Mitä jos ryhdyttäisiin verottamaan ulkonäköä? Niin on ennen tehty. Veroa on maksettu niin parrasta kuin vaatteista – ja siitä, että esiintyy ilman rihman kiertämää.

Teksti: Esko Linnakangas

Mitä jos ryhdyttäisiin verottamaan ulkonäköä? Niin on ennen tehty. Veroa on maksettu niin parrasta kuin vaatteista – ja siitä, että esiintyy ilman rihman kiertämää.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012

Kun valtion kassan pohja alkaa pilkottaa, pitää kerätä lisää rahaa. Sen vallanpitäjät ovat aina osanneet – eikä heitä ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi moittia.

Lyykiassa nykyisen Turkin rannikolla keksittiin jo antiikin aikana panna parta verolle. Kiinassa partavero otettiin käyttöön 1300-luvulla, kun parta alkoi yleistyä seurapiireissä ja keisari Ming-Taizu Hongwu tarvitsi varoja kesäpalatsinsa uudistamiseen.

Uuden ajan alussa vuonna 1535 partasuut pani maksamaan Englannin kuningas Henrik VIII. Vero vaihteli parranomistajan yhteiskunnallisen aseman mukaan. Henrik VIII:n tyttären Elisabet I:n aikana partaa sai verovapaasti kasvattaa kaksi viikkoa – sen vanhemmista parroista piti maksaa.

Myös Ranskassa kannettiin 1500-luvulla partaveroa. Kuningas Frans I onnistui säätämään maksun parrakkaille kirkonmiehille. Vähävaraisille papeille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ajaa parta pois.

Venäjällä partaan tarttui Pietari Suuri, joka ryhtyi kovin ottein modernisoimaan kansaansa. Syksyllä 1698 hän antoi ukaasin, joka määräsi kaikki miehet pappeja lukuun ottamatta ajamaan partansa tai maksamaan partaveroa. Ankarimpaan veroluokkaan kuuluivat hyvätuloiset kauppiaat, toiseksi ylimpään virkamiehet. Vuodesta 1705 alkaen partaveron suorittaja sai maksustaan todisteeksi kuparisen merkin. Se oli pidettävä aina mukana, jos halusi välttyä pakkoparranajolta. Partaveron valvontapaikkoina toimivat muun muassa torit ja tulliasemat. Venäjän partavero kumottiin vasta Katariina II:n aikana vuonna 1772.

Peruukkivero Ruotsissakin

Verokarhu on puuttunut myös peruukkiin, josta tuli hittituote uuden ajan alkupuolella. Taistelussa täitä vastaan oli hyödyllistä ajella pää kaljuksi ja käyttää peruukkia, joka oli hiuksia helpompi puhdistaa.

Englannissa kuningatar Elisabet I:n päätä koristi punainen peruukki jo 1500-luvulla. Ranskassa kuninkaat alkoivat pukeutua peruukkiin 1620-luvulla. Samaan aikaan peruukkia alettiin käyttää myös Englannin tuomioistuimissa. 1700-luvulla yleistyivät valkopuuteroidut peruukit. Naisten peruukit kasvoivat korkeutta: ne saattoivat yltää yli metriin. Ne olivat niin isoja, että säilytyksen aikana niihin pesiytyi jopa rottia.

Preussissa peruukkien käyttöoikeudesta kannettiin valtiontaloudellisista syistä 1698–1717 vuotuista veroa. Peruukkivero löysi ylellisyysverona tiensä myös Ruotsiin ja sen osana Suomeen vuonna 1710.

Peruukkeja pidettiin muuallakin yläluokan tuhlailuna, ja niiden suosio laski Ranskan vallankumouksen jälkeen 1700-luvun lopulla.

Paha isku peruukeille oli Britanniassa vuonna 1795 säädetty puuterivero. Sen mukaan hiuspuuteria käyttävän oli hankittava leimaverotoimistosta verollinen käyttölupa. Kuningasperhe palvelijoineen vapautettiin verosta, eikä sitä peritty myöskään pienituloisilta papeilta. Myös monet armeijan ja laivaston henkilökuntaan kuuluvat nauttivat puuteriverovapautta.

Vero kuitenkin puri, ja puuterin ja peruukkien käyttö hiipui. Kun veroa vuonna 1812 maksoi 46 684 henkeä, oli heitä vuonna 1855 enää 997, joista melkein kaikki palvelijoita. Vero poistettiin kuitenkin vasta vuonna 1896.

Nykyään päitä koskee parturien ja kampaamoiden verotus. Alan arvonlisävero pudotettiin neljä vuotta sitten, mutta tämän vuoden alussa huojennus poistettiin ja vero nousi 9:stä 23 prosenttiin. Saa nähdä, millaiset seuraukset veron korotuksella on suomalaisten ulkonäköön.

Taaleri pönkkähameesta

Valtio on perinyt veroa myös ylellisistä vaatteista. Vuonna 1716 annetulla asetuksella Ruotsiin säädettiin vero hienoista puvuista. Korkein maksu meni kulta- ja hopeavaatteista, silkkikankaista ja ulkomaisesta sametista.

Pönkkähametta pidettiin merkkinä ylellisyyshimosta. Ruotsin ylellisyysasetus vuodelta 1731 oikeutti vain ylhäisimmät naiset käyttämään sitä. Kun käytännössä kävi vaikeaksi tehdä tarkkaa eroa ylhäisen ja vähemmän ylhäisen naisen välillä, määrättiin, että jokaisen pönkkähametta pitävän piti suorittaa valtiolle yhden taalerin vero. Kysymyksessä oli siis välitön kulutusvero.

Rippeitä ylellisyysveroajattelusta säilyi 1960-luvulle asti. Valtiolle piti vielä tuolloin maksaa liikevaihtoveroa naisten kulta-, hopea-, brokadi, opaali-, silkki-, satiini-, pronssi-, kalannahka- ja matelijannahkaisista jalkineista sekä miesten kiiltonahkakengistä. Verollisia olivat niin ikään krimi-, astrakaani-, persiaani-, puolipersiaani- ja tiibettinahasta valmistetut tuotteet. Sama päti luonnonsilkkisiin tekstiileihin ja tavaroihin.

Suomen nykyisessä arvonlisäverotuksessa vaatteita koskee yleinen arvonlisävero, eli tuotteen myyntihintaan lisätään 23 prosenttia, jonka valtio perii.

Maksu paljaasta pinnasta

Vaatteitta esiintymiseen ei Suomessa nykyisin liity erityisiä verorangaistuksia. Sen sijaan elokuvaverotuksessa pääsylippujen veroluokkaa määrättäessä kiinnitettiin huomiota myös siihen, miten paljon esiintyjistä näkyi paljasta pintaa. Liian paljastavat filmit katsottiin niin huonoiksi, että niille määrättiin ankarin veroluokka – ellei filmin esittämistä kokonaan kielletty. Vero kumottiin 1990-luvun alkupuolella.

Riisuutumisen arvonlisäverokohtelua koskee kuitenkin edelleen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 26.5.1999 T 1305. Siinä katsottiin äänin 3–2, että yksityisten striptease-esitysten pääsymaksuista suoritetaan normaali arvonlisävero.

Vero koon mukaan

STT-Reuters uutisoi 4.10.1961, että Neuvostoliiton korkein neuvosto oli tehnyt ihmisen kokoon liittyvän verolinjauksen. Kääpiöt – lilliputit, joiksi heitä nimitettiin – vapautettiin kaikista veroista. Samankaltainen ihmisen kokoon perustuva verohuojennus on myös Britannian arvonlisäverohelpotus lasten asusteille.

Viime aikoina on pohdittu myös veroa ylipainolle. Lihavuuden hillintään ja hoitamisen kustannuksiin on ehdotettu muun muassa valmisteveron tyyppisiä välillisiä veroja, kuten makeis- ja rasvaveroa. Suomessa ja Ruotsissa on heitetty ilmaan myös ajatus välittömästä "läskiverosta". Siinä ylipainosta joutuisi maksamaan samanlaista seuraamusta kuin autot ylikuormasta.

Uusien ulkonäköverojen säätämistä ja vanhojen palauttamista kuitenkin rajoittaa perustuslakimme. Sen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Esko Linnakangas on finanssioikeuden professori Helsingin yliopistossa.

Pieni verosanastoVälillinen kulutusveroPeritään hinnanlisänä lopulliselta kuluttajalta (esimerkiksi tupakan valmistevero)Välitön kulutusveroPeritään suoraan verovelvolliselta eli kuluttajalta (esimerkiksi koiravero)

LiikevaihtoveroArvonlisäveron edeltäjä, lähinnä tavaroihin kohdistuva yleinen kulutusvero

ArvonlisäveroTavaroihin ja palveluihin kohdistuva, vain kerran maksettava kulutusvero

YlellisyysveroVälitön tai välillinen kulutusvero, joka kohdistuu ylellisyystavaroihin tai –palveluihin 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.