Evoluutio sälytti naaraalle poikimisen vaivat mutta antoi hyvitystä pariutumisessa. Uroksen on osoitettava kelpoisuutensa - onpa kilpailulajina sitten sarvien kasvatus tai pienten kivien pinoaminen. Naaras kilpailuttaa jopa urosten spermoja emättimessään.


TEKSTI:Petri Nummi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Evoluutio sälytti naaraalle poikimisen vaivat mutta antoi hyvitystä pariutumisessa.
Uroksen on osoitettava kelpoisuutensa - onpa kilpailulajina sitten sarvien kasvatus
tai pienten kivien pinoaminen. Naaras kilpailuttaa jopa urosten spermoja emättimessään.

Julkaistu Tiede-lehdessä

3/2000

Meidän on helppo samastua eläimiin, jotka viehättyvät kosiskelijan ulkonäöstä. Riikinkukkonaaraat valitsevat pitkäpyrstöisiä ja värikkäitä koiraita, juoksuhämähäkkineitokaisia kiehtoo koiraiden jalkojen karvaisuus. Hirviuroksen uhkea sarvikruunu hurmaa naaraat ja lannistaa muut koiraat.

Tuttua - mutta tuntuu tarkemmin ajatellen aika järjettömältä. Erityisen pitkä pyrstö ei ole linnulle kovin hyödyllinen. Hirven valtavista sarvista on lähinnä riesaa. Komistukset kuitenkin kertovat oikeasti koiraan laadusta. Huijaaminen ei onnistu, sillä huonokuntoinen yksilö tuupertuisi yrittäessään kerätä mahdottomasti mineraaleja sarvenkasvatukseen tai koettaessaan paeta petoja liian suuren pyrstön kanssa.

Ulkomuodon symmetria viehättää niin teeriä, haarapääskyjä kuin ihmisiäkin. Lintunaaraat tarkkailevat kosijoidensa pyrstöä, ihmisissä symmetria kiinnostaa yhtä hyvin naisia kuin miehiä. Naiset saavat useammin orgasmin symmetrisen miehen kanssa, viehättyvätpä kokeiden mukaan sellaisen yksilön paidan hajustakin. He haistavat symmetrisyyden nimenomaan silloin, kun raskaaksi tulo on todennäköisimmillään. Miesten mielestä taas symmetriset rinnat viestivät hedelmällisyydestä.

Symmetriassakin on järkensä: epäsymmetria kielii sisäsiittoisuudesta ja muista lisääntymiskykyä heikentävistä seikoista.

Uros havittelee määrää, naaras laatua

Urosten siittiövarat ovat käytännössä ehtymättömät, ja niiden turvin urokset yleensä kamppailevatkin parittelutilaisuuksien määrästä. Jälkeläisiinsä enemmän panostavien naaraiden kannattaa valita lisääntymiskumppaninsa tarkoin. Ne siis kilpailevat laadusta.

Sille sukupuolelle, jota valitaan, kehittyy huomiota herättäviä ominaisuuksia, kuten kirkkaita värejä tai komea pyrstö. Naisten hedelmällisyyttä mainostavat rinnat ja takamus viittaavat siihen, että ihmislajin naaraat ovat kilpailleet enemmän kuin tiukasti yksiavioiset kädelliset, esimerkiksi pienipeppuiset gibbonit. Monen koiraan kanssa parittelevilla apinanaarailla, kuten paviaaneilla, takapuoli turpoaa kiimassa loistavan punaiseksi.

  kaventaa tätä sukupuolten käyttäytymiseroa.

Naaraat eivät pelkästään valikoi niitä ominaisuuksia, joita koiraat kulloinkin sattuvat tarjoamaan, vaan naaraiden mieltymykset muokkaavat koiraiden ominaisuuksia vahvasti.

Esimerkiksi fasaani- ja jouhisorsakoiraat yrittävät ratkaista kosiokilpansa tappelemalla, mutta naaraat eivät yksiviivaisesti suosikaan niitä koiraita, jotka menestyvät kamppailuissa. Naisetkaan eivät välttämättä suosi pukarityyppiä. Kun miesten kasvokuvia kokeessa maskuliinistettiin ja feminiinistettiin tietokoneella, kuvia arvioineet naiset pitivät lievästi naisellistettuja kasvoja miellyttävimpinä. Selitys lienee se, että korostuneeseen maskuliinisuuteen voi liittyä aggressiivisuutta ja uskottomuutta.






Miksei ihmisellä ole kiima-aikaa?

Kerran-pari vuodessa toistuva muutaman päivän tai viikon kiima olisi varsin käytän-nöllinen: muu vuosi keskityttäisiin sitten muuhun. Ihmistä lisääntymis-toimet kuitenkin riivaavat enemmän tai vähemmän jatkuvasti.

Jatkuvan seksivalmiuden takia nainen ei tiedä tarkoin, milloin munasolu irtoaa. Tällainen piiloon jää-vä ovulaatio on nisäkkäillä poikkeuksellinen. Sitä esiintyy ihmisen lisäksi vain muutamilla muilla kädellisillä.

Piilo-ovulaation uskotaan kehittyneen evo-luutiossa aikana, jolloin ihmisen kantamuodot olivat seka-avioisia. Naaraat parit-telivat kaikkien kanssa, ja urokset olisivat mielellään tappaneet toistensa jälkeläisiä päästäkseen nopeammin itse hedelmöit-tämään naaraan. Piilo-ovulaation vuoksi isästä ei kuitenkaan voinut olla varma, ja tämä epävarmuus suojeli jälkeläisiä.

Kun ihmiset myöhemmin alkoivat elää yhä tiheäm-mässä eivätkä enää olleet kovin seka-avioisia, ilmeni piilo-ovulaation toinen hyöty. Mies nimittäin pysyi kotona perheensä apuna, jos hän halusi olla varma isyydestään. Jos vaimon ovulaatio olisi paljastunut paviaanin-punaisena loistavasta takamuksesta, mies olisi voinut h-hetken jälkeen painua turvallisin mielin riiustelemaan muita naisia.

Uskottomuus hyvin yleistä

Koiraan into osallistua jälkeläisten hoitoon riippuu siitä, kuinka varma se on isyydestään - ja varmuuteen on aihetta harvoin. Sekä matelijoiden, lintujen että nisäkkäiden dna-tutkimukset osoittavat, että yksiavioisinakin pidetyistä naaraista valtaosalla on myös vieraan koiraan siittämiä jälkeläisiä.

Naaras ei välttämättä lisää jälkeläisten määrää vieraissa käynneillään, mutta jälkeläistön elinkyvylle voi olla eduksi, että katraassa on perimältään erilaisia yksilöitä.

Koiraat pyrkivät estämään kilpailijoiden parittelun tai sopeuttavat jälkeläissatsauksensa isyysasteeseen. Mo-nen lintunaaraan pesyeessä on usean isän jälkeläisiä, ja koiras tuo untuvikoille ruokaa sen mukaan, kuinka moni niistä on sen oma.

Englantilaisessa tutkimuksessa naisten todettiin käyvän vieraissa varsinkin munasolun irtoamisen eli ovulaation aikoihin, jolloin hedelmöityminen on todennäköisintä. Sen sijaan into paritella vakituisen kumppanin kanssa ei vaihdellut kuukautiskierron mukaan. Erityisesti niin sanotut kaksoisparittelut osuivat usein ovulaatioaikaan. Niissä parinsisäisen ja ulkopuolisen yhdynnän väli on alle viisi vuorokautta. Tämän ajan sperma säilyy naisessa toimintakykyisenä, eli nainen saa luotua partneriensa välille spermakilpailun.

Isyys on erityisen epävarmaa niissä ihmiskulttuureissa, joissa parisuhde on löyhä. Tähän on kehittynyt kiintoisa ratkaisu: joillakin Tyynenmeren saarilla miehet hoitavat eniten siskonsa lapsia, joille he ovat keskimäärin läheisempää sukua kuin vaimonsa jälkeläisille.

Hyvä reviiri tekee seksikkääksi

Poikimiseen valmistautuvalle naaraalle uroksen hyvä reviiri on selkeä etu. Monet nisäkäs-, lintu-, sammakko- ja kalanaaraat valitsevatkin koiraan sen reviirin perusteella. Parhaille reviireille naaraita siunaantuu useampiakin. Teoriassa naaraita tulee, kunnes reviiri ruuhkan takia laadultaan laskee seuraavaksi parhaan, tyhjänä olevan reviirin tasolle.

Resurssit viehättävät myös ihmisiä. Esimerkiksi Kenian kipsigien vaimoluku riippuu miehen maaomaisuudesta. Eräässä tiibetiläisessä yhteisössä köyhillä veljeksillä voi olla yhteinen puoliso, varakkaalla miehellä monta vaimoa. (Vastaavaa on havaittu linnuilla, tietyssä rautiaispopulaatiossa.)

Monilla eläimillä reviiri on vain pieni laikku lisääntymisareenalla, jolle koiraat kerääntyvät mittelemään voimiaan ja houkuttelemaan naaraita. Meille tutuimpia ovat metsojen ja teerien areenat, mutta lisääntymisareenoita on myös kuusipeuralla, vasarapäälepakolla, sammakoilla, kaloilla ja hyönteisillä. Teeren soitimesta tiedetään, että naaraat nopeuttavat valintaansa matkimalla kanssasisariaan, eli liittymällä sellaisen koiraan seuraan, jonka luona jo on naaraita. Suokukkojen areenoilla on puolestaan mustaröyhelöisten mahtiurosten lisäksi myös valkokauluskoiraita, jotka eivät osallistu otteluihin mutta saattavat silti päästä parittelemaan.




Pariutumisten kirjo

• Yksiavioisuus eli monogamia. Yksi naaras, yksi uros.

• Moniavioisuus eli polygamia. Yhdellä on monta kumppania. Alatyyppejä ovat moninaaraisuus eli polygynia ja monikoiraisuus eli polyandria.

• Seka-avioisuus eli polygyn-andria. Urokset ja naaraat parittelevat vapaasti keskenään.

Paras uros kantaa eniten kiviä

Joidenkin lintujen ja hyönteisten naaras suosii koiraita sen mukaan, miten ison kosiolahjan ne tuovat. Skorpionikorentonaaraat parittelevat pisimpään sellaisen koiraan kanssa, joka tarjoaa niille runsaan aterian. Tässä on järkeä: kunnollisen lounaan syöneet munivat enemmän kuin niukoin eväin kitkuttelevat.

Lahjat voivat olla myös hyödyttömän tuntuisia. Espanjan vuoristossa elävä kivitaskun sukuinen mustatasku kuskaa naaraalle kokoonsa nähden melkoisen kasan kiviä. Röykkiöstä ei ole muuta hyötyä kuin että se kertoo naaraalle koiraan pystyvän kantamaan tehokkaasti myös ruokaa poikasille.

Lavastajalintujen koiraat rakentavat puolestaan mielikuvituksellisia "puistokäytäviä", "juhannussalkoja" ja "majoja", joiden koristeellisuuden perusteella naaras tekee valintansa.

Ihmisen metsästäjä-keräilijäkulttuureissa lahjonta vaikuttaa voimakkaasti sukupuolisuhteisiin. Miehet kokoavat metsästyksellä keskimäärin vähemmän kaloreita kuin naiset keräilemällä, mutta toisinaan miehet saavat yltäkylläisen saaliin, josta riittää jaettavaksi naapurinaisillekin. Nämä taas harjoittavat mieluusti seksiä hyvien metsästäjien kanssa. Suhteettoman suuri osa kylien lapsista onkin parhaiden pyyntimiesten siittämiä.

Ihminen on mennyt lahjomisessa niin pitkälle, että vanhemmatkin voivat vaikuttaa jälkeläistensä naimismenestykseen. Morsiamen perhettä lahjotaan ylenpalttisimmin monivaimoisissa kulttuureissa, joissa kilpailu naisista on kovaa. Vastaavasti sulhasen vanhemmat saavat myötäjäisiä yksiavioisissa yhteisöissä, joissa on jyrkkä luokkajako. Tytär yritetään näin naittaa mahdollisimman vauraalle miehelle.

Mylvintä paljastaa kunnon

Taitoa, voimaa tai kestävyyttä vaativat liikkeet ovat tehokkaita mainoksia. Hämähäkit heiluttavat jalkojaan ja hyönteiset tuntosarviaan. Liskot veivaavat päätään tietyssä tahdissa. Linnut levittävät pyrstöään ja siipiään ja kurkistelevat niiden takaa, nakkelevat päätään taakse, keinuvat oksilla tai juoksevat veden pinnalla.

Lintujen soidin on siis melkoisen tanssillista, ja tanssi on puolestaan ihmisellä monesti kosiskelevaa. Varsinkin primitiiviset tanssit ovat fyysisesti niin rankkoja, että ne paljastavat esittäjän kunnon lahjomattomasti.

Myös ääntely on liikettä, joka kuluttaa paljon energiaa. Niin rupikonnien, kirjosiepon kuin saksanhirvenkin naaraat suosivat ripeään tahtiin kurnuttavia, laulavia tai mylviviä koiraita. Uhoaminen ottaa voimille: esimerkiksi haaremia pitävä saksanhirvisonni menettää kiiman aikana 25 prosenttia painostaan, minkä vuoksi se ei pysy valta-asemassaan kovin pitkään.

Laulun laatukin vaikuttaa. Kanarialintunaaraiden todettiin koeoloissa pesivän sitä aikaisemmin ja munivan sitä enemmän mitä monimuotoisempaa laulua ne kuulivat. Luonnossa laulutaituruus ei yksinään vaikuta yhtä paljon kuin reviiri, mutta lauluinto heijastelee usein reviirin laatua.

Koiraat voivat tuottaa ääniä myös mekaanisesti. Esimerkiksi juoksuhämähäkkikoiraat rummuttavat kuivia lehtiä takaruumiillaan. Naaraat suosivat ahkerasti rummuttavia koiraita. Tutkimuksen mukaan niiden kanssa saadut jälkeläiset selvisivät elossa keskimääräistä paremmin, joten rumpusoolo tosiaan paljastaa koiraan laadun.


 




Kaikki urokset eivät kilpaile

Syvänmeren kalojen naaraat elävät niin hajallaan, etteivät koiraat pysty haalimaan itselleen useita parittelu-kumppaneita. Tällaisessa tilantees-sa koiraiden välille ei juuri synny kilpailua, ja ne voivat jäädä kääpiöiksi.

Hyviä esimerkkejä kilpailun puut-teesta ovat myös tähtimadot, joi-den muutaman millin pituinen koiras elää loismaisesti metrin mittaisen naaraan suku-puolielimissä.


Naaraat myös kilpailuttavat kosijoitaan ääntelyn avulla. Jos nuoret norsu- tai merinorsu-urokset yrittävät lähennellä, naaras huutaa paikalle korkea-arvoisempia uroksia, jotka karkottavat junkkarit tiehensä. Näin naaras pääsee parittelemaan hallitsevan uroksen kanssa.

Hajut viettelevät ja säätävät kiimaa

Perhosurokset ovat kuuluisia siitä, että ne löytävät matkojen päästä naaraan luo, vaikka kuutiometrissä ilmaa olisi vain muutama tämän erittämä feromonimolekyyli. Feromonit ovat eläinten houkutusaineita.

Kuten koiranomistajat tietävät, nisäkäsurokset merkkaavat reviiriään virtsalla tai muilla hajustamistavoilla enemmän kuin naaraat. Urosten tuoksukirjokin on laajempi. Koiraat voivat myös julistaa sukupuolista valmiuttaan. Esimerkiksi hirvisonni virtsaa maahan myllertämäänsä kiimakuoppaan ja piehtaroi siinä.

Ihmiselläkin hajuaisti on tärkeämpi kuin luullaan. Esimerkiksi kainalokarvoitus on tarkoitettu etenkin mieskainaloista erittyvien aineiden levitykseen. Näitä aineita sukukypsät naiset haistavat jopa sata kertaa tarkemmin kuin miehet. Ihmiset vain ovat alkaneet pitää omia hajujaan sopimattomina. On hupaisaa, että tilalle kehitetyissä parfyymeissä käytetään monesti eläinten kiimaeritteitä, joissa on samoja yhdisteitä kuin ihmiselläkin.

Naarashajuissa on melkoinen voima. Uroskoirien elämä menee sekaisin, kun jollakin kulmakunnan nartuista on kiima. Mutta naaraat käyttävät hajuvaltaa toisiinsakin. Rotilla alempiarvoisten naaraiden kiima muuttuu samanaikaiseksi hallitsevan naaraan kierron kanssa.

Samankaltaista hajuhallintaa on ilmeisesti myös ihmisillä, koska pitkään yhdessä olevien naisten kuukautiskierrot samanaikaistuvat. Tämän saavat aikaan naisten kainaloista erittyvät yhdisteet. Ihminen ei haista niitä tietoisesti, mutta niistä osa kiihdyttää ja osa jarruttaa kuukautiskiertoa säätelevän keltarauhashormonin eritystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla