Koi syö ja ruoste raiskaa, mutta jotain jää jäljelle. Kaatopaikkojemme uumenissa säilyy jälkipolville roskaa. Eikä roska valehtele. Ei ainakaan paljon.


uumenissa säilyy jälkipolville roskaa. Eikä roska valehtele. Ei ainakaan paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Arkeologiaa voisi perustellusti nimittää tunkiotieteeksi, sanoo Turun yliopiston arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen. Käsityksemme ajoista, joihin kirjoitetut lähteet eivät ylety, rakentuu jätteiden varaan. Kaatopaikat, käymälät ja kalmistot ovat arkeologien parhaita aarreaittoja.

Jäte ja roska kertovat myös lähihistoriasta asioita, joista arkistot ja kirjastot vaikenevat tai valehtelevat. Ja kun tutkijat tulevaisuudessa yrittävät tutustua tähän aikaan, paperimme ovat jo saattaneet hapertua olemattomiin ja magneettinauhat pyyhkiytyä puhtaiksi digitaalisista dokumenteista. Arjesta kertovaa yksityistä viestinvaihtoa käydään nyt kirjeiden sijasta tekstareilla ja meileillä, ja ne säilyvät tuskin ensi vuoteen.

Jos sähköisiä lähteitä sattuukin säilymään, niiden avaaminen on erittäin vaikea tehtävä. Onhan 1980-luvun lerppujen lukeminen jo nyt tuskan takana, varoittaa Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento.

On siis varminta tarkastaa professoreiden avulla roskapöntöstä, mitä tulevaisuus saa meistä tietää.


Kettinkeihin kaatopaikalle

Aimo-arkeologi tanssahtelee tuhannen vuoden päästä innoissaan Ämmässuolla Espoossa. Hän on löytänyt sieltä suurimman tunnetun suomalaisen kaatopaikan. Löytönsä ansiosta hänellä on mahdollisuus selvittää, kuinka me 2000-luvun alun suomalaiset elimme, söimme ja pukeuduimme.

Ämmässuon jätevuorten uumenissa on muodostunut hapettomia kerrostumia, joissa hajoaminen on hidastunut ja pysähtynyt. Siellä jälkemme ovat säilyneet paremmin kuin missään muualla.

Kulttuuriaarre on kuitenkin vaarassa. Kun maapallo on kaluttu ontoksi raaka-aineista, niiden rippeitä revitään ahneesti esiin kaikkialta, mihin niitä on entisinä aikoina hylätty. Onneksi kulttuuriaktivistit rientävät apuun. He leiriytyvät suojelemaan Ämmässuota, jotta siihen säilötty perintö välittyisi heidän lapsilleen.


Colakulttuuri vallitsi täälläkin

Vuonna 2500 ennen Kristusta Suomessa elettiin kampakeraamista kautta. Historiankirjoissa lukee näin siksi, että tuon ajan elämästä säilyivät parhaiten vatien ja pyttyjen kappaleet. Keramiikalla on raskas yliedustus vanhimmissa arkeologisissa aineistoissa. Sen avulla on määritelty kokonaiset kulttuurit ja aikakaudet.

Meidän kulttuurimme nimetään tuhannen vuoden päästä kokispullojen mukaan. Niitä löytyy tuhottomasti, pitkältä ajalta kaikilta maailman kolkilta. Muoto ja materiaali muuttuvat vähitellen sitä mukaa kuin ajassa kaivaudutaan syvemmälle kohti 1900-luvun alkupuolen kerrostumia, mutta muotoilun jatkuvuus niissä on helppo tunnistaa. Ne kertovat yhden tietyn kulttuurin levittäytymisestä ja tehokkaasta talousjärjestelmästä. Arkeologimme arvelee, että koko colakulttuuri käytti samaa kieltä. Ämmässuollakin se kaikuu tunkiotieteilijän korviin sadoista kaarevista pullonkyljistä.


Muovikautta, ilmiselvästi

Kampakeramiikan tekijät elivät kivikautta. Sitten seurasivat pronssikausi ja rautakausi. Ämmässsuon arkeologisten löytöjen perusteella on selvää, että täällä elettiin 2000-luvun taitteessa muovikautta. Muovista tehtiin melkein kaikkea mahdollista: pakkauksia, astioita, leluja, laitteita, osia mihin tahansa.

Muovi taas tehtiin öljystä. Vesiin kerrostuneet hiukkaset kertovat, että öljyä myös poltettiin. Ja paljon. Sitten se loppui.


Kännykkätrendit kerrostuvat

Arkeologisen aineiston avulla on helppo tehdä päätelmiä aikakauden teknologiasta. Taloudesta ja kaupastakin jätteet kertovat paljon. Poliittisten linjojen päätteleminen käy jo vaikeaksi, uskonnon ja ideologioiden selville saaminen on usein mahdotonta.

Aimo-arkeologillemme voi hyvin selvitä vuonna 3007 kännykän toimintatapa tai ainakin käyttötarkoitus.

Kännykkämuotoilun trendejä hän pystyy havainnoimaan helposti. Vuoden 2006 kommari on pari vuotta nuoremmissa kerrostumissa jo niin ohi. Mutta selviääkö hänelle, missä Nokia-puhelimet oli suunniteltu ja tehty? Kunnia voi jäädä saamatta.

Kännyköiden ja muiden esinelöytöjen kansainvälinen vertailu joka tapauksessa kertoo, että muodinmuutokset ja vaikutteet levisivät pitkin maailmaa salamavauhtia.





Kierrätys vie arkeologin aarteet


Jätteen lajittelu ja kierrätys vaikeuttavat tulevaisuuden arkeologin työtä. Meidän aikamme lehtiä ei juuri löydy kaatopaikkojen uumenista, joissa ne voivat sopivissa oloissa säilyä vaikka lukukelpoisina. Myös lasi ja metalli kierrätetään tehokkaasti. Ruuantähteet päätyvät yhä useammin kompostiin ja tulevat nopeasti maaksi jälleen.

Jos sekajäte aletaan polttaa, tunkiotieteilijän lähdeaineisto tuhoutuu tyystin. Nyt kotitalousjätteistä poltetaan kymmenesosa.

Tilastokeskuksen tuoreimman jätetilaston mukaan Suomessa syntyi vuonna 2005 yhdyskuntajätettä 460 kiloa henkeä kohti. Sitä kärrättiin kaatopaikoille kaikkiaan 1 478 000 tonnia. Hyötykäyttöön saatiin 920 000 tonnia eli 38 prosenttia.


Tilastot: www.stat.fi/til/jate/


Oliko niillä levikultti?

Vaatteet ovat helposti hajoavaa tavaraa, mutta tukevasta, useimmiten siniseksi värjätystä puuvillakankaasta on säilynyt Ämmässuolla runsaahkosti riekaleita, erityisesti nappien, niittien ja vetoketjujen ympäriltä. Niitä on myös löydetty lähes kaikkialta maailmasta.

Miksi tällaista kangasta käytettiin niin paljon? Ehkä sillä oli jokin uskonnollinen merkitys, ja vauraimmissa kansankerroksissa oli erityisesti 1900-luvun lopussa vallalla levikultti.


Siemeniä maailman ääristä

Siitä, mitä olemme syöneet, kertovat jälkipolville kaikkein eniten meidän omat luumme - sikäli kuin ne otollisissa oloissa säilyvät, kuten 1900-luvun lopussa löytynyt Ötzi-muumio oli säilynyt alppijäätiköllä.

Yhtä hyväkuntoisesta vainajasta arkeologimme saa tietää tuhannen vuoden kuluttua enemmän kuin tämä itse tiesi eläessään itsestään: puutostilat, piilleen diabeteksen, urbaania väestöä rampauttavan istumatyön vaivat ja äkillisessä kuntoilupuuskassa hankitut urheiluvammat.

Ruoanjätteet säilyvät huonosti. Aimo-arkeologimme kuitenkin huomaa Ämmässuolla luiden puutteesta, että 2000-luvun taitteessa tuotantoeläimiä ei enää kasvatettu perheissä eikä ruokaa valmistettu kotona niin kuin aiempina vuosisatoina. Joitain kananluita ja kalanruotoja aterioista sentään on jäljellä.

Siemenet ovat säilyneet tähteistä parhaiten. Avokadon kivet ja kiivin siemenet kertovat, että hedelmiä tuotiin tänne maailman ääristä asti.


Vaippavuori kertoo lapsista

Vaippavuoresta on yhä rippeet jäljellä ja niissä rippeissä sen verran sitä itseään, että käyttötarkoitus on ilmeinen. Lapset eivät muutu niin, ettei vaipan olemusta ymmärrettäisi vielä seuraavienkin tuhannen vuoden kuluttua.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla