Aloittelevat tieteen tekijät etsivät eleganttia koodia, piilottelevaa Higgsiä, ihmisen evoluution suuntaa ja omaa paikkaansa maailmassa. Hetken päästä he jo siirtävät taitojaan nuoremmille.

Teksti: Jarno Forssell

Aloittelevat tieteen tekijät etsivät eleganttia koodia, piilottelevaa Higgsiä, ihmisen evoluution suuntaa ja omaa paikkaansa maailmassa. Hetken päästä he jo siirtävät taitojaan nuoremmille.

 Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2010

Ristiretkiä pienestä pitäen

Sattui niin, että Sini Kangas syntyi samana vuoden päivänä, jona ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin vajaat tuhat vuotta aiemmin. Jo se tuntui johdattavan aiheen pariin lapsesta lähtien. – Ristiretkien tutkija oli unelma-ammatti jo varhaisessa kouluiässä. Halusin tietää lisää ristiretkistä, kuka ne linnat oli rakentanut ja miksi, Kangas muistelee. Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksessa työskentelevä historioitsija sanoo aina olleensa kiinnostunut siitä, miten usko tai aate voi siirtää vuoria. – Minuun on tehnyt valtavan vaikutuksen se, että joku kävelee kotoaan monta tuhatta kilometriä, osallistuu piirityksiin ja linnoitusten rakentamiseen vuoden ajan ja kävelee vielä takaisinkin, jos sattuu selviämään hengissä.

Tutkimus ei päästänyt otteestaanValmistuttuaan maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2000 Sini Kangas kokeili hetken aikaa viestintäassistentin tehtäviä Nokia-Siemens Networksilla. Humanistisen tutkimuksen maailma näytti epävarmalta, ja kilpailu oli kovaa, joten hän yritti luopua tutkijahaaveistaan.– Minulla oli koko ajan kuitenkin niin ikävä tutkimusta, että heti kun sain apurahan, lähdin tekemään väitöskirjaa. Kangas väitteli vuonna 2007 uskonnollisesta väkivallasta keskiajalla. Nyt hän on saanut valmiiksi väitöksen pohjalta työstämänsä kirjan The Concept of Crusader Violence.Suomessa Kangas on melko yksin tutkimusalueensa kanssa. Työ on vienyt hänet kuitenkin kansainvälisiin tutkimusverkostoihin, konferensseihin ja kirjaprojekteihin tekemään yhteistyötä muiden ristiretkitutkijoiden kanssa. – On pitänyt olla aktiivinen: puhua, esittäytyä ja tunkea itseään esille. Ujosteluun ei ole ollut varaa.

Lapset sodassaKankaan uuden projektin kohteena ovat lapset pyhässä sodassa. Hän selvittää, mikä rooli nuorimmilla jäsenillä oli ristiretkiarmeijoissa.– He tukivat logistisia toimintoja, huolsivat eturintamaa, avustivat piiritysvalmisteluissa, esimerkiksi täyttivät maalla, kivillä ja kepeillä kaivantoja, jotta piirityslaitteisto olisi saatu ajettua mahdollisimman lähelle linnoituksia.Yhteiskunnan suuri enemmistö hyväksyi sodan uskonnollisista ja ideologisista syistä, ja monet tukivat sitä rahallisesti. – Ristiretket säilyivät vuosisatoja puhtaana ideaalina, joka hyväksyttiin isommin kritisoimatta – vaikka ne yleensä epäonnistuivat. Jopa uskonpuhdistajat hyväksyivät ristiretken idean ja pitivät ristiritareita arvossa.

Kunhan tarina eteneeRistiretket olivat omana aikanaan valtavan suosittuja, joten niistä löytyy runsaasti kirjallista aineistoa. Alkuperäislähteitä on arkistoissa ja kirjastoissa eri puolilla Eurooppaa.– Suurin osa lähteistä on myös editoituina internetissä, ja arkistoista saa tilattua materiaalia sähköisessä muodossa. Välillä on kuitenkin kivaa mennä arkistoon ja lukea alkuperäislähteitä.Kangas ymmärtää kahdeksaa kieltä. Hän lukee lähdetekstejä muun muassa klassiseksi arabiaksi, espanjaksi, latinaksi ja vanhaksi ranskaksi. Historioitsijan ei Kankaan mukaan tarvitse kuitenkaan olla kielinero, sillä hänen ei tarvitse tuottaa tekstiä itse. – Luin latinaa klassisen filologian puolella ja olin aina ryhmäni surkein. Minulle oli ihan sama, tuleeko johonkin ablatiivi vai jokin muu, kunhan kertomus etenee, Kangas nauraa.

Vanhat työt hävettävätRistiretkiä on tutkittu pitkään, ja kirjallisuudessa toistuvat väitteet, joiden paikkansapitävyyttä tutkijat eivät ole kymmeniin vuosiin selvittäneet. Sini Kangas haluaa problematisoida itsestäänselvyyksiä ja katsoa niitä uudesta näkökulmasta. Sama koskee hänen omaa tutkimustaan.– Pelkään löytäväni suuren teorian ja jämähtäväni siihen. Silloin tutkimus alkaisi taantua. Omien vanhojen töiden lukemisen tulee herättää itkun ja kiukun sekaisia tunteita.Historioitsijan perspektiivi on pitkä, joten Kankaalla ei ole tavoitetta seuraaville viidelle vuodelle, vaan loppuelämäkseen. Se on kirjoittaa ristiretkistä yksi innovatiivinen tutkimus, jota luetaan vielä 50 vuoden päästä. – Se on iso haaste, enkä pysty siihen vielä pitkään aikaan. Ihmisten tutkimiseen liittyvät ideat ja väitteet kypsyvät vitkaan. Kun tutkimukseeni tulee vielä 30 vuotta syvyyttä, se voi onnistua.

Sini KangasIkä: 37 vuottaArvo: filosofian tohtoriTyöpaikka: Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosTutkimusala: keskiajan historia, ristiretket ja kristittyjen pyhä sota

Puuttuvan hiukkasen  metsästäjä

Yksi Mikko Voutilaisen uran parhaita hetkiä oli, kun hän pari vuotta sitten astui arvovaltaisen yleisön eteen Chicagon lähellä sijaitsevassa Fermilabissa. Voutilainen otti vastaan laitoksen vuoden parhaan väitöskirjan palkinnon ja pääsi luennoimaan tutkimuksestaan sadoille hiukkasfyysikoille, laboratorionjohtajille ja yliopistosäätiön johtoportaalle.– Se oli hieno kokemus, Voutilainen muistelee.Fermilab on perinteikäs tutkimuslaitos, jonka hiukkaskiihdytin Tevatron oli alan huippu ennen Cernin LHC:n valmistumista. Sillä löydettiin ensimmäisenä esimerkiksi huippukvarkki vuonna 1994. Voutilainen keskittyi kokeellisen hiukkasfysiikan väitöskirjassaan kalibroimaan hiukkasryöppyjä mittaavia ilmaisimia. Jos ilmaisimien tarkkuudessa on eroja, hiukkasten törmäyttämisessä saatua dataa ei pystytä tulkitsemaan oikein. Väitöskirjassaan Voutilainen tutki noin sata miljoonaa törmäystä, joista hän analysoi tilastollisia ominaisuuksia.– Teknillisen korkeakoulun edesmennyt professori Martti Salomaa neuvoi, että on ihan sama, kuinka kapealla alalla teet tutkimusta, kunhan olet väitellessäsi siinä maailman huippua. Se oli hyvä neuvo, Voutilainen hymyilee. – Väitöskirjassani ei ollut mitään hirveän uutta, mutta siinä parannettiin paljon menetelmää. Saimme puskettua kalibroinnin tarkkuuden maailmanennätystasolle.

