Amazoniaa tutkinut kasvitieteilijä Leif Schulman on toiveammatissaan. Helsingin yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan intendenttinä hän pääsee toisinaan viihdyttämään ihmisiä kumoamalla Tarzanin liaaniseikkailuja, toisinaan varoittamaan maailman ravintotalouden haavoittuvuudesta: sen biodiversiteetti on aivan liian pieni.


n toiveammatissaan. Helsingin yliopiston
Kasvitieteellisen puutarhan intendenttinä hän pääsee
toisinaan viihdyttämään ihmisiä kumoamalla Tarzanin
liaaniseikkailuja, toisinaan varoittamaan maailman ravintotalouden
haavoittuvuudesta: sen biodiversiteetti on aivan liian pieni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2004

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ulkona lasiseinien takana paukkuu keskitalven pakkanen, mutta Palmusalissa on trooppinen ilmasto. Lasikattoa hipovilta palmunlehdiltä putoilee pisaroita Leif Schulmanin harteille, kun hän kiertää esittelemässä yli sata vuotta vanhoja kasvihuoneita. Sademetsähuoneessa hän pysähtyy usein osoittamaan kasveja, joita hän on itse ollut keräämässä itäisessä Afrikassa. Yksi suosikeista on Saba comorensis -liaani, jonka hedelmääkin Schulman on syönyt.
- Oranssi hedelmä on hapokas, ja siinä on sitrushedelmän kaltainen maku. Otimme siemenet talteen Tansaniassa, ja siinä se nyt on, Schulman osoittaa seinää pitkin kiipeävää liaania.
Saban innoittamana Leif Schulman on jopa luvannut puhua keväällä Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisöluentosarjassa aiheesta "Miksi Tarzan ei oikeasti heilunut liaaneissa?".
- Liaanissa ei voi heilua, sillä sen juuret ovat tiukasti maassa. Tarzan heilui trooppisten puiden ilmajuurissa, jotka roikkuvat puiden latvuksista. Ne voivat hyvinkin olla köyden paksuisia, ja ne heiluvat hienosti!



Leif Schulman, 35, on Helsingin yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan tuore johtaja, vakinaiselta viraltaan puutarhan intendentti eli tieteellisestä toiminnasta vastaava asiantuntija. Johtajaksi hänet määrättiin vuoden vaihteessa, kun puutarhan status muuttui matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laitoksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon toimintayksiköksi.
Schulman väitteli tohtoriksi viime marraskuussa Turun yliopistossa elinympäristön vaikutuksesta Amazonian kasvilajiston syntyyn. Väitös on osa Turun yliopiston maineikkaan Amazon-ryhmän työtä, jolla pyritään selvittämään miltei Euroopan kokoisen alueen lajirikkautta ja sen syntyä. Amazoniassa on noin 80 000 kasvilajia.
Turkulaiset Amazon-tutkijat olivat aiemmissa tutkimuksissaan osoittaneet, että Amazonian maaperä on mosaiikkimainen ja että tämä pitää yllä kasvilajiston monimuotoisuutta. Schulman puolestaan osoitti, että maaperän erilaisuus vaikuttaa myös uusien lajien syntyyn. Samalla maantieteellisellä alueella elävät eli sympatriset kasvit ovat erikoistuneet erilaisiin maaperätyyppeihin ja eriytyneet omiksi lajeikseen.
- Löysin sisarlajipareja, jotka esiintyvät samalla alueella mutta eri elinympäristöissä. Se viittaa siihen, että ympäristöön sopeutuminen on vetänyt ne evolutiivisesti erilleen, Schulman selittää.
- Olen seissyt "jättiläisten hartioilla" väitökseni kanssa. Tällaista tutkimusta ei olisi voitu tehdä vielä kymmenen vuotta sitten, sillä oli tiedettävä, että Amazonia on maaperältään heterogeeninen ja että heterogeenisyys voisi johtaa lajiutumiseen. Jos olisin saanut väitöskirjani valmiiksi viisi vuotta aikaisemmin ja esittänyt samat tulokset, sitä olisi pidetty täysin mahdottomana.



Leifin lapsuuden kiinnostus biologiaan syntyi pitkälti isän kautta. Tämä oli kouluikäisenä kerännyt kasveja ja tehnyt oman isänsä kanssa kasvienkeruumatkoja Ahvenanmaalle ja Kilpisjärvelle.
- Isä halusi antaa minulle samanlaisia luontokokemuksia, ja vanhempani laittoivat minut 1980-luvun alussa Suomen Luonnonsuojeluliiton kasvientuntemus- ja kasvivalokuvauskurssille Kilpisjärvelle. Se oli elämyksenä vahva ja pönkitti luontokiinnostustani.
Eläinlääkäri-isän ja keraamikkoäidin poika asui nuoruutensa meren tuntumassa Etelä-Espoon Hanikassa, josta oli lyhyt matka Kaitalahden ruoikoihin. Siellä Leif kävi naapurin kaverin kanssa bongaamassa lintuja. Pojat pitivät oikein lintupäiväkirjaakin, mutta harrastus ei edennyt "huolestuttavalle asteelle", kuten Schulman nyt muistelee.
- Tunnistin helpoimmat vesilinnut, mutta kaikki pienet harmaanruskeat linnut menevät minulla yhä samaan kategoriaan.
Lukiovaiheessa mukaan tulivat muut kiinnostuksen aiheet, ja Schulman kertoo olleensa "ihan muissa sfääreissä". Koulun jälkeen kuuden ällän ylioppilas halusi arkkitehdiksi ja haki Teknilliseen korkeakouluun ja Oulun yliopistoon.
Polin ovet eivät kuitenkaan auenneet parilla yrittämällä, ja muutaman välivuoden aikana Schulman kiinnostui ympäristöasioista niin paljon, että päätti hakea opiskelemaan biologiaa.
- En ollut koskaan poliittisesti aktiivinen, enemmän se oli sellaista vihaisen nuoren miehen asennoitumista: kirpparivaatteet ja halpa, kuluttamaton elämäntapa. Ympäristötietoisuus johdatti minut kuitenkin uudestaan biologian pariin, sillä kuvittelin, että sitä opiskelemalla minusta voisi tulla asiantuntija ympäristöasioissa.



Opintojen loppuvaiheessa Schulman pohti vaihtoehtojaan. Biologia ei sittenkään osoittautunut parhaaksi ponnahduslaudaksi ympäristöguruksi, sillä samoihin aikoihin syntyneet ympäristötieteen laitokset tuottivat yhteiskunnallisesti aktiivisempaa keskustelua. Kasvitieteen opiskelija ei myöskään oikein syttynyt suomalaisten kasvien tutkimukselle.
- Minusta tuntui, että Suomen kasvit tunnetaan jo niin hyvin, ettei sille hiekkalaatikolle mahdu enää leikkimään. Ajattelin, etten koskaan opi tuntemaan niitä yhtä hyvin kuin parhaat asiantuntijat - saati sitten paremmin.
Osittain siksi, osittain eksotiikan kaipuun vuoksi Schulman hakeutui trooppisen kasvitieteen pariin. Hän osallistui biologisen kehitysmaatutkimuksen opintokokonaisuuteen ja siihen liittyvään tutkimus-, opetus- ja keruumatkaan Tansaniaan. Tutkimussuunta alkoi kiinnostaa ja Schulman oli valmistuttuaan jo alkanut järjestää rahoitusta englantilaiseen Yorkin yliopistoon, kun Turun yliopiston Amazon-ryhmässä tuli vuonna 1997 haettavaksi tutkimusassistentin paikka.
- Päätöstä ei tarvinnut kauan pohtia.
Yhtenä syynä oli kasvava perhe; samalla reissulla, jolla isä vuonna 1997 kävi publiikissa pokkaamassa maisterin paperit, hän haki Tiina-vaimonsa ja Minea-tyttärensä Kätilöopistolta. Sen jälkeen perheeseen on syntynyt "nahkakantisia" suurin piirtein samassa tahdissa kuin isältä väitöskirjan osajulkaisuja. Lapsia on nyt neljä, kaikki alle kouluikäisiä: Minka syntyi 1999, Mette 2000 ja Milo 2003.



Leif Schulman ei koe olevansa puhdasverinen biologi eikä edes puhdasverinen tutkija. Hän sanoo olleensa aina kiinnostunut tieteen ja yhteiskunnan välisestä rajapinnasta - toisin kuin biologit yleensä.
- Biologeilta puuttuu usein näkemys, miten oma työ suhteutuu yhteiskuntaan. He näkevät vain perusbiologisen tutkimuksen tärkeyden eivätkä ymmärrä, miksi muut eivät ole kiinnostuneita kaikkien karikkeessa elävien hyppyhäntäisten tieteellisistä nimistä.
- Olen nyt toiveammatissani. Kasvitieteellinen puutarha on parhaimmillaan kasvitieteen näyteikkuna yhteiskuntaan. Se on paitsi kasvitieteellisen tiedon tuottaja myös sen yleistajuistaja ja levittäjä.
Samaa tiedon levitystyötä Schulman on itsekin tehnyt; hän on esimerkiksi kiertänyt kouluissa puhumassa biodiversiteetistä ja siitä, mitä me kaikki voimme tehdä, ettei luonto köyhtyisi. Tästä hänet palkittiin Suomen Akatemian FIBRE-ohjelman Biodiversiteettiteko 2000 -palkinnolla.
- Koululaisiin vaikutti etenkin karttapari Pohjois-Amerikan metsäpeitteestä kaksisataa vuotta sitten ja nyt. 1800-luvulla metsä kattoi vielä kolmasosan mantereesta, nyt metsät ovat kärpäsenjätöksen kokoisia.
Valistuksen puolelle menee myös Schulmanin toissa vuonna yhdessä äitinsä Anita Schulmanin kanssa pitämä keramiikkanäyttely Tropical Inspiration. Idea esineisiin ja näyttelyyn tuli Leifin matkoiltaan tuomista kasvinosista.
- Minua kiehtovat kasvien muodot ja rakenteet sekä biologisessa että esteettisessä mielessä: varret, piikit ja hedelmät. Olen aina ollut kiinnostunut designista, ja varmaan harrastaisin säännöllisestikin jotakin siihen liittyvää, jos minulla olisi enemmän vapaata aikaa.



Kasvien lajistotutkimusta voi tehdä joko menemällä itse metsään tai hyödyntämällä muiden aiemmin keräämiä herbaarionäytteitä. Leif Schulman teki tutkimustaan varten molempia. Valtaosan tutkimuksensa 1 200 näytteestä hän sai lainaksi 33 herbaariosta eri puolilta maailmaa, mutta osan hän keräsi itse Perun Amazoniasta, jonne hän teki kahden kuukauden keruumatkan vuonna 1998.
Kiinnostavat kohteet paikannettiin satelliittikuvien avulla, ja sitten lähdettiin paikallisoppaan kanssa liikkeelle. Majoitus järjestyi joskus pikkuhotelleissa, joskus viidakkokylissä. Kylistä palkatut macheterot raivasivat maastoon 2-5 metrin levyisen ja puolen kilometrin pituisen suoran tutkimuslinjan. Siltä tutkijat kirjasivat kaikki tietyn suvun kasvit ja keräsivät ainakin yhden näytteen kustakin tutkittavasta kasvista myöhempää lajinmääritystä varten.
- Näytteet prässätään sanomalehtien väliin ja kääritään narut ympärille. Paketti heitetään muovisäkkiin, kaadetaan teollisuusalkoholia päälle ja suljetaan säkki. Näin kasvinäytteet "tapetaan". Muuten ne tiputtavat lehtensä ja homehtuvat, Schulman kuvaa työtapaa.
Leif Schulman sanoo olevansa Amazon-tutkimuksessa täysi noviisi verrattuna turkulaisiin "tosi kettuihin". Tällaisia ovat muun muassa pitkiä maastoretkiä tehneet tohtori Kalle Ruokolainen ja dosentti Hanna Tuomisto.
- Kallella on aina maastoretkillä mukanaan nahkainen jalkapallo. Kylän laidalle raivatulla jalkapallokentällä järjestetty tutkijoiden ja kyläläisten jalkapallo-ottelu on loistava keino poistaa ennakkoluuloja ja madaltaa sosiaalisia raja-aitoja.



Valtavan kokoinen Amazonia on vielä suurelta osin tutkimatonta, ja tutkimuksen suurimpia haasteita ovat Schulmanin mukaan "mittakaava ja resoluutio". Kehittäessään menetelmiä kasvien levinneisyyskarttojen luotettavampaan laatimiseen Schulman kollegoineen sijoitti kartalle puolen miljoonan eteläamerikkalaisen kasvilöydöksen koordinaatit. Kartasta tuli sitä punaisempi, mitä enemmän sieltä oli kerätty kasveja.
- Tärkeimpien biologisten tutkimusasemien ympäristöstä oli kerätty kymmeniätuhansia näytteitä, mutta täysin keräämätöntä aluetta oli satojatuhansia neliökilometrejä.
Siellä eksoottiset, tieteelle tuntemattomat lajit odottavat löytäjäänsä. Toisaalta tunnetuista lajeistakin vain pientä osaa käytetään ruoaksi, lääkkeeksi tai rakennusmateriaaliksi. Amazoniassa elävistä 80 000 lajista ihmiset hyödyntävät paikallisesti enintään kolmasosaa. Maailmankauppaan alueelta lähtee vain kymmenkunta syötävää lajia ja puutavaraa toinen mokoma.
- Maailman ravintotalous perustuu hyvin harvoihin lajeihin. Homogenoituminen voi olla vaarallista, kuten on nähty banaanin osalta. Koko maailman banaanisato perustuu kolmeen klooniin, joista yksi on hyvin herkkä Afrikassa ja Aasiassa riehuvalle sienitaudille. Onkin vakavasti mietitty, että viljeltäviin banaaneihin tulisi saada lisää geneettistä vaihtelua.
Biodiversiteetti-sloganin myötä biologeillakin on taas alkanut olla arvostusta ympäristönsuojelussa.



Nyt, 35-vuotiaana, Leif Schulman sanoo tunnistavansa itsessään vielä jäänteitä siitä vihreästä ideologiasta, joka nuorena veti hänet takaisin biologian pariin.
- Kyllähän siihen tietysti ovat tulleet mukaan keskiluokkaiset realiteetit. Jäljelle ovat jääneet sellaiset osat, jotka ovat melko helposti sovellettavissa normaaliin elämään: esimerkiksi jätteiden kierrätys ja järjettömän kulutuksen karttaminen.
Tutkijan ammatti ja sen mukanaan tuoma tieto ympäristöasioista on puolestaan lisännyt päätöksenteon tuskaa.
- Mitä enemmän tietää, sitä harmaammaksi todellisuus muuttuu ja sitä vaikeammaksi tulee päätöksenteko. Tiukan vihreän tulkinnan mukaan trooppisten kasvien ylläpito näillä leveysasteilla on älytöntä energiantuhlausta. Mutta paljonko painaa vaakakupissa se, että 50 000 suomalaista vuodessa voi tutustua näihin kasveihin?
Ja kuinka paljon painoa antaa vaikka sille, että vanhemmat voivat joskus lauantaipäivänä luistaa ruoanlaitosta ja mennä lasten kanssa valmiiseen pöytään hampurilaisravintolaan? Schulman pitää McDonald’sia vastaan esitettyjä syytteitä sademetsien tuhoutumisesta kliseenä. Turun Amazon-ryhmän perustaja professori Jukka Salo on Amazonia-kirjassaan havainnollistanut, että karjankasvatuksen vaikutus sademetsien tuhoutumiseen on pienehkö. Amazon-tutkija käy itse Mäkkärissä, vaikka ei aivan hyvällä omallatunnolla.
- Se ei kuitenkaan liity sademetsien tuhoutumiseen. Kun kaksi aikuista ja kaksi hampurilaisikäistä lasta käy Mäkkärissä syömässä, tulee aika tavalla roskaa. Se siinä tökkii.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Ikä: 35
Arvo: filosofian tohtori, Kasvitieteellisen puutarhan johtaja
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvitieteellinen puutarha
Tutkimusala: biodiversiteetin synty Amazoniassa
Harrastukset: lastenhoito


Etappeja
1968
Syntyy Espoossa.
1982 Luontoretki Kilpisjärvelle.
1987 Kirjoittaa ylioppilaaksi.
1989 Aloittaa biologian opinnot Helsingin yliopistossa.
1992 Vaihto-opiskelijaksi Edinburghin yliopistoon.
1995 Ensimmäinen tutkimusmatka Tansaniaan.
1997 Naimisiin Tiina Räisäsen kanssa. Valmistuu maisteriksi. Saa Minea-tyttären. Aloittaa väitöskirjan teon Turun yliopiston Amazon-ryhmässä.
1998 Ensimmäinen tutkimusmatka trooppiseen Amerikkaan.
1999 Minka-tytär syntyy.
2000 Mette-tytär syntyy.
2001 Valitaan HY:n Kasvitieteellisen puutarhan intendentiksi.
2003 Saa Milo-pojan. Väittelee tohtoriksi Turussa.
2004 Määrätään Kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla