Monet eläimet hakevat kumppanin erityisten sukupuolihajujen, feromonien, avulla. Meilläkin on signaalimme, mutta ne ovat niin vienoja, etteivät tutkijat tohdi puhua feromoneista.

Vain suihkaus leuan alle tai kämmenselkään, ja sukupuolinen suosiosi on taattu! Näin lupaavat lukuisat feromonituoksuja kauppaavat sivut internetissä.

Jezz! kiljaisee moni. Valitettavasti liian aikaisin. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, onko ihmisferomoneja olemassa - saati siitä, voiko niillä ryydittää seksuaalista vetovoimaansa.

- Se, onko ihmisellä feromoneja, riippuu määritelmästä, painottaa feromonitutkija Sarah Woodley Duquesnen yliopistosta luennoidessaan sukupuolisignaaleista ihmisen parinvalinnassa Yhdysvaltain helmikuisella tiedeviikolla Chicagossa.

Samaa sanoo neuropsykologi Johan Lundström Monellin kemiallisten aistien tutkimuskeskuksesta Philadelphiasta New Scientist -lehdessä.

- Jos kysyt tutkijoilta, kykeneekö ihminen aistimaan sosiaalisia viestejä hajuaistillaan, 99,9 prosenttia vastaa kyllä. Jos sen sijaan kysyt, onko ihmisellä feromoneja, he sanovat, ettei niitä ole näytetty toteen. Pulma on siis semanttinen.

Hiki vie viestejä

Niin tutkijat kuin suuri yleisö innostuivat ihmisen feromoneista 1990-luvun lopussa, kun maailman laboratorioista alkoi kantautua tuloksia, joiden mukaan me reagoimme toistemme hajuihin vaikkemme tiedostaisi haistavamme yhtään mitään.

Feromonitutkimuksen uranuurtaja, sosiaalipsykologi Martha McClintock Harvardin yliopistosta varmisti kokeellisesti, että talossa leijuva hiki tahdistaa saman katon alla asuvien naiskämppisten kuukautiskierron. Sitten Monellin Charles Wysocki totesi, että miehen hiki kohentaa naisen mielialaa ja kiihdyttää hedelmällisyyden säätelyyn osallistuvan luteinisoivan hormonin tuotantoa.

Pari vuotta sitten tutkija Claire Wyart Berkeleyn yliopistosta eristi miehen hiestä androstadienoni-yhdistettä ja pani ryhmän heteronaisia nuuhkimaan sitä. Haistelu kohotti elimistöä valpastavan kortisolin pitoisuutta yli tunnin ajaksi. Verenpaine nousi ja syke ja hengitys tihentyivät. Niin ikään naiset ilmoittivat tuntevansa itsensä merkittävästi kiihottuneemmiksi kuin aiemmin. Hiivaa haistelleissa verrokeissa ei vastaavia muutoksia tapahtunut.

Neurotutkija Ivanka Savic Tukholman Karoliinisesta instituutista puolestaan otti ja tutki, näkyisivätkö feromoneiksi arveltujen yhdisteiden vaikutukset aivoissa. PET-kuvaus paljasti, että miehen androstadienoni aktivoi homomiesten ja heteronaisten aivoissa saman hypotalamuksen alueen. Heteromiehillä tämä aivoalue reagoi naisferomonikandidaattiin estratetraenoliin. Lesbonaisten hypotalamusta mieskemikaali ei sytyttänyt, mutta naiskemikaali sai aikaan samantapaisen vilkastumisen kuin heteromiehissä.

Todisteet eivät riitä

Vino pino tuloksia ei saa Sarah Woodleytä liputtamaan ihmisferomonien puolesta. - Jotta voimme puhua feromonista, meidän pitää löytää yhdiste, joka yleisesti, ympäristöstä riippumatta muuttaa vastaanottajan käyttäytymistä tai fysiologiaa, Woodley tähdentää.

- Feromonit ovat kuitenkin biokemiallisesti erittäin monimutkaisia sekoituksia, joita on hyvin hankala eristää ja määrittää varsinkin ihmisestä. Tähän mennessä tarkasti kuvatut yhdisteet, kuten androstadienoni ja estratetraenoli, näyttävät pelkästään virittävän mielialaa tai aivotoimintaa.

- Koska yksikään ihmisen yhdiste ei ainakaan toistaiseksi täytä kaikkia feromonin vaatimuksia, on parempi puhua hajuaistin kautta välittyvistä kemiallisista viesteistä. Hyvä termi on kemosignaali, Woodley sanoo.

Elimen toiminta epäselvä

Eläinmaailmassa feromonien tehtävä parinvalinnassa on kiistaton, ja viestien aistimiseen on jopa erityinen vomeronasaalinen elin. Ihmisilläkin on nenäontelonsa uumenissa samankaltainen nystyrä, mutta siitä ei johda hermoyhteyttä minnekään. Useimmat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että ihmisen vomeronasaalisen rakenteen toiminta rappeutui tarpeettomana jo miljoonia vuosia sitten.

Pari vuotta sitten New Yorkin Rockefeller-yliopiston neurobiologi Leslie Vosshall löysi kuitenkin ihmisen hajuepiteeliltä reseptorin, joka reagoi miehen hiestä eristettyyn androstenoniin. Koehenkilöt, joilla oli tietty muoto reseptoria koodaavasta geenistä, arvioivat androstenonin hajun voimakkaammaksi kuin muut.

Esimerkiksi sioilla androstenoni on hyvin vahva feromoni, mutta Sarah Woodley toppuuttelee.

- Ei ole todisteita, että androstenoni olisi ihmisellä kovinkaan tärkeä kemosignaali. Sen aistimisessa on suurta vaihtelua: joidenkin nenään se haisee virtsalta, toisista se tuoksuu vaniljalta, ja noin kolmannes ei tunne hajua lainkaan, Woodley luettelee ja korostaa erikseen: - Suuri osa naisista ei voi ollenkaan sietää sen hajua.

Vaikuttavat parinvalintaan

Kaiken tämän jälkeen Woodley yllättää ja sanoo, että hän uskoo kemosignaalien vaikuttavan ihmisen parinvalintaan.

- Niiden havaitseminen voi olla vaikeaa yksinkertaisesti siksi, että eri ihmiset pitävät eri kemosignaaleja houkuttelevina. Tämä taas voi selittyä sillä, että kutakin miellyttävät omista poikkeavat hajumerkit.

- T-paitojen haistelukokeissa on todettu, että niin miehet kuin naiset pitävät puoleensavetävinä ihmisiä, joiden MHC-geenit ovat erilaisia kuin heidän omansa.

MHC-geenit vaikuttavat paitsi kehon ominaistuoksuun myös immuunijärjestelmään. Haju siis viestii geneettisesti erilaisesta kumppanista, mikä ehkäisee sisäsiittoisuutta ja parantaa jälkeläisten kykyä vastustaa tauteja.

Woodley sanoo, että on jopa olemassa tutkimuksia, joiden mukaan eri MHC-varianttia kantavat ihmiset päätyvät naimisiin keskenään. Tosin tutkimukset on tehty pienissä, uskonnollisissa yhteisöissä, jotka ovat geneettisesti hyvin homogeenisia. Etnisesti kirjavissa väestöissä tulos ei välttämättä päde.

- Kaiken kaikkiaan kemosignaalit vaikuttavat niin vienosti, etteivät ne vääjäämättä aja pareja yhteen saati alttarille asti. Kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät ohittavat ne helposti, Woodley summaa.

Flaksia itsetunnosta

Entä miten on, ovatko ne rohdoskauppiaiden mainostamat flaksisuihkeet pelkkää puppua?

- Feromonivalmisteet ovat huijausta siinä mielessä, ettei niiden tehosta ole olemassa pätevää tieteellistä tutkimusta, Woodley vastaa.

- Ne voivat kuitenkin toimia lumevaikutuksen kautta. Jos ihmiset uskovat, että heidän viehätysvoimansa vahvistuu niiden ansiosta, he ovat aiempaa itsevarmempia, ja se tekee heistä viehättäviä.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.