400-vuotissyntymäpäiviään juhliva Oulu tunnetaan parhaiten 1800-luvun tervaporvareistaan ja 2000-luvun tietoteknologiataitureistaan. Nykyihmiselle terva näyttäytyy eksoottisena rikkauden lähteenä ja tervaporvarit talouselämän pioneereina, joiden purjelaivat toivat pohjoiseen eksoottisia ylellisyyksiä.


1800-luvun tervaporvareistaan ja 2000-luvun tietoteknologiataitureistaan.
Nykyihmiselle terva näyttäytyy eksoottisena rikkauden lähteenä
ja tervaporvarit talouselämän pioneereina, joiden purjelaivat toivat
pohjoiseen eksoottisia ylellisyyksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2005

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tervakauppa kansainvälisti 1800-luvulla Oulua ja teki paikallisista porvareista aikansa huippumenestyjiä. Pohjolan mustaan kultaan liittyvät tarinat ovat luoneet tervaporvareista hohdokkaan kuvan, jonka takaa löytyy särmikäs todellisuus.


- Tervakauppaan liittyvät kertomukset ovat eräänlainen pohjoinen vastine Villin lännen elokuville. Kun Kainuun erämaista kuljetetaan Pohjolan mustaa kultaa 1800-luvun suurimman merimahdin Englannin sotalaivaston tarpeisiin, siinä on monia eeppisiä aineksia, pohtii Oulun paikallishistoriaan perehtynyt filosofian maisteri Markus H. Korhonen.


Varakkaat tervakauppiaat eivät itse kutsuneet itseään tervaporvareiksi. Tiettävästi nimityksen keksi oululaiseen tervaporvarisukuun kuulunut toimittaja-teatterimies Erkki Kivijärvi, joka 1920-1930-luvulla kirjoitti romaaneja kaupungin porvarien elämästä.


- Terva oli oululaisille porvareille yksi rikkauden lähde muiden joukossa, joskin tärkein niistä. Eräiden tietojen mukaan he saivat parhaimmillaan kolmanneksen tuloistaan tervakaupasta, Korhonen kertoo.


Sodat auttoivat Oulun huipulle


Merenkulkijat tarvitsivat valtavan määrän tervaa aikana, jolloin puiset purjelaivat olivat kaupankäynnin perusta ja sotamenestyksen tae. Tervakauppa teki syrjäisestä Oulusta Pohjois-Suomen tärkeimmän kaupungin, vaikka aluksi Oulu ei erottunut muiden tervaa vievien rannikkokaupunkien joukosta.


- 1600-luku oli merkantilistisen talouspolitiikan aikaa. Ruotsin kruunu keskitti kaupankäynnin tiettyihin kaupunkeihin ja porvarien yksinoikeudeksi. Varsinkin ulkomaankauppaa säännösteltiin tiukasti, eikä Pohjanmaan porvareilla ollut vuodesta 1617 oikeutta käydä kauppaa Tukholmaa ja Turkua kauemmaksi. Tukholman tervakomppania kääri valtaosan tervakaupan voitoista, kertoo Suomen taloushistoriaan erikoistunut filosofian tohtori Matti Salo Oulun yliopistosta.


1700-luvulla Ruotsi menetti Venäjälle Itä- ja Kaakkois-Suomen tärkeitä tervanvientisatamia ja -reittejä ensin Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja sitten Turun rauhassa 1743. Tämän jälkeen tervatalous alkoi keskittyä Pohjanmaalle. Kun Pohjanmaan kauppapakko purettiin 1765 ja Oulu sai tapulikaupunkioikeudet eli oikeuden käydä ulkomaankauppaa, terva oli noussut Suomen tärkeimmäksi vientitavaraksi.


Oululaisille tapulioikeudet olivat taisteluvoitto; niitä oli tavoiteltu isonvihan aiheuttamasta ahdingosta 1720-luvulta lähtien.


