Vaikutelmat ja mantelitumake kuljettavat äänestäjää.

Juuri nyt -sarja

Teksti: Mikko Puttonen

Vaikutelmat ja mantelitumake kuljettavat äänestäjää.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2012

Demokratian kunnianarvoisin toimitus vaalit lähestyvät. Presidenttiehdokkaiden työhaastatteluita televisiosta seuraavat kansalaiset puntaroivat ankarasti ehdokkaiden pätevyyttä ja sanomisia. Tarkoin harkittuaan he sitten päättävät, kenet hyväksyvät hommiin.

Todellisuudessa valinta presidentin virkaan ei ole noin järkiperäistä. Valintoja tehdessämme meitä vievät vaikutelmat, tunteet ja persoonallisuudenpiirteet, jotka juontavat geeneistä asti. Uskomme olevamme mielipiteittemme ylimpiä valtiaita, vaikka psykologiset taipumukset valitsevat usein tietoisen minämme puolesta.

Otetaan vaikka hyvännäköinen naama. Vaalithan eivät ole mikään kauneuskilpailu. Silti tutkimuksissa on huomattu, että miellyttävä ulkonäkö tuo ääniä enemmän kuin vaatimaton. Se on todettu myös Suomessa.

Puoleensavetävillä kasvoilla on pärjätty esimerkiksi Suomen eduskunta- ja kuntavaaleissa, havaitsi saksalaisen Ifo-instituutin taloustieteilijä Panu Poutvaara työtovereineen. Kiinnostavasti ulkonäköetu oli kuntavaaleissa suurin oikeiston ehdokkaille, joiden joukossa oli muutenkin eniten kauniiksi arvioituja. (Ks. Maailman nopein vaalikone, Tiede 5/2009.)

Kauneus voi vihjata aatteesta

Kauniin ulkomuodon perusteella annettu ääni ei välttämättä mene vikaan. Kauneus näet saattaa vihjata henkilön aatemaailmasta, Poutvaara ja kumppanit esittävät vuoden takaisessa tutkimuksessaan. Kuntavaaleissa ehdokkaat ovat usein vähemmän tunnettuja kuin eduskuntavaaleissa, ja ulkonäkösignaali voi toimia ehdokasta koskevan tiedon korvikkeena. Kauniiden on esimerkiksi havaittu helpoimmin hyväksyvän eriarvoisuuden, mitä pidetään tunnusomaisena oikeistolle. Siksi on ymmärrettävää, jos oikeiston kannattaja tuntee vetoa kauniiden ja komeiden äänestämiseen.

Viehätysvoima ei ole pelkkää pintaa, vakuuttaa tunteisiin perehtynyt akatemiatutkija Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta ja Aalto-yliopistosta.

– Isot psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että viehättävyys on merkki hyödyllisistä sosiaalisista ja kognitiivisista ominaisuuksista. Evoluutio on muokannut kasvoja niin, että ne viestivät suvunjatkamisen kannalta tärkeistä asioista, Nummenmaa sanoo.

Pätevän näköiset kasvot siivittävät nekin poliitikkoja vaalivoittoihin. Ihmisille ei tarvitse vilauttaa kuin alle sekunnin ajan ehdokkaan kasvokuvaa, kun he jo tekevät arvion tämän pätevyydestä. Ja arvio osuu oikeaan ainakin sikäli, että juuri nämä päteviltä näyttävät henkilöt menestyvät vaaleissa. Princetonin yliopiston Alexander Todorov on todennut tämän Yhdysvalloissa niin senaatin kuin kuvernöörien vaaleissa. Ennen vuoden 2006 äänestyksiä kerätyt pikaiset kompetenssivaikutelmat ennustivat 68,6 prosenttia kuvernööreiksi valituista ja 72,4 prosenttia senaattiin päässeistä.

Pomo sotaan, toinen rauhaan

Meitä suomalaisia kuitenkin kiinnostavat tällä hetkellä presidentinvaalit. Myös valtakunnan ykkösvirkaan pyrkivien kasvojen vaikuttavuutta on muissa maissa tutkittu.

Brittiläisen Anthony Littlen tutkimusryhmä loi Yhdysvaltojen, Britannian, Uuden Seelannin ja Australian presidentti- tai pääministeriehdokkaiden kasvojen muodosta uusia kasvokuvia, joita he pyysivät koehenkilöt arvioimaan ja äänestämään. Kuvien esikuvat eivät olleet arvioijien tunnistettavissa. Simuloiduissa äänestyksissä voiton veivät useimmiten ne, jotka olivat voittaneet oikeatkin vaalit. Jotain taikaa heidän naamassaan täytyi siis olla.

Kasvojen tenho riippui myös asiayhteydestä. Little ja kumppanit huomasivat, että George W. Bushin muokatut kasvot vetosivat koeäänestäjiin, kun vallitsi kuvitteellinen sotatila. Sitä vastoin aikoinaan Bushin haastaneen demokraattiehdokkaan John Kerryn muuntokasvot miellyttivät äänestäjiä rauhan aikana. Bushmaisia kasvoja pidettiin miehekkäämpinä ja hallitsevampina mutta ei niin älykkäinä ja armeliaina kuin kerrymäisiä.

Sanoista viis, olemus ratkaisee

Entä kuka voittaa meikäläiset presidentinvaalit? Kokeile tätä: seuraa vaaliväittelyä mutta älä kuuntele, mitä ehdokkaat puhuvat. Mykistä televisio ja arvioi, kuka vaikuttaa voittajalta. Vetoa kannattaa lyödä sen puolesta, joka pärjää pelkästään kuvaan perustuvassa arviossa, ei sen puolesta, joka pärjää kun äänikin on kuuluvilla.

Edellä esitetyn neuvon voi johtaa eräästä amerikkalaistutkimuksesta. Siinä koehenkilöt katsoivat kymmenen sekunnin ajan kuvernöörinvaaliin osallistuvien keskusteluja ja veikkasivat voittajia. He eivät tienneet ehdokkaista entuudestaan mitään. Kuitenkin katselija-arviot ennustivat ehdokkaiden saamia ääniosuuksia hyvin pelkän äänettömän videoklipin perusteella. Kun katselijat saivat kuulla ehdokkaiden puhuvan, vaikutelman viisaus rapisi ja menestyksen ennusteet heikkenivät.

Mistä nämä tutkimukset oikein kertovat? Siitäkö, että ihmiset osaavat ennustaa ruumiinkielen ja kasvojen perusteella, ketä muut ihmiset äänestävät? Siitäkin. Mutta tutkimukset puhuvat epäsuorasti myös sen puolesta, että ihmiset todellakin äänestävät vaikutelmien perusteella. Totta kai ihmiset kannattavat yhä poliitikkoja ja puolueita, joiden olettavat ajavan heidän etujaan tai jotka myötäilevät heidän käsitystään hyvästä yhteiskunnasta. Silti poliittinen järkemme kuuntelee myös tunteita ja ohikiittäviä vaikutelmia.

Lauri Nummenmaasta on aivan järkeenkäypää, että tunteet vievät äänestäjää enemmän tai vähemmän.

– Äänestäjä voi tietenkin analysoida tarkasti, miten ehdokkaat tulevat maata johtamaan. Mutta se vaatii valtavasti tietoa ja työtä. Monilla ihmisillä ei välttämättä ole kapasiteettia arvioida, mitä hänen arjelleen seuraa jonkun ehdokkaan äänestämisestä. Tunteet tarjoavat nopean oikotien, eikä ihminen silloin mene monimutkaisuudesta lukkoon.

Elimistö tunnustaa väriä

Ei puoluekantakaan ole pelkästään aatteellinen kysymys. Vaikka puolueet ovat moni­alaisia yhteiskunnallisia etujärjestöjä, ne voivat samalla olla samankaltaisten persoonallisuuksien yhteenliittymiä. Jopa ihmisten aivojen rakenteen ja fysiologisten reaktiotyylien on huomattu vaihtelevan heidän poliittisten asenteidensa mukaan. Esimerkiksi aivoissa pelon käsittelyyn osallistuva mantelitumake on suurempi konservatiiveilla kuin liberaaleilla.

Muutama vuosi sitten politiikantutkija John Hibbing työtovereineen kutsui fysiologisiin mittauksiin 46 amerikkalaista, joilla oli vahvat poliittiset mielipiteet. Äkilliset äänet ja uhkaavat kuvat herättivät voimakkaimmat reaktiot niiden ihmisten kehossa, jotka puolsivat puolustusmenoja, kuolemanrangaistusta, isänmaallisuutta ja Irakin sotaa. Ärsykkeet hetkauttivat lievemmin niitä, jotka kannattivat kehitysapua, avointa maahanmuuttopolitiikkaa, rauhan rakentamista ja asekontrollia. Elimistön tapa käsitellä uhkaa heijastui siis tapaan suhtautua yhteiskunnallisiin uhkiin.

Juuri erilaisten uhkien ja menetysten pelko on yksi poliittisia konservatiiveja luonnehtiva psykologinen piirre, esittää New Yorkin yliopiston professori John Jost. Oikeistokonservatismia motivoi hänen mukaansa osaltaan halu minimoida epävarmuutta ja uhkia. Siksi heitä kiinnostaa vaalia perinteitä, järjestystä ja vallitsevia yhteiskuntaoloja. Luonteenpiirteistä tunnollisuus korostuu konservatiiveilla.

Konservatiivin kiistaparin vasemmistolaisen – tai amerikkalaisittain ilmaistuna liberaalin – luonnekuva on toisenlainen. Vasemmalla ollaan elämyshakuisempia ja avoimempia uusille kokemuksille. Nämä avomieliset ihmiset hyväksyvät mieluusti uusia ajatuksia, sietävät moniselitteisyyttä ja ovat kiinnostuneita muista kulttuureista.

Ei mikään vasemmiston salaliitto

Hetkinen, hetkinen. Jos äänestät oikeistoa, viimeistään tässä vaiheessa alat tuhahdella ja lopetat jutun lukemisen. Näyttää siltä kuin tutkijat leimaisivat oikeiston äänestäjät muutospelkoisiksi ja uhkatietoisiksi samalla, kun kehuvat vasemmiston kannattajia avaramielisiksi. Politiikan psykologia ei kuitenkaan ole vasemmiston salaliitto oikeistoa vastaan. Aivan samanlaisia tuloksia ovat saaneet oikeistoa symppaavat tutkijat, vakuuttaa John Jost New Scientistissa.

Sitä paitsi luonteenpiirteiden yhteys poliittiseen kantaan riippuu myös yhteiskunnallisesta tilanteesta. Entisen itäblokin maissa avoimia uusille kokemuksille ovat useimmin oikeiston kannattajat. Turvallisuuden tarve puolestaan luonnehtii eniten sikäläistä vasemmistoa. 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.