Persoonalliset ja älykkäät eläimet ansaitsevat oikeuden elää omaa elämäänsä omassa rauhassaan.

Teksti: Tuula Kinnarinen

Persoonalliset ja älykkäät eläimet ansaitsevat oikeuden elää omaa elämäänsä omassa rauhassaan.

Kun vilkaiset peiliin, tajuat, että näet itsesi. Niin tajuaa myös valas. Jos ymmärtäisit sen kieltä, saattaisit kuulla sen huudahtavan: Hei, katso, tuo olen minä!

Kun törmäät ongelmaan, joka ei selviä rutiinikonstein, järkeilet ja keksit uusia tapoja ratkaista pulman. Niin järkeilee ja keksii valaskin.

Kun mielesi kuohahtaa, hillitset aggressiosi etkä lyö kiukkusi kohdetta. Ei lyö valaskaan. Itse asiassa valaiden kesken esiintyy väkivaltaa paljon vähemmän kuin ihmisten kesken.

Kun läheisesi sairastuu, kannat huolta hänen voinnistaan, hankit ruokatarpeita ja katsot, että hän saa syödäkseen. Niin katsoo valaskin.

Jos joutuisit vankilaan, vapauden menetys varmaan ahdistaisi sinua. Niin ahdistaa valastakin – todennäköisesti vielä enemmän kuin ahdistaisi sinua, sillä valaat ovat ihmistä sosiaalisempi laji.

Nämä ovat vain muutamia syitä, miksi eläinälyn tutkijat koettavat saada meitä ymmärtämään, ettemme voi kohdella valaita miten sattuu, saalistaa niitä ja pitää niitä tempuntekijöinä vesipuistoissa.

– Ne ansaitsevat parempaa. Ne ansaitsevat valasoikeudet, sanovat eläinpsykologi Lori Marino ja eläinoikeuseetikko Thomas White, jotka kävivät Vancouverin tiedeviikolla ravistelemassa kuvitelmia ihmisen ainutkertaisuudesta.

Oikeudet luotiin Helsingissä

Marino ja White eivät olleet tieteen suurkatselmuksessa ensimmäistä kertaa. Edellisen kerran he luennoivat merten älyköistä kaksi vuotta sitten San Diegossa. Silloin, ironista kyllä, huomion varastivat meribiologit, jotka olivat hoksanneet, että delfiinit, valaiden suvun pienet jäsenet, potevat diabeteksen kaltaista tilaa mutteivät sairastu tautiin, koska kykenevät kääntämään verensokerin nousun pois päältä. Maailman media täyttyi uutisista, jotka lupailivat, että delfiineistä saadaan ensimmäinen kunnollinen malli kansantaudin tutkintaan ja torjuntaan.

Ehkä tämä lääketieteellinen innostus innosti Marinoa ja Whitea toiseen suuntaan. Joka tapauksessa San Diegossa syntyi ajatus valaiden oikeuksista – eikä ajatus jäänyt aikomukseksi. Jo toukokuussa pieni joukko samoin ajattelevia eläintutkijoita, eetikoita ja laintuntijoita kokoontui Helsinkiin. Kaksipäiväisen kogressin päätteeksi ryhmä, joka nyt tunnetaan Helsinki Groupina, antoi valaiden oikeuksien julistuksen.

Meillä asia jäi tuolloin pikku-uutiseksi, mutta valasseudulla Vancouverissa julistuksen perusteet ja tavoitteet kiinnostivat kovasti. Aihe myös istui hyvin tiedeviikon teemaan, sillä tänä vuonna tutkijat kaatoivat raja-aitoja ja nostivat esiin haastavia, maailmanlaajuisia kysymyksiä.

– Yksi niistä on eläinten huono kohtelu: hyväksikäyttö, häirintä ja hävitys. Jos haluamme elää hyvin omintunnoin, meidän on otettava eläinten hyvinvointi vakavasti, Marino korosti.

Isoissa aivoissa syntyy persoona

Alansa huippuihin kuuluva Marino on tutkinut valaita yli 20 vuotta. Kun hän aloitti, oli vallalla käsitys, että valaiden aivot, olkootkin isot, eivät mitenkään voi tukea älyä. Nyt on selvää, että käsitys oli tyystin väärä.