Suurporvarit sanelivat hinnan


Tervakauppiaaksi tahtova anoi porvarioikeuksia maistraatilta, joka pyysi lausunnon vaikutusvaltaiselta Oulun kauppaseuralta. Ehdot olivat lempeät: hakijan puotipalvelusajan tuli olla täynnä ja hänen täytyi osata kirjoittaa. Kauppaseuran herrat myönsivät porvarioikeuksia auliisti, koska tämä lisäsi seuran vaikutusvaltaa. Naisia ei kuitenkaan hyväksytty joukkoon.


Kauppaseuran suurporvarit pitivät tervakaupan ohjaksia käsissään. Varakas seura omisti laajalti maita Toppilan satamakaupunginosasta ja rakennutti 1783 Toppilansalmeen tervahovin, jossa seuran jäsenet - ja vain he - saivat säilyttää tervatynnyreitään sovittujen kiintiöiden verran.


- Kauppaseura sopi omista reviireistään tehokkaasti ja sääteli tervan myyntihintaa. Aito kilpailutilanne puuttui, Salo kertoo.


Terva toi vaurautta mahtisuvuille, mutta köyhemmätkin kansanryhmät pääsivät osallisiksi tervatuloista. Tervahovi oli monen kaupunkilaisen työpaikka. Erityisen tärkeitä ammattimiehiä olivat räkärit, jotka tarkastivat tervan laadun. Laatuluokkia oli useita, ja jotkut tervanpolttajat yrittivät huijata ostajia lisäämällä tervaan vettä, multaa tai hevosenlantaa.


Tervatynnyrien kokoa valvoi tervahaudoilla työskentelevä kruunari, joka laittoi merkkinsä hyväksymiinsä tynnyreihin. Tervahovin logistiikasta vastasivat "tolkut tynnyrinpyörittäjämummot" ja heidän "tumput suorana seisovat päällysmiehensä".


Luottovälit maakunnan miehiin


Kun rannikkoseudun puusto hupeni laivanrakennuksen ja -varustuksen lisääntyessä, Oulun tervaporvarit tulivat yhä riippuvaisemmiksi tervaa polttavista Kainuun talonpojista. Porvarien ja talonpoikien välille syntyi luottosuhde.


- Kainuun tervanpolttajat toivat tervatynnyrit veneillä Oulujokea pitkin Oulun tervahoviin, jossa tehtiin kaupat. Usein kyseessä oli avoin kauppa, eli tervanpolttaja sai myyntihetkellä käsirahan ja lopullinen hinta määräytyi vasta, kun tervaporvari tiesi, mitä ostajat tavarasta maksaisivat. Kauppojen jälkeen tervamiehet soutivat kaupunkiin ja yöpyivät porvareiden kartanoissa erityisissä vieraspirteissä. Tervarahoista suuri osa meni kaupunkiostoksiin. Viinapullokin tuli yleensä hankittua ja korkattua jo kaupungissa, Salo kertoo.


Kainuun talonpoikien ja Oulun porvareiden suhde ei ollut tasa-arvoinen, mutta riistostakaan ei Salon mielestä voi puhua. Monet talonpojat ottivat vakituiselta tervanostajaltaan velkaa seuraavana kesänä toimitettavia tervoja vastaan, mikä johti helposti velkakierteeseen.


Päällimmäinen syy velkaantumiseen oli kuitenkin talonpoikien tietämättömyys taloudenpidosta. Aikaa myöten he oppivat pitämään paremmin puoliaan. - Monet porvarit ja talonpojat olivat tuttavallisissa väleissä. Joissakin valokuvissa he jopa kaulailevat keskenään, Korhonen huomauttaa.


Seilattiin Hulliin ja Havannaan


Useimmat tervaporvarit olivat myös laivanvarustajia, ja jotkut heistä kulkivat itsekin merillä. 1800-luvun jälkipuoliskon mahtavimman tervaporvarisuvun Snellmanien kesken vallitsi eräässä vaiheessa kätevä työnjako: isä Johan Wilhelm Snellman Gerhardsson johti kauppahuonetta Oulussa, ja hänen nuorin poikansa Henrik Wilhelm kuljetti kapteenina tervaa maailman merillä.


Tärkein kauppakumppani tervakaupan kulta-ajalla oli merimahti Englanti, jonne vietiin 1800-luvun lopulla lähes puolet tervasta. Kainuulaisesta Stockholm’s tar -tervasta kehittyi Englannissa suorastaan brändi - harmi vain, että monet luulivat sitä nimen perusteella ruotsalaiseksi. Muita tärkeitä kauppakumppaneita olivat Hollanti, Ruotsi ja autonomian ajalla vuodesta 1809 Venäjä, joka tosin oli myös kilpailija.


Oulun kauppalaivasto nousi vuonna 1866 Suomen suurimmaksi. Tuolloin Oululla oli 41 laivaa, jotka veivät maailmalle tervan lisäksi pikeä, puutavaraa ja lohta. Korhonen kuvaa merenkulkua taksiliikenteeksi: kun Oulusta lähtenyt lasti oli purettu esimerkiksi Göteborgissa tai Hullissa, laivaan lastattiin uutta tavaraa, joka vaihdettiin taas toiseen seuraavassa satamassa. Laivat kävivät Kapkaupungissa ja Rio de Janeirossa asti.


- Paluulastissa tuotiin suolaa, puuvillaa, kankaita, viinejä, tupakkaa ja kahvia. Sen jälkeen kun Suomesta oli tullut Venäjän osa, tuotiin myös viljaa Mustaltamereltä, Salo kertoo.


Kuubassa käytiin tiuhaan hakemassa rommia ja sikareita, ja samalla epäilemättä myös tutustuttiin paikalliseen yöelämään. Mutta kun katovuodet koittivat, porvarit kuljettivat laivoillaan viljaa vähäosaisille kuvernöörin pyynnöstä.


Sivistys vielä lapsenkengissä


Kaukokaupan ansiosta Oulun seurapiireissä tunnettiin Euroopan muotitanssit, ja jotkut porvarit toivat ulkomailta taideteoksia. Korhosen mukaan taidehankinnat jäivät kuitenkin sovinnaisten maisemamaalausten tasolle.




Lykkäjäisiä juhli koko Oulu


Uuden tervalaivan laskeminen vesille torin edustalla sijaitsevan Pikisaaren telakoilta oli juhlan aihe koko kansalle. 1700- ja 1800-luvun taitteessa elänyt oululainen kirjailija-opettaja Sara Wacklin kuvaa dramaattista hetkeä teoksessaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta:


"Silloin lentävät tuhannet hatut eläköönhuutojen seuraamina ilmaan - -. Ilo on ylimmillään köyhien naisten ja lasten keskuudessa, näiden kun on lupa kerätä suopa, joka on levitetty aluksen radalle, jotta se kevyemmin ja liukkaammin luisuisi vedenrajaan. Myös työmiesten ilo on suuri. He ovat vieneet koko talven työn onnelliseen päätökseen. Ja sitä paitsi alkavat nyt varustamon heille tarjoamat kemut: niitä sanotaan lykkäjäisiksi, ja kaikki, jotka ovat jollakin tavoin osallistuneet laivan rakennustöihin, saavat silloin mielin määrin ahtaa vatsaansa olutta ja viinaa, sianliha- ja hernerokkaa ynnä muuta. Kemut kestävät koko vuorokauden, monilta menee täysi viikko lykkäjäishumalasta selviämiseen."


- Käytännölliset porvarit ajattelivat, että tervarahoilla oli parempi ostaa tukkimetsää kuin taideaarteita. Varaa kyllä olisi ollut!


Pohjoinen Oulu veti puoleensa jopa turisteja. Esimerkiksi englantilaiset aateliset nauttivat urheilukalastuksesta Oulujoen vesillä 1800-luvun lopulla. Kansainvälistyminen näkyi myös kielitaidossa: kapteenit oppivat puhumaan jonkinmoista "meriesperantoa", ja jotkut porvarit opettelivat omatoimisesti englantia, saksaa, ranskaa ja hollantia.


Tervaporvarit eivät kuitenkaan liiemmin arvostaneet koulutusta. Porvarisukujen vesat tyytyivät yleensä kauppaopistosta tai vuonna 1863 perustetusta Oulun merikoulusta saatuun tutkintoon.


