Väkivalta leviää netissä kuin tartuntatauti. Lietsojia vastaan käydään tunteita aistivilla tekoälyohjelmilla.

Teksti: Mikko Puttonen

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

Verkossa leviävät monenlaiset ideat, kuten vaikkapa ohjeet siitä, miten kaapata panttivanki.

Ei ole helppo sanoa, milloin verkon viestintä sysää liikkeelle tapahtumia tosielämässä. Kuitenkin kun verkkolehti al-Battar julkaisi kaappauskäsikirjan verkossa vuonna 2004, sitä seurasi sieppausten aalto Irakissa ja Saudi-Arabiassa.

Samana vuonna islamistinen Global Islamic Media -sivusto kertoi, ettei Espanja tarvitsisi kuin pari kolme iskua vetääkseen joukkonsa Irakista. Pian junat räjähtivät Madridissa ja lähes kaksisataa ihmistä kuoli.

Noista ajoista väkivaltainen viestiliikenne on vain kasvanut. Myös Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik otti vauhtia verkon vihasivustoista. Netissä kuplii väkivalta, joka räiskyy aika ajoin yli pahoin seurauksin.

Tutkijat luotaavat pimeitä alueita

Rikollisuutta ja terrorismia valvovat viranomaiset pitävät parhaansa mukaan silmällä, mitä verkon uumenissa muhii. Työmaa on kuitenkin valtava. Siksi Arizonan yliopiston tekoälylaboratorion johtaja Hsinchun Chen on ryhtynyt työtovereineen kehittämään tietoteknisiä työkaluja hämäräpuuhien valvomiseen.

– Kyse on pahiksista, jotka piileskelevät verkon pimeillä alueilla. Koetamme analysoida heitä ja tutkia, miten he toimivat ja vaikuttavat toisiinsa, Chen kuvaili Yhdysvaltain tieteenedistämisseuran vuosikongressissa helmikuussa Vancouverissa.

– Se on kuin Facebookin tai Twitterin tutkimista mutta paljon vaikeampaa, koska nämä ihmiset piileskelevät. He eivät halua, että heidän viesteihinsä päästään käsiksi.

Piilopaikkojen ovet aukeavat

Laboratorion tekoälytutkijat hankkivat pääsyn viesteihin, vaikka ne olisivat suojatuilla verkkosivuilla. Pimeän verkon sivustot voivat piiloutua valvovilta katseilta ohjelmilla, jotka torjuvat esimerkiksi kaikki yleisiltä hakukoneilta tulevat yhteydenotot. Chen on keksinyt kuitenkin keinon hämätä näitä suojauksia niin sanotuilla ryömintäohjelmilla. Kun ne kokoavat vaikkapa jonkin nettifoorumin viestiketjuja, ylläpitäjästä näyttää siltä kuin joku vain selaisi keskustelua.

Tutkijat ovat keränneet yli 10 000 sivustolta kenties maailman suurimman kokoelman ääriliikehdintään tai terrorismiin liittyviä verkkosisältöjä. Puolustusvoimien tai poliisien kokoelmien mittavuudesta ei ole tietoa, sillä ne ovat salaisia. Arizonalaisten tietokanta pitää sisällään likimain 500 miljoonaa nettisivua, tiedostoa ja viestiä.

Ja kokoelma kasvaa jatkuvasti. Ryömintäohjelmat hankkivat valikoiduilta verkon foorumeilta sisällöt joka toinen tai kolmas kuukausi. 300:lta terroristien keskustelufoorumilta otetaan talteen kaikki.

Videot opettavat pommintekoa

Pahantekijät luottavat myös kuvan mahtiin.Tekstin lisäksi pimeän verkon kokoelma onkin karttunut miljoonalla kuvalla ja 15 000 videolla ja niiden kommenteilla. Puolet tallennetuista videoklipeistä neuvoo, miten väkertää omatekoisia pommeja.

Terroristit eivät niinkään käytä internetiä varsinaisten iskujen suorittamiseen, Chen muistutti. Kyberiskuja enemmän heitä kiinnostavat tuhotyöt reaalitodellisuudessa. Verkko onkin kanava uusien terroristien värväämiseen, rahankeruuseen, propagandaan ja sielunveljien ajatustenvaihtoon.

Tällaista toimintaa harrasti esimerkiksi mieskolmikko, joka muutama vuosi sitten tuomittiin Britanniassa vankilaan terrori-iskuihin yllyttämisestä internetissä. Miehet muun muassa levittivät verkossa pyhien sotureiden myrkky- ja pommiopasta sekä kuvia terroristien tekemistä panttivankien teloituksista. Yksi heistä esiintyi nimimerkillä "irhabi007", jossa terroristia tarkoittavan arabiankielisen sanan jatkoksi oli pantu James Bondin kuuluisa agenttinumero.

Tekstistä syntyy sormenjälki

Ei riitä, että pimeään verkkoon pääsee käsiksi, sen valtavasta sisällöstä on myös kaivettava olennainen esiin. Tehtävässä auttavat Hsinchun Chenin kehittämät apuvälineet, kuten kirjoitussormenjälki, verkkosisältöjen tunneanalyysi ja vihan epidemiologia.

Kirjallisuudentutkijat ovat jo pitkään eritelleet suurten kirjailijoiden tyyliä määritelläkseen ne ainutlaatuiset ominaisuudet, jotka erottavat kirjailijain tekstin muiden teksteistä. Mutta me olemme kaikki shakespeareja, meillä kaikilla on kirjoitussormenjälkemme, jonka perusteella meidät pystyy tunnistamaan, myös netissä. Itse asiassa Chenin laboratorion kehittämä nettikirjoittajan tunnistusmenetelmä luotiin alun perin erottamaan Shakespearen kirjoittamat tekstit muista.

5–10 viestiä riittää

Tunnistus perustuu paitsi nimimerkkeihin myös lukuisiin tekstin piirteisiin: sanojen merkitykseen ja pituuteen, sanaston rikkauteen, tekstin pilkutukseen ja kappalejakoon sekä tervehdyksiin. Näissä piirteissä ihmiset ovat lähes yhtä yksilöllisiä kuin sormenjäljissäänkin: vaikka nimimerkki vaihtuisi, tyylin puumerkki pysyy.

– Tarvitsemme 5–10 viestiä, jotta sormenjälki voidaan rakentaa. Englannin kielellä saavutamme tunnistamisessa 95 prosentin tarkkuuden, arabiassa 92 prosentin, Chen sanoi.

Kirjoitussormenjäljestä rakennetaan kuvahahmo, johon voi verrata tunnistamattomista viesteistä luotuja hahmoja. Kun hahmot täsmäävät, kyse on samasta tekijästä. Tutkijat eivät kuitenkaan ota selvää oikeasta henkilöstä kirjoitusten ja nimimerkkien takana. Se on poliisiviranomaisten tehtävä, mikäli katsovat tutkinnan tarpeelliseksi.

Vihamittari näyttää punaista

Pimeässä verkossa kohtaa tällaisia viestejä: "Sanomme Amerikalle ja sen avustajille: vaviskaa kauhusta." "Hyvä Jumala, tuhoa vihollisesi ja muslimien viholliset." "Jihad taistelee Jumalan vihollisia vastaan." Lauseisiin on latautunut eri tavoin vihaa ja väkivallan uhkaa. Kun tällaisia keskusteluja käydään verkkofoorumeilla, joilla voi olla kymmeniätuhansia käyttäjiä, tunnelmia on mahdotonta tutkia ilman konevoimaa.

Apua tarjoaa Chenin laboratorion kehittämä koneellinen tunneanalyysi. Se pisteyttää viestit sen mukaan, miten voimakkaasti ne ottavat kantaa jonkin puolesta tai jotakin vastaan ja miten paljon ne henkivät vihaa, väkivaltaa ja rasismia. Tunneanalyysi tekee melko vähän virheitä: toimintatesteissä se arvioi viestin tunnelman väärin alle kymmenessä prosentissa tapauksista.

Yli 30 ryhmää tunnistettu

Tunneanalyysi voi paljastaa netissä poten­tiaalisia terroristeja tai vaikutusvaltaisia väkivallan lietsojia. Vihan leviämistä pystyy myös seuraamaan laskentamalleilla, jotka kuvaavat tartuntatautien kulkua.

– Väkivaltainen sosiaalinen media merkitsee meidän näkökulmastamme mielten tartuntoja, Chen vertasi.

Erään itsemurhaiskun jälkeen tutkijat mittasivat, miten tapahtuman kirvoittama kommentaari levisi netissä ja kuinka moni sai selvän tartunnan päähänsä. Tarttuvuus oli Chenin mukaan 2/10 000. Toisin sanoen kymmenestätuhannesta väkivaltameemin kohdanneesta kaksi altistui niin vakavasti, että heiltä saattaa odottaa pahaa.

Menetelmillään pimeän verkon tutkijat kertovat tunnistaneensa yli 30 terroristi- tai ääriryhmää. Tosin vielä ei tiedetä, kuinka vaaralliset aikeet ryhmillä on. 

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018