Hyvinkin – kunhan saamme elimistön remonttireiskat pidentämään työuriaan.

Keskustelin arvostamani seniorilääkärin kanssa luentopäivillä, ja tulin sivulauseessa kysyneeksi, vieläkö hän näkee potilaita. Kollegan silmät tuikahtivat ilkikurisen lämpimästi: – Joka päivä, peilistä.

Hänen kokemukseensa on helppo samastua. Vaikka pääkoppa säilyisi vuosien varrella kirkkaana ja minuus tuntuisi entiseltä, keho ruostuu ympärillä kuin vanhan auton pellit.

Vanhenemisilmiö tuntuu koskettavan eri yksilöitä eri tavoin, ja elimistön rappeutumisnopeus vaihtelee henkilöstä toiseen. Esimerkiksi vuonna 1997 kuollut, maailman vanhimmaksi , 122-vuotiaaksi , elänyt ranskalainen rouva Jeanne Calment oli poikkeuksellisen hyväkuntoinen vanhus.

Hänen kerrotaan aloittaneen miekkailun 85-vuotiaana, pyöräilleen vielä satavuotiaana ja asuneen omassa kodissaan 110 vuoden ikään saakka. Myös järki oli kirkas ja huumorintaju terävä. Hän totesikin: – Minulla on vain yksi ryppy, ja istun sen päällä.

Mikä oikein säätelee ikääntymisemme tahdin?

Kullakin lajilla enimmäisikänsä

Luonnossa eläimet saavat harvoin elää pitkän elämän, sillä useimmat tulevat syödyiksi tai kuolevat tulehduksiin tai vammoihin. Voi siis väittää, että lisääntyminen on niiden elämässä keskeisintä ja pitkäikäisyys luonnonoikku. Ihmisilläkin pitkä ikä on vain elintasoon liittyvä etuoikeus.

Tuntuisi siis tarpeettomalta, että kudosten rappeutuminen ja vanheneminen olisivat ohjelmoituneina elimistöömme.

Kullakin lajilla on kuitenkin oma enimmäiselinikänsä. Ihmisellä se on noin 120 vuotta. Jeanne Calment on ainoa, joka on todistetusti ylittänyt tämän rajapyykin.

Vanhimmat kilpikonnat ja valaat saattavat elää jopa yli 150-vuotiaiksi. Kottaraisen elämä päättyy viimeistään parissa vuodessa, ja tiettyjen perhoslajien päiväohjelmassa lukee: kuoriudu, syö, lisäänny ja kuole.

Eliniän lajikohtaista mittaa on selitetty aineenvaihdunnan vilkkaudella, ruumiinkoolla ja jälkeläisten määrällä. Suuret, pitkäikäiset lajit, kuten norsut ja ihmiset, saavat vähän jälkeläisiä, kun taas lyhytikäisillä lajeilla, kuten jyrsijöillä, on suuret poikueet. Poikkeuksia on kuitenkin runsaasti. Esimerkiksi lokki, joka juhli lihapiirakallasi viime viikolla, saattoi olla sama, joka nappasi kädestäsi nakin 30 vuotta sitten. Lautasellasi loikoileva hummeri saattoi puolestaan samoilla merenpohjissa jo 1960-luvulla. 

Perimä säätää mittaa

Lajeille ominainen elinikä kertoo tutkijalle, että perinnölliset ominaisuudet vaikuttavat elämän pituuteen olennaisesti.

Ihmisilläkin pitkäikäisyys kulkee usein perheissä. Esimerkkinaisemme Jeanne Calmentin isä eli viikkoa vaille satavuotiaaksi, äiti 86-vuotiaaksi ja poika 97-vuotiaaksi. Sanotaankin, että paras keino elää pitkään on valita pitkäikäiset isovanhemmat.

Poikkeuksellisen pitkä elämä selittyy harvinaisella perimällä: jo alussa käteen on jaettu monta ässää. Otollisten ominaisuuksien ansiosta hyvin pitkään ikään liittyy pysyminen poikkeuksellisen terveenä. Ikääntymistutkijat ajattelevat, että vastaavasti kuin kannamme taudeille altistavia riskigeenejä, voimme kantaa geenejä, jotka estävät ikääntymistä ja sairauksia. Perimä voi auttaa jopa onnettomuuksista toipumista.

