Gallupmenestys poikii perussuomalaisille lisää kannatusta.

Teksti: Juho Rahkonen

Eräänä syksyisenä iltapäivänä Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen rikkoo avokonttorin tasaisen hälinän. Hän on innoissaan: kuuluisa bandwagon-efekti – suomalaisittain voittajan vankkurit -vaikutus – on nyt nähty itse teossa!Pajunen on tarkastellut kuukausittain Yleisradiolle tehtäviä puolueiden kannatusmittauksia niin, että niistä paljastuvat viikoittaiset vaihtelut. Tulos: perussuomalaisten kannatus sahaa voimakkaasti ylös ja alas kunkin kuukauden aikana. Heti sen jälkeen, kun gallupien tulokset on julkaistu, kannatus nousee jopa kaksi–kolme prosenttiyksikköä. Tutkimusjakson loppua kohden se kuitenkin normalisoituu ja asettuu vain hieman edellisen mittauksen yläpuolelle.Nämä viikoittaiset kannatushuiput eivät näy julkisuuteen toimitettavissa tiedoissa. Niissä kerrotaan vain kuukauden aikana tehtyjen mittausten keskiarvo.

Hyvät luvut houkuttelevat

Aineiston perusteella näyttää selvältä, että perussuomalaiset saavat vauhtia voittajan vankkureista, ihmisten taipumuksesta seurata niitä, jotka todennäköisesti pärjäävät hyvin. Kun äänestäjät kuulevat uutisista, että puolueen kannatus on taas noussut, moni innostuu ja haluaa tulla mukaan menestystarinaan.Ilmiötä on tutkittu erityisen paljon Yhdysvalloissa, mielipidemittausten kotimaassa. Tulokset kertovat, että tieto gallupmenestyksestä saattaa todella lisätä puolueen tai ehdokkaan kannatusta silloin, kun suosio on muutenkin nousussa.Erityisen voimakkaana ilmiö näkyy henkilövaaleissa, kuten presidentinvaaleissa, joissa kilpailuasetelma on selvä ja vähimmillään äänestäjä valitsee kahdesta ehdokkaasta. Eräässä 2006 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa tieto kannatusmittauksista selitti noin kuusi prosenttia äänestäjien käyttäytymisestä.Samansuuntaisia tuloksia gallupien merkityksestä on saatu meillä. Taloustutkimus kysyi vuoden 2008 kuntavaalien alla äänestäjiltä, miten he arvioivat kannatusmittausten vaikuttavan äänestyskäyttäytymiseensä. Noin kahdeksan prosenttia vastaajista arvioi äänestävänsä mieluiten ehdokasta, joka saa hyviä tuloksia gallupeissa ja on siten todennäköinen voittaja.Eri tutkimustuloksia yhdistelemällä voi karkeasti arvioida, että vankkurit vaikuttavat äänestystuloksiin viisi–kymmenen prosenttia. Toisin sanoen: jos kannatusmittauksia ei lainkaan tehtäisi ja julkaistaisi, tulokset poikkeaisivat tuon verran siitä, mitä ne nykyisin ovat.

Mieli tahtoo joukkoon

Voittajan vankkurit on sosiaalipsykologinen ilmiö. Kun se alkaa vaikuttaa, ihmiset eivät enää vastaa mielipidetutkimuksiin itsenäisesti ajattelevina yksilöinä, vaan alkavat yhä enemmän ottaa huomioon näkemyksiä ja aikomuksia, joita uskovat muilla olevan. Tämä psykologinen efekti on eri asia kuin strateginen äänestäminen. Strategi pyrkii järkiperäisesti taktikoimaan päämääriensä kannalta mahdollisimman hyvää lopputulosta. Menestyksen odotukseen tempautuvaa vankkuriäänestäjää ohjaa luontainen psykologinen taipumus asettua voittajan puolelle. Ihminen on sosiaalinen eläin ja laumakäyttäytyminen evolutiivista perua. Varhaisissa metsästäjä-keräilijäyhteisöissä oli jo hengissä pysymisen ja omien geenien säilymisen kannalta hyödyllistä pyrkiä yhteen menestyksekkäiden saalistajien kanssa. Eikä oman menestyksen maksimointiin tähtäävä opportunismi ole kadonnut. Katsokaa vaikka, miten ihmiset ryntäävät tarjoustuotteen perään kuin sopulilauma, ettei vain joku muu vie sitä nenän edestä.Arkielämässä lienee kuitenkin mahdotonta erottaa toisistaan järjen ja tunteen ohjaamaa käyttäytymistä. Tämä koskee niin ostamista kuin äänestämistä – valintoja kaikki tyynni.

Media antaa ajateltavaa

Jos puolueiden kannatusmittauksia ei julkaistaisi, tieto perussuomalaisten noususta ei olisi levinnyt äänestäjille. Asiasta olisivat perillä enintään jotkin puolueet ja etujärjestöt. Näin ajatellen voi sanoa, että media on tehnyt demokratialle suuren palveluksen.Kuinka paljon media ylipäänsä vaikuttaa äänestäjiin? Tämä on joukkoviestinnän tutkijoiden ikuisuuskysymys, johon ei ole saatu yksiselitteistä vastausta, vaikka asiaa on tutkittu vuosikymmeniä.1950-luvulla ajateltiin, että media on kuin lääke: kun ihminen saa sopivan annoksen tietoa, se vaikuttaa hänen mielipiteisiinsä kuin särkytabletti kolotukseen. Näin yksioikoisesta mallista on luovuttu ajat sitten. Nykyisin median osuutta tarkastellaan erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä. Ehkä tärkein joukkoviestinnän vaikutuksia pohtiva teoria on päiväjärjestystutkimus, agenda setting. Sen mukaan media ei niinkään vaikuta siihen, mitä mieltä ihmiset asioista ovat, vaan siihen, mistä asioista ihmisillä ylipäänsä on mielipiteitä.

Media ohjailee muita

Oma kysymyksensä on, keneen media vaikuttaa, jos vaikuttaa. Joukkoviestinnän tutkijoilla on kiinnostava vastaus: meillä on inhimillinen alttius uskoa, että median viestit vaikuttavat muihin mutta eivät niinkään meihin itseemme. Monet vähättelevät mielipidetutkimuksia ja epäilevät kansalaisten kykyä ajatella yhteisiä asioita ja vastata niitä koskeviin kysymyksiin. Ihmiset, joita gallupit ja yleinen mielipide ohjailevat, ovat aina joitakuita muita, mystisiä kolmansia henkilöitä.Sama ilmiö voi toisaalta johtaa myös mielipidetutkimusten vaikuttavuuden liioitteluun. Joissakin maissa kannatuskyselyiden julkaisemista vaalien alla on rajoitettu, etteivät ne pääse haittaamaan äänestäjien päätöksentekoa.Esimerkiksi Italiassa, Ranskassa, Tšekissä ja Sveitsissä gallupeja saa esitellä vain rajoitetusti viikko tai kaksi ennen vaaleja. Kanadassa ja monissa Latinalaisen Amerikan maissa aikaraja on pari päivää. Suomessa ”galluprauhaa” ei ole, eikä sitä ole suunnitteillakaan, vaikka on käytäntöä meillekin ehdotettu, viimeksi kuntavaalien alla 2004.

Gallupit yksin eivät riitä

Olisi väärin sanoa, että mielipidemittaukset sinänsä lisäävät tai vähentävät jonkin puolueen kannatusta. Kausaalisuuden perusvaatimus on, että syy edeltää seurausta. Puolueen kannatuksen täytyy nousta, ennen kuin gallupit voivat kertoa kannatuksen noususta.Lisäksi tarvitaan sanoma. Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori Pertti Suhonen toteaa kirjassaan Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta, että voittajan vankkurit -ilmiössä on kyse ennen kaikkea houkuttelevasta viestistä, jota äänestäjät lähtevät seuraamaan.Taloustutkimus kysyi viime vuoden lopulla perussuomalaisia äänestäviltä, miksi he aikovat äänestää kyseistä puoluetta. Avoin kysymyksenasettelu paljasti, että tärkein syy on tarkemmin määrittelemätön protesti nykyistä menoa ja vallassa olevia puolueita kohtaan. Perussuomalaisten äänestäjät haluavat muutosta ja näkevät tilaisuuden näpäyttää vallanpitäjiä osoittamalla, että Suomessa ylin valta kuuluu yhä kansalle.Tämä on ilmeisesti se kansalaisiin vetoava viesti, jota perussuomalaiset kapellimestarinsa Timo Soinin johdolla niin vetävästi vankkureistaan soittavat.

Politiikka nappasi vankkurinsa sirkuksesta

Käsite bandwagon, voittajan vankkurit, on peräisin Yhdysvalloista ja siellä sirkusmaailmasta. Kun sirkus entisinä aikoina saapui kaupunkiin, se järjesti värikkään mainoskulkueen kaupungin halki. Ensimmäisessä vaunussa, bandwagonissa, oli torvisoittokunta, jonka repäisevä musiikki houkutteli kaupunkilaisia mukaan kulkueeseen.Hyppy voittajan vankkureihin, jump on the bandwagon, ilmestyi politiikkaan 1848, jolloin kuuluisa sirkusklovni Dan Rice keksi edistää vaalikampanjoita sirkuksensa soittokunnan vaunulla. Menetelmä herätti huomiota, ja poliitikot ottivat tavakseen käyttää sirkusvaunua.

Juho Rahkonen on tiedotusopista väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018