Hannibal Lecter aloitti kirjojen ja elokuvien psykopaattibuumin, joka jatkuu yhä. Todellisen elämän psykopaatit ovat terapeutin painajaisia: hoito voi tehdä heidät entistä pahemmiksi.


Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Risto Selin

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hannibal Lecter aloitti kirjojen ja elokuvien psykopaattibuumin,
joka jatkuu yhä. Todellisen elämän psykopaatit ovat terapeutin
painajaisia: hoito voi tehdä heidät entistä pahemmiksi.

Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2001



Psykiatri Hannibal Lecter syö ihmislihaa laatuviinin kera. Huippuälykkäänä hän saa toisen ajetuksi itsemurhaan pelkällä manipuloivalla puheella. Tai hän voi purra tältä nenän irti.

Myös Tony Soprano on vaarallinen. Mafiosona hän pahoinpitelee ja tappaa ihmisiä. Hän välittää varastettuja autoja ja johtaa laitonta uhkapeliä ja prostituutiota. Hänellä on vaimo, kaksi lasta ja vaihtuvia rakastajattaria. Hän vaatii suojelurahaa ja imee yrityksiä kuiviin.





Näin elää psykopaatti

Jo lastenkodissa Frank rettelöi ja kiusasi muita. 15-vuotiaana hänet pidätettiin autovarkaudesta, sitten pahoinpitelyistä, varkauksista ja huumerikoksista. 19-vuo-tiaana hänet vangittiin raiskauksesta. Vaikka uhri selvisi väkivallasta hädin tuskin hengissä, Frank väitti tämän olleen täysin suostuvainen.

Vankilasta Frank siirrettiin vartioituun sairaalaan. Siellä hän sai naishoitajan vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Hoi-taja auttoi Frankin pakenemaan koska uskoi tämän rakastavan häntä. Frank vietti hoitajan luona kaksi päivää ja häipyi.

Frank saatiin kiinni, ja hän päätyi vankilan kautta taas sairalaan. Lomalla hän kui-tenkin raiskasi nuoren naisen ja joutui takaisin vankilaan.

Nyt Frank on kirjoittanut vankilassa omaelämäkerran. Hän myös lukee psykopatiaa koskevia tutkimuksia ja viittaa niihin harhaanjohtavasti yrittäes-sään houkutella viranomaisia vapau-ttamaan hänet.

Lecter on fiktiivinen hahmo elokuvissa Uhrilampaat ja Hannibal, Soprano puolestaan Nelosen tv-sarjassa. Valitettavasti heidän kaltaisiaan on myös todella olemassa. Heitä kutsutaan psykopaateiksi.

Petollisia ja väkivaltaisia

Psykopatiaa pidettiin pitkään yhtenä persoonallisuushäiriötyyppinä, mutta nykyisin se jaetaan kahteen alaluokkaan.

- Primaari psykopaatti on pinnallisesti viehättävä, mutta hän huiputtaa ja manipuloi muita omaksi edukseen. Hän on emotionaalisesti kylmä ja valehtelee jatkuvasti, eikä hän koe syyllisyyttä, katumusta tai myötätuntoa. Muut ovat hänelle pelkkiä välineitä, mutta itsestään hänellä voi olla suuriakin käsityksiä.

- Sekundaari psykopaatti on puolestaan impulsiivinen. Hän kyllästyy helposti, eikä hänellä ole realistisia pitkän ajan suunnitelmia. Hän ei kanna vastuuta elämästään eikä kenestäkään ihmisestä vaan elää muiden siivellä.

Kummankaantyyppiset psykopaatit eivät muodosta syvää henkilökohtaista suhdetta kumppaniinsa, ja he tekevät monenlaisia rikoksia petoksista sarjamurhiin.

Hannibal Lecterin hahmolla on ilmeisesti tavoiteltu primaarin psykopaatin luonnetta, Tony Sopranolla sekundaarin psykopaatin.

Pari prosenttia väestöstä


 





Kaikki eivät ole murhaajia

Psykopaatin ei tarvitse olla sarjamur-haaja piinatakseen muita ihmisiä.

Esimerkiksi varakkaan yhdysvaltalaisen näyttelijä Danin tunteettomuus haittaa suuresti hänen ympäristöään. Hän kiusaa huvikseen tarjoilijoita ja työ-tovereitaan. Työpaikalla Dan käynnistää ilkeitä huhuja, valehtelee ja harrastaa lievää kiristystä.

Jo lukiossa Danille valkeni, että hän oli erilainen kuin muut. Kun hänen ys-tävänsä kuoli syöpään, hautajaisissa kaikki muut itkivät, mutta hän ei tuntenut mitään. Ajateltuaan asiaa hän havaitsi, ettei kaipaisi äitiään, isäänsä tai ketään muutakaan.

Aiheen kuvauksia löytyy historiasta. Vuonna 1835 psykiatri James Prichard nimitti erästä äkkipikaista aatelismiestä "moraalisesti mielipuoleksi". Mies oli mm. ruoskinut hevosen, potkinut koiran kuoliaaksi ja heittänyt naisen kaivoon. On myös esitetty, että Vanhan testamentin Simson oli psykopaatti (ks. Tiede 3/2001, s. 9).

Viime aikoina tutkijoita ovat kiinnostaneet psykopatian lievät muodot; sosiaalipsykologiassa näitä on tutkittu machiavellismi-käsitteen alla. Nimi viittaa valtiofilosofi Niccolò Machiavelliin (1469-1527), joka suositteli laskelmoivaa häikäilemättömyyttä menestyksen saavuttamiseksi.

