Internetistä on nopeasti ja ilman keskitettyä suunnittelua kasvanut suurin ja mutkikkain ihmisen koskaan rakentama globaali järjestelmä. Parissa vuosikymmenessä se on mullistanut tiedonvälityksen. Entä verkon tulevaisuus? Kehkeytyykö siitä kaiken näkevä valvontakoneisto vai avulias kotihenki, jota ilman olisi hankala enää tulla toimeen?


suurin ja mutkikkain ihmisen koskaan rakentama globaali järjestelmä.
Parissa vuosikymmenessä se on mullistanut tiedonvälityksen.
Entä verkon tulevaisuus? Kehkeytyykö siitä kaiken näkevä valvontakoneisto
vai avulias kotihenki, jota ilman olisi hankala enää tulla toimeen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Tarkkailepa joskus päivän verran, miten iso osa virallisesta tai henkilökohtaisesta viestiliikenteestäsi toisille kansalaisille, viranomaisille tai yrityksille tapahtuu joko netin tai mobiiliverkon välityksellä.

Kaikkea tätä dataliikennettä voidaan periaatteessa valvoa, jos halutaan. Kuka soitti, kenelle ja milloin? Mitä sähköpostisi vuonna 1998 sisälsikään? Millä nettisivulla vierailit toukokuun kuudentena päivänä vuonna 2002 kello 14.30.25? Uskomattoman iso osa liikenteestä jättää jäljen johonkin arkistoon ja on kaivettavissa sieltä vielä vuosien kuluttua.

Eräs ystäväni, joka työskentelee vastuullisessa virassa Suomen ulkoasiainhallinnossa, järkyttyi taannoin tehtyään nettihaun nimellään. Hän oli päättänyt huvikseen tarkistaa, millaisissa dokumenteissa se netissä esiintyy.

Julkilausumien ja virallisten raporttien ohella löytyi viittauksia sähköpostiviesteihin netin keskusteluryhmissä, joihin hän ei muistanut osallistuneensa. Dokumenteista ilmeni, että hänen vaimonsa oli vuosia sitten lähettänyt muutamia kommentteja keskusteluihin hänen koneeltaan. Itse viesteissä oli allekirjoituksena vaimon nimi, mutta lähettäjäkentässä oli hänen oma silloinen sähköpostiosoitteensa.

Nuo keskustelukommentit eivät sisältäneet mitään vallankumouksellista mutta eivät toisaalta olleet sellaisiakaan, joita hänen asemassaan oleva virkamies olisi lausunut. Nyt ne kuitenkin olivat verkossa ja kenen tahansa löydettävissä hänen nimellään. Hän yritti selvittää, missä palvelimilla viestit olivat ja olisiko ne mahdollista poistaa, mutta luopui pian yrityksestä. Ne olivat pesiytyneet Internetin virtuaalisiin data-avaruuksiin ja olivat siellä tavallisen kansalaisen pyyhekumin ulottumattomissa.


Kannettavat laitteet verkottuvat

Aivan lähitulevaisuudessa Internetin vaikutus kasvaa entisestään. Kohta jokaisen laitteen ja ihmisen mukana kulkee prosessoreja tai mobiililaitteita, joilla on oma IP-osoite ja jotka ovat yhteydessä johonkin palvelimeen.
Melko pian esimerkiksi kaupoissa maksetaan pääosin älykorteilla tai kännykällä. Jokainen tällainen ostotapahtuma rekisteröityy jonnekin. Kauppakeskuksessa saat kännykkääsi henkilökohtaisen kulutusprofiilisi virittämiä mainosviestejä ja tarjouksia liikkeistä, joiden ohi kuljet ja jotka tunnistavat sinut. Tällaisia järjestelmiä suunnitellaan jo nyt.

Jos halutaan, mobiililaitteittesi sijainti voidaan määrittää tarkasti miltei joka hetki. "Missä olitkaan viime vuonna tammikuun 17. päivänä kello 22.43? Me kyllä tiedämme, vaikket itse muistaisikaan."

Tieteiskirjailija Peter Hamilton on The Commonwealth Sagassa ja muissa teoksissaan kuvitellut tuollaisen totaaliverkon, jota kutsutaan unisfääriksi. Se on jonkinlainen super-internet, johon kaikki mobiililaitteet ja pienemmät tietoverkot ovat kytköksissä. Kuvitelmassa jokaisella ihmisellä on mobiililaitteita myös tatuoituina ihoonsa, joten poliisi pystyy määrittämään kansalaisen olinpaikan sentin tarkkuudella.

Esimerkiksi kirjan Judas Unchained päähenkilö poliisitarkastaja Paula Myo jäljittää kansainvälistä terroristiryhmää. Hänen ongelmansa on se, että miten tiukaksi tavallisen kansalaisen valvonta muodostuukin, etevimmät hakkerit ovat aina askeleen edellä ja pystyvät piilottelemaan uni-sfääristä huolimatta.

On vaikea kuvitella, miten asia voisikaan olla toisin. Netin valvontayritykset johtavat virtuaaliseen kilpavarusteluun valvojien ja valvontaa väistelevien kesken. Kisa on jo menossa, ja kumpikaan taho tuskin koskaan voittaa sitä lopullisesti. Siinä sivussa tavallisen kansalaisen yksityisyydestä kuitenkin nopeasti tulee katoava luonnonvara - jos emme määrätietoisesti päätä toisin.


Väärinkäytösten vaara kasvaa

Kiinan ja muiden avoimesti totalitaaristen hallitusten kanta on itsestään selvä. Mutta myös
EU:ssa ja Yhdysvalloissa on meneillä hankkeita, joiden tarkoituksena on valvoa nettipalvelimia niin, että kaikesta liikenteestä jää merkinnät arkistoihin. Yhdysvaltojen nykyinen 9/11-totalitarismi ja Suomessakin Sonera-skandaali vahvistavat sen, mikä kyllä on tiedetty ennenkin: kun valvonta on teknisesti mahdollista, lopulta joku käyttää sitä väärin. Halukas löytää aina moraalisen perustelun toiminnalleen.

Vuonna 2004 amerikkalainen Pew Internet & American Life -projekti kysyi yli tuhannelta Internet-asiantuntijalta, miten he odottavat netin kehittyvän seuraavien kymmenen vuoden aikana. Lähes 60 prosenttia vastaajista arveli, että kun tietotekniikka integroituu yhä useampiin laitteisiin, kuten autoihin, puhelimiin ja jopa vaatteisiin, netissä tapahtuva valvonta ja siihen perustuvat pidätykset lisääntyvät.

Jo nyt Yhdysvalloissa viranomaisilla on oi-keus terrorismin vastaisen taistelun varjolla vaikkapa seurata kirjaston rekisteristä, mitä kirjoja kukin lukee. Ihmisiä voidaan salakuunnella ilman oi-keuden päätöstä ja pitää vankilassa näköjään määrättömiin ilman oikeudenkäyntiä tai edes asian-ajajaa. Lehdistössä on esiintynyt väitteitä kidutuskeskuksista, joissa terroristeiksi epäiltyjä kuulustellaan. Jopa lentomatkustajan ruokava-liosta on tullut valvonnan kohde - ettei vain maahan pääse salamuslimeita.

Nettiyhtiötkin osallistuvat halukkaasti valvontaan, jos hallitukset pyytävät. Esimerkiksi syyskuussa 2005 Toimittajat ilman rajoja -järjestö kertoi, että nettiyhtiö Yahoon Hongkongin-toimisto oli auttanut toisinajattelijatoimittaja Shi Taon pidättämisessä antamalla Kiinan viranomaisille hänen sähköpostiinsa liittyviä tietoja.

Shi Tao oli lähettänyt ulkomaisille nettisivuille kopion Kiinan kommunistisen puolueen viestistä, jossa varoitettiin toimittajia levottomuuksista, kun toisinajattelijat kerääntyvät Tiananmeniin verilöylyn 15. vuosipäivänä. Hän sai tästä "rikoksestaan" kymmenen vuoden vankeustuomion.


Nettivalvonta kuin maantien tiesulku

Onko palattu pimeään keskiaikaan vai todella siirrytty 21. vuosisadalle? Auttaako valvonta tekemään maailman paremmaksi, vai tuleeko kyttäyksestä ajan mittaan yhteiskunnalle suurempi vaara kuin niistä uhista, joita Yhdysvaltojen hallitus koettaa torjua tai jotka Soneran johdon mielestä oikeuttivat puhelinten salakuuntelun?
Kaikissa yhteiskunnissa aina osa kansalaisista kannattaa kaiken mahdollisen synnillisenä tai pelottavana pidetyn keskitettyä valvontaa. Joillakin nyt vain on sellainen psyyke. Johonkin ajankohtaiseen uhkaan tai skandaaliin liittyvä närkästyksen aalto ei kuitenkaan ole hyvä peruste vuosisatojen mittaan kamppailtujen kansalaisvapauk-sien rajoittamiselle.

Voidaan kysyä, miten netin käytön rutiininomainen valvonta eroaa siitä, että maanteillä olisi aina muutaman kilometrin välein tiesulut, joissa jokaisen henkilöllisyys tarkastetaan ja mukana kuljetetuista tavaroista tehdään merkintä rekisteriin. Se olisi aivan yhtä perusteltavissa: kyllä autoissakin kuljetetaan lapsipornoa, aseita, pontikkaa ja varastettua tavaraa, ja itse autoistakin osa on varastettuja. Osa ihmisistä on muutenkin pahoja, ja poliisi, verottaja tai sosiaalitoimi etsii heitä.

Onko se, että tällaista ei edes kehdata ehdottaa mutta nettiä sen sijaan halutaan valvoa, todella älykäs rajanveto? Ainoa olennainen ero on, että netin valvominen on halvempaa, koska sen voi automatisoida. Tämä perustelu on kuitenkin vaarallinen, sillä myös ihmisten liikkeiden valvonnan voi automatisoida - tulevaisuudessa yhä helpommin - juuri kantamiemme mobiililaitteiden ansiosta. Itse asias-sa sitäkin suunnitellaan jo monella taholla.


Etätunnistus radiosiruilla on tulossa

Yksi valvontamahdollisuus on käyttää radiotekniikkaa yhdistettynä tietoverkkoihin. Siinä avaintekniikaksi näyttää olevan nousemassa radiotaajuuksilla toimiva etätunnistusmenetelmä rfid (radio frequency identification).

Rfid-siru on miltei mikroskooppisen pieni prosessori ja radiolähetin, joka vaikkapa kaupan tuotepakkauksessa passiivisesti odottaa kutsua. Kun se saa signaalin lähellä olevalta lukijalaitteelta, se lähettää vastaukseksi oman yksilöllisen tunnistenumeronsa. Laitteen kantomatka on muutamasta sentistä muutamaan metriin.

Lähivuosina kaupan tuotteiden tuttu upc-viivakoodi (universal product code) korvattaneen vähitellen juuri rfid-koodeilla, joiden lukeminen on nopeampaa ja helpompaa. Rfid-koodattuja tavaroita ei tarvitse näyttää lukijalle yksitellen, vaan lukulaite poimii jokaisen tuotteen signaalin radioteitse suoraan korista.

Rfid-systeemi pohjaisi kansainväliseen sähköiseen tuotekoodiin epc:hen (electronic product code), jonka käytön kehittely on vielä alkuvaiheessa. Se kuitenkin etenee varmasti, sillä systeemistä saatavat edut muun muassa tavarantoimitusten suunnittelussa ja valvonnassa ovat niin suuret, ettei niistä taatusti luovuta.


Yksilöllinen tunnistaminen mahdolliseksi

Suurin periaatteellinen ero aiempaan on se, että kun upc-viivakoodi tunnistaa vain tuoteryhmän, epc-koodi tunnistaa jokaisen esineen tai tuotepakkauksen yksilönä.

Niinpä jos esimerkiksi tietyssä teurastetussa naudassa havaitaan olleen hullun lehmän tauti tai ruokamyrkytystä aiheuttavia bakteereita, sen joka ainoa lihapala voidaan periaatteessa jäljittää vaikka koteihin asti. Siis jos systeemin koko voimaa aletaan hyödyntää ja kodinkin tietoverkko on siinä mukana.

Yhdysvalloissa ainakin Wal-Mart-kauppaketju on jo ottanut käyttöön tällaiset sirut. Niitä vastustamaan on noussut kuluttajaliike, joka on pitänyt mielenosoituksia monessa osavaltiossa. Ihmiset pelkäävät yksityisyytensä puolesta.

