Kalasaaliit muuttuvat. Lajien valtasuhteet järkkyvät, kun vedet lämpenevät ja rehevöityvät.

Teksti: Mika Remes

Itämeren rannikoiden ammattikalastajat ovat viime vuosina huomanneet, etteivät kalasaaliit ole entisellään. Verkot ja rysät pullistelevat ennennäkemättömän runsaasti lahnaa ja särkeä. Iso ahven ja siika ovat kortilla. Monet tutut "varmat paikat" eivät anna saalista, koska kalat tuntuvat vaihtaneen kotivesiään.

Kalat ovat ilmastonmuutoksen hiljaisia todistajia. Esimerkiksi ajanjakso 1981–2010 on ollut tilastollisesti ennätyksellisen lämmin, ja ilmaston myötä muuttuvat myös kalalajiston valtasuhteet.

Veden lämmön ohella kaloille ovat tärkeitä happitilanne, happamuus ja ravinnepitoisuus, ja kaikkiin näihin ihminen vaikuttaa toimillaan.

– Vääjäämättä osa lajeista hyötyy ja osa taantuu muutoksissa, ja samalla lajien esiintymisalueet muuttuvat, sanoo tutkija Lauri Urho Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Tutkijat seuraavat lajistoa

– Tarkastelemme lajien suhteita ammattikalastajien saalismääristä sekä ottamalla kalastusnäytteitä, Urho kertoo. – Yleisyystietoja käytetään kalavesien hoidossa, ja myös EU tarvitsee arvioita kalakannoista saaliskiintiöiden päättämiseen ja muuhun kalastuksen säätelyyn.

Seurannan ansiosta lajistomme tunnetaan hyvin, vaikka kalojen lukumääriä ja biomassoja onkin vaikea selvittää tarkasti. Suomen vesialueilta on tähän mennessä löydetty 103 eri kalalajia, joista kaksi kolmasosaa on vakituisia asukkeja ja loput satunnaisia. Viime vuosina lajimäärää ovat kasvattaneet myös muutamat uudet tulokkaat, kuten hopearuutana ja mustatäplätokko.

Itämeren vähäsuolaisuuden takia valtaosa alkuperäislajeistamme pärjää sekä siellä että järvissä. Niin Saaristomerellä kuin Päijänteellä verkkoon tarttuu ahventa, haukea, lahnaa, siikaa, särkeä ja kuhaa. Kaikki eivät kuitenkaan viihdy muuttuvissa oloissa yhtä hyvin.

Kuha ja ahven kiittävät

Vesien lämpeneminen vaikuttaa suoraan kalojen lisääntymiseen. Kuumat kesät ovat ilahduttaneet alkukesästä kutevia kuhaa ja ahventa. Vuosiluokat ovat olleet vahvat. Runsas poikastuotanto näkyy neljän tai viiden vuoden viiveellä hyvinä saaliina.

Leudot talvet puolestaan sortavat syyskutuista siikaa ja muikkua sekä talvikutuista madetta. Jos kevät on lämmin, munissa talvehtivat poikaset kuoriutuvat liian aikaisin, kun sopivaa ravintoa ei ole vielä tarjolla.

Särkikalat juhlivat

Samaan aikaan vedet rehevöityvät, kun maa- ja metsätalous ja turvetuotanto sekä ihmisen monet muut toimet lisäävät ravinteiden määrää. Leväkasvu riehaantuu, vesi samenee, ja happitilanne heikkenee.

Nopeimmin rehevöityminen vaikuttaa pienissä ja matalissa järvissä. Runsasravinteisessa ja lämpimässä vedessä kasvaa hurjasti planktonia, joka pohjassa hajotessaan kuluttaa hapen loppuun. Leväkukinnot voivat myös hetkellisesti nostaa veden pH-arvon kaloille hengenvaarallisen emäksiseksi. Silloin kalat uivat pakoon, jos vain pääsevät. Huono happitilanne haittaa syyskutuisia kaloja, jotka eivät enää löydä kunnon lisääntymispaikkoja.

Parhaiten ovat sopeutuneet särkikalat, jotka ahmivat ravinteikkaiden vesien runsasta eläinplanktonia ja pohjaeläimistöä. Särkikaloja on rehevöityneissä vesissä todella paljon.

Sameutuneissa vesissä saalistavat tehokkaasti myös kuha ja kiiski, joiden silmät toimivat hämärässä hyvin. Hauella ei ole kuhan näköä, mutta sekin pärjää rehevöityneissä vesissä aistimalla herkästi kalojen liikkeet.

Jos rehevöityminen jatkuu liian pitkälle, nykyiset hyötyjätkään eivät enää menesty.

Vaelluskalat kärsivät

Heikoimmille vedenalaisessa valtapelissä ovat joutuneet vaelluskalat.

Kuningas lohi menetti kruununsa jo vuosikymmeniä sitten, kun lohien lisääntymisjoet valjastettiin sähköntuotantoon. Koukkuleuat iskivät päänsä kirjaimellisesti betoniin pyrkiessään vanhoille kutupaikoille. Itämeren lohisaaliit ovatkin jo vuosikymmenet olleet istutusten varassa. Luonnonvaraisesti lohi pääsee lisääntymään vain Tornionjokeen, Simojokeen, Näätämöjokeen ja Tenojokeen.

Huonosti menee myös vaellussiialla ja meriharjuksella, jotka tulevat kutemaan jokiin ja jokisuistoihin. Suomessa jokia on rakennettu, ruopattu ja oiottu kovalla kädellä. Happamuudeltaan ja happipitoisuudeltaan sopivat kutupaikat ovat kortilla. Useimmat siikamuodot ovat taantuneet, ja siikasaaliit ovat istutusten varassa. Meriharjuksestakin on tullut jo uhanalainen.

Idästä tuli valloittaja

Suomen rannikolle on ilmestynyt myös vieraslajeja, jotka taistelevat samoista resursseista ja elintiloista kuin kotoperäiset lajit.

Sitkeähenkinen ja tehokkaasti lisääntyvä hopearuutana havaittiin ensimmäisen kerran Helsingin Vanhankaupunginlahden vesistä vuonna 2005. Laji on kotoisin Aasiasta, mistä se Neuvostoliiton aikaisten kalansiirtojen myötä matkasi Baltiaan ja lopulta ui Viron kautta Suomeen. Nyt sitä on havaittu jo Aurajoesta.

Hopearuutanalla on hyvät edellytykset menestyä Suomessa. Se viihtyy rehevöityneissä ja lämpimissä vesissä ja sietää vähähappisia oloja. Se hakeutuu kutemaan särkikalojen pariin vesirajan kasvillisuuden sekaan. Hopearuutananaaras kloonaa itsensä naarasparviksi. Koiraan maitia se tarvitsee vain kehityksen käynnistämiseen, ja tähän kelpaa vieraan lajinkin maiti. Tätä huipputehokasta lisääntyjää ei missään nimessä haluta valloittamaan sisävesiä.

Seuraa tokkojen taistelu

Toisen tulokkaan, mustatäplätokon, toivat laivat Mustaltamereltä. Laji on jo yleistynyt Puolan rannikolla, ja Suomen vesiin se ilmaantui viitisen vuotta sitten.

Mustatäplätokko on noin 10–20-senttiseksi kasvava pohjakala, joka syö kotiloita ja muita nilviäisiä. Sekin sietää hopearuutanan tavoin huonoja elinoloja. Yleistyessään mustatäplätokko muodostaa tiheitä esiintymiä ja ajaa ahtaalle kotoperäiset mustatokon ja kivinilkan. Luvassa on ankeita aikoja myös kampelalle, joka syö pohjasta samaa ravintoa.

Voittajat

Särkikaloja on hyödyttänyt vesien lämpeneminen, rehevöityminen ja samentuminen. Särki, lahna, pasuri ja sorva ovat runsastuneet huomattavasti. Lahnaa yleistää myös sen pitkäikäisyys.

Kuha on lämpimän veden kala, ja lämpimät kesät ovat tuottaneet sille runsaasti jälkeläisiä. Kuha on hyötynyt rehevöitymisestä, sillä se pystyy saalistamaan tehokkaasti sameassakin vedessä.

Ahven on lisääntynyt hyvin lämpiminä kesinä. Se on ensisijaisesti puhtaiden ja kirkkaiden vesien kala mutta on sopeutunut myös rehevöityneisiin vesiin. Vahva särkikanta voi viedä elintilaa ahvenelta. Ahvenkanta vaihtelee vuosittain paljon.

Häviäjät

Mateen ovat ajaneet ahtaalle ilmaston lämpeneminen, leudot talvet ja rehevöityminen. Pohjanmaan rannikon madekannat ovat kärsineet jokien happamista valumavesistä. Kaksi kylmää talvea ovat hieman auttaneet.

Lohi- ja taimenlajit ovat kärsineet kutujokien rakentamisesta. Itämeren ravinto-olojen muuttuminen on rokottanut lohikantaa. Suurin osa mereen vaeltavista 60 taimenkannasta on tuhoutunut tai voimakkaasti vähentynyt. Viileissä ja happipitoisissa vesissä elävä saimaannieriä on äärimmäisen uhanalainen, ja Lapin nieriäkannat ovat silmällä pidettäviä.

Siika on taantunut heikentyneiden lisääntymismahdollisuuksien vuoksi: sopivista kutupaikoista on pulaa. Vaellussiika on erittäin uhanalainen.

Harjus tarvitsee lisääntyäkseen runsashappista vettä. Rehevöityminen ja jokivesien happamuus ovat tehneet meriharjuksesta äärimmäisen uhanalaisen. Pohjois-Suomessa harjuskannat ovat yhä elinvoimaisia.

Silakkaa on meressä runsaasti, mutta yksilöiden kasvu on hidastunut. Syinä voivat olla kilpailevan kilohailikannan runsastuminen, Itämeren pitkäaikainen vähäsuolaisuus ja rehevöitymisen aiheuttamat leväkukinnat.

Tulokas vai vieras?

Tulokaslajilla tarkoitetaan maahamme äskettäin eli enintään sadan viime vuoden aikana levinnyttä eliölajia. Tulokaslajeina meillä voi pitää kelttejä, hietakampelaa ja silokampelaa, joista toistaiseksi on tehty vain muutamia havaintoja.

Vieraslajiksi kutsutaan sellaista luontoon levinnyttä tulokaslajia, joka on pystynyt leviämään ainoastaan ihmisen myötävaikutuksella. Vieraslajeista tunnetuimmat ovat suomalaisten ruokapöytien suosikkikala kirjolohi sekä peledsiika. Tyyneltämereltä peräisin oleva kirjolohi ei pysty Suomen oloissa muodostamaan pysyviä kantoja. Harvinaisempia vieraslajeja edustavat muun muassa allikkosalakka ja hopearuutana.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2011

Lisää laji-infoa: www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista

Mika Remes on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.