TIETEEN PÄIVÄT 07
Luovuus kumpuaa omaperäisyydestä, joka on eri asia kuin hulluus. Tosin se, mitä pidetään häiriintyneisyytenä, on myös kulttuurikysymys.


Tosin se, mitä pidetään häiriintyneisyytenä, on myös kulttuurikysymys.




Grigori "Griša" Perelman ei ole ihan tavallinen nelikymppinen. Hän paitsi otti ja ratkoi legendaarisen Poincarén otaksuman ja tuli vuonna 2006 palkituksi matematiikan nobeliksi kutsutulla Fields-mitalilla myös kieltäytyi vastaanottamasta sitä - tai Clay-instituutin tarjoamaa miljoonan dollarin palkintorahaa.

Rukkaset saivat myös Stanfordin ja Harvardin yliopistoista tarjotut huippuvirat. Mies elelee mieluummin kopeekkaa venyttäen Pietarin seudulla, keskustelee vain äitinsä kanssa ja ryöppää sieniä.

Klassinen esimerkki nerouden kietoutumisesta hulluuteen? Ei, mikäli Kansainvälisen matemaattisen unionin presidenttiä John Ballia on uskominen.

- Perelmanin mielenterveydessä ole mitään vikaa. Hän vain näkee maailman toisin, vakuutti erakkomatemaatikon kesällä tavannut Ball uteliaille toimittajille.

- Originaliteetti, tapa ajatella ja yhdistää asioita aivan uudella tavalla, on toki epätavallista, mutta mielenterveyden näkökulmasta siinä ei ole mitään poikkeavaa, vahvistaa Kansanterveyslaitoksen tutkijaprofessori Jouko Lönnqvist.


Luovuus ei kumpua hulluudesta

Koska toisinnäkeminen on tieteessä ja taiteessa hyväksyttyä ja jopa suotavaa, alat imevät puoleensa toinen toistaan erikoisempia persoonallisuuksia.

Vastoin yleistä uskomusta luovuus ei kuitenkaan kumpua hulluudesta eivätkä tieteilijät ja taiteilijat ole ainakaan tutkimusten mukaan sen häiriintyneempää sakkia kuin muutkaan.

- Luovat ihmiset vain erottuvat helpommin massasta ja saavat taviksia enemmän huomiota, Lönnqvist havainnoi.
Missä sitten kulkee terveen mielen reuna? Milloin originellius kääntyy häiriintyneisyydeksi?

Hypomania eduksi rahan teossa

Lönnqvistin mukaan mielenterveyden rajan määrää monesti pelkkä näkökulma.

- Jos mitataan esimerkiksi vain taloudellista tulosta, joku hypertarmokas hypomaanikko saattaa olla suorastaan ihanneyksilö, Lönnqvist toteaa.

Hypomaniaa leimaavat muun muassa energisyys, idearikkaus, vähäunisuus, rajaton kunnianhimo, karismaattisuus sekä kiihko muuttaa maailmaa. Psykologi John Gartner on jopa väittänyt, että kaikki menestyneet yrittäjät tai uskonnolliset johtajat ovat hypomaanikoita - ja että Yhdysvallat on vaurastunut, koska siellä heitä asuu pilvin pimein.

Sen sijaan hypomaanikon omaiset tuskin suitsuttavat tämän hillittömyyttä. - Lähimmäisten näkökulmasta hypomaniaa ei tietenkään voi pitää terveenä tai toivottavana, Lönnqvist painottaa.

Persoonallisuustyypin erottaa yleensä persoonallisuushäiriöstä piirteiden väkevyys. - Jos ihminen ei lainkaan kykene sopeuttamaan luontaisia reaktioitaan tilanteiden mukaan vaan toimii aina samalla tavalla, ollaan jo häiriön rajamailla.


Häiriö, jos haittaa elämää

Mielenterveyden arvioinnissa painaa aina sekä ihmisen oma että lähipiirin hyvinvointi. - Tärkein kysymys kuuluu, kuinka paljon jokin tietty käyttäytymisen tai psyyken ominaisuus haittaa omaa tai muiden ihmisten elämää, Lönnqvist sanoo.

Psyykkisiä oireita ja psykososiaalista toimintakykyä varten on kehitetty mittari, GAF (Global Assessment of Psychosocial Functioning), jonka avulla kenet tahansa meistä voi luotettavasti arvioida. Se on pisteytetty yhdestä sataan siten, että valtaosa ihmisistä sijoittuu 60 pisteen rajan yläpuolelle.

- Mitä suuremman luvun tällä mielenterveyden lämpömittarilla saa, sen vaikeampaa sijoitustaan on parantaa, Lönnqvist huomauttaa. Sen sijaan kriisissä olevien ihmisten toimintakykyä voidaan tuen ja hoidon avulla kohentaa huomattavastikin.

Väestötutkimusten perusteella selvästi yli puolet suomalaisista on itse mielenterveyteensä tyytyväisiä. Noin neljäsosa oirehtii jollakin tavoin, ja noin joka kymmenes tuntee tarvitsevansa mielenterveyshoitoa.


Suhtaudutaan turhan mustavalkoisesti

Lönnqvistin mielestä mielenterveyteen suhtaudutaan edelleen valitettavan mustavalkoisesti. Ihmisen katsotaan olevan joko hullu tai terve, vaikka mielenterveys on todellisuudessa jatkumo.

- On toki olemassa selvästi mieleltään sairastuneita ja toisaalta superterveitä ihmisiä, mutta valtaosa meistä on jotakin tältä väliltä, Lönnqvist muistuttaa. Tila voi myös elämänkaaren mittaan vaihdella, sillä mieli voi sairastua ja parantua siinä missä kehokin.

Mielenterveyden rajat ovat aina myös sidoksissa niin tietoon kuin kulttuuriin, jonka normit muuttuvat ajan mittaan. Tästä ovat esimerkkeinä muun muassa epilepsia ja homoseksuaalisuus, jotka aiemmin luokiteltiin mielisairauksiksi.
Tavalliseenkin luonteenpiirteeseen voidaan jossakin toisessa kulttuurissa suhtautua kuin sairauteen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kavahdetaan ujoutta niin, että sitä yritetään jopa lääkitä.

- Moni psyyken piirre on samanlainen liukuva ominaisuus kuin ihmisen pituus. Samalla tavoin on sopimuskysymys, onko ihminen pitkä vai lyhyt, Lönnqvist vertaa.


Yksilöiden erot hyödyttävät yhteisöä

Lönnqvistin mukaan erilaisuus eli se, ettemme ole toistemme kopioita, on niin yksilön kuin yhteisönkin voimavara.
- Usein tämä unohtuu. Eritoten työelämä suhtautuu erilaisuuteen ja normeista poikkeamiseen karsaasti, vaikka juuri ne mahdollistavat sopeutumisen muutostilanteissa.

Lönnqvistin mukaan yrityksiin rekrytoidaan valitettavan usein samasta puusta veistettyä sakkia, mikä kaventaa työyhteisön kehityspotentiaalia. Kasvulle ei anneta tilaa, jos kaikki pakotetaan samaan muottiin.

- Tietynlainen normipakko on taloudellisten mittareiden mukana luikertelemassa myös yliopistoihin, missä perinnäisesti on sallittu kaikenlainen pellepelottomuus, Lönnqvist suree.

Hänen mukaansa vanha motto "hullut vievät maailmaa eteenpäin, viisaat pitävät sitä pystyssä" pitää kuitenkin yhä paikkansa. Originaliteetti synnyttää uutta, ja siksi erilaisuuden hyväksyminen ja vaaliminen on jopa evolutiivisesti olennaista.

- Se, mikä tänään tuntuu tarpeettomalta ihmislajin ominaisuudelta, saattaa olla jo huomenna hyvin tärkeä ja arvostettu piirre, Lönnqvist kiteyttää.


Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Tieteen päivien seminaariin Terveyden ja sairauden rajat 14.1. sisältyy Jouko Lönnqvistin esitelmä Originelli vai häiriintynyt - psykiatrian rajanvetoja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5227
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti