Valaiden kovat ajat jatkuvat. Vaikka pyynti loppuisi tyystin, melu ja myrkyt kurittavat merten jättejä. Valaiden kärsiessä kärsivät sadat muut lajit.

TEKSTI:Kirsi Heikkinen


Sisältö jatkuu mainoksen alla

Valaiden kovat ajat jatkuvat. Vaikka pyynti loppuisi tyystin,

Sisältö jatkuu mainoksen alla

melu ja myrkyt kurittavat merten jättejä. Valaiden kärsiessä


kärsivät sadat muut lajit.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2005

Maailmankuulu syvänmerentutkija Jacques Cousteaukin olisi hämmästynyt, jos hän helmikuussa olisi istunut Yhdysvaltain tiedeviikolla kuuntelemassa manttelinperijöitään. Tuskin hänkään olisi osannut ennustaa, että uraauurtavaa valastutkimusta tehdään japanilaisessa ruokakaupassa.

Stanfordin yliopiston biotieteiden professori Steve Palumbi kertoo poimineensa valasnäytteitä kalatiskeiltä, sillä Japanissa saa myydä "tieteellisiin tarkoituksiin" pyydetyn lahtivalaan lihaa. "Tieteellinen valaanpyynti" saa tosin Palumbin pu-distelemaan päätään.

- Kaikki kunnia Japanin tieteelle, mutta maan nykyinen valastutkimus ei ole muuta kuin kaupallisen valaanpyynnin jatkamista uudella nimikkeellä, Palumbi muotoilee. Hänen selvityksensä osoittavat, että Japanin kalakauppiaiden valikoimista löytyy myös rauhoitettujen valasla-jien lihaa.

Etelässä kävi kuhina

Palumbi kierteli kalakauppoja tutkiakseen Antarktiksen vesillä elävien lahtivalaiden historiaa. - Taustojen tunteminen on olennaista, kun yritetään rakentaa tulevaisuutta, selittää Palumbi, joka valottaa valaiden menneisyyttä lihanäytteistä eristämänsä mitokondriaalisen dna:n avulla.

  Antarktiksen nykyinen lahtivalaspopulaatio on maailman vanhin elossa oleva valaskanta. Aikoinaan se oli myös maailman suurin: siihen kuului yli miljoona yksilöä.

Tämä tieto on tärkeä, sillä Kansainvälinen valaanpyyntikomissio puntaroi paraikaa lahtivalaiden pyynnin sallimista uudelleen. Harkintaa perustellaan sillä, että "eteläisen pallonpuoliskon lahtivalaskanta on kasvanut poikkeuksellisen ripeästi ja saattaa haitata muiden valasla-jien elpymistä".

Palumbin mukaan tästä ei ole todisteita.



- Päin-vastoin, lahtivalaat ovat lisääntyneet maltillisemmin kuin vanhoina hyvinä aikoina, ennen kaupallisen valaanpynnin alkamista, hän sanoo.

Tuli uivia kaatopaikkoja

Pohjoisella pallonpuoliskolla valaiden asiat ovat huonommin kuin eteläisellä. Kantojen elpymisestä ei näy merkkejä. Harveneminen jatkuu.

- Pohjoisen merissä on enemmän saasteita kuin etelän vesissä, selittää Roger Payne, Ocean- Alliance -valtameri-instituutin johtaja ja valastutkimuksen veteraani: hän on tarkkaillut valaita jo 40 vuotta.

Parhaillaan Paynen laitos kartoittaa maailman merien myrkyttymistä keräämällä kaskeloteista ihonäytteitä ja tutkimalla niistä yli 30 haitallisen yhdisteen pitoisuuksia. Erityisen huolissaan Payne on pysyvistä orgaanisista yhdisteistä, kuten PCB:stä, koska luonto ei osaa hävittää niitä. Kemikaalit kertyvät eliöstöön, ja suurimmat annokset päätyvät ravintoketjun huipulle: valaisiin ja ihmisiin.

- Monet valaat ovatkin uivia myrkkyjen kaatopaikkoja, Payne sanoo. Esimerkiksi pullonokkadelfiineistä on mitattu PCB-pitoisuuksia, jotka rinnastuvat vaarallisiin ongelmajätteisiin.

- Koska PCB ei hajoa, se lisääntyy sukupolvesta toiseen. Jos tämä jatkuu jatkumistaan, isot valaat myrkyttyvät sukupuuttoon, Payne tykittää - eikä armahda ihmistä.

- Pulassa ihminenkin on, sillä myrkyt kertyvät äidinmaitoon, ja kun kaloista tulee syömäkelvottomia, tyhjenevät miljardien ihmisten ruokalautaset. Kala on pääasiallinen eläinproteiinin lähde peräti 70 prosentille ihmiskunnasta.

Melu sotkee viestit

Ennen myrkkytutkimuksiaan Roger Payne niitti mainetta valaiden laulun löytäjänä. Hän kutsuu edelleen ensimmäistä laulajaansa, ryhävalasta, meren Madonnaksi. Ryhävalas onkin valasmaailman laulutähti, mutta kyllä muutkin valaat laulelevat.

- Laulu on tärkeä osa valaiden sosiaalista järjestelmää, sanoo Christopher Clark, joka johtaa bioakustiikan tutkimusta Cornellin yliopistossa.

Clark tutkii valaiden viestintää Yhdysvaltain merivoimien Sosus-laitteistolla, jolla kylmän sodan aikana jäljitettiin venäläisiä sukellusveneitä. - Sosuksella voi kuunnella valaita eri puolilla Pohjois-Atlanttia pelkällä hiiren klikkauksella, Clark kiittelee. Hän on silmin nähden innoissaan työkalustaan ja vertaa sitä avaruutta kartoittavaan Hubble-teleskooppiin.

Clarkin tutkimukset osoittavat, että valaat viestivät keskenään jopa tuhansien kilometrien päästä, yli koko valtameren. Ääniaalloille on kuitenkin ilmaantunut pahoja häiriöitä.

- Juuri kun olemme oppimassa valaiden kommunikointijärjestelmän alkeita, meri urbanisoituu vauhdilla. Rahti- ja huviliikenteen ja kaasun- ja öljynporauksen melu häiritsee niin laulajia kuin meitä kuuntelijoita. Mökä on jo niin äänekästä, että jos valaat olisivat ihmisiä, niille määrättäisiin kuulosuojaimet, Clark sanoo.

Jos häly merissä lisääntyy entistä tahtia eli tuplaantuu joka vuosikymmen, valaiden viestintämahdollisuudet kapenevat rajusti. - Satavuotiaaksi elävän sinivalaan viestintäalue saattaa elämän aikana puristua tuhansista kilometreistä muutamiin kilometreihin, Clark kuvaa. - Tämä vaikeuttaa ravinnonhakua ja muuttomatkoja. Myös lisääntyminen kärsii, kun naaraat eivät enää kuule urosten laulua.

Raato toimii ravintolana

Valaiden vähenemisen saa tuta moni syvänmerenelävä, joille valaan ruumis on elintärkeä eine, tietää Havaijin yliopiston valtameritutkimuksen professori Craig Smith.

Smith kertoo osuneensa ensimmäiseen merenpohjan valaanraatoonsa vahingossa laskeuduttuaan parin kollegansa kanssa syvyyksiin Alvin-tutkimussukellusveneellä. Retkikunta äimistyi nähdessään valaan luurangon, joka suorastaan kuhisi elämää. Jotkin eliöistä muistuttivat erehdyttävästi putkimatoja, joita oli aikaisemmin löydetty syvänmeren kuumien lähteiden liepeiltä.

Smith innostui niin, että päätti ryhmineen penkoa asiaa tarkemmin. Tutkijat kuljettivat kuolleita valaita merelle ja seurasivat, mitä ruhoille tapahtuu. Kävi ilmi, että pohjaan päätynyt raato elättää enemmän lajeja kuin kuuma lähde. Raatoravintolassa ruokailee massoittain lihansyöjäkaloja, rapuja, simpukoita, luunsyöjämatoja ja bakteereja. Pieneliöistä kymmeniä lajeja ei edes tavata missään muualla.

Smith ounastelee, että syvänmeren kuumien lähteiden putkimadot saivat alkunsa matalanveden lajeista, jotka ryhtyivät käyttämään valaanruhoja ruokanaan. - Valaanraatomatoja on ollut 30 tai 40 miljoonaa vuotta. On aivan mahdollista, että putkimadot elivät ensin valaissa ja sopeutuivat sitten kuumiin lähteisiin, Smith aprikoi.

Kun valaskannat hupenevat, ruhoja vajoaa pohjaan harvoin ja raatoravintolat sulkeutuvat. Tämä tietää menoa kokonaisille eliöyhteisöille. Smithin laskelmien mukaan yksi kuollut valas ruokkii satoja syvänmerenlajeja jopa sadan vuoden ajan.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla