Television raaoista toimintasarjoista haetaan vahvoja elämyksiä ja vapauttavia kokemuksia, mutta niillä on myös kääntöpuolensa. Ahkera katsominen lisää ahdistusta ja ruokkii väkivaltaa.


ja vapauttavia kokemuksia, mutta niillä on myös kääntöpuolensa.
Ahkera katsominen lisää ahdistusta ja ruokkii väkivaltaa.




Hannibal Lecter -maskiin pukeutunut mies on keskeyttänyt keiton hämmentämisen ja tarkkailee lusikkaan poimimaansa sattumaa. Teräskattilassa liemen ja vihannesten seassa kelluu miehen pää. Lattialla seisoo ruumiin rintaosa kuin antiikin särkynyt patsas, pöydällä lojuvat jalkaterä ja käsi. Jännityssarja Dexterin harmaansävyistä mainosta täplittävät punaiset veriroiskeet ja kuvan alaosan teksti: Mikään ei pysäytä sarjamurhaajaa kuin sarjamurhaaja.

Uudessa televisiosarjassa väkivalta oikeutetaan sillä, että sen uhrit ovat pahiksia, itsekin murhaajia, ja väkivallan käyttäjä on hyvis, poliisin rikospaikkatutkija. Se ei kuitenkaan tee väkivallasta kauniimpaa: ihmisiä sidotaan, ruumiita pilkotaan ja jäännökset heitetään mereen.

- Taistelu katsojien pitämiseksi kanavalla on koventunut. Koko ajan pitää olla hurjempaa ja hurjempaa tarjontaa, arvioi mediapsykologi Anu Mustonen Jyväskylän yliopistosta.


Väkivalta on helppo koukku

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan television "perhetunnilla" eli iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä on nyt 50 prosenttia enemmän väkivaltaisia ohjelmia kuin vuonna 2001. Mustonen uskoo, että myös Suomessa väkivaltaviihde on sekä lisääntynyt että raaistunut, vaikka tämän todistavaa tutkimusta ei meillä olekaan tehty.
Trendiä voi selittää se, että väkivalta on helppo tie katsojien suosioon.

- Katsojia koukuttavat vahvat elämykset, Anu Mustonen sanoo. - Niitä voi tarjota huumorillakin, mutta väkivaltaviihdettä taitaa olla helpompi tuottaa kuin kulttuurisidonnaista huumoria, hän pohtii.

Joka kolmas katsoo usein


Anu Mustonen väitteli 1990-luvun lopussa väkivaltaviihteen katsomisen motiiveista ja on sen jälkeen kirjoittanut aiheesta artikkeleita ja oppikirjan. Hänen mukaansa aikuisista suomalaisista kolmannes katsoo väkivaltaviihdettä usein ja joka kymmenes aina, kun se on mahdollista.

Television uusin väkivaltasarja ei ole katsojaluvuillaan mennyt toimintasarjojen kärkeen, mutta yhteensä väkivaltaviihteen sarjat keräävät Suomessa joka viikko lähes kaksi miljoona katsojaa. Katsotuimmat yksittäiset väkivaltasarjat houkuttelevat jopa yli puoli miljoonaa katsojaa television ääreen.

On pakko kysyä: mikä ihmiselämän pimeässä puolessa kiinnostaa?




He katsovat paljon


- nuoret
- miehet
- yksin asuvat
- luonteeltaan aggressiiviset
- tunne-elämältään epävakaat
- traumaattisia kokemuksia läpikäyneet
- vähän koulutetut
- työttömät


Tuo säpinää ja helpotusta

Mediapsykologin mukaan ei ole mitään yksittäistä syytä, joka selittäisi väkivallan vetovoimaa. Mediavalintoja ohjaavat monenlaiset katsojien elämäntilanteeseen, taustaan ja ominaisuuksiin liittyvät tekijät.

- Jos karkeasti jaotellaan, väkivaltaviihteen suurkuluttajia on kahdenlaisia. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kuumakallet, joilla on suuri elämysten jano. Tällaiset säpinännälkäiset henkilöt  nauttivat väkivaltaisista fantasioista. Usein heille eivät riitä viihteen tuottamat elämykset, vaan he haluavat myös itse tehdä ja harrastaa asioita, joihin liittyy vauhti ja riskinotto.

Toiseen pääryhmään kuuluvat katsojat, jotka haluavat kohentaa matalaa mielialaansa. Sarjamurhaajaohjelmaa seuratessa neuroottinen ja masentunut sohvaperuna voi verrata omaa elämäänsä tv-uhrien kohtaloon ja huomata, että "minun ongelmanihan ovat sentään pieniä, kun olen sentään hengissä", Mustonen kuvaa.

Oma erityinen paljon väkivaltaa¬ seuraava ryhmänsä ovat ihmiset, joilla itsellään on traumaattisia kokemuksia väkivallasta. Väkivaltaviihteen avulla osa heistä käy läpi kokemuksiaan, ja Anu Mustosen mukaan tällä voikin olla terapeuttinen vaikutus.


Tyydytys jää lyhyeksi

Miten väkivaltaohjelmien ahkera katsominen yleensä ihmismieleen vaikuttaa, on kysymys, johon tutkijoilla on hieman erilaisia vastauksia. Anu Mustosen mukaan väkivaltaviihde tyydyttää säpinännälän, helpotuksen ja virkistyksen tarpeita vain lyhyen aikaa. Myöhemmin suurkulutus voi lisätä ahdistusta ja tuottaa pelokkaan maailmankuvan.

Aggression poistajaksikaan väkivaltaviihteestä ei ole. Toimintasarjat ja -elokuvat voivat purkaa monenlaisia paineita, mutta katsojien aggressioita niiden ei ole todettu vähentäneen. Päinvastoin: väkivaltaviihde voi höllentää aggression pidäkkeitä jo valmiiksi aggressiivisissa katsojissa.

- Joku voi väittää, että väkivalta vähenee, kun aggressiiviset henkilöt seuraavat väkivaltaviihdettä eivätkä ole kaduilla tekemässä pahaa, mutta viihde ylläpitää väkivaltafantasioita, Mustonen tietää.

Väkivalta voi myös tarttua median välityksellä. Tästä löytyy yksi selitys siihen, miksi jotkin rikostyypit yleistyvät ykskaks tai miksi ne ilmaantuvat kulttuuriin, jossa niitä ei ole aiemmin ollut. Viime aikoina on muun muassa ammuskeltu sivullisia, lähetty jauhekirjeitä, otettu panttivankeja ja tehty insuliinimurhia.

- Ei media vaikuta negatiivisesti kehen tahansa, vaan alttiita ovat häiriintyneet ihmiset. Tasapainottomat ottavat toisistaan mallia, Anu Mustonen sanoo.



Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.