Tuplasti tohtoriksiMikko Voutilainen on kotoisin Pohjois-Karjalan Liperistä. Jo ala-asteikäisenä hän tiesi haluavansa tohtoriksi – osittain ehkä siksi, että hänen lisen¬siaattiäitinsä puhui usein väitöskirjan tekemisestä.Alan valinta ei ollut aivan helppoa, sillä Mikko oli kiinnostunut lähes kaikista kouluaineista. Lopulta voiton vei fysiikka, ja hän aloitti lukion ja armeijan jälkeen opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Sieltä löytyi myös puoliso, jonka kanssa Voutilainen rakensi harjoitustyönä sonoluminesenssi-koelaitteiston ja sai pienen tähden loistamaan vesiastiassa.– Olin ollut kiinnostunut astrofysiikasta ja kosmologiasta, mutta hiukkasfysiikan tutkimuksen aloittanut puolisoni sai minutkin innostumaan siitä. Lapsuuden tavoitteen, tohtorin tittelin, Voutilainen sai vuonna 2008. Eikä hän tyytynyt yhteen hattuun, vaan väitteli parin päivän välein sekä Espoossa että Pariisin yliopistossa.Nyt Mikko Voutilainen tutkii Cernin fellow-tutkijana, sen CMS-ryhmässä. Ryhmän tavoitteena on löytää hiukkasfysiikan standardimallin täydentävä Higgsin bosoni.– Olemme kokeissa havainneet standardimallin raskaimmatkin hiukkaset Higgsin bosonia lukuun ottamatta. Kun se löytyy, hiukkasfysiikan standardimalli on koossa, sillä se selittää muiden hiukkasten massan.Koska Higgsin bosonia ei todennäköisesti löydy vielä pariin vuoteen, Mikko Voutilainen keskittyy nyt etsimään supersymmetrisiä hiukkasia. Niiden löytyminen antaisi vastauksen fyysikoita askarruttavaan kysymykseen pimeästä aineesta.Lisäksi Voutilainen patikoi puolisonsa kanssa vuorilla. Alpit kohoavat Cernin naapurissa.

Lokero CernissäCernin hiukkasfysiikan hankkeet ovat usean tuhannen tutkijan kollaboraatioita, joissa yksittäinen tutkija hoitaa oman pienen palasensa. Tutkijan haasteena on löytää oma ”ekologinen lokero”, jossa voi tuottaa lisäarvoa koko ryhmälle ilman että tekee päällekkäistä työtä muiden kanssa.Ryhmän toimintaan tuo oman vaikeutensa myös se, että joukko on täynnä toinen toistaan päättäväisempiä tutkijapersoonallisuuksia, ”jotka eivät ole aina kuuluisia ihmissuhdetaidoistaan”, Voutilainen muotoilee.Voutilaisen työhön kuuluu kokeiden valmistelua, hiukkastörmäyttimellä saadun datan tilastollista analysointia sekä tutkimuksen kirjallista raportointia ja sen esittelyä muille. – Etenkin Yhdysvalloissa tutkimuksen ydin pitää pystyä tiivistämään viiteen–kymmeneen minuuttiin, sillä ihmisillä ei ole aikaa lukea kymmeniä sivuja. Työni on aika teknistä ja sen välittäminen populaaristi voi olla hankalaa, mutta yritän ainakin. Olen itse innostunut ja toivon, että saisin edes sen innostuksen välitettyä.

Mikko VoutilainenIkä: 30Arvo: tekniikan tohtori, fellow-tutkijaTyöpaikka: Euroopan hiukkastutkimuskeskus Cern / Fysiikan tutkimuslaitosTutkimusala: hiukkasfysiikka

Biologin kohde löytyi läheltä

Skype-puhelun taustalta kuuluu lasten ääniä. Linjan toisessa päässä olevaan perheeseen on vajaat kaksi kuukautta sitten tullut uusi jäsen.– Olen äitiyslomalla, mutta tutkimusryhmän johtaja ja väitöskirjojen ohjaaja ei pysty kokonaan pistämään pillejä pussiin. Täytyy yrittää lueskella jatko-opiskelijoiden töitä vaikka kotisohvalta, sanoo englantilaisen Sheffieldin yliopiston tutkija Virpi Lummaa, 36. – Yritän siirtää omia taitojani eteenpäin. Minua motivoi, kun joku tulee innoissaan ovelleni ja sanoo, että katso, kuinka hienoa tai omituista löysin.Turun yliopistossa väitellyt Lummaa on tehnyt tutkimusta Englannissa: ensin Cambridgessa ja vuodesta 2003 lähtien Yorkshiren nummien tuntumassa Sheffieldissä. Hänellä on biologiksi harvinainen tutkimuslaji: ihminen. Hän tutkii ihmisten lisääntymisstrategioita ja sitä, millaiset valintapaineet eri aikoina ovat vaikuttaneet lasten saamiseen ja geenien välittymiseen seuraavalle sukupolvelle.Tutkimusmateriaalina Lummaalla on 60 000 henkilön laajuinen suomalainen kirkonkirja-aineisto, joka kattaa jopa kymmenen sukupolvea. Sinä aikana ihminen ei muutu kovin paljon biologisena olentona, mutta valintapaineiden muutoksen pystyy 200 vuodessa jo havaitsemaan.– Perinteiset teoriat ennustivat, että kaikkein varakkaimmat onnistuvat kasvattamaan suurimman perheen ja jatkamaan sukua. Sata vuotta sitten teoria heitti häränpyllyä. Muuttunut on myös vaihe, jossa valinta tapahtuu. Kun ennen suvunjatkamisen kannalta kriittistä oli, selviääkö lapsuudesta hengissä, nyt ratkaisevaa on, saako aikuisena lapsia.

Innoitusta simpanssitutkijaltaToisin kuin moni biologi Virpi Lummaa ei nuorena kerännyt metsästä kasveja herbaarioonsa tai bongaillut lintuja. Hän löysi intohimonsa Kangasalan kirjastosta.– Luin kaikki kirjastosta löytyvät Afrikkaa ja apinoita käsittelevät kirjat. Halusin päästä seikkailemaan Afrikkaan apinalauman keskelle kuten idolini, eläintutkija ja antropologi Jane Goodall.Lummaa arveli, että ehkä janegoodalliksi voisi ryhtyä opiskelemalla biologiaa tai psykologiaa. Hän aloitti opinnot Turun yliopiston biologian laitoksessa, mutta huomasi pian, että Suomessa ei tutkittu simpansseja. Graduvaiheessa valittavana olivat joko pöllöt tai ihmisiä käsittelevä historiallinen kirkonkirja-aineisto. Kädelliset voittivat.– Oli erikoista, että biologi alkoi tehdä väitöskirjaa ihmisestä. Tieteellisissä konferensseissa olin vähän kuin Kympin uutisten hupinumero ohjelman lopussa. Esityksiä tultiin kuuntelemaan kiinnostuneesti, mutta naureskeltiin, että tyttö yrittää tutkia ihmisillä samoja kysymyksiä kuin me kunnon tutkimuslajeilla.

Evoluutio ei pysähdyLummaan tutkimus on jo saanut uskottavuutta – esimerkiksi Royal Societyn kahdeksanvuotisen apurahan – mutta tutkija saa edelleen oikoa vääriä mielikuvia ihmisen evoluutiosta.– On yllättävää, kuinka laajalle on levinnyt käsitys, ettei nyky-yhteiskunnassa enää tapahtuisi evoluutiota. Jopa biologianopiskelijat kuvittelevat kulttuurin ja lääketieteen pysäyttäneen sen. Mutta edelleen on suurta valintaa siinä, kuka saa enemmän lapsia kuin joku toinen.Tulevaisuudessa Lummaan tarkoituksena on tutkia ihmisen ohella myös aasiannorsua. Burmasta löytyy tietokanta metsätyönorsujen sukupuusta viideltä sukupolvelta, ja tähän aineistoon tutustumista tutkija odottaa innoissaan.– Norsut ovat kiinnostava vertailukohde, sillä niillä on samankaltainen elämänkierto kuin ihmisellä. Burman-matka odottaa, kunhan poika vähän kasvaa.

Virpi LummaaIkä: 36Arvo: filosofian tohtori, Senior Research FellowTyöpaikka: Sheffieldin yliopisto, eläin- ja kasvitieteen laitosTutkimusala: käyttäytymisekologia, ihmisen perheen evoluutio

Täydellinen koodi vei mukanaan

Kun Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu viime keväänä jakoi palkinnon vuoden parhaasta väitöskirjasta, sen perusteluissa ei säästelty ylisanoja. Väitöskirja sisälsi ”ainutlaatuisia uusia tutkimustuloksia” ja selvitti ongelmia, joita ”moni oli pitänyt täysin mahdottomina”.– Tuli vähän sellainen tunne, että koska olen tähän asti niin monta kertaa ylittänyt odotukset, niin odotukset ovat aina vain nousseet. Mutta eihän sitä voi loputtomiin jatkua, sanoo palkinnon vastaanottanut Olli Pottonen, 26. Hän pohtii, että toisaalta ”odotuksia” eivät lopulta asetakaan ehkä muut kuin tutkija itse. – Kuka muu siitä pettyisi, jos tekisinkin hyvää perustason tutkimusta aivan erinomaisen sijaan?Olli Pottonen on juuri palannut kotiyliopistoonsa tekemään tiedettä. Takana on vajaa vuosi Puolustusvoimien teknillisessä tutkimuskeskuksessa, jossa Pottosen työ oli enemmän tekniikkaa. Tutkija pitääkin jaksoa sivuraiteena alkuvaiheessa olevalla urallaan.– Tutkijan elämässä onkin toistaiseksi ollut vaikeinta löytää oma paikkansa ja orientoitua siihen, mitä väitöskirjan jälkeen alkaa tehdä. Parin vuoden suunnitelmani on jatkaa matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen tutkimusta akateemisessa maailmassa.”

Rakenne tekee elegantin koodinOlli Pottosen tutkimusala on koodausteoria. Se on matematiikan osa-alue, jota hyödynnetään esimerkiksi digitaalisessa tiedonsiirrossa. Kun tietoa siirretään maapallon puolelta toiselle ykkösistä ja nollista koostuvissa pätkissä, ”muutama bitti menee aina vinoon” satunnaiskohinan vuoksi. Oikeanlaisilla koodausmenetelmillä virheet voidaan korjata.– Olen tutkinut täydellisiä koodeja, jotka ovat matemaattisesti elegantteja ja virheitä korjaavia, Pottonen sanoo. Elegantin koodista tekee rakenne, joka matemaatikon silmin poikkeaa edukseen esimerkiksi insinöörityössä teoreettisesti parhaista koodeista. Jälkimmäiset ovat toki tehokkaita, mutta ne ovat satunnaisen näköisiä.

Kovien tyyppien kouluunMatemaattinen ajattelu on tullut Olli Pottoselle aina luonnostaan. Kouluikäisenä hän kiersi hyvällä menestyksellä koululaisten fysiikkakilpailuja Suomessa ja ulkomailla, ja hän tiesi jo silloin päätyvänsä aikuisena jollekin matemaattiselle alalle. Opiskelupaikaksi hän valitsi TKK:n teknillisen fysiikan koulutusohjelman. – Sillä oli sellainen maine, että kaikki kovat tyypit menevät sinne, Pottonen hymyilee.Koodausteorian pariin Pottonen päätyi sattumalta saatuaan kesätyöpaikan professori Patric Östergårdin ryhmässä. Samaa opettajaa on kiittäminen myös väitöskirjan aiheesta.Koodausteorian tutkija viettää valtaosan päivästään työpöydän ääressä tutkimuksia lukien, tietokonetta ohjelmoiden ja sillä laskien. Aalto-yliopistossa on muutama saman alan tutkija, mutta muuten koodausteorian tutkijat ovat parin hengen tiimeissä hajallaan maailmalla. Pienehkön tieteenalan etuja on tiivis yhteistyö.– Väitöskirjaa tehdessäni kävi ilmi, että pari tuttua tutkijaa Siperiassa oli pohtinut täsmälleen samaa ongelmaa ja suunnilleen samassa vaiheessa kuin minä. Kilpailun sijasta päädyimme tekemään yhteistyötä ja kirjoitimme artikkelin yhdessä.Tutkimusongelmat pyörivät päässä usein vapaallakin, mutta silloin tällöin ne joutavat syrjään. Olli Pottonen on pari vuotta harrastanut historiallista miekkailua keskiaikaiseen italialaiseen tyyliin pitkällä miekalla. – Miekkailu on hyvää vastapainoa matematiikalle. Se on fyysistä, konkreettista ja liikunnallista. Siinä pääsee hyvin irti siitä, mitä aiemmin päivällä on tehnyt.

Olli PottonenIkä: 26Arvo: tekniikan tohtoriTyöpaikka: Aalto-yliopiston teknillinen korkeakouluTutkimusala: koodausteoria

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.