Kuvitus Olli Österberg
Kuvitus Olli Österberg

Muoti-ilmiö neuvoo ottamaan oppia kivikauden tavoista. Tiede tutki, tietävätkö paleogurut mistä puhuvat.

Väite 1: Seksiä, ei suhteita

Paleoelämän kannattajien mielestä pysyvä parisuhde on luonnoton tila, sillä ihminen ei pohjimmiltaan ole yksiavioinen olento. Luontaisen moniavioisuuden puolesta todistavat monien luonnonkansojen harjoittama vapaa seksi ja yksiavioisissa yhteisöissä rehottava uskottomuus. Ne osoittavat, että evoluutio on suosinut yksilöitä, jotka ovat etsineet parasta saatavilla olevaa parittelukumppania.

Tiede: Puoliso vaihtui aika ajoin

X-kromosomin poikkeuksellisen runsas muuntelu vihjaa, että ihmiskunnalla on enemmän esiäitejä kuin -isiä. Tämä tarkoittaa, että jossakin vaiheessa miehet ovat käyttäytyneet moniavioisesti ja siittäneet lapsia useiden naisten kanssa. Jos sukua olisi kautta historian jatkanut sama määrä miehiä ja naisia, muissa kromosomeissa esiintyisi geneettistä vaihtelua yhtä paljon kuin sukupuolikromosomissa.

Jotkut arvioivat, että moniavioisen vaiheen on täytynyt kestää kymmeniätuhansia vuosia, mutta toiset sijoittavat sen varsin läheiseen historiaan. Siitä olisi tullut tapa vasta silloin, kun ihmiset asettuivat aloilleen, ryhtyivät viljelemään maata ja alkoivat kerätä yksityistä omaisuutta. Samalla kivikautinen tasa-arvo vaihtui patriarkaaliseen valtaan, ja naisten toimintapiiri ja valinnanvapaus kapenivat.

Sitä, miten yhteisöt ennen tätä elivät, ei tiedetä. Antropologiakaan ei vastaa kysymykseen, sillä ihmiset ovat lisääntyneet menestyksellisesti monenlaisissa järjestelmissä ja luonnonkansoista löytyy niin yksi- kuin moniavioisia.

Nykyisiä yksiavioisia kulttuureja tarkastelemalla on voitu todeta, että enemmistöltä vakiintuneessa parisuhteessa eläminen näyttää luontuvan hyvin. Tutkimusten mukaan vain muutama prosentti avioäitien lapsista on muiden kuin aviopuolison siittämiä.

Vaikka parisuhdetta ei voi todistaa ikiaikaiseksi elämänmuodoksi, pelkkiä irtosuhteita vastaan puhuu se, etteivät jälkeläiset selviä aikuisiksi yksinomaan geenien turvin. Eri pariutumistapoja pohdittaessa onkin syytä ottaa huomioon myös se, miten lastenhoito on järjestetty.

Antropologi Helen Fisher pitää todennäköisenä, että varhaiset ihmiset elivät toistuvasti yksiavioisina. Pariskunnat pysyttelivät yhdessä niin kauan kuin yhteinen jälkeläinen saatiin jaloilleen. Sen jälkeen puolisot saattoivat valita uuden kumppanin ja saada uuden lapsen. Ajatus rinnastuu hyvin nykytilanteeseen, jossa melkein puolet avioliitoista päättyy eroon ja päätös tehdään usein neljän–viiden vuoden liiton jälkeen. Tämä on aika, jonka lapsi alkukantaisissa oloissa vaati kummankin vanhemman huolenpitoa.

Väite 2: Koko perhe samassa pedissä

Lastenhoidon trendisanastoon kuuluvat tätä ny­kyä liinailu, perhepeti ja vaistovanhemmuus. Ne kaikki sisältävät pyrkimyksen palata luonnollisempaan lastenhoitoon. Vaistovanhemmuuden kannattajat korostavat äidin ja vauvan tiivistä yhteyttä, jota kantoliinassa kantaminen ja yhteisessä sängyssä nukkuminen erinomaisesti tukevat.

Tiede: Koko suku hoitamassa

Käsityksemme siitä, kuinka ihmislapsia esihistorian hämärässä hoidettiin, perustuvat paljolti nykyisten alkuperäiskansojen havainnointiin. Päätelmien teossa on kuitenkin oltava varovainen, sillä emme tiedä, elävätkö esimerkiksi Afrikan busmannit tai Etelä-Amerikan achét prikulleen samoin kuin esi-isänsä edes satoja, saati kymmeniätuhansia vuosia sitten.

Joka tapauksessa luonnonkansojen vauvat ovat lähes katkeamattomassa fyysisessä kontaktissa aikuisiin niin valveilla ollessaan kuin nukkuessaan. Tätä jäljittelevissä lastenhoito-opeissa kuitenkin unohtuu, mikä on ihmislajin lastenhoidolle kaikkein ominaisinta: jakaminen.

Tutkijat ovat havainneet, että alkuperäiskansojen äidit hoitavat vauvaansa vain noin puolet ajasta itse. Lopun aikaa häntä viihdyttää ja joskus jopa imettää apuvanhempien joukko, joka kulttuurista riippuen koostuu isovanhemmista, vanhempien sisaruksista, vauvan sisaruksista, perheen ystävistä ja muista yhteisön jäsenistä.

Vanhemmuuden jakaminen voi olla yksi lajimme menestyksen salaisuus. Ihmislapsi on poikkeuksellisen avuton ennätyksellisen pitkään, mutta silti naiset synnyttävät keskimäärin kolmen vuoden välein, kun orangeilla sisarusten ikäero venyy neljään ja simpansseilla yhdeksään vuoteen.

Evoluutio suosii käytäntöjä, jotka lisäävät jälkeläisten mahdollisuuksia selvitä lisääntymisikään. Alkuperäiskansojen keskuudessa lähipiirin apu on tällainen turvaverkko. Tuoreehko hollantilaistutkimus osoittaa, että isovanhempien apu vaikuttaa moderneissakin yhteiskunnissa siihen, millaisella ikäerolla sisarukset syntyvät.

Väite 3: Ravinto lähinnä lihaa

Kivikautisen ruokatrendin idea on syödä vain sitä, mitä ihmiset keräsivät ja metsästivät yli 10 000 vuotta sitten. Paleoruokailijoiden mukaan maatalouteen siirtymisestä on niin vähän aikaa, ettei elimistömme ole ehtinyt sopeutua sen antimiin, kuten tärkkelyspitoiseen viljaan ja perunaan tai maitotuotteisiin.

Kivikauden syömistottumuksia jäljittelevät ruokavaliot eroavat toisistaan siinä, mitä kasvikunnan tuotteita ne sallivat ja missä suhteessa, mutta kaikkia yhdistää eläinproteiinin runsaus. Moni paleoruokailija pyrkii tyydyttämään valtaosan päivittäisestä energiantarpeestaan lihalla, kalalla, äyriäisillä ja munilla.

Tiede: Vilja ja maitokin maistuivat

Viljanviljely ei ole niin uutta eikä evoluutio niin hidasta kuin paleopöydässä otaksutaan. Jyvien jälkiä on löytynyt jo noin kaksi miljoonaa vuotta sitten eläneen malapanapinaihmisen Australopithecus sediban hampaista. Neandertalien hampaissa on merkkejä jopa kypsennetyn viljan syönnistä. Vanhimmat tunnetut jauhinkivet Italiassa, Venäjällä ja Tšekin tasavallassa ovat nekin 30 000 vuotta vanhoja.

Sopeutuminen tärkkelyspitoiseen ruokavalioon näkyy myös geeneissä. Tärkkelyksen pilkkomiseen tarvitaan amylaasi-entsyymiä, ja sen erityksestä vastaavan geenin kopioita on eniten väestöillä, jotka käyttävät paljon viljaa ja juureksia. Tutkimusten mukaan geenin monistuminen näyttää käynnistyneen jo 120 000 vuotta sitten, joskin varsinaisen spurtin amylaasigeenit ottivat viljelyn alettua noin 10 000 vuotta sitten.

Maitokarjaa on pidetty vähemmän aikaa, mutta vähintään 7 000 vuotta sitäkin. Sen seurauksena Pohjois-Euroopassa, Lähi-idässä ja osissa Afrikkaa useimmat aikuiset pystyvät sulattamaan laktoosia. Kullakin alueella laktoosin sietoon johtanut mutaatio on tapahtunut eri geenissä, Etelä-Keniassa ja Pohjois-Tansaniassa vasta 3 000:n viime vuoden aikana.

Käsitystä luolamiesten ja -naisten satojatuhansia vuosia kestäneistä grillijuhlista on vaikea perustella tutkimustiedolla. Antropologien mukaan nykyisetkin luonnonkansat käyttävät lihaa eri määrin, joten on oletettavaa, että myös esivanhempiemme ruokapöydät näyttivät erilaisilta eri aikoina ja eri alueilla.

Kivikautisen ruokalistan noudattamista vaikeuttaa sekin, että evoluutiota on tapahtunut paitsi meissä ihmisissä myös kasveissa ja eläimissä, joita syömme. Lihakarjan liha sisältää enemmän ja erilaista rasvaa kuin riista, ja kaupan hedelmissä on enemmän sokeria ja vähemmän proteiineja kuin villihedelmissä.

Väite 4: Paljain jaloin polulla

Viime vuosina lenkkipolkujen kuumin trendi ovat olleet paljasjalkakengät. Koska ihminen ei kehittynyt juoksijaksi kengät jalassa, treenaa moni evoluutiotietoinen kuntoilija paljain jaloin tai sitä jäljitellen. Ilman kenkiä ihminen askeltaa päkiä edellä, kun taas lenkkitossuissa maahan osuu ensin kantapää ja vasta sitten päkiä, mikä hukkaa energiaa ja voi tuottaa rasitusvammoja.

Tiede: Arkiliikkuja tekee enemmän

Jos haluaa nimetä liikuntamuodon, johon nykyihminen on erityisen hyvin sopeutunut, kannattaa todella mainita juoksu. Moniin muihin eläimiin ja esi-ihmislajeihin verrattuna nykyihminen on erinomainen kestävyysjuoksija.
Tästä on voinut olla hyötyä metsästyksessä. Kun tiukkaan spurttiin luottanut saaliseläin on väsähtänyt ja piiloutunut lepäämään, perässä jolkottava ihminen on voinut noutaa paistinsa jälkiä seuraamalla. Toimivatko kivikauden ihmiset näin, emme voi tietää, mutta nykyisistä luonnonkansoista läheskään kaikki eivät hyödynnä tällaista metsästystapaa.

Tutkimus on antanut viitteitä siitä, että paljasjalkajuoksijat loukkaantuvat harvemmin kuin lenkkareilla pinkovat. Toisaalta paljasjalkailun autenttisuutta rajoittaa se, että jalkojemme muotoon vaikuttavat paljon kengät, joita nykyoloissa joudumme käyttämään. Alusta pitäen paljain jaloin kirmaavan lapsen jalat kasvavat aivan erilaisiksi kuin lapsen, joka juoksentelee tossuissa tai sandaaleissa.

Terveyttä ajatellen juoksulenkki ei välttämättä edes ole paras mahdollinen askel kohti alkuperäisempää elämäntapaa. Australialaistutkimuksessa huomattiin taannoin, että varsinaista liikuntaharjoittelua oleellisempaa on se, kuinka aktiivisesti tekee erilaisia arkiaskareita, vaikkapa leikkaa ruohoa, tiskaa asioita tai kävelee portaita. Arjen aktivistit kuluttavat energiaa kolme kertaa niin paljon kuin ihmiset, jotka nousevat sohvalta vain erillistä liikuntaharrastusta varten.

Vaikka evoluutio on usein kuviteltua ripeämpää, on kohtuutonta olettaa, että olisimme sopeutuneet jatkuvaan istumiseen noin puolentoista vuosisadan aikana. Tämän pidempään erilaiset koneet eivät ole tehneet työtä puolestamme.

Väite 5: Syöpä syntyi nykytavoista

Kivikauden haikaileminen liittyy ajatukseen, että kauan sitten ihminen sopeutui ihanteellisesti ympäristöönsä ja monet nykyiset ongelmamme ovat oireita ammoisen harmonian rikkoutumisesta. Yhtenä todisteena tästä pidetään uusien sairauksien, kuten syövän, yleistymistä.

Tiede: Riskitekijöitä joka ajassa

Olojen muuttuessa ja lääketieteen kehittyessä myös ihmisten kuolinsyyt muuttuvat. Esimerkiksi maatalouskulttuurin synty loi ihanteelliset olot tuberkuloosibakteerille ja isorokkovirukselle. Ne vaativat menestyäkseen tiiviin yhteisön, jossa seuraava uhri on saatavilla heti, kun edellinen kuolee. Tässä ne poikkeavat esimerkiksi monista loisista, joiden etu on pitää isäntä hengissä.

Länsimaissa enää juuri kukaan ei kuole tuberkuloosiin tai isorokkoon, minkä seurauksena saamme ”tilaisuuden” sairastua johonkin muuhun. Tämä muuttaa sairauksien ja kuolinsyiden suhteellista yleisyyttä.

Egyptin muumioita ja muita vanhoja jäännöksiä tutkimalla on saatu tuloksia, joiden mukaan syöpä olisi ollut antiikin aikaan harvinainen. Kaikkien syöpätyyppien yleisyyttä ei kuitenkaan pysty päättelemään pelkistä luurangoista. Kasvain voi tappaa uhrinsa jo ennen kuin syöpä ehtii luustoon. Luurangoista on myös saattanut puuttua sairas osa tai ne ovat voineet kuulua liian nuorille yksilöille.

Brittitutkija Tony Waldron on kehittänyt matemaattisen mallin, joka poistaa tällaiset virhetekijät. Menetelmää kokeilleet ovat havainneet, että se ennustaa hätkähdyttävän hyvin, kuinka monessa luurangossa esiintyy syövän merkkejä, valittiinpa tutkittavat sadan, kuudensadan tai kolmentuhannen vuoden takaa. Luuaineiston perusteella syöpä ei olekaan yleistynynyt. Syövälle altistavista tekijöistä ainakin ultraviolettisäteilyn, radonkaasun ja virusten on myös vaikea väittää olevan seurausta siitä, että olemme hylänneet kivikautiset tapamme.

Johanna Junttila on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Keskeisiä lähteitä: Marlene Zuk, Paleofantasy: what evolution really tells us about sex, diet and how we live.

W.W. Norton & Co 2013; Christopher Ryan & Cacilda Jethá, Sex at dawn. The prehistoric origins of modern sexuality. Harper Perennial 2011; Helen Fisher, Why we love: the nature and chemistry of romantic love. Holt & Co 2005.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014.