Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Romanttisen rakkauden aivokemia on erilainen kuin himon.

Sanotaan, että on mahdotonta olla samaan aikaan sekä rakastunut että viisas. Hurman hetkellä hulluus nousee kyytiin ja järki putoaa kärryiltä. Mielessä myrskyää, ja tuntuu kuin olisi törmännyt rekkaan.

Onko rakastunut ihminen oikeasti päästään sekaisin?

– Osittain, myöntää Lontoon yliopiston tutkija Andreas Bartels. Tiede-lehden haastattelema psykologi tietää mistä puhuu. Hän on ensimmäisenä maailmassa kurkistanut palavasti rakastuneen aivoihin kameralla.

Bartels ja hänen työtoverinsa professori Semir Zeki päättivät muutama vuosi sitten houkutella laboratorioonsa joukon nuoria, jotka olisivat "syvästi ja mielettömästi" rakastuneita. – Valmiina vaikka kuolemaan toisen puolesta, Bartels täsmentää koehenkilön kriteereitä.

Kutsua levitettiin Internetin ja ilmoitustaulujen välityksellä, mutta tosirakastuneiden löytäminen osoittautui kuviteltua työläämmäksi. – Suurin osa sadasta tutkimukseen halukkaasta oli kumma kyllä naisia, Bartels muistelee.

Tiukan seulan läpäisi lopulta 17 nuorta, heistä 11 tyttöjä. Kaikkien aivot tutkittiin magneettikuvauksella. fMRI-tekniikalla päästään millimetrien tarkkuuteen, tarkkailemaan solupopulaatioiden toimintaa. Kameran surratessa nuorille vilautettiin valokuvaa heidän mielitietystään. Välillä se vaihdettiin samaa sukupuolta olevan hyvän ystävän kuvaan. Tunteiden todenmukaisuus varmistettiin valheenpaljastustestissä, joka mittaa ihon sähkönjohtokyvyn muutoksia. Huijarilla hikirauhasten avautuminen aiheuttaa ihoreaktion.

Ainutlaatuinen työ julkaistiin NeuroReport-lehdessä marraskuussa 2000.

Aivan oma euforian muotonsa

Koesarja tuotti sukupuolesta riippumatta samansuuntaiset havainnot. Armaan näkeminen vilkastutti toimintaa "tunneaivoissa": neljällä pienellä aivoalueella, jotka piilottelevat isojenaivojen keski- ja etuosissa aivokuoren alla. – Paikka ei ollut yllätys, ainoastaan muutosten selvärajaisuus, Bartels sanoo.

Samat neljä aluetta reagoivat huumaaviin, hyvänolontunnetta tuottaviin aineisiin, kuten kokaiiniin. Ei mikään ihme, että romanttinen rakkaus juovuttaa ja aiheuttaa riippuvuutta.

Bartelsin mukaan onnesta ja aineista sekaisin olevan ihmisen huumassa on kuitenkin selvä ero. Kokaiini ravistelee koko limbistä järjestelmää, mutta rakkaus tyytyy täsmäiskuun. – Se on aivan oma euforian muotonsa.

Pilvissä leijumisen lisäksi monen rakastuneen vatsassa räpiköi aikamoinen parvi perhosia. Sekin voi olla tunneaivojen tekosia. Yksi erityisen herkistyneistä alueista, aivosaari, välittää kutittavan tunteen vatsanpohjaan.

Aivojen "lennonjohto" lakkoon

Kaikki hermosolut eivät sekoa onnesta. Bartels ja Zeki havaitsivat, että rakastuneiden etuaivojen otsalohko vaimenee. Tämä sosiaalista käyttäytymistä kontrolloiva aivojen "lennonjohto" on tavallaan lakossa. – Se selittäisi, miksi sokeasti rakastuneet toimivat impulsiivisesti ja tekevät päättömiäkin asioita, Bartels pohtii.

Toinen hiipuja rakastuneen aivoissa on ohimolohkon sisäosissa sijaitseva mantelitumake. Havainto sopii Bartelsin mukaan hyvin kirjatietoon. Esimerkiksi pelko, suru ja viha saavat tumakkeen hyrräämään ylikierroksilla (ks. Tiede 3/03, Pelko voi jäädä päälle, s. 26–27) .

Suomalaispsykiatri Timo Partonen Kansanterveyslaitoksesta tarjoaa hieman toisenlaista tulkintaa. – Ilmiö saattaa liittyä vain romanttiseen rakkauteen, hän ehdottaa.

Mantelitumake työstää ja tallentaa monenlaisia tunnekokemuksia. Sillä saattaa olla erityistehtävä suhteessa, jossa toista palvotaan kuin jumalolentoa. – Ehkä mantelitumake suuntaa kaiken yhteen henkilöön, jolloin tunteet eivät houkuttele pomppimaan "kukasta kukkaan".

Serotoniini suosii syrjähyppyjä

Partosen mukaan romanttisessa rakkaussuhteessa mantelitumake ja otsalohko vaimenevat serotoniinin puutteesta. Serotoniini on nimittäin tärkeä hermosoluliikenteen polttoaine. – Himokkaassa rakkaudessa eli puhtaassa seksuaalisessa halussa tilanne on päinvastainen. Aivojen käytössä on silloin ylenpalttisesti serotoniinia ja sukupuolihormoneita. Tällainen tila suosii syrjähyppyjä, Timo Partonen arvelee.

Samanlainen serotoniinimyrsky riehuu huumeiden käyttäjän aivoissa. Ekstaasin käyttäjät ovat kuvanneet, että heille tulee aineista miellyttävä yhteisyyden tunne: ollaan hieman kuin rakastuneita. Silloin kuka tahansa kelpaa.

Palvonta pakkomielteeksi

Partonen kaivaa lisätueksi Pisan yliopistossa Italiassa 1999 valmistuneen tutkimuksen, jossa seurattiin tuoreeltaan sydämensä menettäneitä lääketieteen opiskelijoita. Nuorten suhde muistutti Romeon ja Julian seksitöntä ja saavuttamatonta etälempeä.

Kaikilla koehenkilöillä serotoniinia oli verihiutaleissa todella vähän. Siksi myös aivot kärsivät välittäjäaineen puutteesta. Sama ilmiö riivaa pakko-oireisia ihmisiä. Nämä sairaalloiset pesijät, putsaajat ja tarkistajat uhraavat piinaaviin rutiineihinsa jopa useita tunteja vuorokaudessa.

– Näyttää siltä, että serotoniinivaje pitää suhteen hieman etäisenä mutta uskollisena, Partonen sanoo. – Toisaalta intohimoinen rakkaus voi jopa sairastuttaa, jos omasta kullasta tulee pakkomielle, joka kahlitsee elämää.

Tuskaan löytyy onneksi kemiallinen apu. Pakko-oireita hoidetaan masennuslääkkeillä, jotka pumppaavat lisää serotoniinia hermosolujen käyttöön. – On eri asia, haluaako epätoivoinen romeo tulla hoidetuksi.

– Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan rakastu näin tulenpalavasti, Partonen huomauttaa.

Kyky romanttiseen rakastumiseen saattaa osittain piillä perimässä. Viime vuonna Science-lehdessä julkaistu kuvantamistutkimus osoitti, että eri ihmisten mantelitumakkeen serotoniinireseptorien määrä ja laatu vaihtelevat rajusti. Se voi vaikuttaa tunnekokemuksiin.

Kiintymyshormoni liittää yhteen

Totta tai ei, romantiikka tunnetusti rapisee ajan myötä. Miten sitten versoo kiintymys, joka on ikuisen rakkauden tukipilari? Nyt on turvauduttava eläintutkimuksiin.

Vain kolme prosenttia nisäkkäistä on yksiavioisia. Ihmisen ohella kummajaisten klubiin kuuluu pieni preeriamyyrä (Microtus ochrogaster), joka muodostaa elinikäisiä parisiteitä jopa laboratorio-oloissa. Vuoristossa esiintyvä sukulaislaji on puolestaan tyypillinen erakko.

Myyrien erot eivät jää käyttäytymiseen, vaan ulottuvat syvälle keskushermostoon, kuten mantelitumakkeeseen. Näin kertoo nimekäs aivotutkija Joseph LeDoux kirjassaan Synaptic Self: How Our Brains Become Who We Are (Viking Press 2002). LeDouxin mukaan preeriamyyrien "rakkausavioliitossa" on vahva kemiallinen side, joka lähilajilta puuttuu.

Koiraissa vaikuttaa vasopressiini, naaraissa oksitosiini. Jos hormonien vaikutus estetään, preeriamyyrät käyttäytyvät erakkoserkkujensa tavoin.

– Hormonit ilmeisesti rakentavat suhteeseen sosiaalisen puolen, Timo Partonen tulkitsee. – Ne pitävät huolen siitä, ettei kaikki ole pelkkää seksiä. 

Jukka Ruukki oli tätä kirjoittaessaan Tiede-lehden toimittaja ja on nykyisin päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2003.

Tyyris rakkaustesti

Jos olet epävarma partnerisi tunteista, vie hänet magneettiin. Toiminnallinen magneettikuvaus (fMRI) antaa Andreas Bartelsin mukaan varman vastauksen. – Ilman muuta, koska me tiedämme nyt mitä etsiä. – Testi paljastaa, onko koehenkilö rakastunut ja kuka on rakkauden kohde.

Bartels ei enää kerää koehenkilöitä, mutta aina voi kääntyy yksityisen lääkäriaseman puoleen. Hinta asettaa pieniä hidasteita. Kuvauksesta saa pulittaa 600–800 euroa.

 

Keväällä hormonit huipussaan

Miksi kevät saa viisarin värähtämään? Onko syynä lämmön ja terassikauden avajaisten herkistämä mieli? Kutkuttaako talvipalttoon alta kuoriutuva paljas pinta aivolisäkettä?

Ympäristön ärsykkeillä on todennäköisesti merkitystä, mutta myös perusbiologia piiskaa ihmisen keväistä parinmuodostusviettiä.

Monilla lajeilla valo on tärkein tahdittaja. Esimerkiksi apinoilla valon lisääntyminen käynnistää pariutumiskauden, joka nostaa serotoniini- ja testosteroniarvot piikkiin. Urokset ovat aggressiivisia ja hakeutuvat hanakasti naaraiden seuraan. Valon vaikutuksesta serotoniini saadaan myös paremmin hermosolujen käyttöön.

– Sama perustrendi näkyy miehissä, mutta muutos on vaatimattomampi, sanoo lisääntymisbiologian dosentti Matti Vierula Turun yliopistosta. Sukupuolihormonien huippu ajoittuu kesän korvalle, kuiva kausi koetaan alkutalvesta. Siittiötuotanto on kiihkeimillään varhain keväällä ja vähenee loppukesästä.

Tutkimustuloksia sekoittaa kuitenkin se, että kausilisääntyjän piirteet ovat selvästi karisseet ihmisestä. – Vuosien väliset erot ovat suuria, samoin vuorokausivaihtelu, Vierula harmittelee.

Mikä huolestuttavinta, mieshormoni- ja siittiöpitoisuuksien vuosirytmi on häviämässä nuorilta ikäluokilta. 1970- ja 1980-luvun vaihteessa syntyneiden miesten arvot laahaavat tasaisen matalalla, eikä siittiöiden määrässä ja laadussa ole enää kehumista. Lisääntymiskyky on toki vielä tallella.

Matti Vierula hakee syytä elintapojen mullistuksista. Luonnon rytmi on sadassa vuodessa eliminoitu. – Nyt on "jatkuva kesä". Valo ei enää tahdita tekemisiä, ja kunnon ravintoa on saatavilla ympäri vuoden.

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018