Terveyden kannalta kavalin läski kertyy keskivartaloon.


 TEKSTI:Jukka Ruukki

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Terveyden kannalta kavalin läski kertyy keskivartaloon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2003

Kiristääkö vyö? Estääkö vatsakumpare näkemästä omia varpaita? Jos vastaat myöntävästi, vyötärölläsi tikittää todennäköinen terveyspommi.

- Pienikin liikapaino voi olla pahasta, jos se pakkautuu väärään paikkaan, tähdentää lihavuustutkija, UKK-instituutin johtaja Mikael Fogelholm. Fogelholm puhuu omenavatsasta, joka on erityisesti miesten riesa.

Vastoin yleistä luuloa vyötäröä pyöristävä rasvarengas ei jää ihon alle, vaan painuu vatsaonteloon. Viskeraalinen eli sisälmysrasva saattaa muodostaa jopa kymmenesosan pulskan kokonaispainosta, hoikilla ei yleensä ole sitä lainkaan.

Sisälmysrasva riehaantuu

Salakavalinta on sisälmysrasvan ärhäkkyys. Takaliston ja reisien rasva istuu tiukassa, mutta vatsan energiareservi on hormonaalisesti herkkää ja nopeasti hyödynnettävissä.

- Vatsaontelossa rasvasolujen aineenvaihdunta on huomattavasti vilkkaampaa kuin ihonalaisessa rasvakudoksessa, sanoo sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri, dosentti Tiinamaija Tuomi Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta.

Keskikehonrakentajan uumalta irtoaa verenkiertoon runsaasti vapaita rasvahappoja, jotka matkaavat elimistön aineenvaihdunnan keskukseen, maksaan.

- Ylitarjonta tavallaan tukkii maksan, ja tämän seurauksena ihmisen rasva- ja sokeriaineenvaihdunta sekoaa, dosentti Tuomi kuvailee.

Insuliini menettää tehonsa

Rasvarynnäkön säikäyttämät maksasolut ryhtyvät yhä kiireemmin erittämään kovia rasvoja. Triglyseridipitoisuuden noustessa pahat LDL-kolesterolihiukkaset muuttuvat entistä äkäisemmiksi ja hyvät HDL-hiukkaset vähenevät ja pienenevät.

Samalla maksa intoutuu tehtailemaan sokereita, mihin haima vastaa insuliinilla. Tämän hormonin päätehtävä on hillitä maksan sokerituotantoa ja ujuttaa sokeria kudoksiin, mutta nyt kumpikaan ei onnistu. Rasvan ja sokerin sekamelskan seurauksena solut eivät reagoi hormoniviesteihin, vaikka veressä on insuliinia riittämiin.

- Insuliinin tavallista heikompi vaikutus ääreiskudoksissa eli insuliiniresistenssi on tyypillistä omenavatsaisilla, Tiinamaija Tuomi sanoo.

Normaalioloissa insuliini myös pitää vilkkaan vatsarasvan aisoissa. Insuliiniresistenssin takia jarru on kuitenkin poissa päältä ja entistä enemmän rasvahappoja siirtyy verenkiertoon. Noidankehä on valmis.




Mittaa uumasi!

Vyötärönympärys ennustaa lihavuuden riskejä paremmin kuin paino. Navan korkeudelta yli 90-senttisellä naisella ja yli 100-senttisellä miehellä on selvästi keskimääräistä suurempi vaara sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja aikuis-tyypin diabetekseen.

Päärynävartalo omppua parempi

  hyytymishäiriöt. Sairauspakettia kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi. Se on usein alkusoitto aikuistyypin diabetekselle ja muille sydän- ja verisuonitaudeille.

Omenalihavuuden pääsyy on kehnoissa elintavoissa, mutta perimällä on oma osuutensa. Esimerkiksi kaksosilla ylimääräiset kilot varastoituvat samoihin paikkoihin. Sisälmysrasvan kertymiseen vaikuttavat useat geenit yhdessä ja erikseen.

  - Jos lantionympärys on selvästi  vyötäröä suurempi, se suojaa insuliiniresistenssiltä, sanoo sisätautiopin dosentti Antti Virkamäki Helsingin yliopistosta.

Hoikatkin vaaravyöhykkeessä

Omenavatsaisuus ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka altistaa metaboliselle oireyhtymälle, vaan elimistön tapahtumat ovat mutkikkaampia. Jopa tasaisen tanakka tai hoikkakin voi sairastua.

- Vatsaontelon rasvan määrä ei kuitenkaan kaikilla ole suhteessa havaittaviin aineenvaihdunnan muutoksiin, Virkamäki huomauttaa.

Haitallisinta näyttäisi olevan maksaan ja haimaan pakkautuva rasva. Magneettikuvien mukaan sekä pulskilla että hoikilla voi olla vikapaikkaan kertynyttä rasvaa. - Se heikentää elimistön kykyä reagoida insuliiniin, Antti Virkamäki sanoo.

Rasvojen luontainen varasto on rasvasolu, ja siitä rasvapisara voi vallata jopa 99 prosenttia. Muut elimistön solut eivät kestä tällaista kertymistä. Niiden sisäinen viestiliikenne takkuaa.

- Pienikin määrä rasvaa häiritsee maksasolun toimintaa, Virkamäki kertoo. - Kun maksasolun painosta kymmenesosa on rasvaa, solu ei enää reagoi insuliiniin eikä pysty vääntämään sokerihanaansa kiinni.

Rasvan kertyminen heikentää myös solujen sokerinkäyttöä. Haimassa rasva lamaa solujen insuliinituotantoa.

Virkamäen mukaan on viitteitä siitä, että uudet diabeteslääkkeet, glitatsonit, vaikuttavat edullisesti rasvan jakautumiseen. Hoidon aikana maksan rasvapitoisuus alenee. Ihmisen rasvasoluihin sitoutuvat glitatsonit ilmeisesti parantavat solujen insuliiniherkkyyttä.




Vauhtia vatsamakkaroihin

"Rasvarenkaani ei tottele dieettiä eikä jumppaa. Mitään ei ole tehtävissä."

Väärä luulo! Lihavuustutkija Mikael Fogelholmin mukaan vatsamakkaroista pääsee eroon huo-mattavasti helpommin kuin peffan ja reisien läskeistä. Kohtuullinen, 5-10 prosentin painon-pudotus sulattaa osan makkaroista.

Tärkeintä on ruokavalion kevennys, mutta mitä enemmän liikkuu, sitä nopeammin vyötärö kapenee. Fyysisen aktiivisuus tuottaa hormo-naalisen tasapainon, joka edistää vatsa-rasvojen hajoamista.

Omenavatsaisen ei kannata riuhtoa vatsa-lihaksia, vaan valita kohtuullisen reippaasti ras-voja kuluttava liikuntamuoto, kuten kävely, pyöräily tai hiihto.

Tervettä rasvaa tarvitaan

- Oikein toimiva rasvasolukko on ihmiselle välttämätön, korostaa Virkamäki, jonka tutkimusryhmän havainnot saavat selustatukea myös monista eläinkokeista.

Geneettisesti rasvasoluttomiksi muunnellut hiiret varastoivat ylijäämäenergian pelkästään sisäelimiin ja lihaksiin sekä potevat metabolista oireyhtymää ja diabetesta. Rasvakudoksen siirto jyrsijäsisaruksilta tervehdyttää tilanteen. - Kudos imuroi elimiin kertyneen rasvan ja samalla koko aineenvaihdunta korjaantuu, Virkamäki kertoo.

Ihmisillä on suuria eroja siinä, mihin heidän rasvansa luontaisesti kertyy. Voidaan ajatella, että tehokkaat rasvasolut säilövät rasvan pahojen päivien varalle mutta huonosti toimivat rasvasolut perinyt yksilö joutuu hilloamaan ylijäämäenergian maksaan, haimaan ja lihaksiin. Molemmista kertymätavoista voi olla haittaa terveydelle.

- Lihavuutta suosivasta perimästä oli pulakausina etua, mutta hyvinvointivaltioissa se on haitallinen evoluution jäänne, Antti Virkamäki painottaa.

1980-luvulla toteutettu karu paastokoe osoittaa hyvin omenavatsan edut. Lihavuuteen taipuvat ja insuliiniresistentit hiiret kestivät nälkäkuuria hengissä puolet pidempään kuin insuliinille herkät serkkunsa. - Laiskanpulskea aineenvaihdunta suojasi hiiriä, jotka yltäkylläisyydessä sairastuisivat diabetekseen, Virkamäki sanoo.

Sukurasite ratkaisee riskin

Vaikka omenavatsa ei siis ole ainoa riskin merkki ja vaikka kaikki omenavatsaiset eivät sairastu, kumpu on kuitenkin metabolisen oireyhtymän selvin yksittäinen ennakkovaroitus.

Metabolisesta oireyhtymästä on tullut pysyvä vitsaus kaikkiin läntisiin teollisuusmaihin. Suomessa 20-30 prosentilla yli 40-vuotiaista miehistä on tämän vaivan piirteitä.

Virkamäen mukaan helpoin tapa tarkistaa oma periytyvä riskinsä on perhealbumi. Varsinkin jos alle 50-vuotiailla sukulaisilla on esiintynyt diabetesta ja valtimotauteja, kannattaa pitää varansa. - Aikuisiän diabetes voi puhjeta myös nuorelle ja hoikalle, jos elimistö kerryttää hanakasti rasvaa sisäelimiin.

- Perimälleen ei tietysti voi mitään, mutta keskivartalolihavuutta voi ehkäistä syömällä terveellisesti ja opettelemalla sietämään nälän kutitustakin. Diabetesta voi torjua päivittäisellä pikku liikunnalla.







Sisältö jatkuu mainoksen alla