Tiede-lehden retkikunta löysi Luumäeltä harvinaista eteläsuomalaista metsää. Puusto on monen ikäistä, 
ja lahopuuta piisaa niin 
pystyssä kuin maassa. Kuvat: Lauri Rotko
Tiede-lehden retkikunta löysi Luumäeltä harvinaista eteläsuomalaista metsää. Puusto on monen ikäistä, ja lahopuuta piisaa niin pystyssä kuin maassa. Kuvat: Lauri Rotko
Metsäammattilaiset Seppo Repo 
ja Pekka Jokinen katsastavat 
tuulenkaadon asukkaat. Maatuminen 
kestää 50 vuotta. Sinä aikana rungossa ehtii elää satoja lajeja.
Metsäammattilaiset Seppo Repo ja Pekka Jokinen katsastavat tuulenkaadon asukkaat. Maatuminen kestää 50 vuotta. Sinä aikana rungossa ehtii elää satoja lajeja.
Liito-orava on tehnyt 
pesän haapaan, entiseen tikankoloon.
Liito-orava on tehnyt pesän haapaan, entiseen tikankoloon.
Liito-oravan papanat ovat riisinjyvän kokoisia 
ja muotoisia.
Liito-oravan papanat ovat riisinjyvän kokoisia ja muotoisia.
Vanhan haavan rungolla elää hyönteisiä, jäkäliä ja sammalia, jotka eivät 
menesty muissa puissa.
Vanhan haavan rungolla elää hyönteisiä, jäkäliä ja sammalia, jotka eivät menesty muissa puissa.
Talousmetsän tunnistaa tasaikäisistä puista ja 
siisteydestä. Kuollut puu puuttuu lähes täysin.
Talousmetsän tunnistaa tasaikäisistä puista ja siisteydestä. Kuollut puu puuttuu lähes täysin.
Jukka Ruukki 
tarkastelee nirsoja jäkäliä. Moni suostuu kasvamaan vain tietyn lajin rungolla.
Jukka Ruukki tarkastelee nirsoja jäkäliä. Moni suostuu kasvamaan vain tietyn lajin rungolla.
Naava katosi 1980-
luvulla Etelä-Suomesta 
mutta palasi ilman 
laadun parantuessa.
Naava katosi 1980- luvulla Etelä-Suomesta mutta palasi ilman laadun parantuessa.
Lähteet ovat metsälain erityissuojeluksessa.
Lähteet ovat metsälain erityissuojeluksessa.
Pystyyn kuolleet 
pökkelöt tarjoavat 
kodin kääville ja monille muille uhanalaisille.
Pystyyn kuolleet pökkelöt tarjoavat kodin kääville ja monille muille uhanalaisille.

Savanni ja sademetsä ovat televisiosta tuttuja, mutta luonnontilaiseen kuusikkoon moni ei koskaan kurkista. Tältä siellä näyttää. Ja tuntuu.

Kymmenet pienet pirulaiset iskevät salakavalasti ja tunkevat kaikkialle: korviin, silmiin ja paidankauluksen alle. Kuvaaja-Lauri repii niitä vimmaisesti irti niskavilloistaan. Mistä hirvikärpäsiä oikein riittää? Tihukossa rämpiminen on ilman niitäkin hikistä hommaa elokuun helteillä.

Lohdutan Lauria. Kehnomminkin voisi olla. Mieti vaikka hirveä. Tuoreen tutkimuksen mukaan yhden sarvipään turkissa voi loisia jopa 17 500 hirvikärpästä.

– Ei lohduta yhtään, kuuluu ähisevä vastaus.

Miksi tuskailemme korvessa? Haluamme tietää, millainen elämän monimuotoisuus viihtyy eteläsuomalaisessa metsässä. Tahdomme omin silmin nähdä, miten luonnonmetsä eroaa talousmetsästä.

Tehtävä ei ole aivan helppo. Liikumme Luumäellä, Etelä-Karjalassa, jossa sijaitsee Euroopan tihein metsäteollisuuden keskittymä. Seudun metsät ovat tehokkaassa talouskäytössä. Niissä kasvatetaan tukkeja sahatavaraksi ja pienempää kuitupuuta sellukattiloihin.

Luonnontila on täällä vähissä: metsä-alasta suojeltua on vain runsaat 0,5 prosenttia.

Onneksi on apuvoimia: metsätalous­insinööri Pekka Jokinen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja edistämispalveluiden päällikkö Seppo Repo Suomen metsäkeskuksesta. Molemmat liikkuvat näillä salomailla kuin kotonaan.

Kaatunutta ei korjata

Halaan puuta. Saa iso mieskin halata, varsinkin kun puu on näin vanha. Käsiä tarvittaisiin vielä toinen mokoma, jotta ne ulottuisivat koko rungon ympäri. Kuusivanhus on katsonut maisemaa pitkälti yli sata vuotta. Se on kestänyt myrskyt ja välttänyt metsurin sahan.

Naapuri sen sijaan ei. – Vanha kanto, huikkaa Pekka Jokinen, ja viittaa vähän matkan päässä kohoavaan mättääseen, jonka enää vaivoin erottaa ihmisen kätten jäljeksi. Sammaloituneet kannot kertovat useita vuosikymmeniä sitten tehdyistä harsintahakkuista. Ehkä lähitalon isäntä haki 1950-luvulla täältä polttopuuta tai sahatavaraa kotitarpeiksi?

Nyt runsaan kahdenkymmenen hehtaarin palsta kuuluu Etelä-Suomen Metso-ohjelmaan, jolla turvataan metsäluonnon säilymistä ja lajien monimuotoisuutta. Käytännössä se tarkoittaa yksityismetsien vapaaehtoista suojelua valtion rahoilla. Täällä puut saavat elää ja kuolla ajallaan. Tehottomasti, metsäkoneiden ulottumattomissa. Edes tuulenkaatoja ei korjata pois.

Eikä hirvenraatoja. Olen astua sellaisen päälle, kun talsimme kohti palstan arvokkainta osaa, sen koillispäähän, missä levittäytyy varttunut, ikääntyvä metsä. Valtapuuna komeilee kuusi, mutta seassa näkyy kookkaita haapoja sekä koivua ja mäntyä. Maapuita on tasaisen epätasaisesti. Siellä täällä lojuu haavan ja koivun runkoja, joita asuttavat erimuotoiset ja -väriset käävät.

– Olisiko tuo samettikesijäkälä, Seppo Repo tutkailee  ruusukkeita, jotka peittävät suuren haavan tyveä. Joka tapauksessa ne ovat vanhan metsän merkki.

Katsahdus ylös vahvistaa, että tämä metsä on saanut rauhassa kasvaa itsensä näköiseksi. Lasken latvuskerroksia ainakin kolme. Talousmetsässä ne olisi karsittu yhteen.

Täällä tiivistyy, miksi kuusikko on läpäissyt tiukan seulan ja kelvannut suojelukohteeksi: sopivasti eri-ikäisyyttä, sopivasti epäjärjestystä, sopivasti lajikirjoa. Siivotonta, sanoisi metsäummikko.

Tuholainen saa mellastaa

– Löytyi! Seppo Repo istahtaa tuoreeltaan kaatuneen kuusen rungolle, jota ei ole nitistänyt myrsky vaan viiden millin mittainen terroristi.

Kämmenellä vipeltävä tumma kaarnakuoriainen, kirjanpainaja, näyttää harmittomalta. Ulkonäkö pettää: hyönteinen tekee vielä elävästä mutta heikentyneestä kuusesta selvää muutamassa viikossa.

Kuoriainen jälkeläisineen katkoo nilakerroksen nestevirtaukset, jolloin latvus jää ilman ravinteita. Kuori irtoaa suurina laattoina, ja puu kuolee. Tuhot voivat levitä ja jatkua vuosia, ellei runkoja korjata pois.

Metsänomistajalle kirjanpainaja on kirosana, mutta suojelumetsässä  se on jopa siunaus. Suuret maahan kaatuneet kuuset auttavat metsää uusiutumaan luontaisesti. Syntyy tilaa uusille taimille, joille ikääntyvän metsän peitteisyys ei muuten antaisi kasvun mahdollisuuksia.

Kirjanpainajan pehmentämissä puissa lisääntyy suuri joukko muitakin selkärangattomia: kovakuoriaisia, loispistiäisiä, kaksisiipisiä, punkkeja ja ankeroisia. Syksyllä yhdessä kirjanpainajan asuttamassa kuusessa voi elää jopa parisataa muuta lajia.

Uhanalaiset piileksivät

Don Corleone ei juuri nyt ole kotona. Kaukana se ei voi kuitenkaan piileskellä, silläjätöksiä lojuu kaikkialla, pieniä riisinjyvän kokoisia papanoita.

– Liito-orava on vähän kuin mafiapomo, Pekka Jokinen virnistää. – Sen ei auta viihtyä kovin kauan yhdessä kortteerissa, muuten tulee noutaja. Joko näätä tai kanahaukka. Päivehtimiskoloja on oltava useita.

Liito-orava on tämän suojelumetsän vakioasukkeja mutta ei paras monimuotoisuuden mannekiini. Eikä ole metsokaan, jota on perinteisesti pidetty vaateliaana vanhojen metsien lajina. Molemmat viihtyvät myös tavallisessa talousmetsässä, kunhan se on riittävän vaihtelevaa.

Osuvampi valinta olisi sirppikääpä tai jokin muu uhanalaisista kääpälajeista. Mitä vanhempi ja luonnontilaisempi metsä, sitä enemmän niitä näkee.

Metsäluonnon monimuotoisuuden kova ydin on maallikon silmille näkymättömissä.  Suomen tunnetuista 45 000 eliölajista lähes puolet asustaa metsissä. Niistä vajaa tuhat luokitellaan uhanalaisiksi. Enemmistö on lahopuulla eläviä sieniä ja selkärangattomia.

Monien metsälajien uhanalaistuminen on muutaman vuoden takaisen arvion mukaan hieman hidastunut. Varsinkin kovakuoriaiset ovat hyötyneet talousmetsien hakkuualoille jätetyistä säästöpuista, erityisesti haavoista.

Yhtä paljon löytyy lajeja,  joiden tilanne ei ole kohentunut, päinvastoin.

Kaikkia uhanalaisia eivät kuitenkaan erityisesti uhkaa ihminen tai metsätalous. Osa on luonnostaan harvinaisia.

Laho ruokkii monta suuta

Tsak. Seppo Revon puukko uppoaa kuolleeseen puuhun kahvaa myöten. Seuraavaan runkoon puree vain terävin kärki.

Suomen metsälajistosta neljännes, yli 4 000 lajia, on suoraan tai välillisesti riippuvainen kuolleesta puusta. Jotta uhanalaiset lahopuiden eliölajit menestyisivät, metsäntutkijoiden ja ekologien mukaan lahopuuta pitäisi löytyä selvästi nykyistä enemmän.

Luumäen suojelumetsässä lojuu runsaasti kuollutta puuta ja – mikä parasta – monenlaista ja monen ikäistä. Tästä monet lajit hyötyvät, mutta kaikkia se ei pelasta.

– Merkittävä osa metsän selkärangattomista ja sienistä on nirsoja spesialisteja, joille kelpaa vain tietyn asteen tai lajin laho. Joku viihtyy kannoissa, toinen oksissa, Repo kertoo.

Siksi runsaastikin lahopuuta sisältävässä metsässä voi olla jollekin lajille liian vähän oikeanlaista lahoa ja sekin väärässä paikassa.

Talousmetsissä on lahopuuta vain viitisen kuutiota hehtaaria kohti – valtion metsissä hieman enemmän. Luonnonmetsissä suuruusluokka on 60–120 kuutiota hehtaarilla. Tutkimusten mukaan laholajistoa alkaa löytyä, kun kuolleen puun määrä ylittää 20 kuutiota hehtaarilla.

Toisinaan luonto järjestää poikkeuksellisen juhlapöydän talousmetsäänkin. Metsäpalojen ja myrskyjen jäljiltä kuollutta puuta voi lojua satoja motteja hehtaarilla.

Talousmetsä on kovin siisti

Päivä kuluu, ja satumetsä jää taakse. Lokasuojissa ropisee sepeli, kun siirrymme metsätaivalta seuraavalle etapille.

Kuinka erilaisia voivatkaan kaksi metsikköä olla! 80-vuotias hakkuukypsä kuusikko on nykymetsänhoidon malliesimerkki – hyvässä ja pahassa. Metsää on kasvatettu tasaikäisenä. Harvennuksissa siitä on poistettu pienet ja huonolaatuiset rungot. Myös mänty ja lehtipuut on häädetty.

Silmä hakee kuolleita pysty- ja maapuita, mutta ei löydä. Tuulenkaatoja tosin pötköttää siellä täällä.

– Niitä jaksaa enää harva metsänomistaja raijata pois.

Repo puhuu kokemuksesta. Tuhansia hehtaareja kolunnut ammattilainen on huomannut, että talousmetsätkin ikääntyvät kovaa vauhtia, sillä jotkut omistajat eivät enää niitä hakkaa eivätkä hoida. Metsätalousmielessä yli-ikäisten – vanhoja metsiä muistuttavien – alojen määrä on ollut Etelä-Suomessa jo pitkään kasvussa.

Myös omaehtoinen, tilastoimaton suojelu on lisääntynyt. Suvun ikimuistoiset luontokohteet ja marjastusmaat halutaan säästää.

Pekka Jokinen nyökyttelee. Aiemmin metsä oli omistajalleen vain myyntituloa. Nyt entistä tärkeämpiä ovat tunne- ja virkistysarvot.

Lisää lajeja pienin konstein

Ympäristöväki ja moni tutkija kokee, että luonnontilaisiksi luokiteltavia metsiä on kuitenkin Suomessa edelleen liian vähän. Niiden osuus metsistämme on keskimäärin 4–5 prosenttia, etelässä ei senkään vertaa. Tutut marja- ja sienitantereet ovat lähes järjestään käsiteltyjä talousmetsiä.

Tosin koko luonnontilaisen metsän käsite on hyhmäinen. Kirveenkoskettamattomia metsiä voi löytää Lapista tai Kainuusta – jos sieltäkään. Lähimmät tuhansien hehtaarien aarniometsät humisevat kaukana itärajan takana.

Kriitikoiden mukaan talousmetsien nykyiset luonnonhoitomenetelmät, kuten tärkeiden elinympäristöjen eli avainbiotooppien suojelu ja säästöpuiden jättäminen, eivät riitä. Sama koskee suojelualueita. Niiden pitäisi olla joko riittävän suuria tai riittävän hyvin toisiinsa kytkeytyneitä, jotta harvinaiset lajit pystyvät siirtymään ja säilyttämään elinvoimaisuutensa.

Onko peli menetetty talousmetsissä? Ei välttämättä. Yksinkertaisetkin konstit saattavat parantaa uhanalaisten lajien elinmahdollisuuksia. Esimerkiksi myrskytuhoa voi jäljitellä kaatamalla puita juuripaakkuineen. Se monipuolistaa lajikirjoa ja vauhdittaa metsän luontaista uudistumista. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksissa on havaittu, että hakkuun yhteydessä säästettyjen puiden polttaminen houkuttelee aukolle uhanalaisia lajeja, joita ei löydy edes läheisistä vanhoista metsistä. Menetelmä on laajassa käytössä Ruotsissa.

Takaisin talouskuusikkoon. Saisiko siitä luonnontilaisen? Kyllä. Odottamalla sata vuotta. Luonto on jatkumo, se ottaa omansa takaisin aikanaan.

No. Sitä minä en ole enää todistamassa.

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Juttua varten on haastateltu myös metsäekologian professori Anne Tolvasta Metsäntutkimuslaitoksesta ja Oulun yliopistosta ja jalostusmetsänhoitaja Leena Yrjänää Metsäntutkimuslaitoksesta.

Muita lähteitä: METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet, Suomen ympäristö 2008, ympäristö-ministeriö. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon opas, Metsähallitus 2011.Luonnon Tutkija 1–2 2013.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2013

Puiden voi käydä kehnosti

Sopiva hoito auttaa puustoa säilyttämään monimuotoisuutensa.

Vanhojen metsien suojelulla luodaan suotuisia elinympäristöjä esimerkiksi lahopuulla eläville selkärangattomille. Kun ötökät kukoistavat, puiden voi kuitenkin käydä köpelösti.

Vastoin yleistä luuloa puulajin monimuotoisuus ei ikääntyvässä metsässä lisäänny vaan kuihtuu. Näin käy, kun puiden määrä vähenee ja yhä pienempi osa puustosta on taimikkoa.

Esimerkiksi yli satavuotiaan kuusikon alkuperäisistä geeneistä on karsiutunut luonnonvalinnassa enemmän kuin on hyväksi. Puulaji väistämättä heikkenee, jos vain muutamat vanhuksista pystyvät jatkamaan sukua.

– Perinteisten suojelualueiden päätarkoituksena on vaalia uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä, mutta ne eivät pysty samalla turvaamaan metsäpuiden geneettistä kirjoa, korostaa jalostusmetsänhoitaja Leena Yrjänä Metsäntutkimuslaitoksesta.

Siihen tarvitaan ihmiskättä. Sopiva hoito auttaa lajia ja metsikköä sopeutumaan tuleviin ympäristön muutoksiin. Tätä varten on perustettu geenireservimetsiä, joita hakataan ja uudistetaan.

Hakkuut nopeuttavat metsän hitaita luontaisia kehityskulkuja ja varmistavat, että uuden puuston syntyyn osallistuu mahdollisimman suuri ja monimuotoinen joukko emopuita.

Telaketjumetsänhoitoa ei kuitenkaan harrasteta. Myös siemeniä kerätään pankkiin katastrofitilanteiden varalta ja tutkimusta varten. Geenireservimetsiä on Suomessa noin 40. Niiden ihannekoko on sata hehtaaria. Metsän laajuus takaa mahdollisimman runsaan geenipoolin.

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.