Tiedetoimittaja yritti turhaan puhua palturia poliisin muistijälkitestissä. Se saa kiinni ihmisen, joka tietää enemmän kuin myöntää.

Teksti: Marko Hamilo

Tiedetoimittaja yritti turhaan puhua palturia poliisin muistijälkitestissä. Se saa kiinni ihmisen, joka tietää enemmän kuin myöntää.

Julkaistu Tiede -lehdessä 11/2010

– Tulitko tänne Keskusrikospoliisiin junalla?En, vastaan.– Entäpä tulitko taksilla? rikosylikonstaapeli Jorma Hautala grillaa.En, vastaan mahdollisimman normaalilla äänellä. Valehtelen. Otin kotoani taksin Tikkurilaan, jossa istun nyt ahdistavan pienessä kuulustelukopissa. Oikean käteni sormissa on kaksi ihon sähkönjohtavuutta mittaavaa anturia ja yksi sykemittari.– Entäpä tulitko bussilla?

Yritän huijata ajattelemalla junaa

Haluan kokeilla, pystyykö Hautala selvittämään fysiologisista reaktioistani, matkustinko haastattelemaan häntä bussilla, junalla, pyörällä, taksilla vai omalla autolla. Hautala kysyy jokaista vaihtoehdoista erikseen, ja joitakin hän vielä toistaa useita kertoja. Minun tehtäväni on vastata kaikkiin kysymyksiin kieltävästi.Voisin uskoa, että jäisin kiinni valehtelusta, jos kyse olisi jostakin vakavasta rikoksesta, joka olisi omallatunnollani. Mutta nyt on kyse yhdentekevästä asiasta. Lisäksi olen keksinyt vastatoimen. Ajattelin taksimatkalla olevani junassa. Kun Hautala toistaa kysymyspatteriaan, ajattelen mielessäni joka kysymyksen kohdalla junaa.Mutta silti jään kiinni! Miten Hautala oikein tekee sen?

Hikoilla voi syytönkin

Perinteinen valheenpaljastus tällaisella polygrafilla perustuu ajatukseen, että ihminen valehdellessaan hermoilee. Syke nousee, ja kädet hikoilevat. Kun sormenpäiden pienet hikirauhaset avautuvat erittämään, ihon sähkönjohtavuus muuttuu. Varsinkin jos sormenpäihin on sivelty geeliä, herkkä mittalaite tunnistaa niinkin pienet muutokset, ettei koehenkilö itse huomaa niitä. Mittauskynnyksestä on pitkä matka siihen, että kämmenet kouriintuntuvasti kostuvat.Jotkut paatuneet rikolliset voivat huijata valheenpaljastusta, eikä kaikilta psykopaateilta oikein edes löydy tunnistettavia tunnereak­tioita. Siksi polygrafi tuottaa joskus myös ”vääriä negatiivisia”, eli testaaja ei tunnista valehtelijaa.Perinteisen menetelmän suurempia ongelmia ovat kuitenkin ”väärät positiiviset”, joissa testaaja luulee rehellistä testattavaa valehtelijaksi. Tämä uhkaa syyttömän epäillyn oikeusturvaa.On nimittäin aivan tavallista, että syytönkin ihminen hermostuu, jos häntä epäillään vakavasta rikoksesta. Mistä sitä tietää, vaikka joutuisi oikeusmurhan uhriksi!Entä jos hermoilee juuri ratkaisevan kysymyksen kohdalla: ”Murhasitko sinä N. N:n?” Tällöin polygrafi voi pitää testattavaa valehtelijana – ja murhaajana. Jos se ei hikoiluta sormenpäitä, mikä sitten?

Valehtelureaktiota ei tunneta

Ihon sähkönjohtavuutta on käytetty valheenpaljastukseen vuosikymmeniä. Perinteinen valheenpaljastus ei kuitenkaan ole yleistynyt rikostutkinnoissa eikä tuomioistuimissa; esimerkiksi Suomessa sitä ei käytetä kummissakaan. Menetelmän ratkaiseva vika ei ole laitteiston herkkyyden puute vaan se, ettei ihmiseltä ole löydetty nimenomaan valehtemiselle tyypillistä fysiologista reaktiota. Mittalaitteiden kehittäminen tai edes uusien lähestymistapojen hakeminen vaikkapa aivojen magneettikuvauksista ei auta, jollei tiedetä, mitä fysiologista tapahtumaa etsiä. Siksi asiaa täytyy käytännössä lähestyä kiertotietä.

Syyllinen tietää yksityiskohtia

– Onko Tiede-lehden uusi toimituspäällikkö Marko?Hautala ei oikeastaan tutki, valehtelenko minä vai en. Sen sijaan Keskusrikospoliisin kuulusteluhuoneessa monia rikoksesta epäiltyjä – ja joitakin toimittajia, kuten minua nyt – tutkitaan niin sanotulla muistijälkitestillä.Muistijälkitesti perustuu siihen, että useimmiten rikospaikalta jää tekijälle mieleen asioita, jotka vain hän ja rikoksen tutkijat tietävät. Poliisi ei aina ”tutkinnallisista syistä” kerro julkisuuteen esimerkiksi sitä, millä aseella murha on tehty. Kokonaan syytön ei siis voi tietää, kuoliko uhri vaikkapa puukoniskuun tai ammuttiinko hänet pistoolilla. Jos tällaisia asioita tietää, on joko tekijä tai ainakin rikostoveri.Toisin kuin perinteisessä valheenpaljastuksessa muistijälkitestissä on taustalla pätevä fysiologinen teoria. ”Mikä se on” -refleksiä kuvaili jo Ivan Pavlov, koirakokeistaan kuuluisa 1800- ja 1900-luvun vaihteen venäläisfysiologi. Nykyään puhutaan orientaatioreaktiosta.

Orientaatioreaktio erottelee

”Orientaatioreaktio kuvaa minkä tahansa uuden ärsykkeen tai ärsykkeen muutoksen aiheut­tamien fysiologisten reaktioiden kokonaisuutta”, kirjoittaa Anne Jokinen oppikirjassa Rikos jää tekijän mieleen (Poliisiammattikorkeakoulu 2005).Orientaatioreaktiossa asento pyrkii vaihtumaan niin, että aistit suuntautuvat ärsykkeeseen, ja samalla tarkkaavaisuus keskittyy siihen. Osana reaktiota muuttuu myös ihon sähkönvastus. Kun tutkija kyselee, tapahtuiko murha kellarissa, kylpyhuoneessa, keit­tiössä..., rikoksen tekijä reagoi voimakkaimmin sen vaihtoehdon kohdalla, joka virkistää todellisen tapahtuman muistijälkeä. Orientaatioreaktio on mitattavissa jopa silloin, kun epäilty ei vastaa kysymykseen lainkaan eli ei yritä valehdella.– Entä onko se Annikka?Orientaatioreaktio auttaa myös erottamaan sekalaisen puheensorinan keskeltä oman nimen. Tiede-lehden uusi toimituspäällikkö on Annikka Mutanen, mutta Hautala epäili sen olevan Marko. Oma nimi aiheutti työkaverien­ nimiä voimakkaamman reaktion, vaikkei se ollut oikea vastaus kysymykseen.

Turvaa syyttömän oikeuksia

Muistijälkitestissä esitetään aina viisi vaihtoehtoa, joista yksi on oikea. Kun väärät vastausvaihtoehdot on keksitty oikein, tietämätön testattava ei reagoi oikeaan vaihtoehtoon poikkeavan voimakkaasti kuin sattumalta. Jos kysytään vaikka murha-aseesta, jokin erityisen raaka väline saattaa tietysti herättää muita voimakkaamman reaktion. Listan voi kuitenkin testata ensin muutamalla koehenkilöllä, jotka tiedetään syyttömiksi. Näin varmistetaan, että ainakin useimmat viattomat ihmiset reagoivat eri vaihtoehtoihin yhtä neutraalisti.Mutta entä jos syytön vain sattumalta reagoi vahvimmin juuri siihen vaihtoehtoon, joka on oikea? Kun vaihtoehtoja on viisi, näin käy 20 prosentissa tapauksista. Testi ei tunnista myöskään ”syyllisen tietoa” täydellisesti. Syyllisen todennäköisyys reagoida voimakkaimmin oikeaan vaihtoehtoon on 80 prosenttia.Todennäköisyyslaskenta on syyttömän oikeusturvan puolella. Jos testissä on vaikkapa kymmenen kysymystä ja syyllisyyden rajana pidetään viittä osumaa, vain 0,4 prosenttia syyttömistä joutuisi oikeusmurhan uhreiksi. Vääriä negatiivisia eli syyllisiä, jotka pääsisivät kuin koira veräjästä, olisi tällöin 3,3 prosenttia.Jos syyttömän oikeusturvaa halutaan parantaa lisää, osumarajaa voidaan korottaa. Silloin väärät positiiviset vähenevät, mutta samalla väärät negatiiviset lisääntyvät.

Ohjaa tutkintaa oikeille linjoille

Käytännössä poliisi ei aina löydä rikospaikalta kymmentä yksityiskohtaa, jotka täyttäisivät muutkin laatukriteerit: esimerkiksi media ei saa olla paljastanut niitä, eivätkä ne voi olla niin merkityksettömiä, että ne olisivat jääneet rikolliselta huomiotta. Jos tekijä on ollut tekohetkellä vahvasti humalassa, kuten suomalaisessa henkirikoksessa usein on, hän ei välttämättä muista rikoksen yksityiskohdista kovinkaan paljon.Hautalan mukaan muistijälkitestiä käytetään harvakseltaan oikeudessa osana muuta todistelua. Suurempi hyöty siitä on esitutkinnan aikana. Jos syytön epäilty suostuu vapaaehtoiseen testiin, hänen syyllisyytensä voidaan nopeasti ja melko luotettavasti sulkea pois. Näin poliisin ei tarvitse tuhlata voimavarojaan tutkintalinjoihin, joiden voi jo etukäteen päätellä osoittautuvan umpikujiksi.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.