Joka tapauksessa tervakauppa näkyi Oulun arkkitehtuurissa. Kaupungin edustan saaret ja rannat olivat täynnä varastomakasiineja. Rannan tuntumassa sijaitsivat myös porvareiden kauppakartanot, joissa oli omat siipensä palvelusväelle ja vieraille. Nykyisin ne kaikki on tuhottu lukuun ottamatta Snellmanin taloa Kirkkokadun ja Albertinkadun kulmassa.


Romahdus tuli äkkiä


Korhonen arvelee, että juuri ohut sivistys oli pääsyy Oulun tervaporvarisukujen nopeaan häviämiseen 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Kaukokatseisimmat olivat sijoittaneet sahateollisuuteen, mutta moni kauppahuone meni konkurssiin höyrylaivojen yleistyessä, elinkeinoelämän vapautuessa ja tervan maailmanmarkkinahinnan laskiessa.


- Oulun porvarit eivät osanneet vastata muutoksiin. Korkeampi finanssipuoli oli hallussa vain harvoilla, Korhonen arvioi.


Pohjanmaan rautatien valmistuminen 1886 nopeutti laivaliikenteen hiipumista. Itä-Suomen rata kuihdutti tuonnin kainuusta. Tervaporvarien kohtalon sinetöi tervahovin palo 1901.


- Vuosisataisen talouden perusteet hävisivät hyvin lyhyessä ajassa. Hyvinvoiva porvaristo oli 1800-luvun lopun Oulussa merkittävä väestöryhmä. Kun heidän taloudelliselta toiminnaltaan vietiin yhtäkkiä pohja pois, ei ole ihme, että Oulu näivettyi, Salo tiivistää.


Oulun seuraavaa nousua maailmankartalle saatiin odottaa aina 1900-luvun loppupuolelle saakka.


Päivi Parhi-Riikola on oululainen vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Oulun terva-ajan tärkeitä tapahtumia


1765 Oulu saa tapulikaupunkioikeudet eli oikeuden käydä ulkomaankauppaa..


1783 Oulun tervahovi valmistuu tervakaupan ja sen varastoinnin keskukseksi.


1822 Oulun palossa tuhoutuu 365 kaupungin 431 rakennuksesta. Pakkahuone, laivaveistämöt ja monet makasiinit kuitenkin säästyvät.


1854-1855 Käydään Krimin sotaa eli Oolannin sotaa, jonka aikana Englannin laivasto aiheut-taa hävitystä Pohjanlahdella ja polttaa Oulun tervahovin. Oululaisten onneksi suurin osa palaneista tynnyreistä oli menossa Englantiin, ja monista on saatu etumaksu.


1860-luku Oulun väkiluku on hieman yli 7 000, ja Oulussa käy liki 4 000 alusta vuodessa.


Ravanderit sijoittivat tervatulojaan kiinteistöihin. Otto Ravanderin "kartano" seisoi Aleksanterinkadun ja Hallituskadun kulmassa.


1865 Oulun tervanviennin huippuvuosi: tervaa viedään ulkomaille yli 83 580 tynnyriä.


1866 Oulun kauppalaivasto on Suomen suurin.


1871 Suurin Oulussa rakennettu purjelaiva, fregatti Toivo, lasketaan vesille Snellmanin telakalta.


1874 Viimeinen oululainen purjelaiva, parkkilaiva Felix, valmistuu Bergbomin varvilla. Oululaisten resurssit eivät riitä höyrylaivojen rakentamiseen.


1879 Elinkeinovapaus astuu voimaan, ja Oulun kauppaseuran toiminta näivettyy. Kilpailun vapautuessa suurporvareiden kauppahuoneet joutuvat tinkimään asemistaan.


1886 Pohjanmaan rautatie valmistuu ja paradoksaalisesti heikentää Oulun asemaa Suomen tärkeimpänä tervanviejänä.


1901 Oulun tervahovi palaa. Tulipalo merkitsee tervakaupalle lopun alkua.


1904 Oulun asema tervakaupan välittäjänä murentuu lopullisesti, kun rautatie Kajaanista Iisalmen kautta etelään valmistuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla