Titanicin ensimmäinen ja viimeinen matka alkoi Britannian Southamptonista. Kuva: Wikimedia Commons
Titanicin ensimmäinen ja viimeinen matka alkoi Britannian Southamptonista. Kuva: Wikimedia Commons

14.4.1912 klo 23.40. SOS SOS Save Our Souls. Hätäviestit sinkoilevat Atlantin yössä. Maailman vahvimman laivan neitsytmatka on päättymässä katastrofiin.

Oli aivan tavallinen päivä keväällä 1909 Grönlannin länsirannikolla Jakobshavnissa, 200 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen. Ilmassa oli kesän merkkejä. Aurinko lämmitti hieman, kun kasvot käänsi kohti valoa. Muutaman kilometrin päästä jylhältä jäävuonolta kuului rasahdus. Kilometrin pituudelta mannerjäätikön reunaa lohkesi ja vajosi ryskyen mereen. Asia ei hätkähdyttänyt Jakobshavnissa ketään. Taas yksi ilulissat, jäävuori, oli syntynyt. Niitä vuono tuotti jatkuvasti, tuhansia vuosittain.

Tämä jäävuori oli kuitenkin erilainen. Sillä oli kohtalo. Se aloitti majesteettisen vaelluksen merivirtojen mukana. Se lipui pohjoiseen Baffininlahden perukoille, sitten merivirta ohjasi sitä Kanadan itärannikkoa kohti etelää. Jäävuorella ei ollut kiire. Sillä oli kolme vuotta aikaa ajautua Newfoundlandin merialueelle, missä se 14. huhtikuuta 1912 kello 23.40 kohtaisi RMS Titanicin, aikansa mahtavimman laivan.

Idea syntyi aivomyrskyssä

Samana keväänä 1909 Belfastissa Irlannissa tuhannet työmiehet suuntasivat aamutuimaan kohti Harland & Wolffin telakkaa. Siellä miehiä odotti kaikkien aikojen työmaa: kahden maailman hienoimman ja suurimman matkustajalaivan rakentaminen.

Harland & Wolffilla totisesti osattiin rakentaa laivoja. Niitä oli tehty jo 118 vuotta. Telakan 15 000 työntekijää olivat ammatistaan ylpeää sakkia, suuri osa kolmannen tai neljännen polven telakkatyöläisiä.

Tarmokas oli telakan johtajakin. William Pirrie oli jo nuorena miehenä vuosikymmeniä sitten oivaltanut, millaisia mahdollisuuksia miljoonien siirtolaisten kuljettaminen Euroopasta Amerikkaan telakalle tarjoaisi. Nyt hänellä oli menestystä varmistamassa hyvä liittolainen, laivanvarustamo White Star Line.

Yhteistyö huipentui 1907, kun Pirrie eräänä kesäiltana illasti Lontoossa White Star Linen hallituksen puheenjohtajan Joseph Ismayn kanssa. Kaksikko sai aivomyrskyn ja päätti ottaa yliotteen Atlantin-liikenteessä rakentamalla kaksi kaikkien aikojen suurinta ja vahvinta matkustajalaivaa. Paperille hahmoteltiin suuren innon vallassa visioita. Loppuillasta laivasto kasvoi jo kolmeen. Ne saivat hankkeen suuruutta kuvaavat nimet: Olympic, Titanic ja Gigantic.

Maksaja vaati hienointa

Pirrie ja Ismay olivat toimen miehiä. Pirrie vei luonnokset telakan suunnitteluosastolle. Ismay varmisti, että White Star Linella riitti rahaa. Hän tunsi oikean miehen: J. P. Morganin, Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimman liikemiehen. Morgan ilmoitti napakasti haluavansa maailman hienoimman risteilijälaivaston. Minkä Morgan halusi, sen Morgan sai.

Kesäkuussa 1908 Olympic-laivaston piirustukset valmistuivat. Ne perustuivat pitkälle Pirrien suunnitelmiin, mutta teknisistä yksityiskohdista vastasi suunnitteluosaston johtaja Thomas Andrews.

Pirrie ja Ismay myhäilivät. Olympic-laivasto nostaisi White Star Linen omaan luokkaansa. Tosin hanke oli niin suuri, että sarjan kolmas alus Gigantic päätettiin rakentaa joskus myöhemmin. Harland & Wolffin telakalle ei mahtuisi kuin kaksi kerrallaan.

Ei nopein mutta vahvin

Olympic ja Titanic olivat lähes identtisiä, noin 270 metriä pitkiä jättiläisiä. Niissä oli yhdeksän varsinaista kantta ja Tank Topiksi kutsuttu pohjimmainen taso. Matkustajia laivoihin mahtui yli 2 000.

Laivojen huippunopeudeksi ilmoitettiin 23 solmua (43 km/t), kolme solmua vähemmän kuin kulkivat pahimman kilpailijan Cunard Lines -varustamon "merten vinttikoirat" Lusitania ja Mauretania.

Morgan, Pirrie ja Ismay eivät tavoitelleet maailman nopeimpia laivoja. Harland & Wolffilla ei ollut tarpeeksi kokemusta huippunopeiden turbiinikoneiden rakentamisesta. Sen sijaan telakka osasi tehdä koneista huipputehokkaita. Niillä kelpasi puskea Atlantin aalloissa.

Hienouksia jopa varattomille

Sisätiloiltaan Titanicista tuli Olympicia hienompi. Vaatimattomimmissakin kolmannen luokan hyteissä oli lattiamatot, sängyt, lavuaari ja juokseva vesi. Ne olivat köyhille siirtolaismatkustajille luksusta verrattuna muihin laivoihin. Toisen luokan hytit suunniteltiin päihittämään muiden laivayhtiöiden ensimmäisen luokan hytit.

Titanicin ylimmät kannet varattiin ensimmäisen luokan matkustajille. White Star Line halusi tarjota heille ylellisyyttä, jota ei saisi edes hienoista hotelleista. Oli muun muassa 152 metriä pitkä kävelykansi, kuntosali, turkkilainen kylpylä, uima-allas, suuri illallissalonki, à la carte -ravintola ja seurustelusalonkeja.

Kalleimpiin sviitteihin kuului kaksi makuuhuonetta, oma kylpyhuone, kaksi pukuhuonetta, suuri olohuone sekä todellinen luksuksen merkki – yksityinen neljä metriä leveä ja 15 metriä pitkä kävelykansi.

Suunnitelmaa hiottiin vähän

Kävelykannen takia Pirrie ja Ismay tekivät Titanicin suunnitelmiin vähäiseltä vaikuttavan – mutta myöhemmin merkittäväksi osoittautuvan – muutoksen. He vähensivät pelastusveneet 48:sta 20:een eli mitoittivat määrän 1 176 matkustajalle. Näin kävelykannelle jäi enemmän tilaa.

Mikään turvallisuusmääräys ei vaatinut jokaiselle matkustajalle paikkaa pelastusveneessä. Yletön määrä veneitä olisi vain turhaan huolestuttanut ihmisiä. Sitä paitsi Titanic oli suunniteltu – brittilehdistöä siteeraten – uppoamattomaksi. Siinä oli kaksoispohja, ja rungon alaosa oli jaettu 16 vesitiiviiseen osastoon.

Lehdistön tiedossa ei ollut, ettei osastojen sijaintia pohdittu loppuun asti. Niitä ei rakennettu tarpeeksi ylös, koska käytäviin olisi muodostunut liikkumista hankaloittavia umpikujia.

Muhkea kirja ohjasi töitä

Olympicia rakensi 4 000 telakkatyöläistä, toinen mokoma ahersi Titanicin kimpussa. Valtavan kölirakennelman päälle alkoi kohota runko mahtavista teräspalkeista ja -levyistä. Sen valmistuttua kiinnitettiin potkuriakselit ja peräsin.

Toukokuussa 1911 Titanic laskettiin vesille. Satatuhatta uteliasta maksoi päiväpalkan verran lipusta, jolla ihmettä pääsi seuraamaan. Operaation sujuminen varmistettiin voitelemalla laskuramppia 22 tonnilla vaseliinia.

Titanic siirrettiin kuivatelakalle. Höyrykoneet, turbiinit ja generaattorit siirtyivät paikalleen yksi kerrallaan uuden 200 tonnin jättinosturin avulla. Sitten asennettiin ennennäkemätön määrä elektroniikkaa, muun muassa sisäinen puhelinjärjestelmä ja sähkökäyttöiset hissit. Sadat puusepät, maalarit ja käsityöläiset rakensivat sisustusta. Ohjeet tuhansiin yksityiskohtiin löytyivät 300-sivuisesta "rakentajan käsikirjasta".

Titanic valmistui aikataulussa, ja koeajot merellä sujuivat ongelmitta. Neitsytmatkalle piti lähteä 20. maaliskuuta, mutta kohtalo päätti toisin. Jo liikenteessä ollut sisaralus Olympic oli telonut potkurinsa, ja sen korjaus lykkäsi Titanicin matkaa kolme viikkoa.

Miljonäärit kiittelivät puitteita

10. huhtikuuta 1912 Titanic vihdoin lähti Southamptonista kohti New Yorkia. Laiva oli loppuunmyyty. Alukseen nousi 2 223 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kaikkien hyvinvointi oli taattu: varastoissa oli 34 000 kiloa tuoretta lihaa, 11 000 kiloa kanaa ja riistaa sekä 40 000 kiloa perunoita – herkuista ja juomista puhumattakaan.

Laivalla oli myös huomattava määrä varakkuutta. Matkustajiin kuuluivat Yhdysvaltain upporikkaat liikemiehet Benjamin Guggenheim ja John Jacob Astor IV, pankkiiri Georg Widener ja Macy's-tavaratalon omistaja Isidor Strauss. Brittikermaa edustivat kuuluisa muotisuunnittelija Lucy Gordon, hänen miehensä Cosmo Duff Gordon ja sotahistorioitsija Archibald Gracie.

Ismay saattoi tyytyväisenä kierrellä ensimmäisen luokan salongeissa kuulemassa vieraiden vuolaita kehuja laivasta, jonka kapteenina toimi tunnustettu ja kokenut Edward J. Smith.

Varoitusviestejä saapuu

Neitsytmatka alkoi leppoisasti kauniissa kevätsäässä. Sitten 14. huhtikuuta ilma kylmeni selvästi. Päivän mittaan Titanic sai muilta laivoilta useita varoituksia merellä ajelehtivista jäävuorista. Titanicin käyttämällä eteläisellä reitillä ne olivat näin keväällä harvinaisia mutteivät tavattomia.

Kapteeni Smith käski pitää laivan kurssissa, koneet täysillä ja tähystäjät valppaina. Tarkoitus oli päästä New Yorkiin nopeasti ja näyttävästi.

Ainakin Ismay halusi todistaa, että maailman suurin laiva on myös häikäisevän nopea. Jos kapteeni Smith sisimmässään kantoi huolta jäävuorista, hän ei näyttänyt sitä mitenkään ulospäin. Illallisen jälkeen puoli kymmeneltä Smith vetäytyi hyttiinsä lepäämään.

Titanicin kohtalonyö oli alkamassa.

Miehiä riepoi

Pimeän tultua lämpötila oli laskenut jo lähelle nollaa. Kello 22 tähystäjät Fredrick Fleet ja Reginald Lee kiipesivät harakanpesäksi kutsuttuun tähystystorniin. Miehet manasivat, ettei kenelläkään ollut antaa heille kiikareita. Vielä matkalla Belfastista Southamptoniin ne olivat olleet käytössä. Fleet ja Lee olisivat mananneet vielä enemmän, jos olisivat tienneet, että Southamptonissa laivasta poistunut perämies David Blair oli unohtanut antaa kiikarikaapin avaimen seuraajalleen Henry Wildelle. Jäävuoria oli nyt vaikea havaita sysimustalta ja tyyneltä mereltä.

Myös sähköttäjä Jack Philipsiä otti päähän. Kello läheni kymmentä, ja pöydällä oli vino pino ensimmäisen luokan matkustajien sähkösanomia odottamassa lähettämistä.

Philips vastaanotti yhden jäävuorivaroituksen lisää, tällä kertaa reittilaiva Mesabalta. Hän pani viestin syrjään. Hän veisi sen ja jo aiemmin illalla Yhdysvaltain laivastolta tulleen jäävaroituksen komentosillalle vähän myöhemmin.

Philips kävi purkamaan sähkeruuhkaa. Kesken urakan rahtialus California sähkötti, että jäät olivat saartaneet sen ja se pysyisi pysähdyksissä aamuun asti. Keskeytyksestä hermostuneena Philips pyysi, ettei California tukkisi lähetystaajuutta. Sähköttäjä Cyril Evans närkästyi, sulki laitteet ja vetäytyi nukkumaan.

Hälytyskello soi

Kello 23.40 tähystäjä Fleet huomasi jotain laivan edessä. Jäävuori! Välimatkaa oli arviolta 500 metriä. Fleet soitti hälytyskelloa kolme kertaa. Ensimmäinen perämies William Murdoch käänsi ruoria oikealle ja määräsi koneet täysillä taakse.

22 solmun vauhdissa peräsin ei ollut riittävän vahva nopeaan käännökseen. Titanic vältti täpärästi suoran törmäyksen, mutta kylki ruhjoutui. Jäävuori väänsi runkolevyjen saumapultteja irti 90 metrin matkalta. Vesi alkoi tulvia laivaan. Murdoch määräsi konehuoneiden vesitiiviit ovet suljettaviksi.

Kapteeni Smith riensi komentosillalle. Myös laivan suunnittelijat Andrews ja Ismay haettiin paikalle. Vahinkojen selvittyä Andrews antoi lohduttoman tuomion: Titanic uppoaisi tunnissa, viimeistään kahdessa. Se oli suunniteltu pysymään pinnalla, jos vettä pääsisi neljään osastoon, mutta nyt sitä vyöryi jo viidessä. Mikään ei enää pystyisi estämään osastojen täyttymistä perä perää. Pumput kävivät täysillä, mutta teho ei riittänyt pysäyttämään veden etenemistä.

SOS, SOS, Save Our Souls! Hätäsanomat sinkoilivat Atlantin yössä. Matkustaja-alus Carpathia ilmoitti pääsevänsä apuun neljässä tunnissa. California olisi ollut lähempänä, mutta sen radiolaitteet olivat kiinni.

Veneitä lähti puolityhjinä

Kello 00.45 alkoi laivan evakuointi. Smith määräsi, että naiset ja lapset menevät veneisiin ennen miehiä. Alku sujui rauhallisesti. Ensimmäiset veneet laskettiin vesille puolityhjinä. Moni piti laivaa parempana kuin kiikkerää pelastusvenettä. Kannelta ammuttiin valkoisia hätäraketteja. Ne huomattiin Californialla, mutta kapteeni Stanley Lord päätteli niiden olevan ilotulitteita, olihan Titanic neitsytristeilyllä. California pysyi paikallaan.

Kello 1.20 vesi tulvehti Titanicin nimen tasalla. Seitsemän pelastusvenettä oli saatu matkaan, mutta yksikään niistä ei ollut tullut täyteen. Nyt paniikki alkoi levitä. Venekansi täyttyi pelastusveneisiin tunkevista matkustajista. Miehistö joutui ampumaan varoituslaukauksia pitääkseen järjestystä. Kello 1.45 Carpathia otti vastaan viimeisen hätäkutsun Titanicilta: konehuone oli veden vallassa kattiloihin asti.

Kauhun jälkeen hiljaisuus

Kello 2.00 vesi läheni kävelykantta. Evakuointia musiikillaan rauhoittanut viulukvartetti soitti virren "Sua kohti, Herrani". Viimeinen pelastusvene saatiin vesille. Laivaan jäi 1 500 matkustajaa.

Kello 2.10 laivan perä nousi ilmaan. Jättimäiset potkurit paljastuivat merestä. Vesi tulvi venekannelle. Ensimmäinen savupiippu kaatui ja murskasi alleen kymmenittäin ihmisiä. Laivan valot välkkyivät hetken ja sammuivat. Epätoivoinen kamppailu jatkui pimeässä yössä.

Laivan vajoaminen kiihtyi. Lopulta valtava paino sai rungon katkeamaan. Etuosa alkoi painua pohjaan. Peräosa nousi kohti taivasta. Sitten sekin vajosi ja vei satoja matkustajia mukanaan syvyyksiin. Kello 2.20 Titanic oli kadonnut näkyvistä.

Meri kuhisi veden varaan joutuneita. Pelastusliivejä oli riittänyt kaikille, mutta niistä ei ollut pitkään apua. Hyinen vesi kangisti hetkessä. Puoli tuntia myöhemmin meri oli täysin hiljainen.

Pelastusveneissä ihmiset seurasivat epäuskoisina Titanicin kuolinkamppailua. Veneissä olisi ollut tilaa vielä sadoille ihmisille. Vain yksi venekunta palasi hakemaan veden varaan joutuneita. Liian myöhään. Se löysi neljä elossa olevaa satojen ruumiiden joukosta.

Kuulustelut alkoivat heti

Cunard Linesin matkustajalaiva RMS Carpathia saapui New Yorkiin aamulla 18. huhtikuuta. Se toi mukanaan kaikki 706 Titanicilta pelastunutta matkustajaa. Tieto katastrofista oli kantautunut jo maihin. Vastassa oli valtava joukko matkustajien omaisia, uteliaita ja yli-innokkaita lehtimiehiä.

Heti seuraavana päivänä alkoi Yhdysvaltain senaatin kuulustelu laivaturman selvittämiseksi. Avainhenkilöistä kapteeni Smith ja suunnittelija Andrews olivat menehtyneet katastrofissa, mutta varustamoyhtiön johtaja Ismay kuului pelastuneisiin.

Yhdysvaltain lehdistö soimasi häntä ankarasti. Hän oli pelastanut oman henkensä toisten kustannuksella. Hänen väitettiin myös painostaneen kapteeni Smithiä ajamaan laivaa lujempaa kuin oli turvallista. Kuulustelujen jälkeen Ismay ja Titanicin henkiin jäänyt miehistö palasivat Britanniaan, missä odotti haaksirikkokomission kuulustelu.

Kiikarit olisivat auttaneet

Atlantin molemmin puolin selvitykset päätyivät samaan lopputulokseen. Titanic upposi törmättyään jäävuoreen. Miksi niin kävi, oli monen onnettoman sattuman summa.

Titanicin suunnittelussa tehtiin ratkaisevia virheitä. Sää oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellinen. Jäävaroituksiin suhtauduttiin ylimielisesti. Laiva ajoi liian suurella nopeudella. Viime hetken väistöliike perustui väärään arvioon. Jos Titanic olisi ajanut suoraan päin jäävuorta, keula olisi murskautunut mutta laiva pysynyt pinnalla. Jos laiva ei olisi jarruttanut, se olisi ehtinyt kääntyä tarpeeksi ja väistää jäävuoren.

Kaiken sattumanvaraisuutta kuvaa hyvin tähystäjä Fleetin lausunto kuulusteluissa:

"Jos olisimme saaneet tähystämöön kiikarit, olisimme havainneet jäävuoren paljon aiemmin."

"Kuinka paljon aiemmin?"

"Tarpeeksi, olisimme ehtineet väistää."

Teksti: Mika Remes. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2012

Aikansa mahtavin

Titanicissa oli kokoa, näköä ja voimaa enemmän kuin yhdessäkään laivassa ennen sitä.

Mitat

28 metriä leveyttä
269,2 metriä pituutta
46  428 tonnia painoa

Runko
9 metriä pitkiä, 1,8 metriä leveitä ja 2,5 senttimetriä paksuja teräslevyjä
18 metriä korkeita teräspalkkeja
270 tonnia teräsniittejä kiinnitykseen

Voimanlähteet
1 Parsons-turbiini, teho 16 000 hevosvoimaa
2 nelisylinteristä mäntähöyrykonetta, teho 30 000 hevosvoimaa
29 suurta höyrykattilaa
159 hiiliarinaa 825 tonnia hiiltä / päivä
3 potkuria

Ohjaus
18 metriä korkea ja 101 tonnia painava peräsin, jonka liikuttamiseen kaksi höyrymoottoria

Huippunopeus
23 solmua eli 43 km/t, kolme solmua vähemmän kuin maailman tuolloin nopeimmalla laivalla

Elektroniikka
4 suurta sähkögeneraattoria
4 sähkökäyttöistä hissiä
150 sähkömoottoria
520 sähkölämmitintä
1 500 sähkösummeria
10 000 lamppua,satoja valokylttejä ja sisäinen puhelinjärjestelmä

Kannet
9 varsinaista kantta ja Tank Topiksi kutsuttu pohjimmainen taso, jossa sijaitsivat laivan voimanlähteet
689 ensimmäisen luokan matkustajapaikkaa
674 toisen luokan paikkaa
1 026 kolmannen luokan paikkaa
860 miehistöpaikkaa

Turvatoimet
20 pelastusvenettä 1 176 matkustajalle; 16 venettä olisi riittänyt ajan määräysten mukaan koko laivalle

 

Miehet Titanicin takana

Joseph Ismay

–  Laivanvarustaja. Syntyi 1862 Liverpoolissa. Hänen isänsä Thomas Ismay johti White Star Line -varustamoa. Opiskelujen päätyttyä Ismay siirtyi varustamon palvelukseen New Yorkiin. Avioliitosta Julia Schieffelin kanssa tuli seurapiiritapaus. 1891 pariskunta muutti Liverpooliin.

– 1899 Ismay nousi varustamon johtajaksi. Yhtiötä vahvistaakseen Ismay myi sen 1904 suurliikemies J. P. Morganin omistamalle IMMC-yhtiölle. Kaupan myötä Ismay nousi koko yrityksen johtoon ja hallitsi maailman voimakkainta laivanvarustamoa.

– Ismay pelastui Titanicilta mutta joutui Yhdysvalloissa syntipukiksi. Britanniassa häntä puolustettiin. Ismay ei koskaan henkisesti toipunut onnettomuudesta. Hänet painostettiin eläkkeelle puoli vuotta katastrofin jälkeen. Hän kuoli 1937.

William Pirrie

– Laivanrakentaja. Syntyi 1847 Kanadassa, mistä hän jo lapsena muutti Irlantiin. Työuransa Pirrie aloitti 15-vuotiaana, kun hän meni harjoittelijaksi Harland & Wolffin telakalle.

– Pirrie eteni ja pääsi laivasuunnittelijaksi. Osakkaaksi hänet otettiin 27-vuotiaana. 1879 hän avioitui telakan pääsuunnittelijan tyttären Margaret Carlislen kanssa.

– 1895 Pirriestä tuli telakan johtaja, ja 1897 hän sai ansioistaan lordin arvonimen.

1907 hän päätti yhdessä Joseph Ismayn kanssa rakentaa Titanicin ja Olympicin, kaik­kien aikojen suurimmat ja vahvimmat laivat.

– Pirrien oli tarkoitus lähteä Titanicin neitsytmatkalle, mutta hän sairastui ja jäi maihin. Pirrien asema ja maine säilyivät haaksirikon jälkeen. Hän kuoli 1924 keuhkokuumeeseen.

J. P. Morgan

– Rahoittaja. Syntyi 1837 Yhdysvalloissa Connecticutissa varakkaaseen pankkiiriperheeseen. 1861 hän perusti oman sijoitusyhtiön, ja 1890 hän peri isänsä pankkiiriliikkeen.

– Morgan teki valtavan omaisuuden sijoittamalla rautateihin, General Electriciin ja US Steeliin, ja 1890-luvulla hän pelasti Yhdysvaltain hallituksen konkurssilta.

– 1900-luvun alussa hän hankki Joseph Ismayn avustuksella hallitsevan aseman Atlantin matkustajalaivaliikenteessä ja tuki auliisti Titanicin ja Olympicin rakentamista.

– Morganin oli tarkoitus lähteä Titanicin neitsytmatkalle, mutta terveyssyyt estivät. Titanicin upottua Morgan luopui Atlantin-liikenteen monopolisuunnitelmista. Häntä ei syytetty mistään, mutta 1 500 uhria painoivat mieltä. Morgan kuoli 1913.

 

Särkyneitä unelmia kaupan

Titanicista nostetut esineet myydään 1.4.2012

Maailman kuuluisimmassa haaksirikossa tuhoutui 1 500 elämää ja unelmaa. Jälkipolvia tragediasta muistuttavat esineet, joita onnettomuuspaikalta on nostettu vuodesta 1997 alkaen. Yli 5 000 esineen kokoelmasta on pitänyt huolta RMS Titanic Inc, mutta 1. huhtikuuta muiston vaalija voi vaihtua. Silloin kokoelmaa huutokaupataan New Yorkissa. Löytyikö ostaja, selviää Titanicin uppoamisen vuosi-päivänä 15. huhtikuuta. Hintapyyntö on 189 miljoonaa dollaria.

