Unissa taistelevat pelot ja toiveet

risteilevien tunteiden, kokemusten ja ajatusten kanssa. Mihin unia tarvitaan, on yhä mysteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2006

Unet ovat kuningasväylä piilotajuntaamme. Unet ovat aivokemian merkityksetön sivutuote. Siinä kaksi väitettä, joihin unitutkijoiden kiistely pitkään kärjistyi.

Edellisen väitteen takana on tietenkin Sigmund Freud, psykoanalyysin isä, joka koulutukseltaan oli neurologi. Hänen perusteoksensa Unien tulkinta ilmestyi 1900. Freud sanoi, että uni suojelee nukkumistilaa ja siksi nukkumista häiritsevät piilotajuiset toiveet esitetään unessa enemmän tai vähemmän naamioituina. Unessa voivat toteutua mitkä tahansa ihmisen tarpeet: janoinen juo, virtsaamisen tarpeesta kärsivä on jo mukavasti vessassa, ja aamu-uninen koululainen tulkitsee herätyskellon äänen merkiksi välitunnin alkamisesta. Monien unikertomusten takaa Freud vainusi torjuttuja seksuaalisia toiveita.

1950-luvulla tutkijat löysivät nukkumisen rem- eli vilkevaiheen, jolle on tunnusomaista nopea silmien liike, vilkas aivotoiminta ja unien näkeminen. Tältä pohjalta neurofysiologit Allan Hobson ja Robert McCarley Harvardin yliopistosta loivat 1970-luvun lopussa niin sanotun aktivaatio-synteesi-teorian. Aivorungosta sinkoutuu satunnaisia aktivaatioaaltoja, joita aivokuori pyrkii parhaansa mukaan tulkitsemaan ikään kuin ne olisivat oikeita tapahtumakulkuja ja lähtöisin ulkomaailmasta. Tulkinnat ovat kuitenkin silkkaa sattumaa.

Hobsonin ja Freudin kannattajat ovat taittaneet peistä toistuvasti. Hobson on yrittänyt kitkeä freudilaiset kukat unitutkimuksesta kaikin tavoin, kun taas psykoanalyytikot ovat kokeneet hänen käyvän teoriallaan ristiretkeä koko psykoanalyysiä vastaan.

Liian hienoa sattumaksi

- Unennäkö on aivan liian monimutkainen ja järjestynyt ilmiö, jotta se voisi olla sattumanvaraista, sanoo Skövden yliopistossa Ruotsissa sekä Turun yliopistossa työskentelevä psykologian professori Antti Revonsuo. - Biologiassa tällaiset ilmiöt ovat olemassa, koska ne ovat valikoituneet edistämään lajin selviytymistä. Yleensä muoto viittaa biologisen ilmiön tarkoitukseen. Unen muotoa voisi kutsua simulaatioksi maailmasta.

Artikkelissaan Self in Dreams (sisältyy teokseen The Lost Self, Oxford University Press, 2005) Revonsuo kartoittaa noita simulaatioita. Koemme unessa yhtä monipuolisia ja vahvoja aistihavaintoja kuin valveilla ja muodostamme niistä jatkumoita, Hobsonin sanoin multimediatapahtumia. Emme kuitenkaan toista valvemaailmaa sellaisenaan. Emme myöskään kykene pohtimaan havaintojamme ja toimintaamme kriittisesti.

Toiveet tulkitaan yhdessä

Freud tulkitsi monet potilaidensa unet torjuttujen seksuaalisten toiveiden ja ristiriitojen ilmauksiksi. Liian hanakasti, moititaan nyt. Hänen on myös väitetty johdatelleen potilaittensa mielleyhtymiä, jotta hän pystyi muodostamaan niistä täsmällisiä tapausselostuksia.

- Freud kuitenkin painotti, että unta ei voi tulkita ilman unennäkijän omia assosiaatioita, sanoo psykoanalyytikko Turo Reenkola. - Häntä kiinnosti ennen kaikkea unennäön käynnistävä tiedostamaton toive ja sen saaminen tietoisen havainnoinnin kohteeksi. Sittemmin monet psykoanalyytikot ovat kiinnittäneet yhä enemmän huomiota unen ilmiasuun ja siihen, mitä se kertoo ihmisen tavasta käsitellä ristiriitojaan.

Reenkola muistuttaa, että nukkuessamme me emme tee uusia havaintoja ulkomaailmasta. - Tiedostamaton toive joutuu siten etsimään valveilla muodostuneista ajatuksista ja mielteistä sen aineksen, jonka avulla toive esitetään toteutuneena.

Nykyään ajatellaan, että hippokampus työstää unen aikana valvekokemuksia pitkäkestoiseen muistiin. Toiveentoteutumateoria ei ole ristiriidassa tämän kanssa, Reenkola huomauttaa.
Aivotutkimuksen kasvanut kiinnostus tunteita ja tietoisuutta kohtaan on yleensäkin johtanut psykoanalyysin ja neurotieteiden vuoropuhelun vilkastumiseen. On jopa syntynyt uusi tieteenala, neuropsykoanalyysi.

Pelot elävät unissamme

Mitä raportit unien sisällöstä sitten paljastavat? - Että kielteiset tunteet ovat 3-4 kertaa yleisempiä kuin myönteiset. Tällainen tulos saadaan aina, kun koehenkilöt kertovat heti herättyään kaikki yksityiskohdat, jotka he unestaan muistavat. Tavallisin universaali uniteema on takaa-ajetuksi joutuminen, Revonsuo kertoo.

Koetaan silti myönteisiksi

Uhkasimulaatioteorian mukaan unennäöllä ei ole psykologista, mielenterveyttä edistävää tarkoitusta.
Jos unet siis ovat ahdistava evoluution jäänne, miksi psykoanalyysissä tai -terapiassa käyvistä ihmisistä on helpottavaa pohtia vaikeita tunteita ja kokemuksia unien avulla? Miksi unitutkimusten koehenkilöt löytävät yhtä paljon myönteisiä kuin kielteisiä tunteita, kun he arvioivat spontaaneja uniraporttejaan hieman myöhemmin?

Revonsuo toteaa unitutkijoidenkin toki hyväksyvän laajasti sen, että unien sisällöt syntyvät erityisesti tunnepitoisista, unennäkijälle merkityksellisistä muistijäljistä. Siten  ne voivat hyvinkin edistää itsetuntemusta ja luovuutta.

- Mutta kiistanalaisempaa on, mitä unet ihmisestä kertovat, koska se vaatii tueksi teoriaa mielen toiminnasta unen aikana, hän painottaa.

Vaikka Revonsuolla ja Reenkolalla riittää intoa puolustaa näkemyksiään, molemmat harmittelevat pahansuopaista nokittelua eri koulukuntien välillä.

- Hobson kertoi minulle taannoin, että unien sisällön tutkimukseen suunnattu julkinen rahoitus ajettiin Yhdysvalloissa alas 1990-luvulla, kun tutkijat eivät päässeet juuri mistään yksimielisyyteen. Tarvitsemme rakentavampaa yhteistyötä, muuten koko tutkimusalueen tulevaisuus voi olla vaarassa, Revonsuo toteaa.

Päivi Parhi-Riikola vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.