Ennen tiukan alkoholipolitiikan aikaa Suomessa vallitsi kehittynyt juomakulttuuri.


TEKSTI:Päivi Parhi-Riikola

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennen tiukan alkoholipolitiikan aikaa Suomessa vallitsi kehittynyt juomakulttuuri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2003

Talonpoikaiskulttuurissa olut ja viina kruunasivat pidot ja ryyppy sinetöi sopimukset, tietää folkloristiikan professori Satu Apo, joka on tutkinut suomalaisten kansanomaisia juomatapoja.

- Suomessa on juotu olutta yli 2 000 vuotta. Keskiajalla suomalaista olutta pidettiin niin laadukkaana, että ruotsalaiset arvostivat sitä enemmän kuin omia oluitaan. Kun paloviina yleistyi 1500-luvulta lähtien, olut siirtyi juhlajuomaksi.

1800-luvun etnografit Eljas Raussi ja Johannes Häyhä antavat aikansa itäsuomalaisten maalaisyhteisöjen juomakulttuurista vivahteikkaan kuvan. Vaikka Raussi ja Häyhä samastuivat sivistyneistöön, he eivät löytäneet rahvaan juomatavoista aihetta kauhisteluun.

- Tosin Raussi suhtautui kriittisesti maalaisyhteisön jyrkkään hierarkiaan, joka näkyi myös juomatavoissa. Talon isäntä määräsi ryyppyjen jaosta ja huolehti, ettei viljaa tuhlattu liikaa viinanpolttoon, Apo kertoo.

Joulupäivä oli vuoden kostein

Perheen päämies jakoi juhlissa viinaryypyt sukupolven, sukupuolen ja siviilisäädyn perusteella. Esimerkiksi jouluaattona isäntä jakoi ensin annokset talouteensa kuuluville miehille. Naimisissa olevat miehet saivat sekoittamatonta, naimattomat miehet siirapilla jatkettua viinaa. Naimisissa olevat naiset saivat siirappiviinapullonsa vasta jouluaamuna kirkkoon lähtiessään. Naimattomat naiset jäivät viinatarjoilusta paitsi.

Juhlajuominen liittyi aina muihin juhlatoimiin. Joulupäivänä ryyppy otettiin muun muassa aamurukouksen, kirkkomatkan ja jumalanpalveluksen yhteydessä ja annettaessa hevosille niiden joulukaurat. Joulupäivä olikin vuoden kostein juhlapäivä; Häyhän mukaan siihen kuului kaikkiaan 12 ryyppyä. Kansa uskoi, että isännän oli oltava jouluna humalassa - muuten ei vilja kasvaisi.

Naiset viettivät omia juhliaan

Vaikka naisten viinanjuontia säädeltiin, juhlissa he saivat juoda olutta siinä missä miehetkin. Naisilla oli jopa omia juhlapäiviä. Pyhän Katariinan päivänä 25.11. naiset nauttivat olutta ja puuroa, myöhemmin myös paloviinaa. Emännät kestitsivät puurolla ja oluella myös lehmänsä.

Raussi kertoo viinaa käytetyn synnytyksen yhteydessä lieventämään äidin kipuja ja vahvistamaan häntä. Lopuksi synnytyksessä avustaneet "asianaiset" ryyppäsivät varpajaisia ja ravitsivat itseään voilla, lihalla ja leivällä. Varpajaiset ovat siis alkujaan naisten perinne.

Juoman vaihto loi harmoniaa

Apo kertoo, että viinaa käytettiin juhlien lisäksi myös aterioilla, vieraanvarana ja vaihdon välineenä. Maalaisrahvaan enemmistöllä ei kuitenkaan ollut varaa jokapäiväisiin ruokaryyppyihin. Lyhyen kasvukauden ja kylmän ilmaston vuoksi viljaa kertyi monissa talouksissa niukanlaisesti.

Apon mukaan perheiden ja huonekuntien välinen ruoan ja juoman vaihto loi harmoniaa mutta velvoitti samalla vastavuoroisuuteen. Pidot maksettiin pidoilla. Ryypyt kuuluivat myös sopimusten tekoon, niillä sinetöitiin kaupat ja riitapukarien sovinto.

Sosiaalihistorian professori Matti Peltonen on kiinnittänyt Raussin kuvauksissa huomiota viinalla ajeluun, joka oli Karjalankannaksella eräs vaihtokaupan muoto. Avun tarvitsija saattoi vaatia naapurilta viinaryyppyä vastaan esimerkiksi kalaa tai rehua. Jos naapuri suostui ottamaan ryypyn, ajelija sai vastalahjaksi haluamaansa tavaraa.

Viinalla ajelijat olivat liikkeellä silloin, kun hyödykkeitä sai helpoimmin, esimerkiksi sadonkorjuun tai lampaiden keritsemisen aikaan. Toisaalta ajeluun turvauduttiin myös puuteaikoina. Vaikka rituaali vaikuttaa kerjäämiseltä, Raussi antaa siitä hyvin myönteisen kuvan.

- Viinalla ajelu oli vanha, suosittu ja kunnioitettu tapa, joka oli vakiintunut jo ennen viinanpolton yleistymistä, Peltonen sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla