Mitä jos ryhdyttäisiin verottamaan ulkonäköä? Niin on ennen tehty. Veroa on maksettu niin parrasta kuin vaatteista – ja siitä, että esiintyy ilman rihman kiertämää.

Teksti: Esko Linnakangas

Mitä jos ryhdyttäisiin verottamaan ulkonäköä? Niin on ennen tehty. Veroa on maksettu niin parrasta kuin vaatteista – ja siitä, että esiintyy ilman rihman kiertämää.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012

Kun valtion kassan pohja alkaa pilkottaa, pitää kerätä lisää rahaa. Sen vallanpitäjät ovat aina osanneet – eikä heitä ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi moittia.

Lyykiassa nykyisen Turkin rannikolla keksittiin jo antiikin aikana panna parta verolle. Kiinassa partavero otettiin käyttöön 1300-luvulla, kun parta alkoi yleistyä seurapiireissä ja keisari Ming-Taizu Hongwu tarvitsi varoja kesäpalatsinsa uudistamiseen.

Uuden ajan alussa vuonna 1535 partasuut pani maksamaan Englannin kuningas Henrik VIII. Vero vaihteli parranomistajan yhteiskunnallisen aseman mukaan. Henrik VIII:n tyttären Elisabet I:n aikana partaa sai verovapaasti kasvattaa kaksi viikkoa – sen vanhemmista parroista piti maksaa.

Myös Ranskassa kannettiin 1500-luvulla partaveroa. Kuningas Frans I onnistui säätämään maksun parrakkaille kirkonmiehille. Vähävaraisille papeille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ajaa parta pois.

Venäjällä partaan tarttui Pietari Suuri, joka ryhtyi kovin ottein modernisoimaan kansaansa. Syksyllä 1698 hän antoi ukaasin, joka määräsi kaikki miehet pappeja lukuun ottamatta ajamaan partansa tai maksamaan partaveroa. Ankarimpaan veroluokkaan kuuluivat hyvätuloiset kauppiaat, toiseksi ylimpään virkamiehet. Vuodesta 1705 alkaen partaveron suorittaja sai maksustaan todisteeksi kuparisen merkin. Se oli pidettävä aina mukana, jos halusi välttyä pakkoparranajolta. Partaveron valvontapaikkoina toimivat muun muassa torit ja tulliasemat. Venäjän partavero kumottiin vasta Katariina II:n aikana vuonna 1772.

Peruukkivero Ruotsissakin

Verokarhu on puuttunut myös peruukkiin, josta tuli hittituote uuden ajan alkupuolella. Taistelussa täitä vastaan oli hyödyllistä ajella pää kaljuksi ja käyttää peruukkia, joka oli hiuksia helpompi puhdistaa.

Englannissa kuningatar Elisabet I:n päätä koristi punainen peruukki jo 1500-luvulla. Ranskassa kuninkaat alkoivat pukeutua peruukkiin 1620-luvulla. Samaan aikaan peruukkia alettiin käyttää myös Englannin tuomioistuimissa. 1700-luvulla yleistyivät valkopuuteroidut peruukit. Naisten peruukit kasvoivat korkeutta: ne saattoivat yltää yli metriin. Ne olivat niin isoja, että säilytyksen aikana niihin pesiytyi jopa rottia.

Preussissa peruukkien käyttöoikeudesta kannettiin valtiontaloudellisista syistä 1698–1717 vuotuista veroa. Peruukkivero löysi ylellisyysverona tiensä myös Ruotsiin ja sen osana Suomeen vuonna 1710.

Peruukkeja pidettiin muuallakin yläluokan tuhlailuna, ja niiden suosio laski Ranskan vallankumouksen jälkeen 1700-luvun lopulla.

Paha isku peruukeille oli Britanniassa vuonna 1795 säädetty puuterivero. Sen mukaan hiuspuuteria käyttävän oli hankittava leimaverotoimistosta verollinen käyttölupa. Kuningasperhe palvelijoineen vapautettiin verosta, eikä sitä peritty myöskään pienituloisilta papeilta. Myös monet armeijan ja laivaston henkilökuntaan kuuluvat nauttivat puuteriverovapautta.

Vero kuitenkin puri, ja puuterin ja peruukkien käyttö hiipui. Kun veroa vuonna 1812 maksoi 46 684 henkeä, oli heitä vuonna 1855 enää 997, joista melkein kaikki palvelijoita. Vero poistettiin kuitenkin vasta vuonna 1896.

Nykyään päitä koskee parturien ja kampaamoiden verotus. Alan arvonlisävero pudotettiin neljä vuotta sitten, mutta tämän vuoden alussa huojennus poistettiin ja vero nousi 9:stä 23 prosenttiin. Saa nähdä, millaiset seuraukset veron korotuksella on suomalaisten ulkonäköön.

Taaleri pönkkähameesta

Valtio on perinyt veroa myös ylellisistä vaatteista. Vuonna 1716 annetulla asetuksella Ruotsiin säädettiin vero hienoista puvuista. Korkein maksu meni kulta- ja hopeavaatteista, silkkikankaista ja ulkomaisesta sametista.

Pönkkähametta pidettiin merkkinä ylellisyyshimosta. Ruotsin ylellisyysasetus vuodelta 1731 oikeutti vain ylhäisimmät naiset käyttämään sitä. Kun käytännössä kävi vaikeaksi tehdä tarkkaa eroa ylhäisen ja vähemmän ylhäisen naisen välillä, määrättiin, että jokaisen pönkkähametta pitävän piti suorittaa valtiolle yhden taalerin vero. Kysymyksessä oli siis välitön kulutusvero.

Rippeitä ylellisyysveroajattelusta säilyi 1960-luvulle asti. Valtiolle piti vielä tuolloin maksaa liikevaihtoveroa naisten kulta-, hopea-, brokadi, opaali-, silkki-, satiini-, pronssi-, kalannahka- ja matelijannahkaisista jalkineista sekä miesten kiiltonahkakengistä. Verollisia olivat niin ikään krimi-, astrakaani-, persiaani-, puolipersiaani- ja tiibettinahasta valmistetut tuotteet. Sama päti luonnonsilkkisiin tekstiileihin ja tavaroihin.

Suomen nykyisessä arvonlisäverotuksessa vaatteita koskee yleinen arvonlisävero, eli tuotteen myyntihintaan lisätään 23 prosenttia, jonka valtio perii.

Maksu paljaasta pinnasta

Vaatteitta esiintymiseen ei Suomessa nykyisin liity erityisiä verorangaistuksia. Sen sijaan elokuvaverotuksessa pääsylippujen veroluokkaa määrättäessä kiinnitettiin huomiota myös siihen, miten paljon esiintyjistä näkyi paljasta pintaa. Liian paljastavat filmit katsottiin niin huonoiksi, että niille määrättiin ankarin veroluokka – ellei filmin esittämistä kokonaan kielletty. Vero kumottiin 1990-luvun alkupuolella.

Riisuutumisen arvonlisäverokohtelua koskee kuitenkin edelleen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 26.5.1999 T 1305. Siinä katsottiin äänin 3–2, että yksityisten striptease-esitysten pääsymaksuista suoritetaan normaali arvonlisävero.

Vero koon mukaan

STT-Reuters uutisoi 4.10.1961, että Neuvostoliiton korkein neuvosto oli tehnyt ihmisen kokoon liittyvän verolinjauksen. Kääpiöt – lilliputit, joiksi heitä nimitettiin – vapautettiin kaikista veroista. Samankaltainen ihmisen kokoon perustuva verohuojennus on myös Britannian arvonlisäverohelpotus lasten asusteille.

Viime aikoina on pohdittu myös veroa ylipainolle. Lihavuuden hillintään ja hoitamisen kustannuksiin on ehdotettu muun muassa valmisteveron tyyppisiä välillisiä veroja, kuten makeis- ja rasvaveroa. Suomessa ja Ruotsissa on heitetty ilmaan myös ajatus välittömästä "läskiverosta". Siinä ylipainosta joutuisi maksamaan samanlaista seuraamusta kuin autot ylikuormasta.

Uusien ulkonäköverojen säätämistä ja vanhojen palauttamista kuitenkin rajoittaa perustuslakimme. Sen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Esko Linnakangas on finanssioikeuden professori Helsingin yliopistossa.

Pieni verosanastoVälillinen kulutusveroPeritään hinnanlisänä lopulliselta kuluttajalta (esimerkiksi tupakan valmistevero)Välitön kulutusveroPeritään suoraan verovelvolliselta eli kuluttajalta (esimerkiksi koiravero)

LiikevaihtoveroArvonlisäveron edeltäjä, lähinnä tavaroihin kohdistuva yleinen kulutusvero

ArvonlisäveroTavaroihin ja palveluihin kohdistuva, vain kerran maksettava kulutusvero

YlellisyysveroVälitön tai välillinen kulutusvero, joka kohdistuu ylellisyystavaroihin tai –palveluihin