Kaikki "psykopaatit" eivät ole hoidossa tai vankilassa, eivätkä kaikki rikolliset ole psykopaatteja. Vangeista heitä on 15-80


prosenttia. Koko väestöstä psykopaatteja on vain pari prosenttia,


useimmat miehiä.

Psykopatiaa myös lapsilla

Adoptiotutkimusten mukaan psykopatia johtuu ainakin osittain geeneistä. Myös ympäristö vaikuttaa, sillä epäjohdonmukainen tai psykopaattisen mallin tarjoava kotikasvatus näyttää edistävän psykopatiaa.




Kahdenlaista psykopatiaa

- Primaari psykopatia


Liukaskielisyys ja pinnallinen charmi


Suuruuskuvitelmat


Patologinen valehtelu


Huiputtaminen ja manipulointi


Syyllisyyden ja katumuksen puuttuminen


Tunteiden heikkous


Kovapintaisuus ja empatian puute


Vastuuttomuus

- Sekundaari psykopatia


Impulsiivisuus


Vastuuttomuus


Taipumus kyllästymiseen


Ei realistisia pitkän ajan tavoitteita


Siipeily


Huono käyttäytymisen hallinta


Varhaiset käytöshäiriöt


Nuorisorikollisuus

- Molemmissa


Sukupuolielämä persoonatonta, irtosuhteita


Useita lyhytaikaisia avioliittoja


Erilaista rikollisuutta


Toisaalta kaikista huonosti kasvatetuista ei tule psykopaatteja tai muutenkaan ongelmaisia. Lisäksi on muistettava, että psykopaattisia piirteitä esiintyy lapsillakin. Tämä viittaa siihen, että ympäristövaikutukset ovat varhaisia. Synnytyksen vaikeudet eivät kuitenkaan ole tässä taustalla, toisin kuin esimerkiksi skitsofreniassa ja autismissa.

Väkivaltaviihdettä ei juuri voi syyttää psykopatian edistämisestä. "Tavallinen" väkivalta- tai kauhuelokuva ei vaikuta psykopaatteihin.

Taustalla tunteiden puutteellisuus

Psykopatian välittömät syyt tunnetaan häiriön pitkäaikaiskehitystä paremmin.

Erityisesti primaarien psykopaattien tunteet ovat laimeita, eivätkä he koe ahdistusta. Lisäksi psykopaatit hallitsevat tunteensa hyvin. Tästä syystä he voivat toimia pelottavissakin tilanteissa ja etsiä jännitystä rikollisuudesta tai muualta.

Tunteettomuus estänee myös muiden tunteita tarttumasta ja siten vaikeuttaa toisten ihmisten kokemuksellista ymmärtämistä. Samoin psykopaateilla on vaikeuksia havaita toisten kärsimystä, mikä vähentää myötätuntoisuutta.

Yleensä huijaamisen, varastamisen ja väkivallan taustalla on kyvyttömyys tai haluttomuus tiedostaa toiminnan vahingollisuus ja oma osuus siinä. Todennäköisesti nämä tekijät vaikuttavat myös psykopaattien tekoihin. He voivat esimerkiksi todeta, että "uhri sai mitä ansaitsi", tai vähätellä vahinkoja.

Psykopaatti ei hevin opi virheistään

Psykopaattien on myös vaikea säädellä toimintaansa joustavasti: he eivät opi virheistään. Tämä on havaittavissa esimerkiksi oppimiskokeissa ja siinä, että psykopaatit uusivat rikoksensa muita useammin.

Aikaisemmin uskottiin, että psykopaatit voivat toistaa virheitään, koska he eivät tunne ahdistusta. Sittemmin on havaittu, että he voivat oppia virheistään, mutta vain jos palaute on selkeää, voimakasta ja välitöntä. Sen täytyy myös olla psykopaatille itselleen merkityksellistä.

Kun oppimiskokeessa annettiin väärästä vastauksesta sähköisku tai kokeenjohtaja sanoi "Väärin", psykopaatit toistivat virheitään. Jos väärä vastaus tiesi parin markan menoa, he oppivat yhtä hyvin kuin muutkin. Ilmeisesti psykopaatit arvostavat materiaalisia asioita.

Terapia voi viedä ojasta allikkoon

Myös abstraktit asiat tuottavat psykopaateille vaikeuksia. Tämä lienee syy siihen, miksi esimerkiksi myötätuntoa ja vastuullisuutta abstraktisti käsittelevät terapiat eivät ole tuottaneet hyviä tuloksia.

Eräässä tutkimuksessa havaittiin toinenkin terapiaan liittyvä ongelma: psykopaattien sosiaalisia ja tunnetaitoja kehittävä terapia lisäsi rikosten uusimista. Ilmeisesti psykopaatit oppivat terapiassa luomaan myötätuntoisen vaikutelman aiempaa paremmin ja manipuloimaan muita ihmisiä entistä tehokkaammin.

Risto Selin on lehden vakituinen avustaja. Hän opiskelee psykologiaa Helsingin yliopistossa.

Kirjoituksen lähteinä mm.


G. Davison ja J. Neale 1994: Abnormal psychology. John Wiley & Sons, New York.


M. L. Lalumière, G. T. Harris ja M. E. Rice 2001: Psychopathy and developmental instability. Evolution and Human Behavior 22(2):75-92.


J. W. McHoskey, W. Worzel ja C. Szyarto 1998: Macchiavellianism and psychopathy. Journal of Personality and Social Psychology 74(1):192-210.

Sisältö jatkuu mainoksen alla