Amorinkaaret esiin, kosteutta alle ja sametinhohdetta pintaan. Esteettinen ja hyväntuntuinen huulipuna ei ole mitä tahansa pakkelia vaan yksi kosmetiikan kehittäjien vaativimmista tuotteista.


Esteettinen ja hyväntuntuinen huulipuna ei ole mitä tahansa
pakkelia vaan yksi kosmetiikan kehittäjien vaativimmista tuotteista.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2004





Näistä se tehdään


• Huulipunan tärkeimmät vahat, kar-nauba- ja kandelillavaha, ovat kasvien kuivumista estäviä pintavahoja. Lisäksi käytetään mehiläisvahaa ja mineraali-vahaa. Luonnonvahoilla saadaan ny-kyisin tasokkaimmat huulipunat, mutta tulevaisuudessa yleistynevät silikoni-vahat. Vahojen pitää sopia yhteen muun massan kanssa niin, ettei seos ala puikossa kiteytyä.


• Öljyistä tärkeä on risiinikasvin risiini-öljy, joka valmistuksen aikana estää pig-menttejä painumasta sulan vahamassan pohjalle. Koostumus pitää suunnitella niin, etteivät öljyt ala lämpimässä hikoilla valmiin huulipunan pinnalla.


• Punassa voi olla pieniä määriä hoi-tavia aineita, kuten vitamiineja Niitä pa-kataan mikroskooppisiin rasvakupliin eli liposomeihin, jotka parantavat imeyty-mistä huuliin. Samaa tekniikkaa käytetään lääketeollisuudessa auttamaan lääkkei-den imeytymistä.


• Perusväri saadaan tavallisesti 3-7 eri pigmentistä. Esimerkiksi raudan oksideis-ta saadaan punaisia, keltaisia ja ruskeita sävyjä, jotka kestävät hyvin happamuu-den ja lämpötilan vaihteluja. Vaaleutta antaa valkoinen titaanidioksidi. Lisäksi voidaan käyttää monenlaisia orgaanisia väriaineita.


• Sädehtiviä efektejä antavat mikro-skooppiset helmiäishiukkaset. Titaani-dioksidilla pinnoitetut kiillehituset näyttä-vät erivärisiltä pinnoitteen paksuuden ja katselukulman mukaan.


Näin se syntyy


• Vahat, öljyt ja väriaineet sekoitetaan ja sulatetaan noin 80 asteessa. Lämpötila riippuu vahojen ja öljyjen sulamisominai-suuksista.


• Sulaa massaa sekoitetaan, ja sekoituk-sen loppuvaiheessa siihen lisätään hajusteet ja aktiiviaineet, kuten vitamiinit.


• Sula massa johdetaan esilämmitettyihin muotteihin, jotka jäähdytetään asteittain.


• Jähmettynyt massa irrotetaan muoteis-ta ja asetetaan huulipunahylsyyn.


• Huulipuikon pinta viimeistellään liekillä tai lämmössä.


• Puikko etiketöidään ja yleensä sliiveröi-dään eli suojataan läpinäkyvällä muovi-kalvolla.


• Puikko paketoidaan.


Puikon pitää pysyä koossa, eikä se saa käytössä murtua tai kuivua pilalle. Tähän vaikuttavat vahat, öljyt ja väriaineet. Esimerkiksi jotkin värit imevät paljon öljyä, mikä kuivattaa puikon, ellei öljyä ole tarpeeksi.


Punan pitää näyttää huulilla hyvältä. Tähän vaikuttaa massan kokonaiskoos-tumus sekä värien ja kiiltävien efekti-aineiden valinta.


Punan pitää kestää huulilla ainakin jonkin verran kulutusta. Tähän vaikuttavat muun muassa käytettyjen vahojen omi-naisuudet.


Punan pitää tuntua huulilla miellyttävältä ja auttaa pitämään huulet kosteina. Tähän vaikuttaa muun muassa huuli-punamassan rasvan ja kosteuden suhde.


Puikon pitää olla pehmeä, jotta siitä levittyy huulille tasainen kalvo. Tähänkin vaikuttavat massan vahat, öljyt ja väriaineet.


Hylsyn pitää olla mukavakäyttöinen ja kolhunkestävä. Sen pitää myös suojata puikkoa kuivumiselta.


Huulipuna joutuu huulten limakalvolla koville. Aurinko, tuuli ja pakkanen ahavoittavat, ruoka ja juoma huuhtovat, kieli lipoo, ja parhaassa tapauksessa toiset huulet imevät.


Hyvä huulipuna pysyy alueella, jolle se on levitetty, ja tuntuu miellyttävältä. Se ei rasvoita liikaa eikä kuivata. Kaiken lisäksi punan pitää näyttää kauden muodin mukaiselta.


Mainoksissa luvataankin paljon: huulipuna kestää pitkään, kosteuttaa, hoitaa, suojaa auringolta, lisää kiiltoa, hohtaa kullalta, maistuu vaniljalta. Täyttyvätkö annetut lupaukset?



Noiro Oy:ssä tuotekehitysjohtajana pitkään toimineen Leena Kolusen mukaan on periaatteessa mahdollista valmistaa puna, joka pysyy koko päivän.


- Kestävyyttä saadaan, kun valitaan huulipunamassaan tietyt vahat ja kun lisätään vielä puuterimaisia ainesosia, hän kertoo.


Pelkkä kestävyys ei kuitenkaan välttämättä tekisi käyttäjiä onnellisiksi: - Usein tällaiset huulipunat ovat hyvin kuivattavia.


- Erityisen pysyvä väri saadaan puolestaan eosiiniväreillä, jotka kiinnittyvät huulten pintaan niin, että tulos taatusti näkyy vielä seuraavanakin päivänä, hän naurahtaa. Tavalliset punan pigmentit eivät toimi näin vaan irtoavat pois huulipunan muiden aineiden myötä.


Useimmat punat hupenevat esimerkiksi syödessä, mutta puikosta on helppo sipaista lisää. Käytännössä tärkeämpää kuin pisin mahdollinen kesto onkin se, miltä puna huulissa tuntuu ja mitä se huulille tekee. Yleensä halutaan kosteutta, ja kosteuttavia huulipunia on esitelty tämänkin kesän mainoksissa.


- Tutkimuksin on osoitettu, että lanoliinijohdannaiset ja ohuet haaroittuneet esteriöljyt kosteuttavat huulia, Kolunen kertoo. - Kosteuttava huulipuna voi sisältää myös vettä vesi-öljyemulsiona tai kapseloituna liposomien eli mikroskooppisten rasvakuplien sisään.


- Aikaa myöten vesi tosin haihtuu puikosta, jolloin se alkaa kutistua ja saattaa irrota istukastaan. Tuotekehittäjät ovat kuitenkin keksineet ratkaisun tähän ongelmaan: nämä punat pakataan haihtumista ehkäisevään ilmanpitävään hylsyyn.



Osa huulipunista suojaa auringonvalolta. - Suoja-aineena voi olla mikrokiteinen titaanidioksidi, Kolunen selvittää. Tutkimusten mukaan millimetrin sadastuhannesosien kokoiset titaanidioksidihiukkaset päästävät näkyvän valon lävitseen mutta pysäyttävät ultraviolettisäteet ja joko imevät ne itseensä tai heijastavat ne pois.


Isompina, millimetrin kymmenestuhannesosien kokoisina hiukkasina titaanidioksidi heijastaa näkyvää valoa ja näyttää siksi valkoiselta. Sitä käytetään vaalean värin antajana huulipunissa ja myös esimerkiksi lääke-ja elintarviketeollisuudessa, muun muassa purukumityynyjen valkoisessa pinnassa. Titaanidioksidi on vaaratonta, sillä se ei ruoansulatuskanavaan jouduttuaan imeydy lainkaan elimistöön vaan kulkee sellaisenaan suoliston läpi.


Huulipunista pyritään tekemään myös hoitavia. Huulipunamassoissa käytetään yleisesti esimerkiksi tyräkkikasveihin kuuluvan aavikkopensaan Euphorbia ceriferan pinnalta saatavaa kandelillavahaa, joka hoitaa huulia. Tutkimusten mukaan huulia hoitavat ja pehmentävät myös esimerkiksi marjoista eristettyjen siemenöljyjen rasvahapot ja vitamiinit.



Entä voiko huulipunaa huoletta syödä? Huulista irtoavaa punaahan tulee nieleskeltyä pitkin päivää.


- Huulet punataan kuusikin kertaa päivässä, ja käytännössä naiset lipovat punaa huuliltaan ja syövät suurimman osan. Olemme arvioineet, kuinka paljon huulipunaa tällöin joutuu suuhun, Kolunen kertoo. Tämä otetaan huomioon, kun tuotteet testataan pahimman mahdollisen käytön mukaan. Tuotteenhan pitää olla turvallinen myös väärinkäyttötilanteissa.


Koska huulipunien vahaseos saattaa maistua kitkerältä, massaan lisätään makuaineita, esimerkiksi vaniljaa. Kotimaisen punan marjaisa maku tulee karpalonsiemenöljystä.



