14.3. 2000, kello 21:00. Chris klikkaa uuteen kuvaan. Minä tiskaan astiat wc:n lavuaarissa ja palaan tietokoneen ääreen. Tämä on kuin metsästystä. Saimmepa sinut! Seuraava!

Tähtitietieteilijäpariskunta ahertaa univelkaisten vuorella. Menossa on kahdestoista mustien aukkojen yö.

TEKSTI:Leena Tähtinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

  Tämä on kuin metsästystä.
Saimmepa sinut! Seuraava!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tähtitietieteilijäpariskunta ahertaa univelkaisten vuorella. Menossa on kahdestoista mustien aukkojen yö.



Julkaistu Tiede-lehdessä

4/2000

En suostu avaamaan silmiäni, ennen kuin olen nukkunut vähintään viisi tuntia - vähemmällä ei seuraavasta yöstä selviä. Tiedän, ettei Chriskään nuku enää. Pian hän antaa periksi heräämiselle ja katsoo ajan ohjauspöydän kellosta: 13:30. Se riittää.

Ponnahdamme ylös talvihaalareissamme. Kaukoputken ohjaushuoneen sohva keikahtaa uhkaavasti. Rauhallisemmin, aikaahan meillä on.

Odottelen vessavuoroani ulko-ovella. Vaikka ilmassa on runsaasti Saharasta kantautunutta hiekkaa, aurinko häikäisee. Valo ja + 5,6 astetta herättävät lopullisesti. Kraatteri, jonka reunalla observatorio sijaitsee, on vaikuttava: autio ja täysi samanaikaisesti.

Roque de los Muchachos -vuoren kymmenisen tähtitornia ikään kuin kuuluvat maisemaan: valkoisia, itseensä sulkeutuneita kupoleita. Vain tornien välillä luikerteleva musta asfaltti kielii siitä, että ne ovat ihmisten rakentamia.

Oikealla hohtavat Jacobus Kapteyn -kaukoputken ja Isaac Newton -kaukoputken suuret valkoiset kupolit. Niiden alapuolella on upouuden näköinen kiiltävä aaltopeltitorni. Heti sen takana vuori näyttää loppuvan, ja alapuolellamme oleva maailma kietoutuu pölyiseen usvaan.

Lähempänä, aivan jalkojeni juuressa, on William Herschel -kaukoputken mahtava kupoli. Kun torni auringon laskiessa avataan, sen suojasta paljastuu vuoren suurin, 4,2-metrinen kaukoputki. Komea kapistus. Me käytämme observatorion pienintä yöputkea, ruotsalaisten omistamaa 60-senttistä. Upea putki tämäkin.

Missään ei näy ketään. Muiden tähtitieteilijöiden ja kaukoputkien henkilökunnan olemassaolon huomaa vain, jos sattuu katsomaan tielle ennen päivällisaikaa. Silloin tornien kätköistä ilmestyy autoja, jotka suuntaavat rinnettä alas tähtitieteilijöiden täysihoitolaan, Residenciaan. Kukaan ei nuku kaukoputkilla. Emme mekään, virallisesti.

Aikaa kokonainen kuukausi

Käyttämämme kaukoputki on vastikään herätetty pitkästä unesta. Sisäänajon aikana - meidänkin havaintomme ovat osa käyttöönottotestejä - havaintoyöt venyvät 13-tuntisiksi. Niiden jälkeen tuskin pysyisimme kiemurtelevalla vuoristotiellä puoltatoista tuntia, joka kuluu ajaessa alas täysihoitolaan. Niinpä nukumme täällä emmekä käy Residenciassa illallisellakaan.

Emme kuitenkaan kadehdi täysihoidosta, kunnon sängystä ja toisten seurasta nauttivia kollegoja, sillä meillä on jotain, mitä heillä ei ole: havaintoaikaa kokonainen kuukausi. Suurilta kaukoputkilta on lähes mahdotonta saada pitkää havaintoaikaa yhdelle projektille. Tämänkin vuoren muissa torneissa tehdään yleensä havaintoja enintään viitenä yönä.

