Nehän ovat tosiaan melkein kuin me, välähti psykologille, kun hän luki simpanssien ja paviaanien laumakäyttäytymisestä.

Yhdysvaltalainen biologi Robert Sapolsky on tutkinut paviaaneja yli 30 vuoden ajan Serengetin kansallispuistossa Keniassa. Kerran hän huumasi lauman alfauroksen näytteidenottoa varten, mutta ennen kuin hän ehti taintuneen luo, joukko muita uroksia repi sen hengiltä. Sapolsky järkyttyi, vaikka oli jo aiemmin nähnyt, miten neljä alempaa urosta lynkkasi laumaa itsekkäästi pomottaneen johtajan.

Vastaavaa sattui Arnheimin eläintarhassa Hollannissa etologi Frans de Waalin tutkimassa simpanssilaumassa. Alussa alfauroksena oli Yeroen, jonka nuorempi ja vahvempi Luit syöksi vallasta. Valtaan päästyään Luit oli erityisesti naaraiden suosiossa, koska se asettui kiistoissa useimmiten heikomman puolelle. Aggressiivinen Nikkie haastoi Luitin. Tosin se pääsi alfaurokseksi vasta Yeroenin arvovallan tuella. Yeroenilla oli kokemusta, Nikkiellä muskelit. Luit joutui paitsioon, mutta kun Nikkien ja Yeroenin välille syntyi välirikko, Luit pääsi takaisin valtaan. Sitä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, koska Yeroen ja Nikkie uusivat liittonsa ja tappoivat Luitin hampaillaan eläintarhan yöpymishäkissä.

Kädellisiä 30 vuotta tarkkaillut de Waal pitää simpansseja Machiavellin tasoisina strategeina.

Simpansseilla on tosiaan yllättävän paljon sosiaalista älykkyyttä, ja toisaalta moni ihminen vaikuttaa elävän tukevasti simpanssielämää. Viittausta Machiavelliin pidän sentään hieman liioiteltuna. Itse luonnehtisin simpanssien pelitaitoa saippuasarjojen teinimeiningiksi, jossa osataan ennakoida ja liittoutua ainakin lyhyellä tähtäimellä. Ihminen on kuitenkin apinaa vaarallisempi, koska osaamme peittää valtapyyteemme hyvältä näyttävien tavoitteiden alle.

Alempi kumartaa johtajaa

Kädellislaumojen hierarkiaa on tutkittu luonnossakin, mutta Arnheimin simpanssiaitauksessa kaikki oli nähtävillä ja tilastoitavissa.

Hierarkiassa alemmat tervehtivät ylempiään kumartamalla. Siten ja lahjoja antamalla ne osoittavat ymmärtävänsä paikkansa. Tervehtimättä jättämisen ylempi voi tulkita rangaistuksen arvoiseksi niskuroinniksi. Ylempi saattaa vastata tervehdykseen tai olla muka näkemättä sitä ja näin kiristää pokkuroijaa.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori Klaus Helkama kuvaa hierarkkista kulttuuria hauskasti:

"Erään suomalais-neuvostoliittolaisen seminaarin jälkeen menimme suomalais-venäläisellä kuuden miehen porukalla saunaan. Mukana oli myös NL:n tiedeakatemian psykologian laitoksen johtaja, leppoisa karhumainen mies. Kesämökin melko pienessä saunassa hän asettui luontevasti loikoilemaan ylälauteille niin, että hän vei yli puolet lauteesta ja me viisi muuta ahtauduimme ylälauteen toiselle puolelle ja alemmille lauteille. Suomalaiset odottivat vastalauseita tyyppiä ’Boris, siirry vähän, että me muutkin mahdumme’, mutta venäläisistä tämä järjestely oli täysin luonnollinen."

Hierarkia on epäilemättä miellyttävää ja puolustamisen arvoista ylälauteilla oleville. Mutta siitä ei päästä mihinkään, että ihmistutkimusten mukaan mutkaton tasa-arvo ja osaaminen ovat innovatiivisuuden kulmakiviä.

Naarailla hiljaista valtaa

Koska Arnheimin simpanssien ei tarvinnut huolehtia ruoan hankkimisesta, ne saattoivat käyttää politikointiin enemmän aikaa kuin villit lajitoverinsa. Lisäksi talvinen sisäkortteeri vaati ahtautensa vuoksi ylimääräisiä sosiaalisia taitoja. Silti lauman käytös vastaa paljolti vapaina elävien kädellisten puuhia.

Ellei yhteisö ole matriarkaalinen, monilla nisäkäslajeilla vahvin ja aggressiivisin saa alfauroksen aseman. Tosin ainakin simpansseilla tarvitaan myös naaraiden tai muiden urosten tuki: siis voiman lisäksi suosiota.

Naaraiden asema on sekä simpansseilla että paviaaneilla vahva, sillä naaraat pysyvät samassa laumassa koko ikänsä.

Simpanssisisariin verrattuna ihmisnaisten asema on ollut huono. Vielä isoäitini aikaan nuorikko menetti loputkin asemastaan muuttaessaan miehelään.

Alussa Arnheimin laumassa ei ollut urosta, joten alfanaaras Mama johti laumaa lähes uroksen ottein. Yeroenin tultua Mama antoi feminiinisemmän puolensa nousta esiin, vaikka säilyttikin suuren arvovaltansa.

Koska naaraan asema laumassa määräytyy syntyperän, iän ja persoonallisuuden mukaan, asema on vakaa eikä pakota jatkuvaan kärhämöintiin. Tilastojen mukaan Arnheimin naaraat ottivat yhteen urosten kanssa keskimäärin joka kolmastoista tunti mutta toisten naaraiden kanssa vain joka sadas tunti. Naaraiden riidat liittyivät useimmiten poikasiin. Naaraat tervehtivät toi¬siaan kaksi kertaa useammin kuin taistelivat, ja niiden ystävyyssuhteet olivat pysyviä.

Urosten valtataisteluissa naaraat toimivat usein sovittelijoina. Uros ei pahastu, vaikka naaras nappaa aseen eli kiven sen kädestä.

Alistuminen masentaa apinan

Sapolskyn tutkiman paviaanilauman alimpien urosten elimistö oli jatkuvassa hälytystilassa. Verenpaine oli korkea ja stressihormonipitoisuudet katossa. Kolesteroliarvot olisivat edellyttäneet lääkitystä. Alistettujen immuunijärjestelmä toimi huomattavasti heikommin kuin dominoivimpien yksilöiden.

Kaiken kaikkiaan paviaanien mittausarvot muistuttivat vaikeasti masentuneiden ihmisten lukemia.

Arnheimin simpansseista niillä, jotka harrastivat eniten toistensa sukimista, oli hierarkiatasosta riippumatta vähiten stressihormoneita veressään. Niillä oli myös sosiaalista pääomaa vaikeiden aikojen varalle. Yhteisön hylkiöt olivat täynnä kirppuja, koska kukaan ei etsinyt syöpäläisiä niiden turkista.

Simpansseilla urosten välisiä konflikteja sattui joka viides tunti eli 20 kertaa useammin kuin naaraiden välillä. Yksi syy on aikuistuessaan laumaa vaihtavien urosten tarve mitata asemaansa. Alimpien urosten elämä on tukalaa, koska ne ovat hierarkiassa myös johtajanaaraiden ja näiden jälkeläisten alapuolella.

Alfauroksellakin on rankkaa, koska se joutuu jatkuvasti kyttäämään, etteivät muut urokset liittoudu sitä vastaan. Lisäksi on vartioitava, etteivät muut pääse parittelemaan kiimassa olevien naaraiden kanssa.

25 seurantavuoden jälkeen Arnheimin yhteisön alkuperäisistä uroksista kaikki olivat kuolleet enemmän tai vähemmän väkivaltaisen tai tapaturmaisen kuoleman. Sen sijaan naaraista monet olivat vielä hengissä, jopa ikivanha Mama.

Salarakas tavataan pusikossa

Sapolskyn paviaanihavainnoissa pisti silmään, etteivät kaikki urokset havitelleet alfan asemaa. Osa vältteli konflikteja ja pani energiansa mieluummin salarakkauksiin ja poikasten kanssa leikkimiseen. Mikä mielenkiintoisinta, nämä urokset elivät muita pidempään, vaikka ne saattoivat rohkeasti puolustaa lauman jäseniä alfauroksen kurkistellessa piilosta.

Varsin moni uros kuitenkin halajaa alfaksi, koska voittajalle on luvassa koko haaremi. Tosin viime kädessä naaras päättää parittelusta. Arnheimin Puist kieltäytyi siitä systemaattisesti ja toimi kuin yksi pojista.

Itseluottamusta uhkuva ja karvat pystyssä pullisteleva alfauros saattaa olla naaraan mielestä puoleensavetävä, mutta yllättävän usein luonteeltaan antelias ja poikasia hoivaava uros pääsee parittelemaan. Alfauroksen edessä naaras saattoi esittää välinpitämätöntä mielitiettyään kohtaan, mutta alfan silmän välttäessä salarakkaiden lempi leiskui pusikossa.

Varsinkin nuoret simpanssinaaraat olivat ikäistensä urosten perään eivätkä välittäneet isänsä ikäisistä tarjokkaista. Salarakkaudet huomioon ottaen kuka tahansa jälkimmäisistä voikin todellisuudessa olla oma isä. Insestitabu siis toimii, vaikkeivät simpanssit ymmärrä parittelun ja jälkeläisten välistä yhteyttä kuten me ihmiset.

Ahneuden ansa uhkaa meitäkin

Hierarkian himosta lukeminen toi mieleeni tarinan apinoidenmetsästyksestä. Metsästäjä sitoo puuhun kookospähkinän ja täyttää sen riisillä. Pähkinässä on pieni aukko, josta apinan käsi juuri mahtuu sisään. Kun apina täyttää kouransa riisillä, käsi ei mahdukaan ulos. Vapautus edellyttäisi riisistä luopumista, ja ahneus pitää apinan nalkissa.

Joskus tuntuu, että me ihmiset pidämme kouristuksenomaisesti kiinni hierarkiasta, vaikka se olisi etujemme vastaista tai jopa tuhoisaa. Miksi meidän on saatava aikaan nokkimisjärjestys vaikkapa vain sekunnin sadasosan erolla hiihtokilpailussa? Miksi meillä on pakonomainen tarve saada tietää, kuka on paras?

Ihmisellä on 98,4-prosenttisesti samanlainen dna kuin simpanssilla. Simpanssi ja ihminen ovat geneettisesti samanlaisempia kuin hiiri ja rotta. Erossa on silti potentiaalia. Ranskalaisen filosofin Jean-Paul Satren sanoin ihminen on ainoa eläin, joka kykenee ajattelemaan sellaista, mitä ei ole vielä olemassa. Muut eläimet eivät pysty kuvittelemaan edes sitä, mitä ei enää ole.

Aiheesta lisää:
Klaus Helkama: Moraalipsykologia (Edita 2009)
Robert M. Sapolsky: A Primates Memoir. The Neuroscientist\'s unconventional life among the baboons. (Touchstone 2007)
Frans de Waal: Chimpanzee Politics. Power and sex among apes (The Johns Hopkins University Press 2007)

Julkaistu Tiede -lehdessä 2/2010

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.