Kuva: Malene Thyssen / Wikimedia Commons
Kuva: Malene Thyssen / Wikimedia Commons

Jopa me ihmiset. Aivojen toiminta, sydämensyke ja puhe ovat aaltojen liikettä siinä missä meren mainingit tai auringonvalo.

Vielä noin sata vuotta sitten aalloista tiedettiin perin vähän, eikä niillä ollut suurta merkitystä. Meren aaltoja vastaan kasattiin kivistä aallonmurtajia, ja ääniaaltoja vahvistettiin megafoneilla. Sitten radioaallot alkoivat tuottaa käytännön sovelluksia. Suomessakin pystytettiin ensimmäinen radioasema vuonna 1917, ja vuosikymmen myöhemmin radio-ohjelmia saattoi kuunnella lähes koko maassa.

Sähkömagneettinen säteily, jonka pisintä aallonpituutta radioaallot edustavat, kiehtoi tutkijoita tuolloin yli kaiken – ja tutkimus tuotti myös yllätyksiä. Ranskalainen Louis de Broglie osoitti vuonna 1924, että kaikki aineen ja luonnon perusvoimien alkeishiukkaset ovat sekä hiukkasia että aaltoja.

Huomio oli varmasti viime vuosisadan tärkeimpiä. Se on yksi niitä kulmakiviä, joille nykyinen kvanttimekaaninen fysiikka rakentuu. Samalla se on tärkeä osa sitä ymmärrystä, jonka varassa teknologiamme toimii. Ilman tietoa sähkövarauksisten elektronien aaltomaisuudesta meillä ei olisi tietokoneita, kännyköitä eikä muitakaan laitteita, joihin tarvitsemme miljardikaupalla mikropiirejä joka vuosi.

Nykyinen tekninen mullistus saattaa kuitenkin olla vasta alkua. Aalto-ominaisuutta hyödyntämällä on jo voitu yhdistää yksittäisiä atomeja samalla tavalla kuin muurari liittää tiiliä. Kun tämä taito kehittyy, aukeaa mahdollisuus tuottaa yhä pienempiä komponentteja ja tehokkaampia tietokoneita ja kehittää mielikuvituksellisia nanoteknisiä laitteita ja materiaaleja, joille ei vielä ole edes nimeä.

Meren aalloista sähköä

Valtaosa maailman aalloista on joko kokonsa tai aallonpituutensa vuoksi meidän aistiemme ulottumattomissa, mutta on ympärillämme paljon tuntuviakin aaltoja. Tutuimpia ovat veden pinta-aallot, ääniaallot ja valo- ja lämpöaallot – tai toisin sanoen laineen liplatus, linnunlaulu ja päivänpaiste.

Veden aallot näyttävät marssivan rivistöinä eteenpäin, mutta oikeasti suurin osa aaltoliikkeestä tapahtuu paikallaan. Aalto on kuin pyörä, joka kieppuu akselissaan ja siirtää energiaa toisiin samanlaisiin pyöriin edessään. Tämä voi toistua lukemattomia kertoja; tutkijat ovat seuranneet yksittäisiä aaltoja tuhansia kilometrejä.

Aaltojen energia on houkutteleva voimanlähde sähköntuotannossa. Hyviä puolia onkin runsaasti: aalloista saa puhdasta, uusiutuvaa energiaa, eikä tuotanto heittelehdi yhtä paljon kuin aurinko- tai tuulisähkössä. Teknisiä ongelmia on kuitenkin paljon. Kukaan ei vieläkään tiedä edes sitä, mikä olisi paras tapa kerätä aaltovoima talteen. Niinpä meriin on raahattu jos jonkinnäköistä pumppua, purjetta ja vispilää.

Aaltovoimalan on kestettävä vääntöä ja ryskytystä, jopa myrskyjä, jotka hakkaavat sitä pikajunan voimalla. Joustava on tässäkin jääräpäätä viisaampi. Viime vuosina onkin alettu kehitellä laitteistoja, jotka mukailevat aaltojen liikettä.

Maailman ensimmäisessä kaupallisessa aaltovoimalassa Portugalin Aguçadourassa koko voimala liikkuu aaltojen mukana. Rakennelma muodostuu toisiinsa liitetyistä, aalloilla ylös ja alas kelluvista terässylintereistä, joiden nivelkohdissa on sähkögeneraattori. Portugalin Penichestä taas löytyy suomalaisvoimala, joka kerää energiaa pohjaan saranoiduilla levyillä.

Äänestä tuskaa ja iloa

Aistein havaittavista aalloista yleisimpiin kuuluvat ilmaa väliaineena käyttävät ääniaallot. Niiden loputtomasta valikoimasta kuulemme onneksi vain pienen osan. Hermostomme tuskin kestäisi, jos erottaisimme jokaisen hyönteisen tai seinänaapurin hengenvedon.

Ihminen on kuitenkin poikkeuksellisen taitava tajuamaan äänen suunnan sen perusteella, kuinka kauan ensimmäisestä kuulohavainnosta ehtii kulua, ennen kuin ääni saapuu toiseen korvaan. Tiettävästi vain eräs Ormia-suvun kärpänen erottaa kahden ääniaallon välisen aikaeron ihmistä tarkemmin.

Kymmeniintuhansiin vuosiin ihmissuvun ei tarvinnut kantaa huolta ympäristön äänistä, kunhan muisti hakeutua poispäin petoeläinten murinasta. Nykyisin ympäristön ääniaallot ovat huomattava ongelma. Ympäristömelun – käytännössä ennen kaikkea liikenteen melun – on osoitettu kytkeytyvän muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin. Suomessakin vuosittain jopa 500 sydänkuolemaa voi aiheutua stressistä, jonka melualtistus synnyttää.

Myös kuuloalueen ulkopuolella olevat äänet voivat olla vaaraksi. Esimerkiksi auton tai moottoripyörän rungosta lähtee suuressa nopeudessa infraääniä, jotka voivat aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia, ja jos matkantekoa vain jääräpäisesti jatkaa, saattaa jopa menettää tajuntansa.

Ääniaallot eivät kuitenkaan ole hermostolle yksinomaan pahaksi. Puheääni, joka on fysikaalisesti vain aaltopaineen vaihtelua ilmassa, voi rauhoittaa, innostaa tai kiihdyttää seksuaalisesti.

Samankaltaisia tuntemuksia saa aikaan musiikki. Selitys voi piillä siinä, että ihminen on evoluutionsa aikana herkistynyt kokemaan jotkin aallonpituudet vaaran merkeiksi, toiset turvallisiksi. Tilastolliset tutkimukset tukevat ajatusta ainakin sikäli, että kaikissa kulttuureissa samankaltaiset äänen taajuuden vaihtelut koetaan miellyttäviksi.

Sykkii jopa sydämessä

Ihmisen mittakaavassa on myös vähemmän ilmiselviä mutta yhtä kaikki tärkeitä aaltoja. Aivot tuottavat vireystilansa mukaisesti erilaisia aaltoja, ja jokainen sydämenlyönti on sekin aaltoliike; aalto lähtee sydämen oikean eteisen sinussolmukkeesta ja kiertää koko sydämen. Näin veri ei koskaan pääse virtaamaan väärään suuntaan. Sydämenlyönti ei ehkä vaikuta aaltoilulta, mutta rytmin sekoamista ei voi olla havaitsematta. Tahdistimet ja defibrillaattorit pelastavat henkiä palauttamalla aaltoliikkeen säännöllisyyden.

Aaltotutkimus on myös valaissut ihmisjoukkojen käyttäytymistä. Samat yhtälöt, jotka kuvaavat veden aaltoilua tönäistyssä astiassa, sopivat kuvaamaan jalankulkijoiden tai autoilijoiden liikehdintää jonossa. Japanilainen fyysikko Yuki Sugiyama on osoittanut, että jos autoja on kilometrillä kaksikymmentäviisi tai enemmän, ajonopeuden pienetkin vaihtelut synnyttävät kulkusuuntaan nähden vastakkaisen aallon.

Aalto lähtee liikkeelle, kun ensimmäiset autot hidastavat vauhtiaan ja pakkautuvat lähekkäin. Kun ne sitten lisäävät nopeuttaan, takana tulevat autot ovat jo ehtineet jarruttaa, ja aalto etenee pitkin jonoa. Aallon syntyminen ei riipu autojen nopeudesta – se ilmenee yhtä helposti 30:n kuin 120 kilometrin tuntinopeudessa – koska sen syy on ihmisen hermoston toiminnassa. Oli ajoneuvon vauhti mikä tahansa, kuljettaja reagoi samalla nopeudella, eli hidastamistarpeen tai kiihdytysmahdollisuuden havaitsemisesta toimintaan kuluu aina sama pieni viive.

Avaruuteen mahtuu isoja

Meren ja ilman aallot voivat olla ihmisille tuhoisan suuria, mutta koko kaikkeuden mitassa ne ovat olemattoman pieniä. Jopa maapalloa puristelevat seismiset järistysaallot ovat pientä värinää, kun siirrytään avaruuteen.

Oma tähtemme Aurinko levittää ympärilleen valtavan sähkömagneettisten aaltojen kentän. Kauempana avaruudessa, vaikkapa mustien aukkojen läheisyydessä, on vielä paljon voimakkaampia hiukkasaaltoja.

Albert Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan kosmoksessa pitäisi olla myös valtavia painovoima-aaltoja. Aurinkokunnan poikki kulkiessaan sellainen heilauttaisi kaikkia taivaankappaleita hetkeksi lähemmäksi toisiaan. Me emme heilahdusta huomaisi, sillä liike olisi niin pieni, ettei hienoinkaan kristalli helähtäisi. Tieteelle merkitys olisi kuitenkin suuri. Kosmologit vertaavat aaltojen havaitsemista siihen, että kuuro saisi kuulon, sillä painovoima-aaltoja lähettävät nekin avaruuden kappaleet, joita ei voi nähdä sähkömagneettisen säteilyn perusteella.

Universumia valon nopeudella ravistelevat painovoima-aallot eivät nekään ole suurimpia mahdollisia. Suurin aalto on maailmankaikkeus itse.

Nykyistä kvanttifysiikkaa seuraavan kvanttikosmologian mukaan universumi syntyi pienempänä kuin yksikään alkeishiukkanen. Tämän takia sen on täytynyt olla hiukkasille ominaisessa kvanttitilassa, eli sillä on ollut rajaton määrä aaltotiloja.

Kvanttitilan tiedetään romahtavan yhteen tilaan, kun hiukkanen joutuu vuorovaikutukseen ulkopuolisten voimien, vaikkapa sähkömagneettisen aallon, kanssa. Universumi ei kuitenkaan ole vuorovaikutuksessa minkään kanssa, joten kvanttitilan pitäisi olla tallella ja maailmankaikkeuksia lukemattomia, vaikka me emme niitä näekään. Jos taas oma kaikkeutemme on ainoa olemassa oleva kaikkeus, jonkin vielä tuntemattoman tekijän on täytynyt romahduttaa universumin aalto.

Aaltoilu jatkuu aina

Kaikki ei ainoastaan aaltoile vaan kaikki aaltoilee loputtomasti. Jokainen aalto matkaa lopulta avaruuden äärettömyyteen.

Yksikään hermoimpulssi, kynttilänliekki, maininki, maanjäristys tai mikään muukaan liike ei rajoitu planeetallemme. Kaikki aallot siirtyvät universumin suureen varastoon lämpönä eli sähkömagneettisena aaltona. Siellä ne lisäävät epäjärjestyksen eli entropian määrää, kunnes se kasvaa niin suureksi, että maailmankaikkeutemme jähmettyy kylmäksi ja kuolleeksi autiomaaksi.

Sittenkin jotain aalloista säilyy. Fysiikkaan lähtemättömästi liittyvä epätarkkuusperiaate määrää, että hiukkasen eri ominaisuuksia ei voi tuntea yhtä aikaa täsmällisen tarkasti. Niinpä kun entropian jähmettämä hiukkanen olisi vaipumassa täydelliseen lepoon, jossa kaikki mittarit näyttäisivät pyöreää nollaa, tulisi aalto kuin tyhjästä ja aloittaisi väreilyn.

Petri Forsell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2012

Tutkimuksen aallonharjalla

Kvanttia tietokoneeseen

Kvanttimekaanisen aalto-ominaisuuden rajoja etsitään monissa laboratorioissa. Fyysikot haluavat tietää, millaisissa oloissa ja miten suurina rypäinä hiukkaset säilyttävät kvanttiominaisuutensa, kykynsä olla monessa tilassa yhtä aikaa ja jakaa ominaisuuksia keskenään. Toistaiseksi tiedetään, että sadan atomin järjestelmässä ominaisuus pysyy, mutta toisaalta on tiedossa, että gramman miljoonasosaakin pienempi kappale menettää aaltoluonteensa sekunnin triljoonasosan triljoonasosassa, jos se joutuu vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. Aaltoilun säilyminen äärimmäisen eristyksen ulkopuolella kiinnostaa, koska silloin opittaisiin tekemään kvanttitietokoneita, joiden rinnalla nopeimmat nykykoneet ovat kuin laskutikkuja. Tavoitteen merkittävyyttä kuvastaa se, että Nobelin fysiikan palkinnon saavat tänä vuonna fyysikot, jotka ovat kehittäneet menetelmiä kvanttihiukkasten mittaamiseen ja manipulointiin.

Solitoni siirtää dataa

Toinen tutkijoita kiinnostava aalto on solitoni, itseään vahvistava yksittäinen aalto, joka säilyttää muotonsa liikkuessaan muuttumattomalla nopeudella. Solitonin havaitsi ensimmäisenä skotlantilainen laivanrakennusinsinööri 1830-luvun puolimaissa tarkkaillessaan kanavaan virranneessa vuorovedessä etenevää kohoumaa. Löydön arvo oivallettiin vasta 1960-luvulla, kun solitonit putkahtivat esiin valosta. Kun ne yhdistettiin laseriin ja valokaapeliin, syntyi keino lähettää valtavia tietomääriä pitkien matkojen päähän. Tulevaisuudessa tietoliikenneyhteyksien odotetaan entisestään nopeutuvan, sillä solitonien määrää valokuidussa voi huoletta lisätä. Toisin kuin tavalliset aallot solitonit eivät näet törmätessäänkään sotkeudu toisiinsa vaan jatkavat matkaansa muuttumattomina. Solitonit kiinnostavat myös biologeja, fyysikoita ja astronomeja. Biologiassa erikoiset aallot saattavat selittää solujen energiataloutta, fysiikassa plasman liikkeitä ja tähtietieteessä tähtien käyttäytymistä.

Iskusta vauhtia ja voimaa

Iskuaalto on aalloista tuhoisin, koska siinä siirtyy paljon energiaa nopeasti. Monet tutkijat etsivätkin keinoja torjua tsunamien kaltaisten iskuaaltojen tuhovoimaa, mutta toiset miettivät, miten voiman saisi hyötykäyttöön. Iskuaaltojen valjastaminen saattaa jopa tehdä ydinfuusiosta vihdoin käyttökelpoisen energianlähteen. Kanadaan suunniteltu koereaktori synnyttäisi fuusiossa vaadittavan kuumuuden metalliseokseen iskevällä ärhäkkäällä ääniaallolla. Iskuaallot voivat olla myös tulevaisuuden matkustustapa. Iskuaaltomoottorit ovat itse asiassa vanha keksintö, mutta meluisina niitä ei ole voitu käyttää liikenne-lentokoneissa. Jos meluongelmat ratkeavat, tulevaisuuden lentokoneet voivat olla hiljaisia ja nopeita ja silti vähäruokaisia.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.