Vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen on prosessi, joka muokkaa myös identiteettiä, joskus niin vahvasti, että paluusta tulee keikan vaikein rasti.

Teksti: Jarno Forssell



Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008

Tuhannet suomalaiset pakkaavat vuosittain elämänsä konttiin, laittavat kotinsa vuokralle tai myyntiin ja suuntaavat Helsinki-Vantaan kautta maailmalle töihin. Arviolta jo 30 000 suomalaista ansaitsee leipänsä ulkomailla.

Lähdön motiivina on useimmiten halu rakentaa uraa ja vahvistaa ammattitaitoa, mutta maailmalle vetävät myös yksilölliset kiinnostuksen kohteet ja kutsumus, tietää Mikkelin ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusjohtaja Tuula Siljanen, joka on perehtynyt näihin ekspatriaatteihin, kuten ulkomaantyöntekijöitä usein nimitetään. Hän väitteli viime vuonna kauppatieteiden tohtoriksi kansainvälisen työuran ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen haasteista.


Strategiat vaihtelevat

Tuula Siljasen tutkittavat työskentelivät kansainvälisissä järjestöissä Lähi-idässä. Heistä tutkija tunnisti neljä ekspatriaattityyppiä: globaalin uran rakentajat, tasapainoa hakevat asiantuntijat, idealistit ja ajelehtijat. Kunkin ryhmän jäsenillä on omanlaisensa sopeutumisstrategia.

- Tasapainon hakijat panostavat sopeutumiseen opiskelemalla kohdemaan kieltä ja tutustumalla paikallisiin ihmisiin.

- Uran rakentajat kiinnittyvät uraansa ja tutustuvat uuteen kulttuuriin vain sen verran kuin on tarpeen oman työn ja elämisen kannalta.

- Idealistit pitävät tärkeimpänä työnsä mielekkyyttä. Oma sopeutuminen ja urakehitys jäävät sen varjoon.

- Ajelehtijat etsivät lähinnä itseään, identiteettiään. Heillä ei oikeastaan ole selviytymisstrategiaa, sillä he eivät tunne olevansa kotonaan juuri missään. 

Strategian valintaan vaikuttavat persoona ja kertyneet kokemukset, mutta myös työn luonne. Esimerkiksi uran rakentajien pinnallinen suhtautuminen on Siljasen mukaan luonnollinen valinta silloin, kun asemapaikka vaihtuu parin vuoden välein.

- Se on uudenlaista nomadiutta, tämän maailman kosmopoliittisuutta. Kenenkään psyyke ei kestäisi jatkuvaa kiinnostumista uusista paikoista.


Uusia kulmia itseen

Ulkomailla työskentely voi olla myös identiteetille merkittävä koulu, tietää Joensuun yliopistossa vaikuttava filosofian tohtori Eeva Kohonen, joka on tutkinut yritysten palveluksessa työskenteleviä ekspatriaatteja.

Vieras ympäristö tai uudenlaiset työhaasteet vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Joku muuttuu syvästi, jonkun kulttuuri-identiteetti vahvistuu ja saa kosmopoliittisia ulottuvuuksia. Jotkut kokevat voimaantuvansa ja uskovat olevansa kotiinpaluun jälkeen valmiita entistä suurempiin saappaisiin.

Niitäkin on, joita kansainvälinen kokemus ei juuri kosketa. Kuka ulkomailla muuttuu ja kuka ei, on Kohosen mukaan mahdotonta ennustaa. - Se on hyvin yksilöllistä, hän summaa.

Myös Tuula Siljanen on havainnut, että ulkomaantyö on monelle suuri oppimisprosessi, joka muuttaa suhdetta omaan kotimaahan ja kulttuuriin. Ulkopuolisuuden kokemus voi olla voimavara, joka auttaa arvioimaan omaa kulttuuria entistä syvemmin.


Ankkureilla takaisin

Eeva Kohosen mukaan lähes kaikki ulkomaankomennuksella olleet pitävät kokemustaan positiivisena ja kasvattavana vaikeuksineen kaikkineen. Se kohentaa kulttuurisia taitoja ja kehittää ammatillista pätevyyttä - siis kasvattaa arvoa työmarkkinoilla.

Jos työnantaja ei löydä järkevää käyttöä kotiinpalaajan uusille taidoille, paluu voi olla ammatillisesti turhauttava. Silloin houkuttelee työpaikan vaihdos.

- Se on harmi, harmittelee henkilöstöjohtamiseen erikoistunut Tuula Siljanen. Työntekijän lähettäminen ulkomaille on aina yritykselle iso satsaus, joka pitäisi hyödyntää eikä heittää menemään.

Monesti kotiinpaluu on jopa suurempi sokki kuin ulkomaille lähtö myös kulttuurisessa mielessä. Rankimmin paluu koettelee niitä, joiden identiteetti on maailmalla muuttunut.

Tilanne helpottuu, jos kotimaassa on jatkuvuutta edistäviä ankkureita, kuten oma koti tai mökki, ja jos suhteet ystäviin, sukulaisiin ja työkavereihin ovat säilyneet kiinteinä.

Eeva Kohonen muistuttaa, että paluuta voi pohjustaa myös kotiorganisaation kanssa. Tulevista työkuvioista kannattaa neuvotella hyvissä ajoin ennen takaisin tuloa.

Tuula Siljanen täydentää, että kotiutumista auttaa ulkomaankokemusten läpikäynti vertaisryhmän kanssa, jos se suinkin on mahdollista.

- Suomessa niistä puhuminen koetaan helposti snobbailuksi, Siljanen tietää - omasta kokemuksestaan. Hän on asunut ulkomailla 15 vuotta.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Pohjaksi 7 seikkaa




Ihmisten kyky ja tavat sopeutua vieraaseen kulttuuriin ovat hyvin erilaiset, mutta kaikkia auttavat selvät lähtökohdat.

- Muutto on koko perheen yhteinen ratkaisu.

- Parisuhde ja muut perheasiat ovat kunnossa.

- Puolisolle löytyy työtä tai muuta mielekästä tekemistä.

- Perustiedot kohdemaan kulttuurista, historiasta ja arkipäivän asioista on hankittu.

- Työtehtävien sävelet ovat selvät ja kontakti omaan organisaatioon tiivis.

- Kotimaassa on pysyviä ankkureita, kuten koti tai mökki.

- Lasten koulujärjestelyt ovat kunnossa.

Muuttolinnut murrikolla


Lintujen muutto on ikiajoista lähtien ollut merkkitapaus suomalaisten elämässä. Eri lajien tuloa ja lähtöä seuraamalla on pysytty ajan tasalla ja tiedetty, mitä milloinkin on ollut aika tehdä pelloilla ja metsissä.

Monet tärkeät kiinnekohdat on puettu sananlaskujen muotoon: "Käki tuo suven sanoman, pääsky päivän lämpymän." "Halla hanhen siiven alla, talvi joutsenen takana."


Kun lintuja on aina tarkkailtu ja tärkeistä havainnoista varmasti myös keskusteltu, tuntuu uskomattomalta, että suomalaiset ovat 1800-luvun puolimaihin asti pärjänneet ilman sanaa muuttolintu.

Se on tullut suuren yleisön tietoisuuteen vasta Uudessa Kalevalassa vuonna 1849 kohdassa, jossa puhutaan häämenojen ohjaajan eli patvaskan kengistä. Hänellä oli "Saksan kengät kelvolliset, kuni joutsenet joella, vesiteiret vieremillä, tahi hanhuet havulla, muuttolinnut murrikolla". Murrikko tarkoittaa tuulenmurtoa, siis ryteikköistä paikkaa, jossa on tuulen kaatamia puita.


Kuka muuttolinnun keksi? Se on ilmeisesti Elias Lönnrotin muodostama tai ainakin kirjalliseen käyttöön hyväksymä uudissana, sillä Kalevalan lähteenä olevissa kansanrunoissa ei muuttolintua mainita. Siellä on vastaavassa kohdassa mustat linnut.

Ennen muuttolintu-sanan vakiintumista on samassa merkityksessä käytetty monia muitakin yhdyssanoja: kesälintu, kulkulintu, matkalintu, siirtolintu. Näistä kesälintu ja matkalintu saattavat nykyisinkin tulla vastaan, ainakin vanhoissa runoissa.


Uudemmissa sanakirjoissa muuttolintu määritellään sellaiseksi linnuksi, joka talveksi muuttaa säännöllisesti lämpimämpään ilmastoon. Sen sijaan kiertolintuja tai vaelluslintuja ovat ne, jotka vaihtavat paikkaa epäsäännöllisesti ravintotilanteen mukaan.

Näin tarkkaan erontekoon päästiin vasta 1800-luvun lopulla, sillä aiemmin lintujen muuttoreiteistä ja -suunnista ei ollut selvää käsitystä. Vielä 1860-luvulla löytyi puolustajia jopa sille vanhalle teorialle, että pääskyt horrostivat talvella järven pohjassa ja pelmahtivat sitten vesien lämmettyä ruovikosta kesätaivaalle ilakoimaan.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.