Lapsen saamiseen riittävät matelijan aivot. Nisäkäsaivot ohjaavat hoivaamaan, ja järkiaivot huolehtivat huomisesta.

Teksti: Tuija Matikka

Kuvitellaan, että olisit pelkät matelija-aivot omistava sammakko. Elämäsi pyörii sapuskan, seksin ja reviirin ympärillä. Keväisin lasket kutusi lampeen ja jätät jälkikasvun oman onnensa nojaan. Sinua ei hetkauta, jos nuijapäille numero 23 423–24 984 käy huonosti. Aina jokin muista selviää aikuisuuteen jatkamaan geenejäsi. Nisäkkäällä moinen rentous ei vetele. Nainen kantaa sikiötä yhdeksän kuukautta, ja syntymänsä jälkeen lapsi vaatii hoivaa, suojaa ja panostusta ainakin pari vuosikymmentä. Niinpä jälkeläisen menehtyminen on iso tragedia. Vaikka kaninpoikaset kehittyvät nopeammin ja pesueet ovat suurempia, poikasen joutuminen pedon saaliiksi ei ole kaniemonkaan päivän kohokohta. Jollei nisäkäs olisi ohjelmoitunut hätäilemään poikastensa puolesta, sen geenit tuskin jatkuisivat sukupolvesta toiseen. Tähän tapaan hahmottelee Mississipin yliopiston psykologian professori Kelly Wilson matelija- ja nisäkäsaivojen eroa.Ihmiselle järkiaivot, jotka majailevat otsalohkossa, tuovat vielä lisää huolta ja ahdistusta. Vain ihminen osaa hätäillä huomisesta. Kaniemo ei pohdi, miten sen poikasen uraputkelle käy, jos läksyt jäävät tekemättä. Tai millaiseksi jälkeläisten elämä muuttuu, jos ilmasto lämpenee ja maailman väkiluku kasvaa. Kani ei hermoile, pääseekö se taivaaseen vai ei. Koska kani ei puhu eikä kirjoita, se ei osaa pelätä sanoja. Sen sijaan ihmiselimistö reagoi kuin käärme olisi läsnä, jos kyltissä lukee ”varo kyyn puremaa”. Kyky katua menneitä ja pelätä tulevia on rasittava ominaisuus. Sen takia ihminen pyrkii ratkaisemaan sellaisiakin ongelmia, joihin ei ole ratkaisuja. Monesti emme tiedä, millä aivoilla ratkaisu kannattaisi tehdä.

Sisäinen kani haaveilee lapsista

Kolmet aivot tuppaavat olemaan tuon tuostakin tukkanuottasilla. Meissä asuva sammakko haluaa vaistonvaraisesti varmistaa, että suku jatkuu. Niinpä se yrittää levittää siementä joka paikkaan. Sisäinen kanimme haaveilee poikueesta, joten lapsettomuus on pariskunnalle suuri suru. Järkiaivojen mielestä lasten teosta luopuminen on asiallinen ekoteko. Kiinassa on päätetty ratkaista väestönkasvupulma järkevästi yhden lapsen politiikalla. Kun perheessä saa olla vain yksi jälkeläinen, vanhemmilla on kiusaus varmistaa, että syntyvä lapsi on poika. Väestönkasvun rajoittamisen kannalta se onkin hyvä, koska miehet eivät synnytä. Jotkut tutkijat pelkäävät yhteiskunnan miehistymisen lisäävän rikoksia ja sotia. Prostituution uskotaan lisääntyvän, koska naisia ei riitä kaikkien reviirille. Ja kun naisia on harvassa, miehelle saattaa syntyä painetta omistaa vaimo. Omaa naarasta pyritään ”suojelemaan” mitä moninaisimpien lukkojen takana. Nähtäväksi jää, miten kiinalaisessa kokeessa käy. Vaikka kiinalaiset uhkakuvat toteutuisivatkin, vaikutukset voivat olla silti lievemmät kuin hallitsemattoman väestönkasvun seuraukset Afrikassa tai Etelä-Amerikassa.

Nisäkkyyttä on paha unohtaa

Israelilaiset kibbutsit olivat ylen järkiperäinen koe, jossa nisäkkyys päätettiin siirtää syrjään. Pienet lapset erotettiin vanhemmistaan ja kasvatettiin ryhmissä lasten taloissa. Tytöt ja pojat puettiin samoin ja yritettiin opettaa samanlaisiksi. Kasvatuksesta huolimatta tytöt pysyivät yleensä tyttöinä ja pojat poikina. Nykyään kibbutsien lapset asuvat vanhempiensa luona ja ovat keskenään vain päivähoidon aikana. Vielä neljäkymmentä vuotta sitten Suomessakin oli vallalla lastenkasvatusmalli, joka pyrki tomerasti ohittamaan meissä asuvan nisäkkään. Vauvoja sai ruokkia tasan neljän tunnin välein. Niinpä äiti itki yhdessä vauvan kanssa ja odotti viisareiden siirtymistä oikeaan asentoon. Rationaaliset oppi-isät varoittivat nostamasta itkevää vauvaa syliin, jottei tämä tottuisi saamaan tahtoaan läpi huutamalla. Opeista luovuttiin, kun huomattiin, että nisäkkäänä vauva on ohjelmoitunut jatkamaan huutamista, kunnes pyörtyy väsymyksestä tai luopuu toivosta. Ymmärrettiin, ettei vauva osaa tyyntyä omin avuin vaan tarvitsee sylitystä ja silitystä. Nisäkkäänä naisella on synnynnäinen taipumus hoivata jälkeläisiään imettämällä ja tyynnyttämällä. Sosiaalistaminen, rajojen asettaminen ja kasvattaminen tulevat ajankohtaisiksi vasta, kun lapselle alkaa kehittyä järkiaivot ja hänestä vähitellen tulee ”puheella ohjattava”.

Liskoaivot saavat muut kiipeliin

Näin ehkäisyaikakautena voisi ajatella, että lapsia haluavat hankkisivat ajokortin tapaan vauvakortin. Onnistuneen järkiaivotestin jälkeen seuraisi nisäkäsaivotestaus vauvanuken kanssa. Menetelmä voisi olla todellinen parannus – nykyisin raskaaksi tulemiseen ei tarvita muuta kuin kahden teinin himokkaat liskoaivot isän auton takapenkillä. Kukaties seuraavaksi hupelimiin (ent. matkapuhelimiin) kehitetään pelejä, joissa mennään virtuaalisesti naimisiin ja hankitaan omia avatarlapsia. Sellaisesta huolehtiminen voisi hyvinkin testata vanhemmuuden järkiaivovalmiuksia. Kunnon peliin kuuluu, ettei omaa lasta voi valita, eli syntyjä voi olla vaikkapa kehitysvammainen tai temperamentiltaan vaikea. Pelin alussa lapsukaisen kanssa valvotaan öitä, myöhemmin hänet pitää noutaa päiväkodista säntillisesti. Lisäksi hänet tulee pukea, ruokkia, käyttää lääkärissä ja niin edelleen. Pelin korkeimmilla tasoilla voitaisiin uppoutua lapsen murrosiän tuomiin haasteisiin. Nisäkäsvalmiuksien testaamiseen voisi käyttää ympäristöön reagoivaa vauvanukkea. Tarinan mukaan joku todella kehitti realistisen nuken hoidoksi ennenaikaisesta vauvakuumeesta kärsiville teinitytöille. Nukessa oli itkua tuottava nauhuri, joka herätti hoitajan monta kertaa yössä. Nukkea piti syöttää, ja se piti vaihtaa kuiviin. Lisäksi nukessa oli anturi, joka tarkkaili käsittelyn hellyyttä tai kovakouraisuutta. Nukke oli kuulemma hyvin tehokas, koska viikon laina-aika riitti hoitamaan vauvakuumeen pois.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.Aiheesta lisää:Robin Baker, Tulevaisuuden seksielämä (Tammi 2000)Kelly G. Wilson & Troy Dufrene, Things might go terribly horribly wrong (New Harbinger Publications 2010)

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2011

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.