Rfid-tekniikan mahdollinen käyttöalue on toki paljon kauppaa laajempi. Sen avulla voisi vaikka pistää liikennemerkkeihin teleoperoivat rajoittimet, jotka kuristavat liian lujaa ajavien autojen kaasutinta tai mittaavat autolta jollain tienpätkällä kuluneen ajan ja ilmoittavat nopeusrötöstelijät poliisin rekisteriin.

Radiotaajuuksilla toimivia "rfid-majakoita" tai älykkäitä liikennemerkkejä (rbs, intelligent road beacon system) on jo suunnitteilla. Niiden ensimmäisiin käyttökohteisiin kuuluu ajoneuvojen tunnistaminen tietulleja varten, mutta sovellusten skaala on liki rajaton. Ja miksi rajoittua vain autojen tunnistamiseen?


Siruja kokeiltu jo ihmisissä

Eliöihin sopivia siruja on ollut kaupallisesti tarjolla jo vuosia. Aluksi niitä on markkinoitu muun muassa kotieläinten tunnistamiseen ja valvontaan.

Myös jokaiseen ihmiseen olisi mahdollista asentaa rfid-siru, jonka voi lukea metrien päästä. Tuo ehkä kuulostaa tieteiskuvitelmalta, mutta itse asiassa brittiprofessori Kevin Warwick asensi sellaisen itseensä kokeeksi jo 1998 (ks. Kyborgitekniikka lupaa älyä ja orgasmeja, Tiede 1/03, s. 18-24).

Myös muita ihmisiä kuin tutkijoita on jo rfid-merkitty. Taannoin mediassa kierteli uutinen, että Meksikon oikeuskansleri Rafael Macedo de la Concha on antanut asentaa itseensä ja 17 muuhun virastonsa työntekijään amerikkalaisen Verichip-yhtiön rfid-sirut, joiden kantajilla on pääsy viraston kaikkein pyhimpiin huoneisiin.

Aasian tsunamikatastrofin jälkeen on aivan vakavissaan ehdotettu sitäkin, että tällaiset rfid-sirut määrättäisiin pakollisiksi kaikille. Perusteluksi on esitetty, että tsunamin uhrien tunnistaminen olisi ollut paljon helpompaa.


Apua sairaille, hidasteita varkaille

Totta kai sirusta olisi hyötyä muillekin kuin vainajille. Jos sen avulla saataisiin linkki vaikkapa onnettomuudessa loukkaantuneen lääketieteelliseen historiaan, veriryhmät ja muut hoidon kannalta tärkeät tiedot olisivat heti saatavilla.

Tällaisen järjestelmän edut ovat niin ilmeiset, että Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA käynnisti runsas vuosi sitten selvityksen siitä, voitaisiinko rfid-sirut ottaa käyttöön sairaaloissa potilaiden tunnistamiseksi. Kukin potilaskoodi linkittyisi potilaan aiempaan lääketieteelliseen dataan, ja se voisi verkon kautta olla lääkärin käytettävissä, missä hyvänsä potilas joutuukin hoidettavaksi.

Tietysti rfid-sirun avulla olisi mahdollista myös tunnistaa varastettuja esineitä. Jos jokaisella esineellä olisi yksilöllinen epc-koodi ja rfid-lukulaitteita olisi kaupungilla siellä täällä, laitteet voisivat koko ajan tietokannasta tarkistaa, onko esimerkiksi ohi kulkeva kenkä, kännykkä tai vaikka auto ilmoitettu kadonneeksi tai varastetuksi. Tai onko tuo pikkulapsi ehkä eksynyt tai karkuteillä?

Tällöin varmasti rikolliset saataisiin kiinni entistä helpommin, mutta samalla jokainen muukin kansalainen tavallaan joutuisi valvonnan kohteeksi. Varmasti se lisäisi turvallisuutta, mutta hintana olisi ihmisen yksityisyyden kapeneminen, ainakin periaatteessa.


Esineiden internet mullistaa elämän

Tämä Rfid-teknologian ympärille maailmalla noussut kohu on itse asiassa alkusoittoa suuremmalle keskustelulle koko Internetin tulevaisuudesta, sen seuraavasta suuresta kehitysvaiheesta, jota on joskus kutsuttu kytkeytyneisyyden toiseksi aalloksi (second wave of connectivity).

Ensimmäiseen aaltoon kuului world wide web ja se henkilökohtaisten ja suurempienkin tietokoneiden verkko, joka yhdessä muodostaa Internetin. Nyt toisessa aallossa verkkoon tulevat ihmisten lisäksi mukaan esineet. Puhutaan esineiden internetistä (internet of things).




Kaikkein hurjimpia visioita on esittänyt amerikkalainen tutkija Ray Kurzweil, johon on vaikea suhtautua neutraalisti. Jotkut pitävät häntä pelkkänä pellenä mutta toiset yhtenä aikamme suurimmista näkijöistä.
Kurzweilin mukaan ihmiskunta on nopeasti lähestymässä tilannetta, jossa tietotekniikan eksponentiaalinen kehitys on karkaamassa käsistä. Kurzweilin mukaan verkon kasvu ja tietokoneiden prosessorien kehitys johtavat vuoteen 2045 mennessä aidon tekoälyn syntymiseen. Sen jälkeistä tilannetta Kurzweil kutsuu singulariteetiksi. Nimivalinnalla hän tahtoo sanoa, että se on yhtä arvoituksellinen kuin mustan aukon sisäpuoli, jonka tapahtumahorisontin taakse ei voi nähdä edes periaatteessa.
Koska tietokone on niin nopea ajattelija ihmiseen verrattuna, aidon tekoälyn synnyttyä teknisen kehityksen suuntaa ei voi Kurzweilin mukaan lainkaan ennustaa. Utoopikot odottavat siitä suurta onnen aikaa, dystoopikot puolestaan pelkäävät, että ihminen menettää kontrollin luomaansa teknosfääriin.




Tiede 9/05


Koneälystä tulee arkinen hyödyke

Verkkoon kytkeytyneiden pienten anturien ja prosessorien yhdistelmä, esineiden internet, on suuri universaali-idea, jonka sovellusten määrä on rajaton. Siksi myös sen vaikutus meidän elämäämme tulee olemaan valtava, jos kehitys joskus pääsee kunnolla käyntiin. Siihen menee vielä hieman aikaa, mutta näyttää, että sensuuntainen kehitys on jo alkamassa.

On menossa lukuisia tutkimusohjelmia, joissa tutkitaan sitä, miten ihmisen ja tulevaisuuden älykkään ympäristön vuorovaikutus käytännössä toteutetaan. Yksi niistä on Massachusettsin teknisen korkeakoulun MIT:n maineikkaan medialaboratorion Things That Think -konsortio. Sen nettisivuilta näkee vilahduksen joistakin teknisistä sovelluksista, joiden kautta esineiden internet vähitellen syntyy.

Silloin jonkinasteinen "äly" muuttuu yhtä itsestään selvästi läsnä olevaksi hyödykkeeksi kuin nykyisin vaikkapa sähkö.




Kauhukuvat verkon tulevaisuudesta voi kuitata pelkäksi peloksi muutosten edessä. Toivottavasti ne ovat vain sitä. Itse pelko voi kuitenkin olla vaarallista. Osa pessimisteistä on alkanut lukea jo välillä unohdettuja tunnetun matemaatikon Theodore John Kaczynskin ajatuksia.

Hänkin varoitti jo vuosia sitten, että kun koneet tulevat yhä etevämmiksi, ihmiset antavat niiden yhä useammin tehdä päätöksiä puolestaan. Lopulta koneista tullaan niin riippuvaisiksi, että ne ovat käytännössä ottaneet vallan.

Theodore Kaczynski tunnetaan paremmin nimellä Unabomber. Hän istuu parhaillaan elinkautista ADX Florencessa, "Kalliovuorten Alcatrazissa", jossa ovat Yhdysvaltain liittovaltion vaarallisimpina pidetyt vangit. Hän teki 1970-1990-luvuilla Yhdysvalloissa useita pommiattentaatteja, joissa kuoli muun muassa tunnettu tietokoneprofessori David Gelernter ja vammautui geneetikko Charles Epstein.




Pattie MaesAmbient IntelligenceSoftware Agents






Erkki A. Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Parhaillaan hän työskentelee innovaatiojournalismin tutkijana Tampereen yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla