Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen
Kuvitus: Mikko Väyrynen

Pienempi palkka ei haittaa, jos saa tehdä, mitä haluaa.

Viestintäpäälliköstä historianopettajaksi. Opettajasta valokuvaajaksi. Sairaanhoitajasta hammaslääkäriksi. Lääkäristä tilintarkastajaksi. Sisustusarkkitehdista siivoojaksi. Ohjelmoijasta veneenveistäjäksi.

Kaikki nuo hypyt ammatista toiseen on todistettavasti tehty. Kun suomalaiset vaihtavat työpaikkaa, he vaihtavat useimmiten myös ammattia.

Tilastojen mukaan ihmiset lähtevät uusille urille yllättävän usein. Vuosittain tempun tekee joka kymmenes työntekijä. Selvä enemmistö ammatinvaihdoista menee nuorten tiliin.

– Se liittyy oman paikan hakemiseen työmarkkinoilla. Tilastoissa näkyy opiskeluaikaisten työpaikkojen muuttuminen koulutusta vastaaviksi, kertoo erikoistutkija Simo Aho Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksesta.

Aho on julkaissut tilastollisia tutkimuksia ammatillisesta liikkuvuudesta Suomessa. Hänen mukaansa liike ammatista toiseen käy kaikilta aloilta ja kaikille aloille. Eniten luonnollisesti uuden etsijät hakeutuvat sinne, missä on kasvua ja kysyntää tekijöille.

Nyt kun yt-neuvotteluja käydään siellä täällä ja epävarmuus oman työn tulevaisuudesta ui liiveihin, loikka voi tuntua hyvältä idealta. Taantuma ei kuitenkaan ole otollisin aika muuttaa suuntaa.

– Mitä parempi suhdanne, sitä enemmän on liikkuvuutta. Silloin on mahdollisuuksia toisin kuin huonoina aikoina, Aho sanoo.

Asemasta vaikea luopua

Mitä enemmän ikä karttuu, sitä vähemmän ihmiset hakeutuvat uusiin ammatteihin. Vakiintumiseen on syynsä.

– Pitkän uran tehneiden ei kannata lähteä. Yhdellä alalla hankittua kokemusta on vaikea siirtää muualle. Useimmiten samassa paikassa pysyneet pärjäävät keskimäärin vähän muita paremmin, koska aloillaan olo johtaa ajan oloon parempiin tuloihin ja ylennyksiin, Aho sanoo.

Kun jonkin alan konkari aloittaa alusta jossain muualla, hän luopuu ainakin hetkellisesti asiantuntijan asemasta. Vaihtaja palaa noviisiksi, eikä se ole helppoa sille, joka on tottunut osaamaan.

Monta syytä muutokseen

Jotkut kuitenkin lähtevät, vieläpä vapaaehtoisesti. Psykologian tohtori ja Helsingin työ- ja elinkeinotoimiston ammatinvalintapsykologi Raimo Lahti kohtaa lähes päivittäin asiakkaita, jotka hautovat uranvaihtoa. Raha on menettänyt heille merkitystään.

– Ammattiuran vaihtajat ovat usein niin kypsiä vanhaan työhönsä, että he ovat valmiita laskemaan palkkatasoaan. Erityisesti jos jokin toinen ammatti tai työympäristö on psyykkisesti ja joskus fyysisestikin tyydyttävämpi, he pitävät muutosta kannattavana, vaikka palkka saattaa pudota tonninkin, Lahti kertoo.

Jotkut ajaa liikkeelle terveys, entistä työtä ei enää pysty tekemään. Toiset ryhtyvät tähyilemään uutta silloin, kun nykyisessä työpaikassa olo käy ahtaaksi esimerkiksi yt-neuvottelujen takia. Usein ihmiset kuitenkin haluavat muuttaa suuntaa ilman ulkoista pakkoa siksi, ettei entinen työ enää anna tarpeeksi. Se on jo nähty.

– Alun perin on vain menty johonkin töihin, mutta nyt tahdotaan perehtyä siihen, mitä oikeasti halutaan tehdä, Lahti kuvaa.

Hän muistuttaa, että moni nuori elää etsintä- ja kokeiluvaihetta kolmikymppiseksi. Oman paikan etsintä työmarkkinoilta voi viedä vuosia ja johtaa myös uudelleenkouluttautumiseen.

Viisi näytöstä uuteen

Vapaaehtoisia uranvaihdoksia tutkinut ranskalainen sosiologi Cathrine Negro­ni on havainnut, että vaihdokset noudatta- vat käsikirjoitusta, jossa on viisi eri näytöstä.

Aluksi työntekijä tuntee, ettei voi vanhassa työssä toteuttaa itseään. Hän on ehkä päätynyt ammattiin avioliiton takia, kesken jääneiden opintojen vuoksi, joistakin järkisyistä, tavoitellakseen sosiaalista asemaa tai miellyttääkseen vanhempiaan. Nyt tuntuu, ettei ala ole oma.

Seuraavaksi työntekijä alkaa henkisesti irtaantua työstään. Tätä voivat jouduttaa työpaikalla tehdyt muutokset, jotka tuntuvat huononnuksilta. Kolmas etappi on itsetutkiskelun vaihe, jonka täyttää epävarmuus, haaveilu ja tuskailu siitä, minkä tien valitsisi. Tässä kohtaa moni vielä jättää homman sikseen. Neljäs vaihe on ratkaiseva päätös uran vaihdosta, ja viimeisenä seuraa hakeutuminen ja asettuminen uuteen ammattiin.

Uranvaihdot asettuvat osaksi laajempaa yhteiskunnallista muutosta, joka on vähentänyt työelämän vakautta ja muuttanut suhtautumista työhön. Nykyään yhä useampi haluaa työtä, josta pitää, jossa voi toteuttaa itseään ja jonka voi yhdistää muuhun elämään. Siksi hyppy uuteen pysyy houkutuksena.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.