Geneettisissä tutkimuksissa on jo tunnistettu yksittäisiä geenimuotoja, joita esiintyy hyvin pitkäikäisillä useammin kuin muilla. Vähitellen aletaan ymmärtää myös pitkän iän taustalla toimivia solutason mekanismeja, ja niiden tukemisen pitäisi automaattisesti vähentää sairauksia.

Solu kuin kaupunki

Kudostemme toiminta riippuu niiden rakennuspalikoista, soluista, joiden tekemisiä tahdittaa ympäristö. Esimerkiksi kun ravinto on riittävää ja laadukasta, solun tuotanto-osasto valmistaa uusia proteiineja ja lisääntyminen ja kasvu jylläävät. Niukkoina aikoina sen sijaan säästetään: rakennusaineita kierrätetään ja eletään hiljaiseloa.

Solut ovat kuin tehokkaita kaupunkeja, joissa on oma energialaitos eli mitokondriot, jätelaitos eli lysosomit, postilaitos eli solulimakalvosto sekä hallinto-osasto eli tuma.

Kaikki nämä solun keskeiset liikelaitokset rakentuvat rasvoista, sokereista ja aminohapoista, jotka kuluvat käytössä. Energialaitos-mitokondrio tuottaa paitsi polttoainetta myös päästöjä, niin sanottuja vapaita radikaaleja.

Nämä päästöt reagoivat rasvojen, proteiinien ja perimän kanssa: solukalvojen rasvat härskiintyvät kuin voi lämpimällä pöydällä, proteiinit kolhiutuvat palveluksessa, ja perintötekijöissä tapahtuu mutaatioita. Siksi toimintoja ylläpitämään tarvitaan valpas korjaajaentsyymien armeija, joka huoltaa perimää ja poistaa vanhentuneita proteiineja ja rasvoja.

Remontoijat uupuvat

Solun aineenvaihdunnan laatua valvovat korjaajaproteiinit. Osa niistä on työnjohtajia. Varsinaisen työn tekevät korjausentsyymit, remonttireiskat. Iän mukana mestarien näkö heikkenee ja reiskojen selät kumartuvat. Tämä johtaa vaurioiden korjaamatta jäämiseen, solun toimintojen jäykistymiseen, kudosten rappeutumiseen ja sairauksiin.

Poikkeuksellinen pitkäikäisyys edellyttääkin, että kudosten korjaajat toimivat vilkkaasti ja virheittä poikkeuksellisen pitkään. Koska on hyvin epätodennäköistä, että korjaajien satapäisessä armeijassa jokainen olisi valioyksilö, Jeanne Calment’n kaltainen poikkeuksellinen pitkäikäisyys on harvinaista. Vanha rouva ei edes tehnyt solureiskojensa työtä helpoksi: hänen kerrotaan lopettaneen tupakoinnin vasta 117-vuotiaana, ”terveyssyistä”.

Vaikka ei olisikaan perinyt biologisia elämän valttikortteja, voi terveillä elämäntavoilla kuitenkin helpottaa korjausentsyymien työtä. Voi varoa polttamasta itseään auringossa, sillä ihon säteilyvauriot vaativat tehokasta perimänkorjausta. Voi välttää liikakaloreita, sillä runsas energiansaanti sokeroi soluja ja hankaloittaa niiden viestintää. Voi olla savuton, sillä tupakoinnin aiheuttamat vauriot edellyttävät solujen korjaajilta lakkaamatonta vuorotyötä. Voi liikkua aktiivisesti, sillä liikunta parantaa energiantuotantoa ja nopeuttaa vaurioiden korjausta.

Sairauksista lisävihjeitä

Yksi tapa saada lisävihjeitä ikääntymisen mekanismeista on tutkia sairauksia, joissa ikääntyminen näyttää nopeutuneen. Progeriat ovat lapsuusiällä alkavia tauteja, joihin liittyy vanhenemisen kaltaisia oireita, kuten hiusten lähtöä, ihon vanhannäköisyyttä, kasvun hidastumista sekä laihuutta. Joihinkin taudeista liittyy myös lisääntynyttä syöpäriskiä ja ane­miaa, ja elinikä on selvästi lyhentynyt. Sen sijaan aivojen ja älykkyyden kehitykseen nämä sairaudet eivät yleensä vaikuta.

Progerioiden geenitaustan selvittäminen on paljastanut, että ne johtuvat muun muassa puutteista perimän korjausmekanismeissa ja tuman rakenteissa.

Hiirikokeet ovat osoittaneet, että erityisen herkkä perimän korjauksen vioille on elimistön varaosapakki, kantasolut. Niitä on lähes kaikissa kudoksissa, ja ne pystyvät tuottamaan muun muassa iho-, lihas-, hermo- ja verisoluja. Kantasolut kykenevät myös korvaamaan vaurioituneita soluja ja tuottamaan muiden solujen elämää ylläpitäviä aineita.

Arvellaan, että kantasolujen kyky tuottaa uusia soluja vaurioituneiden tilalle hiipuu iän myötä, mikä hidastaa kudosten ja solujen uudistumista. Tätä päätelmää tukevat tulokset progeriahiiristä.

Vielä on epäselvää, kuinka hyvin progerioiden mekanismit todella vastaavat normaalia ikääntymistä. Kantasolujen toimintahäiriöt voivat kuitenkin olla yksi tärkeä syy ikääntymiseen liittyvän rappeutumisen taustalla.

Aivot rapistuvat herkästi

Kantasolutuloksen perusteella voi kysyä, koskeeko ikääntyminen yhtä lailla kaikkia kudoksia vai onko jokin solutyyppi sille muita herkempi. Ikääntyvätkö aivot aikaisemmin kuin esimerkiksi lihas- tai verisolut? Edeltääkö kantasolujen ikääntyminen kudosten rappeutumista? Ovatko solujen kuntoa ylläpitävät mekanismit eri kudoksissa erilaisia?

Näillä tiedoilla on merkitystä rappeutumisen hidastamisessa. Toistaiseksi tutkimus on löytänyt vain vähän vastauksia. Tiedetään, että ikääntyminen on aivojen rappeumatautien tärkein riskitekijä. Näitä tauteja esiintyy vajaalla prosentilla alle 60-vuotiaista, kun taas yli 85-vuotiaista länsimaalaisista sellaista sairastaa melkein joka kolmas.

Miksi juuri aivot ovat herkkiä ikääntymiselle?

Huoltotunneli on pitkä

Hermoston solut ovat elimistön pitkäikäisimpiä. Kun ne kerran päätyvät paikalleen sikiönkehityksessä, ne seuraavat uskollisesti haltijaansa kuolemaan saakka.

On oikeastaan yllättävää, että hermosolut säilyvät hengissä niin kauan, sillä niiden rakenne on poikkeuksellisen haavoittuva. Hermosolun pikkuruinen, 5–10 mikrometrin läpimittainen runko-osa sijaitsee keskushermostossa. Sillä on viejähaarake, joka on sen ainoa viestiväline ja jonka loppupää, synapsi, voi sijaita vaikka varpaissa.

Tilanne vastaa sitä, että Helsingissä sijaitseva keskus ylläpitäisi telakka-asemaa Turussa kymmenen metrin läpimittaista huoltotunnelia pitkin. Koska telakka-aseman elämä olisi täysin riippuvaista tuon kapean napanuoran kautta saatavasta energiasta, työkaluista ja raaka-aineista, mikä tahansa haaveri tunnelissa aiheuttaisi liikenteen pysähtymisen ja aseman tuhon.

Jos viejähaarake tuhoutuu, hermosolu kuolee. Mikä tahansa häiriö huoltotunnelissa vaarantaa sen elämän. Se on riippuvainen myös hermoyhteyksistä, sillä yksittäinen hermosolu solmii synapseja tuhansien kumppanien kanssa.

Aktiivisia synapseja ylläpidetään ja hiljaiset poistetaan. Hermosto siis toimii kuin vanhan puhelinkeskuksen sentraalisantra, joka kytkee johtoja puheluiden yhdistämiseksi ja katkaisee ei-toivotut keskustelut. Kymmenien vuosien aikana solmitut kontaktit eivät ole helposti korvattavissa, eikä hermosolujen ole todettu juuri uudistuvan ihmiselon aikana. Virikkeet, sosiaalisuus ja aktiivinen elämä ylläpitävät hermoverkon synapseja ja sitä kautta hermosolujen elämää.

Joillakin hoksotinhuolto pelaa

Hermosolun rakenteen erityisyys selittää, miksi hermoston rappeuma yleistyy iän myötä. Todennäköisesti se vaivaisi meistä valtaosaa, jos eläisimme 150-vuotiaiksi. Näyttää siltä, että hermosolu kuolee, ellei sitä erityisesti pidetä hengissä.