Huulipunan päätarkoitus on kuitenkin värjätä huulet hehkeiksi. Tähän fyysikot ja kemistit ovat kehittäneet monia niksejä, joista kosmetiikkakemisti voi valita sopivimmat.


Esimerkiksi viime keväästä lähtien muodissa ovat olleet hedelmäiset punaiset ja ruskehtavat sävyt, joiden seassa häivähtelee jopa kultaa. Kiiltoa on lisätty punan pinnalle huulikiiltein, joissa sädehtivät sateenkaaren värit. Tulevana syksynä värit ovat hillitympiä: ne korostavat huulten omaa sävyä, ja mukana on pehmeitä mattasävyjä.


Kosteaa kiiltoa saadaan esimerkiksi huulipunan öljyistä. Öljyt eivät kuitenkaan kestä huulten lipomista kovin pitkään, ja siksi puniin voidaan lisätä niin sanottuja kalvonmuodostajia. Ne ovat esimerkiksi silikoniyhdisteitä, jotka levittyvät huulilla jonkin verran kulutusta kestäväksi kalvoksi ja näyttävät kosteilta ja kiiltäviltä. Ellei tämäkään riitä, voi ostaa erillisen kiillepuikon, jota sivellään huulipunan päälle.



Jos halutaan kostean kiillon sijasta sädehtivää kiiltoa, käytetään helmiäisaineita. Ne korostavat huulten täyteläisyyttä ja pinnanmuotoja.


Tosin helmiäiset korostavat samalla myös ryppyjä. Siksi varsinkin moni iäkäs käyttäjä valitsee mieluummin mattahuulipunan, joka on sävytetty pelkällä pigmenttivärillä ja johon ei ole lainkaan lisätty helmiäistä.
Yli sata vuotta kosmetiikassa käytettiin luonnonhelmiäistä, jota jauhettiin kalansuomuista.


Tätä nykyä käytetään kiillemineraalin, "katinkullan", hiukkasia, joiden pinnalle saostetaan titaanidioksidia. Helmiäisvaikutelma syntyy, kun valo taittuu, heijastuu tai siroaa hiukkasista. Vaikutelmaa säädellään kolmella tavalla:


• Hiukkaskoko määrää sädehtivyyden. Hienojakoisuus tuottaa samettimaisen pinnan, mutta jos halutaan enemmän sädehdintää, käytetään suurempia hiukkasia.


• Titaanidioksidipäällysteen paksuudesta riippuu, minkä väriseltä helmiäishiukkanen näyttää. Päällyste näyttää eriväriseltä myös eri kulmista katsottuna. Puhutaan "liikkuvista väreistä" tai "hyppivistä pigmenteistä".


• Metallioksideja lisäämällä väri saadaan voimakkaammaksi. Esimerkiksi kromin oksidi näyttää vihreältä, raudan oksidit punaisilta.



Kriittinen kuluttaja usein tuhahtelee kosmetiikkamainoksille, mutta itse asiassa yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista ei voi luvata ilman katetta. Yhtenäinen EU-lainsäädäntö nimittäin määrittelee, että kosmetiikan tuotteista esitetyt ominaisuudet - esimerkiksi huulipunan kosteuttava vaikutus ja pitkäkestoisuus - pitää tutkimuksin ja testein osoittaa paikkansa pitäviksi.


- Kosmetiikkavalmistajan pitää kyetä esittämään viranomaisille todistus jokaisesta väitteestään, jota käytetään mainoksissa tai esitteissä, Kolunen vahvistaa. - Valmistusmaassa kuuluu olla saatavilla kustakin tuotteesta ja sen ominaisuuksista tuotetiedosto, jota viranomaiset pääsevät katsomaan.


Huulipunaa kehitettäessä tuotteen ominaisuuksia ja turvallisuutta tutkitaan jatkuvasti. Osan testeistä tekee valmistaja itse, mutta valtaosa teetetään ulkomailla puolueettomissa kosmetiikan testilaitoksissa.


- Aina kun tuotteeseen on kehitetty aivan uusi ominaisuus, testilaitokset kehittävät yhteistyössä valmistajan kanssa uuden testin, Kolunen kertoo. Nykyisin kosmetiikan turvallisuutta voidaan kokeilla soluviljelmillä, mutta lopulliset varmistukset saadaan vapaaehtoisten koehenkilöiden avulla. Eläintestit Suomen kosmetiikkalainsäädäntö kieltää kokonaan.


Sisko Loikkanen on Yleisradion tiedetoimittaja ja kemian diplomi-insinööri.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5226
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti