ei-valtiollista organisaatiota, joista 228 toimi aktiivisesti. Niistä 25 toimi jossakin Euroopan maassa, ja kansainvälisesti aktiivisia oli neljä.

Globaaleista organisaatioista- tunnetuin on al-Qaida, joka on teh-nyt näyttäviä itsemurhaiskuja Yhdysvalloissa ja Euroopassa, juuri- siellä, missä on totuttu elämään rauhassa ja katselemaan sotaa televisiosta.

Iskut ovat herättäneet pelkoa, mutta liberaalin demokratian vakautta ne eivät ole kyenneet horjuttamaan. Vaara on kuitenkin olemassa.

Terrorismi on siitä pirullinen ilmiö, että se murentaa suvaitsevuutta ja ihmisten keskinäistä luottamusta samaan aikaan kun yhteiskunnat muuttuvat yhä monikulttuurisemmiksi. Terrorismi vahvistaa rasismia ja ulkomaalaisvihamielisyyttä, mikä on viime aikoina ilmennyt etenkin islamilaiseen väestöön kohdistuneissa laittomuuksissa.

Asetelmat menivät uusiksi

Jos jokin kehittyneen maailman valtio nyt hyökkäisi asevoimillaan toiseen samanlaiseen valtioon, sodan yhteiskunnalliset seuraukset jättäisivät varjoonsa kaiken muun. Tietoyhteiskunnassa sota olisi valtava sokki, jonka voisi rinnastaa vain suureen vallankumoukseen tai luonnonkatastrofiin, kuten asteroidin törmäykseen. Terrorismi saattaisi aiheuttaa vastaavanlaisen sokin, jos jokin ryhmä saisi käsiinsä joukkotuhoaseen. Juuri tämän estäminen onkin tärkeimpiä kansainvälisen terrorismin vastaisen taistelun tavoitteita.

Jos terrorismin vastainen toiminta nähdään sotana, se poikkeaa- monessa suhteessa tavanomaisesta sodasta. Jo lähtöasetelma on epätyypillinen: valtiot eivät voi käyttää samoja menetelmiä kuin vastapuolensa.
Epäsymmetrisyys sinänsä ei ole vierasta sotilaalliselle logiikalle. Valtionkin asevoimat käyttävät alivoimatilanteessa häikäilemättömästi hyväkseen ylivoimaisen vastustajan pidäkkeitä ja heikkouksia.

Voimasuhdetta tasataan harhautuksilla, väijytyksillä, ylläköillä ja erikoisjoukkojen iskuilla. Säännöt ovat kuitenkin toiset kuin terroristeilla. Iskuja ei tavallisesti suunnata satunnaisiin siviileihin, heitä ei kidnapata eikä teloiteta summittaisesti, vaikka sotahistoria tuntee tällaistakin.

Terrorismin vastaista sotaa käydään rauhallisissa yhteiskunnissa, joissa ei oikeasti olla sodassa. Toisaalta sitä käydään maailmanlaajuisesti ja näkymättömissä, tietoverkoissa.

Verkoista on tullut niin terroristeille kuin valtioille olennainen "taistelutila". Internetissä hankitaan ja jaetaan tietoa ja ohjeita, harhautetaan, levitetään viruksia, vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen ja koetetaan sulkea vastapuoli pois pelistä.

Terrorismin vastaisessa sodassa vihollinen on epämääräinen ja vaikeasti tunnistettavissa. Terroristit eivät useinkaan ole sotilaita vaan siviilejä. He eivät välttämättä toteuta päämajassa tehtyä ja hyväksyttyä taistelusuunnitelmaa vaan toimivat hyvinkin itsenäisesti, vaikka olisivat osa maailmanlaajuista järjestöä.

Asevoimille lisää tehtäviä

Uudenlainen asetelma ja uusi vihol-linen muuttavat sotilastoimintaa.- Valtiot valmistautuvat kriisin-hal-lintaan, sisäisen turvallisuuden parantamiseen ja toimiin, joista esimerkiksi Yhdysvalloissa usein käytetään luonnehdintaa "muut kuin sotaoperaatiot".

Ne voivat olla sotilaallisia tehtäviä, sotilaallisia siviilitehtäviä tai yhtä aikaa molempia. Listalla ovat esimerkiksi tiedustelu, katastrofiapu, panttivankien vapauttaminen, omien- kansalaisten suojelu ja evakuointi, miinanraivaus, vieraiden sotilaiden ja poliisien koulutus, psykologinen sodankäynti ja vallankumouk-sellisen ryhmän tukeminen.

Terrorismin vastainen toiminta muuttaa myös asevoimien perinnäistä tehtäväkenttää. Armeijoihin perustetaan terrorismiin perehtyneitä erikoisjoukkoja. Sotilaita koulutetaan käymään kaupunkisotaa ja ennakoimaan siviilipukuisten vihollisten iskuja. Eri puolilla, myös Euroopassa, asevoimat varautuvat antamaan poliisille järeää virka-apua, esimerkiksi ampumaan alas terroristien kaappaaman siviilikoneen.

Terrorismin vastainen sota koskettaa väistämättä myös niitä, joilla ei ole mitään tekemistä terroristien kanssa. Jollakin tapaa se tunkeutuu meidän kaikkien elämään. Kun vihollista on vaikea tunnistaa, valtiot haluavat tinkiä kansalaistensa yksityisyyden suojasta, äärimmillään jopa ihmisoikeuksista.

Valtaosa oppinee hyväksymään valvonnan ja tarkkailun johonkin rajaan asti. Useat tottuvat siihenkin, että valtioiden rajat korostuvat uudelleen ja turvatarkastukset vaikeuttavat ihmisten ja tavaroiden liikkumista.

Terrorismista eniten huolestuneisiin maihin matkustettaessa on jo varauduttava erilaisiin hankaluuksiin.

Sota saa uusia ulottuvuuksia

Terrorismin vastainen taistelu on länsimaissa korostunut pitkälti siksi, että perinnäinen uhka, vieraan valtion hyökkäys, on kutistunut olemattomiin. Uudenlaisesta sodasta tuskin kuitenkaan tulee sodan hallitsevaa muotoa. Pikemmin käy niin, että sota monipuolistuu, saa uusia ulottuvuuksia: siviilioperaatioita, mediasotaa, terrorismia ja sen torjuntaa. Sodan hallitsevina muotoina voidaan yhä pitää klassisia muotoja: sisällissotaa, aseellista interventiota ja ennalta ehkäisevää hyökkäystä.

Esimerkiksi Yhdysvaltain johtamien koalitioi-den hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin olivat klassisia sotaoperaatioita. Erona entiseen on kuitenkin se, ettei sota enää välttämättä pääty maan valtaukseen tai epämieluisan hallituksen kaatamiseen vaan jatkuu toisissa muodoissa ja jopa toisissa paikoissa.

Afganistanissa taistellaan vallasta syöstyn talebanhallinnon perillisiä ja muita ääriryhmiä vastaan samaan aikaan kun kansainväliset joukot rakentavat rauhaa ja avustusjärjestöt antavat humanitaarista apua. Irakissa taistelut jatkuvat, vaikka presidentti Bush on julistanut sotatoimet päättyneiksi. Siviili- ja sotilasuhrien lukumäärä kasvaa miltei päivittäin, maahan hakeutuu taistelijoita ulkomailta, ja maailman terroristit muistavat mainita Irakin sodan omien toimiensa taustaksi.

Näin sota ja terrorismi kietoutuvat toisiinsa - kunnes lopulta kenties syntyy uutta vakautta. Kestävät ratkaisut edellyttävät kuitenkin valtioi-den suurta yksimielisyyttä ja mittavia yhteiskunnallisia muutoksia, joihin voidaan päästä vain pitkällä aikavälillä.

Kansainvälistä turvallisuutta edistäisi todennäköisesti parhaiten se, että terroritekoja käsiteltäisiin kaikkialla ja yksiselitteisesti rikoksina, joita torjuttaisiin ensisijaisesti muilla kuin sotilaallisilla toimilla. Vaikka tästä näkyy merkkejä, terrorismin uhasta on kuitenkin tullut asevoimien kehittämisen ykkösperuste.


Arto Nokkala on yhteiskuntatieteiden tohtori, Tampereen yliopiston Yhteiskunta-tieteiden tutkimuslaitoksen erikoistutkija ja everstiluutnantti evp.

Sisältö jatkuu mainoksen alla