Tarve nähdä vieraita voittaa järkiselitykset. Lentävillä lautasilla matkaaviin avaruusolentoihin uskovat ne, joilla on tarve uskoa.



Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2009

Kyselytutkimusten mukaan yli miljoona suomalaista uskoo, että Maan ulkopuoliset olennot voivat vierailla pallollamme. Varsinaisten ufouskovien määrää ei kuitenkaan tiedetä.

- Aihe tuntuu olevan sen verran arka, että ihmiset pitävät mielellään uskomuksensa ominaan, toteaa ufouskosta äskettäin Helsingin yliopistossa väitellyt uskontotieteilijä Jaakko Närvä.

Erityisiä ufokultteja ei Suomessa ole, ja ufoyhdistyksiin kuuluu muutamia satoja ihmisiä. Internet sen sijaan on ufoyhteisöjä pullollaan, ja maailmanlaajuisesti ufouskonnollisuus on merkittävä ilmiö.
Mikä sitä oikein selittää?


Usko itää persoonassa

- Avaruusolentoihin uskominen on tunnusomaista esimerkiksi psykoosipiirteisille ihmisille, mutta kaikista ufoihin uskovista heitä toki on vain murto-osa, sanoo Helsingin yliopiston psykiatrian professori Hasse Karlsson.

Samaan tulokseen päätyi myös Närvä väitöstutkimuksessaan. - Psykiatriset syyt selittävät ufologiasta ja ufokokemuksista vain hyvin pienen osan. Pääasiassa ufoja näkevät ja niihin uskovat ihan tavalliset, terveet ihmiset.

Karlssonin mukaan ufousko versoo ihmisen persoonallisista ominaisuuksista ja mielen psykologisista mekanismeista.

- Se, uskooko ihminen ufoihin, riippuu pitkälti siitä, miten hän mieltää asioiden kontrollin ylipäätään. Onko se hänen omassa hallussaan vai hänen ulkopuolellaan.

- Ihminen näkee ufoja, jos hänellä on tarve nähdä niitä, Närvä kiteyttää. 


Mieli etsii ja keksii

Joskus ufouskon sytykkeenä on omakohtainen kokemus, joka istuu täydellisesti median välittämiin ufokuviin.

- Esimerkiksi unihalvaukset synnyttävät voimakkaita hallusinaatioita, jotka herkästi tulkitaan ufokokemuksiksi, Karlsson sanoo.

Ufokokemus voi olla traumaattinen paitsi pelottavuutensa takia myös siksi, että se aiheuttaa sisäisen ristiriidan. Jos ihminen arvioi todeksi tapahtuman, joka on yleisen käsityksen vastainen, hänen minäkuvansa voi joutua koetukselle ja hän saattaa ryhtyä epäilemään omaa mielenterveyttään.

Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Leon Festinger kutsui tilaa kognitiiviseksi dissonanssiksi. Hänen teoriansa mukaan ihmismieli yrittää tasapainottaa tiedollista ristiriitaa etsimällä tai keksimällä todisteita, jotka tukisivat kokemusta ja vakuuttaisivat muutkin sen aitoudesta.

Jos valtaosa yksilöllisistä ufokokemuksista syntyy erilaisten virhetulkintojen ja havaintopsykologisten tekijöiden summana, mikä selittää ryhmäkokemukset? Närvän mukaan niitä siivittävät pienryhmäsuggestio, sosiaalinen paine ja syyllisyyden tunteet, joita herättävät epäily tapahtuman kuvitteellisuudesta ja halu tuoda ajatukset julki.


Epävarmuus tekee tilauksen

Sosiologia näkee ufologian ja ufokokemukset tieteellistyneen ja teknistyneen kulttuurin tuotteena, jonka suosio kasvaa epävarmuuden oloissa - eli sille on sosiaalinen tilaus.

Jaakko Närvän mukaan moderni ufousko syntyi kesällä 1947, maailmansodan vasta päätyttyä, kun yhdysvaltalainen lentäjä Kenneth Arnold raportoi nähneensä lentäviä lautasia. - On kuvaavaa, että tieto havainnoista levisi Suomeen kahdessa viikossa - aikana ennen internetiä, Närvä huomauttaa.

Ufouskoa on selitetty myös vastavedoksi äärirationaaliseen kulttuuriin. Historiallisesti tarkastellen väkevät kulttuuri-ilmiöt tuottavat lähes poikkeuksetta vastakulttuurin.


Modernin ajan henkiä

Kulttuurintutkimus pitää ufouskoa lähinnä kansanuskon modernina jatkeena. Ufohavainnoista löytyy runsaasti yhtäläisyyksiä niin keijuihin, maahisiin kuin peikkoihin. Ufot ja alienit esimerkiksi näyttäytyvät samankaltaisissa paikoissa kuin luonnonhenget ja -haltijat, ja kaikki olennot ovat epäihmismäisiä muodoltaan ja pieniä kooltaan.

Ufousko kytkeytyy myös uskonnollisiin kokemuksiin, kuten taivasnäkyihin ja Jumalan merkkeihin. Poikkeuksellisia tähtitaivaan ilmiöitä, kuten pyrstötähtiä, on tulkittu nälänhädän, sairauksien ja sodan merkeiksi tai enteiksi viimeisten päivien lähestymisestä.


Kytkös myös geeneihin?

Ufokokemuksista löytyy yhtäläisyyksiä myös samanismiin. Samaanithan ovat yleensä persoonallisuudeltaan tavallista herkempiä, ja heillä on erityinen alttius transsiin ja elämyksiin. Usein samaanit myös valikoituvat samasta suvusta.

Viittaako tämä siihen, että alttius yliluonnollisiin kokemuksiin ja uskomuksiin on perinnöllistä? Yhdysvaltalainen geneetikko Dean Hamer on esittänyt, että hengellisyys on osin perinnöllistä ja että se kytkeytyy VMAT2-geeniin. Hamerin mukaan tietty geenimuoto tekee ihmisestä mystikon: häntä alkavat kiehtoa asiat, joita tiede ei voi selittää.

- Yhtä ufogeeniä tuskin on olemassa, mutta toki geenit ovat osallisina niissä psykologisissa piirteissä ja taipumuksissa, jotka saavat ihmisen suhtautumaan avoimesti esimerkiksi ufoihin, Jaakko Närvä pohtii.


Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.