Kuusikymmentä senttiä on kaukoputken peilin läpimitaksi vähän, mutta laitteemme on modernisoitu. Siinä on herkkä elektroninen kamera ja se sijaitsee maailman parhaissa sääoloissa.

  varastona. Pomot eivät pitäneet mokomasta tyhjäkäynnistä. Niinpä ruotsalaisille esitettiin kaksi vaihtoehtoa: joko käytätte kaukoputkea tai puratte tornin.

Täällä sijaitsevan Yhteispohjoismaisen kaukoputken johtaja Vilppu Piirola äkkäsi tilaisuuden. Hän ehdotti, että Tuorlan observatorio käynnistäisi Kungliga Vetenskapsakademienin kanssa neuvottelut putken kunnostuksesta ja käyttöoikeudesta. Näin 60-senttinen kaukoputki siirtyi vuoden 1999 alusta kymmeneksi vuodeksi suomalaisten hallintaan. Korjattua putkea ajetaan nyt sisään. Toistaiseksi se on toiminut hienosti.

Aamiainen kello 15

Sisällä Chris kattaa aamiaista. Chris, sukunimeltään Flynn, on Turun yliopiston tähtitieteen dosentti. Hän on myös puolisoni.

   Sekaan herkullisia kuivattuja viikunoita. Päälle muhkeita rusinoita ja mysliä. Koristeeksi tuoreen papaijan mehukkaita viipaleita. Vieressä höyryää iso kuppi kahvia.

Olo alkaa tuntua ihmismäiseltä. Havaintojen alkuun on kolme ja puoli tuntia.

Pienessä "keittiössä", jonka ikkunaan on teipattu pimennysverho, on pöytä, kolme tuolia, jääkaappi, keittolevy ja kahvinkeitin. Kotoisaa olla tornissa, jonka kaikki ohjeet ja seiniin teipatut muistutukset - esimerkiksi kahvinkeittimen virran katkaisemisesta ja pilaantuvan ruoan hävittämisestä - ovat suomeksi.

Kaadan vielä kupillisen voimakkaan makuista tummaa kahvia ja mietin, jaksaisikohan lähteä kävelylle.

Parin kivenheiton päässä avautuva Taburienten kaldera on mieltä ylentävä näky. Sen mereen viettävät seinämät hohtavat okranpunaista, violettia, oranssia, kirkkaan keltaista ja mustaa.

Maiseman värit levittäytyvät erilaisille pinnoille. Tiukkaan pakkautunutta hiekkaa reunustaa ronskimpi sora-alue. Hienojakoisen laavamurskan katkaisee siellä täällä laattakivistä muodostuva rantu. Maastosta kohoaa kivipaaluja, joiden ympäristön eroosio on kalunnut. Alhaalla erottuu puita. Vielä alempana on Atlantti.




Observatorio kraatterin reunalla

Noin viidensadan kilometrin päässä Luoteis-Afrikan rannikolta sijaitsevalla La Palman saarella on tuliperäinen menneisyys, kuten muillakin Kanarian saarilla. Se nousee merestä yli 2 000 metrin korkeuteen.

Yli 700 neliökilometrin kokoisen saaren pohjoispuolta hallitsee pari miljoonaa vuotta sitten muodostunut, 2 426 metriä korkea Roque de los Muchachos -vuori. Sen kyljessä ammottaa 30 neliökilometrin Caldera de Taburiente, joka on yksi maailman suurimmista eroosiokraattereista.

  yöt ovat lähes aina kirkkaita, eikä ilma ympäröivän valtameren takia väreile juuri lainkaan.

  Nyt vuorella on kymmenkunta kaukoputkea, ja lisää rakennetaan.

  Suurin on brittien, hollantilaisten ja irlantilaisten omistama 4,2-metrinen William Herschel -kaukoputki. Sama ryhmä omistaa 2,5-metrisen Isaac Newton -kaukoputken, jolla he kehuvat löytäneensä muun muassa toistaiseksi kirkkaimman tunnetun taivaankappaleen, 100 000 kertaa Aurinkoamme kirkkaamman kvasaarin. Ryhmällä on hallussaan myös uudempi, kirkkaus- ja paikkamittauksiin erikoistunut Jacobus Kapteyn -kaukoputki.

