Ainakin kuolonuhreja voi vähentää.

Teksti: Päivi Mäntyniemi ja Matti Tarvainen

Ainakin kuolonuhreja voi vähentää.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2012

Yleisin kuolinsyy 1900-luvun maanjäristyksissä oli asuinrakennusten rikkoontuminen. Siksi rakennustapaan kannattaa panostaa riskialueilla. Maailmanlaajuinen kokemus osoittaa, että seismisten rakennusnormien mukaan tehdyt talot selviävät maanliikkeistä paljon paremmin kuin kehnosti pystytetyt.

Moderni insinööriseismologia käynnistyi kokemuksista, joita syntyi Yhdysvalloissa San Franciscossa 1906 ja Euroopassa Messinassa 1908. Se, että uhriluku nousee runsasväkisellä huonon rakennuskannan alueella suureksi, nähtiin myös Pakistanissa 2005, Kiinassa 2008 ja Haitissa 2010.

Tuore rohkaiseva näyttö järistyksiä sietävän rakentamisen merkityksestä saatiin puolestaan Tōhokun maanjäristyksessä Japanissa 11. maaliskuuta 2011. Maan tärinä aiheutti hämmästyttävän vähän henkilövahinkoja, vaikka järistyksen magnitudi oli 9 ja rajujen maanliikkeiden alueella oli yli kuusi miljoonaa ihmistä. Noin 20 000 eli 0,3 prosenttia menehtyi, pääosin tsunamin uhreina. Kuolleita oli vähemmän kuin edellisessä Japania koetelleessa vakavassa hyökyaallossa 1896.

Terveysriskit kasvavat

Varsinaisesta järistyksestä ehjin nahoin selvinneetkin voivat kuitenkin altistua terveysriskeille. Järistyksillä on kerrannaisvaikutuksia, jotka johtuvat siitä, että rakennettu ympäristö on entistä monimutkaisempaa.

Kōbessa 1995 ilmanlaatu heikkeni rajusti tulipalojen ja betonipölyn takia, ja maaperän nesteytyessä sen epäpuhtaudet levisivät laajalle.

Izmitissä Luoteis-Turkissa 1999 maanjäristys saastutti vettä, ilmaa ja maaperää. Se iski moniin teollisuuslaitoksiin, mistä seurasi kemikaalivuotoja. Pahimmat ympäristöhaitat aiheutti maan suurimmassa öljynjalostamossa riehunut tulipalo. Paljon raakaöljyä myös valui säiliöistä mereen ja maahan.

Fukushiman ydinvoimalan vahingoittuminen maaliskuussa 2011 jättää itäisen Japanin merenrantaa asuinkelvottomaksi pitkäksi ajaksi. Sama hyökyaalto vei Tyyneenmereen valtavan määrän rojua, joka haittaa merenkulkua, kalankasvatusta ja meriekosysteemejä vuosikausia.

Talous kärsii pitkään

Taloudellisia menetyksiä on vaikea torjua. Maanjäristykset käyvät entistä hintavammiksi. Esimerkiksi Japanin vuoden 2011 järistysonnettomuuden hinnaksi on laskettu yli 300 miljardia dollaria.

Suoria kustannuksia koituu rakennusten ja muun infrastruktuurin, kuten tiestön ja siltojen, vahingoista. Kotinsa menettäneitä on yleensä moninkertaisesti enemmän kuin kuolleita ja loukkaantuneita.

Syntyy myös pitkäaikaisia taloudellisia kustannuksia, jotka aiheutuvat yhteiskunnan toiminnan lamaantumisesta esimerkiksi tehtaiden sulkemisen vuoksi. Vaikka maanjäristyksen vuoksi menetettäisiin vain lyhyesti työaikaa, kokonaisvaikutus voi kasvaa suureksi, koska se kertyy monista yrityksistä. Niiden väliset kytkökset ulottuvat tuhoalueen ulkopuolelle, ja siten järistysvaikutukset heijastuvat kansantalouteen ja jopa maailmantalouteen asti.

10 pahinta uhreina

vuosi/paikka/magnitudi/kuolleita1556 Kiina n. 8 830 0002010 Haiti 7,0 316 0001976 Kiina 7,5 243 0001138 Syyria ? 230 0002004 Sumatra 9,1 228 000856 Iran ? 200 0001920 Kiina 7,8 200 000893 Iran ? 150 0001923 Japani 7,9 143 0001948 Turkmenistan 7,3 110 000

9 pahinta kooltaan

Vuosi/Paikka/Magnitudi1960 Chile 9,51964 Alaska 9,22004 Sumatra 9,12011 Japani 9,01952 Kamtšatka 9,01868 Chile 9,01700 Oregon 9,02010 Chile 8,81906 Equador 8,8

Lähde: earthquake.usgs.gov

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018