– Valailla on ruumiinpainoon suhteutettuna eläinkunnan toiseksi suurimmat ja mitä oletettavimmin myös toiseksi älykkäimmät aivot. Niillä on erittäin monimutkainen ja kehittynyt aivokuori, joka vastaa korkeimmista älyllisistä toiminnoista, ja aivan kuin meillä, niillä on sukkulasolut, joita tarvitaan tietoisuuteen, minuuteen, sosiaalisuuteen ja empatiaan, Marino luetteli.

– Käyttäytymistutkimukset osoittavat, että ihmisten lailla valaat ovat myös persoonia, yksilöitä, joilla on identiteetti, White säesti. Persoonaa myös muokkaavat samat tekijät kuin ihmisellä: psykologiset ominaisuudet, kokemukset ja muistot.

Ettei kenellekään olisi jäänyt epäselväksi, mitä persoonaan tarvitaan, White listasi tekijöitä, joiden perusteella me määrittelemme yksilöllisyyttä. Ollakseen persoona olennon pitää olla tietoinen itsestään ja ympäristöstään, tuntea tunteita, osata kommunikoida ja hallita käyttäytymistään, kohdella muita asianmukaisesti ja kyetä oppimaan ja ratkaisemaan ongelmia.

– Näillä kriteereillä on selvää, että valas on joku eikä jokin, White summasi.

Maailma on muuttunut ennenkin

Tieteellisistä näytöistä huolimatta ihminen kohtelee valaita hyödykkeinä ja luonnonvarana. Joka vuosi arviolta 300 000 valasta tapetaan tarkoituksellisesti tai menehtyy kalastajien verkkoihin vahingossa. Paljon parempi ei ole vangittujen kohtalo, sillä vankeudessa valaat kärsivät kontaktien vähyydestä.

– Ihminen tulee toimeen vähäisilläkin suhteilla, mutta valas ei. Ne ovat sosiaalisempia kuin ihmiset. Ilman kumppaneita tavallisesti hyvin rauhanomaiset valaat voivat muuttua hyvinkin aggressiivisiksi tai itsetuhoisiksi, White korosti.

Kun ihmiset eivät kohtele toisiaankaan kovin hyvin, Marino ja White eivät odota, että opimme nopeasti kunnioittamaan valaiden tai muidenkaan eläinten oikeuksia, mutta toivo elää, sillä maailma on muuttunut ennenkin. Orjuudesta on päästy, naisten asema on kohentunut, ja eläinten kärsimyksistä puhutaan jo. Valaiden asiat ovat tulevaisuudessa uudella tolalla, White uskoi.

Ehkä Helsinki silloin muistetaan paikkana, jossa ihminen tunnusti, että on tähdellistä kunnioittaa elämää laajasti.

Mitä valaat osaavat?

– tunnistaa itsensä

– tuntea tunteita ja kipua

– jutella ja laulaa

– käyttää nimiä

– käyttää käsitteitä ja symboleja

– ymmärtää ihmiskieltä

– kätellä ja kosketella

– kiintyä

– pitää huolta ja auttaa

– painaa mieleen ja muistaa

– suunnitella tulevia

– tajuta toisten aikeita

– osoittaa

– tehdä yhteistyötä

– hallita käyttäytymistään

– käyttää mielikuvitusta

– olla uteliaita ja ovelia

– käyttää työkaluja

– innovoida

– ratkaista ongelmia

– oppia ja opettaa

– jakaa kokemuksia

– vaalia ja siirtää kulttuuria

– liittoutua

– kuunnella salaa

– käyttää tv:tä opastamatta

– nauttia seksistä

Mitä oikeudet tarkoittavat?

– oikeutta tyydyttää lajin mukaiset perustarpeet

– elää valaan elämää

– kasvaa ja kehittyä terveesti

– pysyä luontaisessa ympäristössä

– harjoittaa omaa kulttuuria

– liikkua vapaasti

– tehdä omia valintoja

– kuulua sosiaaliseen yhteisöön

– tulla kohdelluksi persoonana

– tulla suojelluksi kansainvälisillä laeilla

Aiheesta lisää: www.cetaceanrights.org 

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018