 

Neljäs kerta sanoi etsinnässä toden

Meritutkija Robert Ballardin johtama tutkijaryhmä paikansi Titanicin hylyn 26. kesäkuuta 1985. Hylyn löysi erikoisvalmisteinen sukelluslaite Argo 3 798 metrin syvyydestä 560 kilometriä Newfoundlandin rannikolta itään. Titanicin keula oli edelleen suhteellisen hyvässä kunnossa mutta peräosa jo pahoin tuhoutunut.

Löytöuutinen oli kansainvälinen sensaatio, sillä hylkyä oli etsitty koko vuosikymmenen alkupuoli. Meritutkija Jack Grimmin retkikunta oli hakenut sitä turhaan jo kolmeen kertaan. Etsintää haittasi se, ettei Titanicin uppoamispaikasta ollut tarkkaa tietoa.

1986 Ballardin retkikunta palasi tutkimaan hylkyä. Tuolloin Titanicia laskeuduttiin kuvaamaan miehitetyllä syvänmeren pienoissukellusveneellä Alvinilla.

Rautaa syövät bakteerit hajottavat hylkyä vauhdilla. Arviolta sadan vuoden päästä Titanicista on jäljellä enää pieniä osia.

 

Pahimmassa laivaturmassa yli 4 000 uhria


4 375 Doña Paz  20.12.1987 Catlbalog, Filippiinit
1 950 Mont-Blank ja Imo 6.12.1917 Halifax, Kanada
1 863 Le Joola 26.9.2002 Gambian edusta, Afrikka
1 800 Sultana 27.4.1865 Mississippi, Yhdysvallat
1 517 Titanic 15.4.1912 Pohjois-Atlantti
1 021 General Slocum 24.7.1904 New York, Yhdysvallat
1 012 Empress of Ireland 29.5.1914 Saint Lawrence, Kanada
852 Estonia 28.9.1994 Itämeri
845 Eastland 24.6.1915 Chicago, Yhdysvallat
460 Birkenhead 26.2.1852 Gansbaain edusta, Afrikka

Pahin sota-ajan turma 10 000 Wilhelm Gustloff 30.1.1945 Itämeri

 

Kilpaa yli Atlantin

Siirtolaisuus Euroopasta Amerikkaan kasvoi 1800-luvun loppupuolella valtaviin mittoihin.

Laivanvarustajat näkivät matkustajaliikenteessä tuottoisan tulonlähteen, ja nopeudesta tuli kilpailuvaltti. Kilpaa kiihdyttämään kehitettiin Blue Riband, Sininen nauha -kiertopalkinto, jota piti hallussaan kulloinkin nopeimmin Atlantin ylittänyt varustamo. Blue Riband oli verraton mainosvaltti kovilla markkinoilla.

Britannia, 1841.Omistaja Cunard Line -varustamo, Britannia. Nopeus noin 11 solmua. Matka-aika lähes 10 päivää

Britannic, 1876 ja Germanic, 1877. White Star Line, Britannia. Vajaat 16 solmua. 7 ja puoli päivää

Etruria, 1885. Cunard Line. Lähes 19 solmua. 6 päivää ja 5,5 tuntia

Kaiser Wilhelm der Grosse, 1898. Norddeutscher Lloyd, Saksa.Yli 22 solmua. 5 päivää ja 20 tuntia

Lusitania, 1907. Cunard Line. 24 solmua. 4 päivää ja 20 tuntia

Mauretania I ,1909. Cunard Line. 26 solmua..4 päivää ja 11 tuntia. Piti Blue Ribandia hallussaan 20 vuotta.

United States ,1952 USL, Yhdysvallat. Lähes 35 solmua. 3 päivää ja 12 tuntia. Blue Riband jaettiin viimeisen kerran.

Nopeuskilpailu menetti merkityksensä lentoliikenteen alettua. Kaikkiaan Blue Ribandia piti vuosina 1838–1952 hallussaan 35 reittilaivaa.