Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen

Pienempi palkka ei haittaa, jos saa tehdä, mitä haluaa.

Viestintäpäälliköstä historianopettajaksi. Opettajasta valokuvaajaksi. Sairaanhoitajasta hammaslääkäriksi. Lääkäristä tilintarkastajaksi. Sisustusarkkitehdista siivoojaksi. Ohjelmoijasta veneenveistäjäksi.

Kaikki nuo hypyt ammatista toiseen on todistettavasti tehty. Kun suomalaiset vaihtavat työpaikkaa, he vaihtavat useimmiten myös ammattia.

Tilastojen mukaan ihmiset lähtevät uusille urille yllättävän usein. Vuosittain tempun tekee joka kymmenes työntekijä. Selvä enemmistö ammatinvaihdoista menee nuorten tiliin.

– Se liittyy oman paikan hakemiseen työmarkkinoilla. Tilastoissa näkyy opiskeluaikaisten työpaikkojen muuttuminen koulutusta vastaaviksi, kertoo erikoistutkija Simo Aho Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta.

Aho on julkaissut tilastollisia tutkimuksia ammatillisesta liikkuvuudesta Suomessa. Hänen mukaansa liike ammatista toiseen käy kaikilta aloilta ja kaikille aloille. Eniten luonnollisesti uuden etsijät hakeutuvat sinne, missä on kasvua ja kysyntää tekijöille.

Nyt kun yt-neuvotteluja käydään siellä täällä ja epävarmuus oman työn tulevaisuudesta ui liiveihin, loikka voi tuntua hyvältä idealta. Taantuma ei kuitenkaan ole otollisin aika muuttaa suuntaa.

– Mitä parempi suhdanne, sitä enemmän on liikkuvuutta. Silloin on mahdollisuuksia toisin kuin huonoina aikoina, Aho sanoo.

Asemasta vaikea luopua

Mitä enemmän ikä karttuu, sitä vähemmän ihmiset hakeutuvat uusiin ammatteihin. Vakiintumiseen on syynsä.

– Pitkän uran tehneiden ei kannata lähteä. Yhdellä alalla hankittua kokemusta on vaikea siirtää muualle. Useimmiten samassa paikassa pysyneet pärjäävät keskimäärin vähän muita paremmin, koska aloillaan olo johtaa ajan oloon parempiin tuloihin ja ylennyksiin, Aho sanoo.

Kun jonkin alan konkari aloittaa alusta jossain muualla, hän luopuu ainakin hetkellisesti asiantuntijan asemasta. Vaihtaja palaa noviisiksi, eikä se ole helppoa sille, joka on tottunut osaamaan.

Monta syytä muutokseen

Jotkut kuitenkin lähtevät, vieläpä vapaaehtoisesti. Psykologian tohtori ja Helsingin työ- ja elinkeinotoimiston ammatinvalintapsykologi Raimo Lahti kohtaa lähes päivittäin asiakkaita, jotka hautovat uranvaihtoa. Raha on menettänyt heille merkitystään.

– Ammattiuran vaihtajat ovat usein niin kypsiä vanhaan työhönsä, että he ovat valmiita laskemaan palkkatasoaan. Erityisesti jos jokin toinen ammatti tai työympäristö on psyykkisesti ja joskus fyysisestikin tyydyttävämpi, he pitävät muutosta kannattavana, vaikka palkka saattaa pudota tonninkin, Lahti kertoo.

Jotkut ajaa liikkeelle terveys, entistä työtä ei enää pysty tekemään. Toiset ryhtyvät tähyilemään uutta silloin, kun nykyisessä työpaikassa olo käy ahtaaksi esimerkiksi yt-neuvottelujen takia. Usein ihmiset kuitenkin haluavat muuttaa suuntaa ilman ulkoista pakkoa siksi, ettei entinen työ enää anna tarpeeksi. Se on jo nähty.

– Alun perin on vain menty johonkin töihin, mutta nyt tahdotaan perehtyä siihen, mitä oikeasti halutaan tehdä, Lahti kuvaa.

Hän muistuttaa, että moni nuori elää etsintä- ja kokeiluvaihetta kolmikymppiseksi. Oman paikan etsintä työmarkkinoilta voi viedä vuosia ja johtaa myös uudelleenkouluttautumiseen.

Viisi näytöstä uuteen

Vapaaehtoisia uranvaihdoksia tutkinut ranskalainen sosiologi Cathrine Negro­ni on havainnut, että vaihdokset noudatta- vat käsikirjoitusta, jossa on viisi eri näytöstä.

Aluksi työntekijä tuntee, ettei voi vanhassa työssä toteuttaa itseään. Hän on ehkä päätynyt ammattiin avioliiton takia, kesken jääneiden opintojen vuoksi, joistakin järkisyistä, tavoitellakseen sosiaalista asemaa tai miellyttääkseen vanhempiaan. Nyt tuntuu, ettei ala ole oma.

Seuraavaksi työntekijä alkaa henkisesti irtaantua työstään. Tätä voivat jouduttaa työpaikalla tehdyt muutokset, jotka tuntuvat huononnuksilta. Kolmas etappi on itsetutkiskelun vaihe, jonka täyttää epävarmuus, haaveilu ja tuskailu siitä, minkä tien valitsisi. Tässä kohtaa moni vielä jättää homman sikseen. Neljäs vaihe on ratkaiseva päätös uran vaihdosta, ja viimeisenä seuraa hakeutuminen ja asettuminen uuteen ammattiin.

Uranvaihdot asettuvat osaksi laajempaa yhteiskunnallista muutosta, joka on vähentänyt työelämän vakautta ja muuttanut suhtautumista työhön. Nykyään yhä useampi haluaa työtä, josta pitää, jossa voi toteuttaa itseään ja jonka voi yhdistää muuhun elämään. Siksi hyppy uuteen pysyy houkutuksena.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.