- Yhteispohjoismainen kaukoputki NOT (Nordic Optical Telescope) valmistui 1988. Tanskalainen Bengt Strömgren esitti idean yhteisestä kaukoputkesta 1980. Ajatus sai yleistä kannatusta, rahoitus järjestyi, ja teknisistä yksityiskohdistakin päästiin pian yhteisymmärrykseeen. Suuri osa Suomen osuudesta kustannettiin Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa hiotulla peilillä, jonka läpimitta on 2,5 metriä.

  Vuorella tutkitaan myös Aurinkoa. Vanhin vuoren kaukoputkista on ruotsalaisten aurinkokaukoputki. Sen vieressä kohoaa hollantilaisten upouusi, jalallista hattua muistuttava aurinkoputki. Avonaisen rakenteen tarkoitus on minimoida haitalliset ilmavirtaukset.

- Yksi maailman parhaista havaintopaikoista täyttyy. Rakenteilla on niin pieniä kuin suuriakin kaukoputkia. Vuonna 2002 observatorio saa uuden lippulaivan: silloin valmistuu 10-metrinen Gran Telescopio Canarias. Sen peili koostuu 36 kuusikulmaisesta palasta, jotka ovat läpimitaltaan lähes kaksi metriä.

Ohjaushuone on olohuoneemme

Avara, häikäisevä maisema ja pieni pimeä torni ovat kuin eri maailmasta. Vaikka tähtitornimme päätilassa, kaukoputken ohjaushuoneessa, kaikkien kolmen ikkunan kaihtimet ovat vielä ylhäällä, kuluu tovi, ennen kuin silmät tottuvat hämärään.

Vietämme suurimman osan vapaa-ajastakin ohjauspöydän ääressä. Missä muuallakaan täällä oleilisi, sillä ohjaushuone on keittiön ja wc:n lisäksi tornin ainoa tila.

Huoneen yksi seinusta täyttyy kahdesta pitkästä tietokonepöydästä. Pöytien takana jyllää voimakeskus, josta kaukoputkelle syötetään virtaa. Siksi seinä peittyy sulaketauluihin. Katonrajassa huoneen poikki kulkee kaapelikouru, jolla ovat kaukoputkeen vievät johtoniput. Samasta kourusta ryöppyävät piuhat, joita tietokone ja kaukoputki tarvitsevat kommunikaatioonsa.

Istun sen tietokoneen vieressä, joka välittää käskyjä kaukoputkelle, ja luen romaania. Kello on 17:07. Chrisin paikka on lähellä konetta, joka ohjaa kaukoputkeen kiinnitettyä elektronista kameraa. Pöydällä olevaa kolmatta tietokonetta tarvitaan muun muassa mittaustulosten tallentamiseen cd-levyille, joilla ne tuodaan kotiin Tuorlan observatorioon.

Kolmatta konetta käytämme myös netissä surffailuun ja sähköpostitteluun. Parhaillaankin Chris keskustelee chileläisen tähtitieteilijän kanssa kääpiötähdistä. Netistä taas löytyvät muun muassa säätiedotukset. Tuulta ja kosteutta on paras pitää silmällä, sillä molemmat saattavat vahingoittaa kaukoputkea. Kerran jouduimme sulkemaan tornin, kun tietokone kertoi tuulen nopeudeksi 25-30 metriä sekunnissa.

Kupoli auki, moottorit käyntiin

Kello on 18:45. Aika avata torni. Chris mumisee jotain ja näpyttelee kannettavaa tietokonettaan keskittyneesti. Menen yläkertaan, jossa on hiljaista ja pimeää. 60-senttinen seisoo tukevasti keskellä kupolimaista tilaa. Siitä lähtee useita johtoja virtalähteisiin. Osa kaapeleista katoaa lattian läpi alakerran ohjauspöydän taakse.

Kupoli on räätälöity kaukoputkelle: mitä vähemmän tornissa on turhaa tilaa, sitä vähemmän muodostuu havaintoja häiritseviä ilmavirtauksia. Joku on silti jättänyt polkupyöränsä torniin. Kumit tyhjinä se lojuu lattialla alumiinitikkaiden vieressä.

Avaan kupolin yhdistämällä siitä riippuvan paksun johdon pistorasiaan. Kupolin luukut etääntyvät toisistaan rymisten, ja sisään virtaa raikasta ilmaa. Irrotan johdon. Tätä ei kannata unohtaa - muutoin kaukoputken mukana pyörivä kupoli repii johdon irti ja päästää watit valloilleen.

Kytken kaukoputken moottorit. Huoneen täyttää matala humina. Liikutan putkea sen mekaanisesta ohjauspöydästä, ja sitten kiipeän tikkaille poistamaan suojan putken suulta.

Riisuttu kaukoputki takaisin perusasentoon, kameran pistoke seinään. Lisää ääntä. Vielä kaukoputken seurantamoottori päälle, ja torni täyttyy tulevasta toiminnasta.

Kun palaan alakertaan, Chris kuvaa jo taivasta.

- Liian valoisaa flattien ottamiseen, hän tiedottaa. Käynnistän kaukoputkea ohjaavan tietokoneen. "Onko teleskooppi parkkipaikassaan?" kysyy ohjausohjelma hetkeä myöhemmin. Vastaan myöntävästi painamalla enteriä.

Yö on alkanut.

Kuvaamme mustia aukkoja

Kello 19:15 Chris ottaa flatteja, kalibrointikuvia. Ne kuvataan päivän päättyessä, ennen kuin pimenee kokonaan ja tähdet ilmaantuvat näkyviin. Flateista paljastuvat kameran omat epätasaisuudet, joten ne voidaan myöhemmin poistaa varsinaisista kuvista.

- OK. L001-L003 ovat R-flatteja, ilmoittaa Chris. Kirjain numerosarjan edessä kertoo havaintoyön: L tarkoittaa, että tämä on meidän kahdestoista yömme. R taas tarkoittaa punaista suodatinta. Minä pidän lokikirjaa.

Ensimmäinen kuvattavamme on PKS 0716 + 714. Näppäilen sen paikan tietokoneelle ja annan kaukoputkelle lähtökäskyn. Niin kaukoputken kuin sitä seuraavan kupolinkin meno näkyy tietokoneruudulla vilisevinä numeroina. Liikkuminen myös kuuluu. Toinen moottoreista - kaukoputki kiertyy kahden akselin ympäri - pitää kovaa ulinaa, ja kupoli seuraa ukkosmaisesti mölyten.

Siellä se on. Näytön numerot pysähtyvät, ja ainoa ääni on jälleen tietokoneiden puhinaa, jota tuskin huomaa.

Otettuamme pari testikuvaa ensimmäisestä kohteestamme - mustasta aukosta - seuraamme sen tekemisiä kolmisen tuntia. Joka kolmas minuutti tietokoneen kuvaruudulle tulee uusi kuva. Chris klikkaa kahdeksan kertaa erilaisia hoputteita tallentaakseen sen ja aloittaakseen uuden mittauksen. Minä kirjoitan tätä.

Saatat ihmetellä, miten saamme mustan aukon potrettiin. Eikö sen pitäisi olla musta kohde, josta ei mikään pakene, ei edes valo?

Kyllä, mutta aukko paljastaa itsensä ahmimalla ympäröivää kaasua. Aukon kitaan syöksyessään kaasu kuumenee. Me näemme kuumuuden erilaisena säteilynä, myös näkyvänä valona. Tietokoneemme kuvaruudulle tulee siis itse asiassa mustan aukon illallinen.

Meidän kohteemme ovat kvasaareja, galaksien keskustoissa piileskeleviä jättiläismäisiä mustia aukkoja. Kvasaarit, jotka syntyvät galaksien mukana, ovat miljoonia tai miljardeja kertoja meidän Aurinkoamme massiivisempia. Ne riistävät ainetta ympäröivästä galaksista ja loistavat tähden näköisinä kirkkaina pisteinä.

Alkuyöstä jaksamme puuhata

Kello on 20:30. Minä jatkan kirjoittamista. Chris testaa tekemäänsä tietokoneohjelmaa, jota meidän on tarkoitus käyttää mittauksissamme myöhemmin tämän kuun aikana. Uusi ohjelma on tempoltaan huomattavasti nykyistä nopeampi: siinä siirrytään tähdestä tähteen alle minuutissa.

Illallinen keskeyttää sivubisneksemme hetkeksi. Meillä on pinoittain kuivamuonaa, joten kokkaaminen on nopeaa. Tarjoilen pastaa ja carbonarakastiketta. Chris haluaa lukea internetistä jotain etymologiaan liittyvää. Siksi tuon ruokakulhot ohjauspöytään.

Kello 21:00 Chris klikkaa uuteen kuvaan. Minä tiskaan astiat wc:n lavuaarissa. Päätämme juoda kahvit myöhemmin, ja palaan tietokoneeni ääreen.

- Liukuuko se, kysyn. - Jep, vastaa Chris. Siirrän kaukoputkea aavistuksen, helppoa hommaa. Ehkä jonkun mielestä tylsääkin. Joka tapauksessa myös tyydytystä tuottavaa, kuin metsästystä: saimmepa sinut! Seuraava!

Ja tietysti aina ihailee ihmiskunnan nokkeluutta, kun sattuu muistamaan, että ruudulle ilmestyvät pisteet todella ovat miljardien valovuosien päässä olevia jättiläismäisiä mustia aukkoja. Maapallolla ei ollut edes nisäkkäitä silloin, kun tuo valo lähti liikkeelle. Silti olemme pystyneet päättelemään siitä kaikenlaista.

Yö on kirkas ja kylmä

Siirrymme mittaamaan seuraavaa aukkoa. Se saa saman käsittelyn, joskin lyhyemmän, kuin edellinen. Sitten suuntaamme seuraavaan ja sitä seuraavaan. Chris rullaa tuolillaan internet-koneen ja kameraa hoitavan tietokoneen välillä. Kello on 3:05. Minä komennan kaukoputkea.

Käväisemme ulkona katsastamassa taivasta. Vaikka se on kirkas, läpitunkematon pimeys estää liikkumisen. Isojen kaukoputkien tornit ovat sääntöjen mukaan täysin pimeitä; meidän verhojemme reunoista pilkottaa hieman valoa. Hiljaisuuden rikkoo jossakin kääntyvä kupoli. Lämpötila on +5,8, väittää sääasema. Tuntuu kylmemmältä.

Jälleen on aika vaihtaa kohdetta. Sync drive off. Pointing. Coordinates in. Point-telescope. Keskitä mitattavaan kuvaan. Valota. Tallenna ja aloita uusi mittaus. Väsymyksestä huolimatta tuntuu, että saavutamme jotakin joka kerran, kun kirjoitan rivin lokikirjaan.

Palaamme samoihin aukkoihin joka yö. Yksi kuva ei riitä, sillä mustat aukot muuttavat ruokailutapojaan päivästä toiseen, jotkin jopa yhden yön aikana. Näistä muutoksista - jotka näkyvät käytännössä kirkkauden vaihteluina - päätellään kaikenlaista itse kulinaristeista.

Aamuyöllä päässä kohisee

Kello on 4:40. Lohdutamme toisiamme puhumalla aikaisesta nukkumaanmenosta, emmehän ole pitäneet yhtään vapaayötä pariin viikkoon. Lopettamisen sijaan juomme lisää kahvia, avaamme uuden keksipaketin ja siirrämme kaukoputken seuraavaan kohteeseen.

Yhtäkkiä taustan kohina tunkeutuu aivoihin. On mahdoton sanoa, onko kyse omissa suonissa virtaavasta verestä vai itseään jäähdyttävistä tietokoneista. Aamuyöstä kaikkeus kuitenkin alkaa imuroida. Kokemuksesta tiedämme, että sitä myöhemmin, mitä pidempään on edellispäivänä saanut nukutuksi.

4:55 alan kävellä ympäri huonetta. Jos istuisin alas, torkkuisin kuten Chris tietokoneensa ääressä.

6:00. Yö loppuu puolen tunnin kuluttua. Samalla kun tallennamme otettuja kuvia, pukeudumme talvihaalareihimme, avaamme sohvan ja harjaamme hampaat. Viimeinen kuva ilmestyy ruutuun. Chris tallentaa sen: L167. Minä parkkeeraan kaukoputken.

Kaukoputken suojat paikoilleen, luukut kiinni. Chris sammuttaa moottorit. Sitten sohvalle, se keinahtaa.

Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede 2000 -lehden vakituinen avustaja.

 Nettivinkit:

Observatorio Roque de los Muchachos:


www.iac.es

Nordic Optical telescope:


www.not.iac.es

Mullard Space Science Institute:


www.mssl.ucl.ac.uk

Tuorlan observatorio (60-senttiselle):


www.astro.utu.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla