Television raaoista toimintasarjoista haetaan vahvoja elämyksiä ja vapauttavia kokemuksia, mutta niillä on myös kääntöpuolensa. Ahkera katsominen lisää ahdistusta ja ruokkii väkivaltaa.


ja vapauttavia kokemuksia, mutta niillä on myös kääntöpuolensa.
Ahkera katsominen lisää ahdistusta ja ruokkii väkivaltaa.




Hannibal Lecter -maskiin pukeutunut mies on keskeyttänyt keiton hämmentämisen ja tarkkailee lusikkaan poimimaansa sattumaa. Teräskattilassa liemen ja vihannesten seassa kelluu miehen pää. Lattialla seisoo ruumiin rintaosa kuin antiikin särkynyt patsas, pöydällä lojuvat jalkaterä ja käsi. Jännityssarja Dexterin harmaansävyistä mainosta täplittävät punaiset veriroiskeet ja kuvan alaosan teksti: Mikään ei pysäytä sarjamurhaajaa kuin sarjamurhaaja.

Uudessa televisiosarjassa väkivalta oikeutetaan sillä, että sen uhrit ovat pahiksia, itsekin murhaajia, ja väkivallan käyttäjä on hyvis, poliisin rikospaikkatutkija. Se ei kuitenkaan tee väkivallasta kauniimpaa: ihmisiä sidotaan, ruumiita pilkotaan ja jäännökset heitetään mereen.

- Taistelu katsojien pitämiseksi kanavalla on koventunut. Koko ajan pitää olla hurjempaa ja hurjempaa tarjontaa, arvioi mediapsykologi Anu Mustonen Jyväskylän yliopistosta.


Väkivalta on helppo koukku

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan television "perhetunnilla" eli iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä on nyt 50 prosenttia enemmän väkivaltaisia ohjelmia kuin vuonna 2001. Mustonen uskoo, että myös Suomessa väkivaltaviihde on sekä lisääntynyt että raaistunut, vaikka tämän todistavaa tutkimusta ei meillä olekaan tehty.
Trendiä voi selittää se, että väkivalta on helppo tie katsojien suosioon.

- Katsojia koukuttavat vahvat elämykset, Anu Mustonen sanoo. - Niitä voi tarjota huumorillakin, mutta väkivaltaviihdettä taitaa olla helpompi tuottaa kuin kulttuurisidonnaista huumoria, hän pohtii.

Joka kolmas katsoo usein


Anu Mustonen väitteli 1990-luvun lopussa väkivaltaviihteen katsomisen motiiveista ja on sen jälkeen kirjoittanut aiheesta artikkeleita ja oppikirjan. Hänen mukaansa aikuisista suomalaisista kolmannes katsoo väkivaltaviihdettä usein ja joka kymmenes aina, kun se on mahdollista.

Television uusin väkivaltasarja ei ole katsojaluvuillaan mennyt toimintasarjojen kärkeen, mutta yhteensä väkivaltaviihteen sarjat keräävät Suomessa joka viikko lähes kaksi miljoona katsojaa. Katsotuimmat yksittäiset väkivaltasarjat houkuttelevat jopa yli puoli miljoonaa katsojaa television ääreen.

On pakko kysyä: mikä ihmiselämän pimeässä puolessa kiinnostaa?




He katsovat paljon


- nuoret
- miehet
- yksin asuvat
- luonteeltaan aggressiiviset
- tunne-elämältään epävakaat
- traumaattisia kokemuksia läpikäyneet
- vähän koulutetut
- työttömät


Tuo säpinää ja helpotusta

Mediapsykologin mukaan ei ole mitään yksittäistä syytä, joka selittäisi väkivallan vetovoimaa. Mediavalintoja ohjaavat monenlaiset katsojien elämäntilanteeseen, taustaan ja ominaisuuksiin liittyvät tekijät.

- Jos karkeasti jaotellaan, väkivaltaviihteen suurkuluttajia on kahdenlaisia. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kuumakallet, joilla on suuri elämysten jano. Tällaiset säpinännälkäiset henkilöt  nauttivat väkivaltaisista fantasioista. Usein heille eivät riitä viihteen tuottamat elämykset, vaan he haluavat myös itse tehdä ja harrastaa asioita, joihin liittyy vauhti ja riskinotto.

Toiseen pääryhmään kuuluvat katsojat, jotka haluavat kohentaa matalaa mielialaansa. Sarjamurhaajaohjelmaa seuratessa neuroottinen ja masentunut sohvaperuna voi verrata omaa elämäänsä tv-uhrien kohtaloon ja huomata, että "minun ongelmanihan ovat sentään pieniä, kun olen sentään hengissä", Mustonen kuvaa.

Oma erityinen paljon väkivaltaa¬ seuraava ryhmänsä ovat ihmiset, joilla itsellään on traumaattisia kokemuksia väkivallasta. Väkivaltaviihteen avulla osa heistä käy läpi kokemuksiaan, ja Anu Mustosen mukaan tällä voikin olla terapeuttinen vaikutus.


Tyydytys jää lyhyeksi

Miten väkivaltaohjelmien ahkera katsominen yleensä ihmismieleen vaikuttaa, on kysymys, johon tutkijoilla on hieman erilaisia vastauksia. Anu Mustosen mukaan väkivaltaviihde tyydyttää säpinännälän, helpotuksen ja virkistyksen tarpeita vain lyhyen aikaa. Myöhemmin suurkulutus voi lisätä ahdistusta ja tuottaa pelokkaan maailmankuvan.

Aggression poistajaksikaan väkivaltaviihteestä ei ole. Toimintasarjat ja -elokuvat voivat purkaa monenlaisia paineita, mutta katsojien aggressioita niiden ei ole todettu vähentäneen. Päinvastoin: väkivaltaviihde voi höllentää aggression pidäkkeitä jo valmiiksi aggressiivisissa katsojissa.

- Joku voi väittää, että väkivalta vähenee, kun aggressiiviset henkilöt seuraavat väkivaltaviihdettä eivätkä ole kaduilla tekemässä pahaa, mutta viihde ylläpitää väkivaltafantasioita, Mustonen tietää.

Väkivalta voi myös tarttua median välityksellä. Tästä löytyy yksi selitys siihen, miksi jotkin rikostyypit yleistyvät ykskaks tai miksi ne ilmaantuvat kulttuuriin, jossa niitä ei ole aiemmin ollut. Viime aikoina on muun muassa ammuskeltu sivullisia, lähetty jauhekirjeitä, otettu panttivankeja ja tehty insuliinimurhia.

- Ei media vaikuta negatiivisesti kehen tahansa, vaan alttiita ovat häiriintyneet ihmiset. Tasapainottomat ottavat toisistaan mallia, Anu Mustonen sanoo.



Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.