Suomalaisopiskelija pääsi Utahin autiomaahan simulaatioon, jossa tutkitaan astronauttien selviytymistä ja työskentelyä Marsin oloissa.


TEKSTI:Sini Merikallio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaisopiskelija pääsi Utahin autiomaahan simulaatioon, jossa tutkitaan astronauttien selviytymistä ja työskentelyä Marsin oloissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2003

Edessäni levittäytyy punainen aavikko: paikoin korkeiden vuorien välissä syviä kanjoneita, paikoin vain punaista aavaa horisonttiin asti. Mars?


Vielä ei yksikään ihminen ole astunut Punaiselle planeetalle, mutta Utahin autiomaahan on rakennettu mahdollinen tulevaisuuden Mars-asumus. Siellä vapaaehtoiset "astronautit" voivat kokea Marsin niin aidosti kuin kotiplaneetalla on mahdollista.


Teen parhaillaan diplomityötä pölyn käyttäytymisestä Marsin pinnalla Teknillisen korkeakoulun Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston Laskennallisen tekniikan laboratoriolle. Olin tavannut kansainvälisessä avaruuskonferenssissa Houstonissa Robert Zubrinin, Mars Society -yhdistyksen nokkamiehen, joka tutkimusaiheeni kuullessaan pyysi minua osallistumaan Marsin-matkan simulointiin.


Mahdollisuus päästä kosketuksiin oikean punaisen aavikon kanssa, mahdollisuus "matkustaa Marsiin", oli vastustamaton. Minut valittiin kahdeksannen miehistön tiedeupseeriksi, ja mukaani saisin viisi muuta "astronauttia" Pohjois-Amerikasta.

Jännittävää matkaa odotellessani surffailin netistä tiedonmurusia. Asumus näytti pieneltä mutta maisemat aivan upeilta. Enää ei käännytä takaisin, matka Marsiin on alkanut!

Kuusi "astronauttia" kokoontuu

Oikeaan Marsin-matkaan tarvittavan puolen vuoden avaruuslennon sijasta puolen vuorokauden liikennelento vei minut Los Angelesiin, jossa tapasin miehistömme insinöörin Philin. Hän on lukion fysiikanopettaja, ja kävin hänen koulussaan kertomassa innostuneille oppilaille Marsista ja tulevasta tutkimusretkestämme.

Ensimmäiset miehistöt olivat olleet Utahin Mars-aavikkotutkimusasemalla keväällä 2002. Kuuman kesän aikana oli tauko, jolloin pyöritettiin Kanadan Devoninsaarella olevaa arktista Mars-asemaa. Nyt miehistömme, numero 8, oli aloittamassa Utahin tukikohdan syyskauden, jonka oli määrä jatkua pitkälle vuoden 2003 kevääseen.

Kolmensadan asukkaan Hanksvillessa tapasimme muun miehistön: kapteenimme Dustyn, joka on eläkkeellä oleva Nasan insinööri, Sarahin Nasan Johnsonin avaruuskeskuksen lennonhallinnasta Houstonista, Edin, Broadwayn lavastajan New Yorkista, sekä Derekin, nuoren, innokkaan geologin Kanadasta. Näiden ihmisten kanssa viettäisin seuraavat kaksi viikkoa hyvin rajallisissa tiloissa simuloiden Mars-astronauttien arkea.

Söimme ahnaasti viimeiset puhvelihampurilaiset kahviosta ennen laskeutumistamme Marsiin, noin 15 kilometrin päähän.

Tähtien alla vaanivat puumat

Saavuimme tutkimusasemalle myöhään illalla. Vastaan asteli iloinen mutta riutunut joukkio edellistä miehistöä. Belgialainen miehistön jäsen kertoi minulle, kuinka iloinen hän oli päästessään takaisin kotiin. Aika oli ollut mielenkiintoista, mutta kaksi viikkoa oli hänelle aivan tarpeeksi. Heidän komentajansa oli ollut tiukka ranskalainen, ja niin veden kuin sähkön kanssa oli ollut pahoja ongelmia koko "matkan" ajan. Tulevaisuuden kolonioissa energian ja vedenkin suhteen ollaan varmasti omavaraisia, mutta simulaatiossa luotetaan ulkopuolelta toimitettuihin vesitankkeihin ja generaattoriin.

Ensimmäinen yö oli kuuton ja tähtitaivas elämäni kirkkain. Kaupungin valoja ei loistanut edes horisontissa. Sitä paitsi olimme todella korkealla, 1,3 kilometrissä, ja ilma oli kuivaa, joten tähtien ja silmieni väliin jäi tavallista vähemmän sirottavia molekyylejä. Linnunratakin näkyi heti ilman minkäänlaista totuttautumista pimeään! Hain sisältä kameran ja lähdin yrittämään tähtitaivasotoksia. Tätä varten kiersin läheisen kukkulan toiselle puolelle, jotta aseman valotkaan eivät häiritsisi.

Takaisin tultuani sain Ediltä nuhteet ulkoilustani yksin pimeällä: puumat kuulemma hyökkäilevät ihmisten kimppuun ja saalistavat juuri öisin. Edellinen miehistö oli löytänyt puuman jälkiä aivan aseman läheltä.

Skorpioni ei sovi samaan koppiin

Aamulla tutustuimme tutkimusasemaan tarkemmin. Se on kaksikerroksinen, pyöreä rakennelma, joka mahtuisi vanhan mutta luotettavan kantoraketin Saturn IV:n hyötykuormaosastoon. Yläkerran majoitustiloissa on oma pieni huone jokaiselle miehistön jäsenelle, iso työpöytä tietokoneille sekä pieni keittiö. Alakerrassa sijaitsevat saniteettitilat, tutkimuslaitteisto ja ilmalukko.

Ulkona odotti hengen salpaava Utahin autiomaa. Lännessä punaisena kumpuileva raja ennen aavaa, kellertävää hiekkaylänköä, idässä maisema suoraan toiselta planeetalta. Olen Marsissa, mahtavaa!

Ensimmäinen koettelemus oli huoneiden arvonta. Jäin neljänneksi, mikä merkitsi kapuamista yläpetiin. Parin päivän kuluttua tämäkin pettymys muuttui huojennukseksi, kun aseman asuinkerroksesta löytyi pieni, hailakan värinen skorpioni sekä ystävällinen hiiri. Molemmat tapasivat kohtalonsa hyvin pian ilmitulon jälkeen. Makuukammari oli pieni ja pimeä koppero, jonka kovalla laverilla kadehti oikeiden marsilaisten pienempää painovoimaa.

Ulos vain avaruuspuvuissa

Löysimme pian toimivan päivärutiinin. Derekin ja Dustyn kanssa puimme avaruushaalarit päällemme, kömpelöt saappaat jalkoihimme ja hanskat käsiimme. Sitten ripustimme selkäämme kymmenkiloisen rinkan, kytkimme ilmanvaihdon toimintaan, asetimme kypärän päähämme ja kiinnitimme ilma- ja vesiletkut. Lopuksi tarkistimme radioyhteytemme: kaikki ok.

Dusty kertoi, että pukumme vastasivat paljolti oikeita avaruuspukuja, joihin hän oli perehtynyt työskennellessään Apollo-astronauttien pukujen testaajana. Etenkin ilmaletkujen sihinä kuulosti hänestä täysin aidolta.

Kymmenen minuuttia simuloimme ilmalukossa oikealla Marsin-matkalla tarvittavaa paineentasausta. Vihdoin avasimme oven ulkomaailmaan, vedimme syvään henkeä ja astuimme ulos.

  näköä rajoittavan kypärän takia, mutta lopulta päästiin matkaan.

Ed, Phil ja Sarah jäivät aseman sisään huolehtimaan ylläpidosta ja kasvihuoneesta sekä ennen kaikkea vaikeasta ja epävarmasta käytetyn eli "harmaan" veden kierrätyssysteemistä. Vesi on pölyisessä Marsissa kultaakin arvokkaampaa, joten ensimmäisten astronauttien ei parane tuhlata sitä. Siksi kaikki vesi kierrätettiin viiden tankin kautta, joissa bakteerit, levät ja muut mikrobit hajottivat ravinteet. Järjestelmässä oli kuitenkin vielä paljon paranneltavaa. Sitä testattiin nyt ensi kertaa miehistön kanssa, eikä alkua voi kehua kovin ruusuiseksi.

Elämyksiä ja elämän jäännöksiä

Aavikolla tuntui maagiselta. Edessä kaksi avaruuspukuista hahmoa eteni mönkijöillään pitkin karua, punaista hiekkakenttää. Pöly nousi mönkijöiden perässä mutta kulkeutui pian pois vienon tuulen mukana. Hengitys höyrystyi avaruuskypärän naarmuuntuneeseen visiiriin ja näkyvyys oli huono, mutta vähät välitin. Sinä hetkenä olin Marsin pinnalla.

Jonkin ajan päästä pysähdyimme kanjonin liepeille ja jalkauduimme. Tarvoimme kömpelösti punaisessa hiekassa ihaillen upeaa maisemaa ja etsien kiinnostavia piirteitä ympäristöstä.


 


Geologimme Derekin katse oli jatkuvasti suunnattuna maahan. Yhtäkkiä hän polvistui ja alkoi hakullaan kaivaa maata. Pintaan törrötti musta möykky, jonka lähempi tarkastelu paljasti dinosauruksen luuksi. Tällaista tuskin oikeasta Marsista löytyisi, mutta tässä simulaatiossamme kaikki löydökset tutkittiin tarkasti.

Myöhemmin leikittelimme monesti ajatuksella elämän löytymisestä muilta planeetoilta ja keskustelimme sellaisen mahdollisista seurauksista. Samalla kunnioitus kotiplaneettaa ja sen monimuotoista biosfääriä kohtaan kasvoi; mahdoimmeko olla yksin koko universumissa? Beagle 2 -laskeutujalla, joka kesällä 2003 lähetetään etsimään elämää Marsista, on paljon haastavampi hakutehtävä kuin meillä simuloidussa Mars-ympäristössämme.

Palanen dinoa mukanamme jatkoimme tutkimusmatkaa. Käytimme ahkerasti kameraa, vaikka tähtääminen oli hankalaa, koska kypärä ei päästänyt tarpeeksi lähelle etsintä, ja laukaisinta ja muita nappuloita piti painaa kynän tai hanskaan teipatun naulan avulla. Kuvat kuitenkin onnistuivat yllättävän hyvin.

  lojui pieniä, vaaleita puunpalasia. Lähempi tarkastelu osoitti, ettei kyseessä ollut tuore puu vaan tämä yksilö oli aikoja sitten antanut kvartsin tunkeutua sisäänsä. Hitaassa kivettymisprosessissa puu oli jäänyt puun näköiseksi, ja syyt erottuivat selvästi. Alempana kanjonin pohjaa peittivät vihertävät, kivettyneet juurakot. Tämä kuollut aavikko on joskus ollut vehreää metsää.

Marsinkin menneisyys saattoi olla vihreämpi kuin karu nykyisyys. Punaisen planeetan pinnalla risteilee vanhoja jokiuomia ja kanjoneita kielien, että myös sininen on joskus kuulunut Marsin luontoon. Veden läsnäolo merkitsee sitä, että elämällä on ehkä ollut mahdollisuutensa myös Punaisella planeetalla. Beagle 2:n, johon muun muassa Suomen Ilmatieteen laitos toimittaa instrumentteja, on määrä ottaa tästä selvää.

Ahtaus nakertaa yhteishenkeä

Mars Societyn mielestä ihmisten lähettäminen on ainoa todella tehokas tapa tutkia Marsia. Totta on, että esimerkiksi astronautin hakku pystyy paljastamaan kalliosta puhtaan pinnan paljon nopeammin kuin nyt suunnitellut robotit, mutta riskitkin ovat toiset.

Robert Zubrin on ideoinut Mars Direct -ohjelman, jolla Marsiin saataisiin pysyvä ihmisasutus suhteellisen halvalla. Ideana on lähettää miehistö paikalle aina pariksi vuodeksi kerrallaan ja valmistaa paluuseen tarvittava polttoaine Marsin kamaralla.

Mars-simuloinneilla yritetään etsiä ja ratkaista Mars Directin ongelmakohtia. Esimerkiksi meistä Sarah tutki ihmisten stressaantumista ja tämän vaikutusta tutkimustyöhön.

Ironisesti juuri Sarah joutui kuitenkin jättämään leikin kesken ennen puoltaväliä, mikä vaikutti meihin kaikkiin. Komentajan rennon letkeään otteeseen tyytymättömät Ed ja Phil sulkeutuivat päivärutiineihinsa aseman sisällä eivätkä loppuajasta juuri käyneet ulkona. Tämä sopi minulle sekä Derekille ja Dustylle. Me kolme tutkimme isosta hiekkalaatikostamme yhä uusia alueita innosta puhkuen ja otimme ainutlaatuisesta kokemuksestamme kaiken irti.

Pitkälle Marsin-matkalle miehistö pitäisi valita erityisen tarkasti: ei pelkkien akateemisten ansioiden vaan myös sosiaalisten taitojen ja yhteensopivuuden perusteella.

Ruotsi jäi toiseksi

Paikkana Utah on oikea geologin kultakaivos. Eri aikakausien kerrostumia on siististi esillä kanjonien seinämillä. Dinosauruksia ja kivettynyttä puuta löytyi lisää, joten Derekillä riitti töitä.

Usein ajoin hetkeksi sivuun seurueesta tutustuakseni ympäristöön. Silloin aina välillä sammutin mönkijän moottorin ja ihailin maisemia puvun ilmanvaihdon suhistessa hiljaa. Millaista onkaan ensimmäisillä Mars-astronauteilla, jotka puolen vuoden ahtaan avaruusmatkan jälkeen pääsevät rikkomaan kumpuilevan tomupinnan ja katsomaan punertavaan taivaanrantaan!

Kun kaksi viikkoamme Marsissa olivat takana, luovutimme aseman seuraavalle miehistölle. Siinä Marsiin matkasi ensimmäinen ruotsalainen, Ella Carlson. Maajoukkuehengessä Suomi siis voitti Ruotsin ja Suomen lippu liehui punaisella planeetalla ennen rakasta länsinaapuriamme!


 


Sini Merikallio opiskelee Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa.


 


MarsDesert Research Station: www.marssociety.com/mdrs

Sivuilla ilmoitetaan aina, kun haku asemalle on käynnissä. Mitään erityisominaisuuksia tai erityiskoulutusta ei varsinaisesti vaadita. Beagle 2 -Mars-laskeutuja: www.beagle2.com



Sisältö jatkuu mainoksen alla