Kun lämpötila pudotetaan lähelle absoluuttista nollapistettä, aineen ominaisuudet muuttuvat ja kvantti-ilmiöt tulevat näkyviksi. Sähkönvastus katoaa ja neste kiipeää ketterästi.

Absoluuttinen nollapiste on kuin matalien lämpötilojen valonnopeus – raja, jota ei voi rikkoa. Celsiusasteikolla nollapiste löytyy lämpötilasta −273,15 astetta, ja tieteessä usein käytetty kelvinasteikko alkaa suoraan nollasta.

Atomien ja molekyylien liike hidastuu absoluuttista nollaa lähestyttäessä, mutta toisin kuin usein luullaan se ei suinkaan lakkaa, kun lämpötila saavuttaa miniminsä. Hiukkasten liike ei kvanttifysiikan valossa voi koskaan lakata täysin. Tästä pitää huolen Heisenbergin epätarkkuusperiaate, jonka mukaan hiukkasen liike-energiaa ja paikkaa ei voida koskaan mitata tarkasti samaan aikaan.

Lämpöopin lait sanelevat, että tutkittavaa näytettä ei laboratorio-oloissakaan pystytä jäähdyttämään absoluuttiseen nollapisteeseen, sillä ympäröivästä maailmasta vuotaa näytteeseen lämpöenergiaa jatkuvasti. Hyvin lähelle nollaa on kyllä päästy.

Kylmyyden maailmanennätyksenä on toistaiseksi pysynyt Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa 1999 saavutettu huikea 100 pikokelvinin eli 0,000 000 000 1 asteen lämpötila.

Seura tekee kaltaisekseen

Kvanttifysikaaliset ilmiöt piiloutuvat yleensä lämpöliikkeen aiheuttamaan kohinaan. Lämpimässä atomit ovat kuin lauma äänekkäitä koululaisia ennen oppitunnin alkua. Tiukka opettaja rauhoittaa hälisevän joukon ja saa sen vaikka laulamaaan kuorossa. Tällaista aineen kurinalaista käytöstä sanotaan koherentiksi.

Kun lämpöliike vaimentuu riittävästi ja aineen lämpötila laskee alle kriittisen lämpötilan – joka on jokaiselle aineelle omansa – atomit ja molekyylit vaipuvat yhteiseen energiatilaan, kvanttitilaan. Tällöin kvanttifysiikan hämärät meiningit tulevat selvästi näkyville.

Lähellä absoluuttista nollaa hiukkasten nopeus saadaan vielä mitattua melko tarkasti, mutta sitten hiukkaset epätarkkuusperiaatteen takia lakkaavatkin olemasta erillisiä hiukkasia ja leviävät sen sijaan aalloiksi, jotka värähtelevät koherentisti samaan tahtiin. Niistä on tullut yksi ja sama kvanttifysikaalinen järjestelmä.

On syntynyt uusi aineen olomuoto, kondensaatti, joka ei ole nestettä, kaasua eikä kiinteää ainetta. Kondensaatin ominaisuudet ovat vähintäänkin omituisia, minkä vuoksi sitä on sanottu kvanttimekaaniseksi identiteettikriisiksi.

Kondensaatti toi nobelin

Kondensaatin olemassaoloon päätyivät laskelmissaan Satyendra Nath Bose ja Albert Einstein jo 1920-luvulla. Teoria ennusti, että lähellä absoluuttista nollapistettä hiukkasilla on taipumus pudota kvanttitilaan, jonka energia on mahdollisimman pieni.

Koska aineen jäähdyttäminen riittävän kylmäksi on lievästi sanottuna haastavaa, kesti yli 70 vuotta, ennen kuin teorian ennustamaa Bosen–Einsteinin kondensaattia saatiin syntymään laboratoriossa. Tämä onnistui 1995, mistä hyvästä Eric Cornell, Carl Wieman ja Wolfgang Ketterle pokkasivat Nobelin fysiikanpalkinnon 2001.

Kondensaatti saatiin aikaan jäähdyttämällä rubidium-atomeista muodostunutta kaasua 170 nanokelvinin (0,000 000 17 asteen) lämpötilaan. Tarkkaan ottaen kyseessä oli niin sanottu bosonikondensaatti; hiukkaset jaetaan bosoneihin ja fermioneihin niiden kvanttimekaanisten spin-ominaisuuksien mukaan. Kondensaatin muodostaminen fermionihiukkasista vaatii vieläkin matalampia lämpötiloja. Ensimmäinen tällainen tehtiin jäähdyttämällä kaliumkaasu yli kolmesataa kertaa kylmemmäksi, 500 pikokelviniin (0,000 000 000 5 asteeseen).

Kylmäfysiikka on todella kylmää. Esimerkiksi tähtienvälinen avaruus on keskimäärin kolmen kelvinin lämpötilassa. Luonnon kylmin lämpötila mitattiin 1995 Bumerangisumussa, jossa nuoresta tähdestä virtaava kaasu laajenee nopeasti ympäröivään avaruuteen. Laajeneminen on jäähdyttänyt kaasun yhteen kelvinasteeseen.

Hyöty tulee myöhemmin

Valon nopeus tyhjiössä on noin 300 000 kilometriä sekunnissa, eikä valo tavallisissa väliaineissa juuri kulje hitaammin. Erilaisten kondensaattien avulla valoa on kuitenkin saatu hidastettua nopeuksiin, joista ei rapsahtelisi ylinopeussakkoja edes taajamissa. Yhdysvalloissa onnistuttiin 2003 pysähdyttämään valo täysin ja tallentamaan näin kondensaattiin yksittäisten fotonien sisältämä informaatio. Valon ”jäädytti” Harvardin yliopiston professori Lene Hau työryhmineen.

Bosen–Einsteinin kondensaatit ovat erittäin lupaavia, kun mietitään tulevaisuuden tietotekniikkaa ja kommunikaatiota. Hitaan valon avulla virtapiirien sähkönkulutusta voitaisiin leikata jopa miljoonasosaan. Optiset, valon avulla toimivat kytkimet vaativat hyvin vähän virtaa, ja hidastettuna valo on helpommin kontrolloitavissa. Hitaassa valossa myös häiritsevää kohinaa on vähemmän, joten sen avulla kyetään hyvin tehokkaaseen tiedonsiirtoon.

Kondensaatit ovat erittäin herkkiä verrattuna tavalliseen aineeseen. Ne vaativat huippukylmyyttä ja niiden säilyttäminen vakaana on vaativaa, joten kaupallisten sovellusten kehittäminen tulee viemään vielä vuosia.

Supraneste kiipeää

Kylmällä heliumkaasulla on hyvin erikoisia ominaisuuksia. Sen isotoopit helium-4 (jonka ytimessä on kaksi protonia ja kaksi neutronia) ja helium-3 (ytimessä protonien lisäksi vain yksi neutroni) eivät normaalipaineessa jäädy lainkaan. Sen sijaan niistä tulee ultrakylmässä äärettömän letkeitä supranesteitä. Helium-4:lle tämä tapahtuu 2,2 kelvinissä ja kevyemmälle isotoopille huomattavasti kylmemmässä, 0,003 kelvinissä.

Supraneste virtaa täysin vapaasti tuntematta kitkaa. Tavallinen vesi kaareutuu juomalasissa reunoilla hiukan ylöspäin, koska veden ja lasin molekyylit vaikuttavat toisiinsa voimakkaammin kuin vesimolekyylit keskenään. Supraneste ei tyydy kaareutumaan – sitä ei pidättele mikään, vaan se kiipeää ylös reunoja, kunnes astia on tyhjä.

Jos lasiputken toisen pään upottaa supranesteeseen ja lämmittää vapaata päätä, supraneste nousee putkeen ja ryöppyää siitä kuin suihkulähteestä. Mitä kapeampi putki, sitä hanakammin supraneste nousee. Tavallisten pillimehujen kanssa näin ei onneksi käy.

Kun supranesteen kerran saa liikkeelle, se ei hevin pysähdy. Kitkattomuuden vuoksi supranesteeseen synnytetty pyörre pyörii ikuisesti. Taitavinkaan konosööri ei yllä konjakkilasinsa kanssa moiseen suoritukseen.

Suprakiinteä kevenee

Helium ei siis normaalipaineessa jäädy. Matalimmassakin kvanttitilassa heliumatomit vipeltävät vielä vauhdikkaasti eivätkä suostu asettumaan kiinteäksi aineeksi. Mutta jos paine nostetaan noin 20 ilmakehään, heliumista saadaan kiinteää, jopa suprakiinteää ainetta (supersolid).

Kiinteä aine on yleensä jäykkää, mutta suprakiinteä on kaikkea muuta. Se on kyllä kiteistä mutta samalla kumimaisesti kokoon puristuvaa, ja se voi virrata täysin kitkattomasti supranesteen tavoin.

Kun supranestettä pyöritetään astiassa edestakaisin tavallisen aineen kanssa, osa sen atomeista ei liiku lainkaan vaan ikään kuin leijuu kitkatta irti muusta aineesta. Tämä havaitaan astian liikkeen kevenemisenä – vaikuttaa siltä, kuin osa supranesteestä katoaisi jonnekin. Kun pyöriminen lakkaa, massa palaa takaisin. Suprakiinteä aine kykenee aivan samaan.

Pyöritettäessä jäähdytettyä astiaa edestakaisin osa kiinteästä aineesta muuttuu suprakiinteäksi ja kulkee vaivatta muun kiinteän aineen läpi, mikä on täysin arkijärjen vastaista. Tämä johtuu siitä, että suprakiinteä aine (tai supraneste) pääsee virtaamaan kitkatta tavallisen aineen atomien välistä.

Suprakiinteän aineen olemassaolo ennustettiin jo 1969, mutta sen rakentelu laboratoriossa on ollut vaikeaa. Monet tutkimusryhmät ovat ilmoittaneet onnistuneensa tehtävässä, mutta tuloksista on kiistelty.

Suprajohteessa vastus häviää

Suprajohteet ovat aineita, joiden sähkönvastus on nolla. Tavallisten sähkönjohteiden vastus pienenee vähitellen, kun niitä jäähdytetään, mutta suprajohteen jäähtyessä alle kriittisen lämpötilansa sen vastus putoaa kertaheitolla nollaan.

Sähkö siis johtuu suprajohteissa häviöttä. Suprajohde voi olla puhdasta alkuainetta, kuten elohopeaa, tinaa tai lyijyä – ja jopa happea, joka muuttuu kiinteänä metalliseksi. Monet metalliseokset ovat myös suprajohtavia matalissa lämpötiloissa, ja hiilen eri olomuodoilla, kuten timantilla, grafiitilla ja pallomaisilla fullereeneilla, voi esiintyä suprajohtavia ominaisuuksia.

Teorian mukaan suprajohtavuus aiheutuu siitä, että elektronit etenevät suprajohteessa pareina, jotka liikkuvat synkronissa sekä toisten elektroniparien että metallijohteen hilavärähtelyjen kanssa. Lämpötilan noustessa hilavärähtelyt voimistuvat ja parit hajoavat. Kriittisessä lämpötilassa elektronit törmäilevät jo täysillä – sähkönvastus on palannut.

Rajattomasti sovelluksia

Monien suprajohteiden kriittinen lämpötila on pienempi kuin 30 kelviniä, mutta 1980-luvulla löydettiin niin sanotut korkean lämpötilan suprajohteet. Tästä nobeloitiin 1987 IBM:n tutkijat Karl Alex Müller ja Johannes Georg Bednorz.

Uudet suprajohteet ovat enimmäkseen keraamisia seoksia, joita ei tarvitse jäähdyttää heliumilla vaan jotka saadaan suprajohtaviksi nestemäisellä typellä eli yli 77 kelvinissä. Käytännön kannalta tämä on merkittävä helpotus.

Supranesteille tai suprakiinteille aineille on vaikea keksiä sovelluksia, mutta suprajohteilla niitä on roppakaupalla. Esimerkiksi tutkimuslaboratorioissa, kuten Cernissä, käytetään tehokkaita suprajohtavia magneetteja, samoin sairaaloiden magneettikuvauslaitteissa. Ne ovat perinnäistä niobi-titaania, ja niitä pitää jäähdyttää heliumilla. Aivotutkimuksessa on jo käytössä uusia suprajohteita, joista tehdyt sensorit ovat niin herkkiä, että niillä voidaan mitata aivojen magneettikentän pienen pieniä muutoksia.

Suprajohteisiin perustuvat tietokoneet, kodinkoneet tai muut laitteet kuluttaisivat merkittävästi vähemmän sähköä kuin nykyinen elektroniikka. Jos joskus saadaan kehitettyä huoneenlämmössä toimiva suprajohde, joka sietää kohtalaista sähkövirtaa, vain taivas on rajana sovelluksille.

Aalto aistii toisen kaukaa

Uusin käänne ultrakylmän aineen tutkimuksessa tapahtui viime helmikuussa. Tutkijat Silke Ospelkaus ja Kang-Kuen Nin, jotka työskentelevät Jila-instituutissa Yhdysvaltojen Coloradossa, havaitsivat ensimmäistä kertaa kemiallisia reaktioita huippukylmien molekyylien välillä. Kvanttikemiallinen tutkimus on aiemmin keskittynyt atomeihin.

Yleensä kemialliset reaktiot tapahtuvat molekyylien törmäillessä toisiinsa. Kun lämpötila lasketaan riittävän matalaksi, reaktiot tapahtuvatkin molekyyliaaltojen kesken. Kvanttimekaaniset molekyyliaallot aistivat toisensa jopa sata kertaa kauempaa kuin normaaleissa, lämpimissä oloissa ja saattavat jopa vaihtaa atomeja keskenään.

Muutamien nanokelvinien lämpötilassa molekyylit liikkuvat jähmeästi, mutta reaktiot voivat olla hyvinkin nopeita. Molekyylien spintiloja säätelemällä reaktioita voidaan nopeuttaa tai jopa estää kokonaan.

Ultrakylmien molekyylien kemialliset reaktiot saadaan tapahtumaan äärimmäisen kontrolloidusti ja tarkasti. Hyiset molekyylit auttavat meitä myös askelen lähemmäs tietotekniikan graalin maljaa, kvanttitietokonetta, joka jonakin päivänä mullistaa koko tietojenkäsittelyn.

Anne Liljeström on vapaa tiedetoimittaja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2010.

Kvantti on määrämittainen paketti

Kvanttifysiikka kuvaa tapahtumia hiukkastason mittakaavassa, jossa klassinen mekaniikka ja arkijärki eivät päde.Kvantti on pienin mahdollinen energiapaketti.

Kvanteiksi nimitetään myös luonnon perusvoimien välittäjähiukkasia. Sähkömagneettisen voiman välittäjähiukkanen on valokvantti eli fotoni, gravitaation gravitaatiokvantti eli gravitoni.

Kvantittuminen tarkoittaa, että suure voi saada mitattaessa vain tiettyjä arvoja. Kvantittuneita voivat olla esimerkiksi energia ja spin.

Spin on hiukkasten perusominaisuus, jota voi kuvitella pyörimisliikkeenä. Spin on kvantittunut, eli se voi saada vain tiettyjä arvoja – bosonihiukkasilla kokonaislukuja (0, 1, 2,...) ja fermioneilla puolilukuja (1/2, 3/2, 5/2,...).

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1192
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.