Kuljetus, energiahuolto, kierrätys ja postin päätyminen oikeisiin osoitteisiin on erityisen tärkeää hermosoluissa. Myös korjaajaentsyymien huomion ja aktiivisuuden herpaantuminen vaikuttaa herkästi juuri aivoissa. Toisaalta hermosolujen suuri lukumäärä – lähes sata miljardia – turvaa aivojen toimintaa vielä siinäkin vaiheessa, kun niitä jostain syystä kuolee. Esimerkiksi Parkinsonin taudin oireet puhkeavat vasta, kun sairauteen liittyvän aivojen osan, substantia nigran eli mustatumakkeen, hermosoluista on kuollut jopa noin 80 prosenttia.

Poikkeukselliseen pitkäikäisyyteen liittyy lähes aina aivotoimintojen säilyminen kirkkaina. Tämä osoittaa, että hermoston soluissa on aktiivisia ylläpitomekanismeja, jotka toimivat toisilla terävämmin ja pidempään kuin toisilla.

Ikä lisää syöpiä

Ikääntyminen on paitsi hermoston sairauksien myös syövän tärkein riskitekijä. Sellaisissa soluissa, jotka kykenevät jakautumaan, jatkuva perintöaineen laadun tarkistus ja korjaus on tärkeää. Mikäli solun kasvua säätelevissä geeneissä tapahtuu geenivirhe eli mutaatio, solu voi alkaa kasvaa holtittomasti.

Ikääntymistutkimuksen keskiössä onkin tunnistaa elimistön korjausmekanismeja, jotka estävät geenivirheiden syntymistä. Tällaiset mekanismit nimittäin ehkäisevät syöpien syntyä. Tuollaisen tiedon avulla päästäisiin toimimaan jo ennen sairastumista. Näin ikääntymistutkimus voi palvella ehkäisevää lääketiedettä.

Vanha hiiva uusnuortuu

Ikääntymistä voi tutkia paitsi tarkastelemalla vanhuksia tai sairauksia myös etsimällä kokeellisesti tekijöitä, jotka pidentävät ikää jollain eliölajilla. Eri lajeilla ikääntymiseen ja pitkäikäisyyteen liittyvät solujen perustapahtumat ovat yllättävän samantyyppisiä.

Tärkeää tietoa on saatu tutkimalla hiivasoluja, sukkulamatoja ja banaanikärpäsiä. Nämä kaikki ovat lyhytikäisiä, joten niitä voi helposti seurata monien sukupolvien ajan.

Esimerkiksi hiivan ikääntymistä lasketaan solunjakautumisten määrällä eli sillä, kuinka monta kertaa äitisolu on kuronut itsestään jälkeläisiä. Leivinhiiva Saccharomyces cerevisiae lisääntyy niin, että äidin kyljestä kuroutuu uusi tytär. Jokainen kurouma jättää jälkeensä arven, ja proosallisesti arpia laskemalla voidaan päätellä äidin ikä.

Äitihiivaan kertyy iän tuomia rasvan ja proteiinien vaurioita aivan kuten muillekin lajeille, mutta nämä vauriot eivät koskaan päädy kuroutuvaan tyttäreen. Tätä ilmiötä, jossa solun jakautuessa vain toinen osa säilyttää ikääntymisvauriot toisen aloittaessa puhtaalta pöydältä, kutsutaan rejuvenaatioksi, uusnuortumiseksi.

Portinvartija sukusoluissa

Tutkijat havaitsivat, että hiivan uusnuortumista vartioi kurouman portilla sirtuiini-niminen proteiini. Jos sirtuiini poistettiin, äidin vaurioituneet proteiinit päätyivät tyttäreen, joten rejuvenaatiota ei tapahtunut.

Tämä löydös osoittaa merkittävän asian: jälkeläiset voisivat syntyä kudoksiltaan yhtä vanhoina kuin vanhemmat, ellei rejuvenaatio olisi yleinen tapahtuma ja ellei uusnuortuminen ohjautuisi tarkoin solutasolla.

Mitä tulos tarkoittaa sovellettuna ihmisiin? Ajatus, että nelikymppisten vanhempien vauva näyttäisi syntyessään nelikymppiseltä, tuntuu scifi-kirjallisuudelta. Näin kuitenkin kävisi, jos elämän aikana kertyneet vauriot periytyisivät.

Kuten hiivasoluissa, ihmisen sukusoluissa on siis oltava aktiivinen portinvartija, joka tekee niistä iättömiä. Tutkijoiden uteliaisuutta kutkuttaa, kuinka sukusolut tässä onnistuvat, kun kaikkia muita soluja ikääntyminen tuntuu koskevan.

Sirtuiinit pulpahtavat kirjallisuudessa esiin, kun puhutaan rejuvenaation mekanismeista, mutta vielä paremmin ne tunnetaan ravinnon havainnoinnin mestareina. Tämä kohdistaa kiinnostuksen ravintotilanteen säätelyn, rejuvenaation ja pitkäikäisyyden vuoropuheluun.

Kalorien rajoitus pidentää ikää

Syöminen on ihmisen voimakkain perustarve, ja riittävä ravinnon saanti on elämän edellytys. Siitä huolimatta ravinnon määrän rajoitus on ainoa tapa, jolla elämän pituutta ja laatua on pystytty lisäämään kaikilla tutkituilla lajeilla.

Laboratorio-oloissa on testattu hiivan, madon, kärpäsen ja hiiren elinikää, ja ne kaikki näyttivät hyötyvän nälkäkuurista. Näissä kokeissa ravinnonsaantia rajoitettiin 10–50 prosenttiin vapaasti syödystä määrästä. Vähäinen kaloriensaanti lisäsi hiivasolun ikää kolminkertaiseksi ja kärpäsen kaksinkertaiseksi. Hiiren ikä piteni 30–50 prosenttia.

Ravinnonrajoitus vaikuttaa lukuisiin aineenvaihduntareitteihin, ja vuosien ajan on pohdittu, mikä niistä on tärkein eliölajien eliniän kannalta. Syöminen esimerkiksi lisää insuliinintuotantoa, ja kärpäskokeissa jatkuvan ravinnonsaannin aiheuttama tasaisen vilkas insuliiniviestintä on lyhentänyt elämää.

Toisaalta energiansaannin rajoittamisella on kääntöpuolensa. Jos ravintoa on tarjolla vähän, hedelmällisyys hiipuu. Niukoissa oloissa esimerkiksi sukkulamadot vaipuvat säästötilaan ja siirtävät lisääntymistään aikaan, jolloin jälkeläisten eloonjääminen on todennäköisempää. Erittäin vähäinen ravinnonsaanti myös lisää sairauksia ja lyhentää elinikää.

Matohavainto sai pohtimaan, ovatko myös sukupuolihormonit tai jälkeläistuotanto kytköksissä ikääntymiseen. Niinpä kalifornialaiset tutkijat alensivat matojen insuliinitasoja, rajoittivat ravintoa ja poistivat sukupuolihormonit, ja voilà: matojen ikä kuusinkertaistui.

Mato-, kärpäs- ja hiivakokeilla on löydetty ravinnon määrää tunnistavia keskeisiä proteiineja, joiden vastineita on myös ihmisellä. Niihin kuuluu sirtuiinien ohella muitakin mestarisäätelijöitä, ja niiden yhteistehtävä on hienosäätää solujen herkkä rattaisto pyörimään ravinnonsaantia vastaavalla tavalla. Kun saanti vastaa kulutusta, rattaisto raksuttaa pitkään.

Okinawalainen ei ahmi

Ihmisen elinikää pidentäviä tekijöitä ei ymmärrettävästi voi tutkia kontrolloiduissa oloissa yhden tutkijasukupolven aikana, sillä tutkijakin ikääntyy tutkimushenkilöidensä rinnalla. On kuitenkin väestöjä, joiden eristäytyneisyys tai kulttuuri saa heidän elinolonsa muistuttamaan koeoloja.

Japanin Okinawasaaressa elää maailman pitkäikäisin kansa. Satavuotiaita siellä on väestöön suhteutettuna eniten: kun länsimaisissa väestöissä sadastatuhannesta ihmisestä 10–20 elää yli satavuotiaaksi, Okinawan vastaava luku on 50. Myös ikään liittyvät sairaudet eli syöpä, hermoston rappeumataudit sekä sydän- ja verisuonitaudit ovat okinawalaisilla harvinaisempia kuin muualla. He siis elävät terveinä pitkään.

Selittäjäksi on tarjottu okinawalaisten ravintoa. Se on vähäenergiaista ja sisältää runsaasti merilevää. Kohtuus kuuluu heidän kulttuuriinsa, mitä ilmaisee myös saarelainen käsite hara hatchi bu: syö, kunnes olet 80-prosenttisesti täynnä.

Mikäli okinawalainen muuttaa saarelta muualle, elinajan odote muuttuu samanlaiseksi kuin uudessa ympäristössä. Tämä viestii vahvasti juuri elintapojen yhteydestä pitkäikäisyyteen.

Okinawalaisten elämä ei kuitenkaan ole tutkijoiden kontrolloima ihmiskoe, joten on paljon muuttujia, jotka voivat vaikuttaa elonkaareen. On mahdotonta sanoa varmasti, selittääkö pitkää ikää ravinnon koostumus, kiireetön elämä vai sopiva ruumiinkoostumus.

Lasti määrää kulutuksen

Mitä etua vähäenergiaisesta ruokavaliosta sitten on elimistölle? Soluissa ravinnon rasvat, sokerit ja proteiinit pilkkoutuvat, ja niiden energian ottaa kantaakseen molekyyli nimeltä nad+. Se on kuin lautta, joka kerää ravintoaineista tulevia vetyprotoneja (H+) ja kuljettaa niitä nadH:na solujen energialaitoksille eli mitokondrioille. Ne tekevät lastista soluille polttoainetta, atp:tä, joka ruokkii valtaosaa solun toiminnoista.

Kun ravintoa on runsaasti, lautta on täynnä. Kun sitä on niukasti, lautalla on tilaa.

Nad-lautan lastitilannetta ja sen kautta koko elimistön ravinnonsaantitilannetta seuraa lauma tarkkailijoita. Tyhjä nad-lautta kertoo ensi sijassa Sirt1-sirtuiinille, että mitokondrioiden tehoa on lisättävä ja rasvaa poltettava, jotteivät energiatasot alene. Jos taas lautta pursuaa nadH-lastia, energia-aineenvaihdunnan liekki kääntyy pienemmälle.

Jos yltäkylläisyys jatkuu pitkään, solun hallinto toteaa, että vähempikin energialaitosten määrä riittää, joten mitokondrioita karsitaan. Tällöin kyky polttaa rasvoja ja sokereita vähenee ja rasvaa varastoituu. Vähäinen mitokondrioiden määrä näyttääkin liittyvän ylipainoon.

Sensori vahtii tasapainoa

Atp-tasoja seuraa sensori nimeltä ampk. Aktivoiduttuaan se käynnistää suuren määrän tapahtumia, jotka tähtäävät solujen energiatason ylläpitämiseen.

Mikäli energiansaanti alittaa kudosten tarpeen, sensorit piiskaavat mitokondriot polttamaan varastosokereita ja rasvoja. Pitkäaikaisessa paastossa sensorit alkavat ohjata myös lihasten proteiinien pilkkoutumista energiantuotantoon, ja siksi aliravitsemuksessa lihasten massa vähenee.

Runsas ylimääräisten kalorien saanti puolestaan tekee solujen energiasensorit laiskoiksi, jolloin mitokondrioiden tehokkuus ja määrä vähenevät.

Koska mitokondrioiden toiminnan tiedetään hiipuvan ikääntyessä, niiden rakentaminen ja aktivointi on soluille eduksi. Mitokondrioiden lukumäärä ja työskentelyteho kasvavat paitsi vähäenergiaisen ruokavalion myös liikunnan myötä.

Kalorirajoituksen ja liikunnan edut ovat siis mekanismiltaan läheistä sukua toisilleen. Kun energiaa käytetään runsaasti, nad-lautta kulkee, atp:n kysyntä kasvaa, tehtaita tarvitaan lisää ja yhteiskunta voi hyvin.

Piiskaa sirtuiineille

Ravinnonrajoituksen vaikutuksia ihmisiin on hankala tutkia, koska tiukkaa dieettiä on vaikea noudattaa pitkään. Ani harva pystyy syömään aina kohtuullisesti. Luentoani kuunnellut vanha herra totesikin: ”Kyllähän vähän syömällä voisi pitkään elää, mutta olisiko se nyt sitten niin hauskaa?”

Jotta ihmiset voisivat realistisesti hyödyntää ravinnonrajoituksen terveysetuja, pitäisikin keksiä konsteja, joilla elimistö kuvittelisi saavansa niukasti ravintoa ilman nälkäkuuria.

Näin voi alustavien hiiritutkimusten mukaan toimia sirtuiinien aktivointi kemiallisesti esimerkiksi nad-pitoisuuksia lisäämällä. Tällaiset säädöt lisäsivät tutkimuksissa hiirten terveyttä ja ikää. Koska sirtuiinit liittyvät solujen uusnuortumiseen, ne ovat kytköksissä myös solujen vaurioiden vähäisyyteen.

Resveratroli, jota on pieninä määrinä punaviinissä, muistuttaa toiminnaltaan Sirt1:ä. Punaviiniä nauttimalla resveratrolin terveysvaikutuksista ei kuitenkaan pääse hyötymään, koska yhdistettä on juomassa vain hippunen ja koska alkoholin haitat syövät resveratrolin hyödyt.

Resveratrolista on arvovaltaisissa tiedelehdissä raportoitu kiinnostavia myönteisiä vaikutuksia eri eliöihin, kuten kasvaimien ja hermostorappeuman vähenemistä. Nämä alustavat löydökset ovat synnyttäneet resveratrolin ympärille liiketoimintaa – onhan ikääntymisen estämisellä rahastettu kautta vuosisatojen ilman kunnon tutkimustuloksia.

Peilistä ei katso enää potilas

Nykytietämyksen perusteella pitkäikäisyys riippuu monesta tekijästä. Keskeistä on elimistön ravintotasapainon ja energiantuotannon säätely. Siksi terveet elämäntavat tukevat pyrkimystä elää vanhaksi. Lisäksi poikkeuksellisen pitkäikäisyyden taustalla ovat hyvät geenit.

Mikäli näitä mekanismeja opitaan ymmärtämään ja tukemaan, sairastaminen vähenee ja hyvälaatuinen elämä pitenee. Tavoitteena ei siis ole pidentää maksimaalista elinikää vaan tervettä, laadukasta elämää. Silloin vanhuksen peilistä ei enää katsoisi potilas.

Artikkelin kirjoittaja Anu Wartiovaara on tunnettu ikääntymistutkija. Hän toimii kliinisen molekyylilääketieteen professorina Helsingin yliopistossa.

Mitä ikääntyminen on?

Yhdysvaltalainen gerontologian professori Caleb E. Finch määritteli vuonna 1990 ikääntymisen ”sisäsyntyiseksi toimintakyvyn heikkenemiseksi aikuisuuden aikana, vähentyneeksi lisääntymiskyvyksi ja kuoleman suuremmaksi todennäköisyydeksi”. Lakonisuudessaan tuo ”kuoleman suurempi todennäköisyys” on vastaansanomaton ja universaali. Tiedämme, että vanheneminen ja kuolemanriski kulkevat käsi kädessä: jo pieni lapsonenkin osaa järjestää nuoren, keski-ikäisen ja vanhuksen kuolemanriskin suhteen todennäköisyysjärjestykseen. 

Elinajanodote kasvaa jatkuvasti

Jokainen 48 vuotta täyttävä voi syntymäpäivänään onnitella itseään siitä, että on ylittänyt sen iän, joka oli vuonna 1900 syntyneiden henkilöiden keskimääräinen odotettu elinikä. Nykysuomalaisilla naisilla vastaava odote on 82 vuotta ja miehillä 76. Maailman huipulla ovat japanilaiset naiset 86 vuoden odotteellaan.

Elinajanodote tarkoittaa sitä keskimääräistä ikää, joka syntymävuonna vallinneissa elinoloissa on odotettavissa. Koska elintaso ja -tavat kuitenkin länsimaissa jatkuvasti muuttuvat, on todellinen keskimääräinen saavutettu elinikä korkeampi kuin tuo odote.

Vaikka keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, maksimielinikä ei ole noussut. Yhä useampi meistä siis kiipeää elämän portaita aiempaa korkeammalle, mutta katto pysyy toistaiseksi tukevasti paikallaan.

Pitkän iän resepti nyt

Syö monipuolisesti ja kohtuullisesti.- Lisää mitokondrioiden toimintaa, vähentää insuliiniviestintää.- Harrasta säännöllisesti liikuntaa. Lisää mitokondrioiden määrää.- Älä tupakoi tai käytä muita myrkkyjä. Vähentää soluvaurioita.- Vaali sosiaalisia suhteita. Elä aktiivisesti, harrasta. Lisää hermosoluverkon synapsien muodostusta.- Suojaa iho auringolta. Vähentää dna-vaurioita.- Asennoidu positiivisesti elämään, tee asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Alentaa stressiproteiinien tasoja.

Anu Wartiovaara

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2012

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.