Jos kukaan ei vastustaisi työelämän muutoksia, työpaikoilla olisi nykyistä enemmän turhaa tohinaa ja turhautuneita työntekijöitä.





Firman johto on kutsunut henkilöstön tiedotustilaisuuteen kuulemaan uudesta strategiasta, joka merkitsee tiukkaa kulukuuria ja joidenkin toimintojen lopettamista. Toimitusjohtaja selvittää ratkaisun taloudellisia taustoja pitkään, mutta vaikutukset työntekijöihin käydään läpi pikaisesti. Kun tulee kysymysten vuoro, ensimmäisenä kätensä nostaa talossa toistakymmentä vuotta työskennellyt asiantuntija.

- Eihän tässä ole mitään järkeä! Vastahan tässä on päästy hommiin edellisen myllerryksen jälkeen.
Fiksu johtaja kuuntelisi kommenttia herkällä korvalla, mutta usein näin ei käy. Epäilijät leimataan marisijoiksi, ja näkemykset sivuutetaan.


Reaktio on harkittu

- Vastarinnassa on kuitenkin paljon hyvää ja rakentavaa. Siitä voitaisiin saada esiin hiljaista tietoa, jota mikään suunnittelukoneisto ei muuten pysty imuroimaan päätöksenteon tueksi, sanoo valtiotieteiden tohtori Pekka Mattila, yritysten muutosjohtamisesta väitöskirjansa tehnyt sosiologi.

Yritysjohdon valmentajana toimiva Mattila korostaa, ettei muutosvastarinta ole primitiivireaktio, vaan perustuu aina rationaaliseen pohdintaan, johon vaikuttavat sekä kokemukset ja niistä syntynyt - tai syntymättä jäänyt - luottamus organisaatioon, johtoon, työkavereihin ja itseen että tulevaisuuden odotukset. Yhdessä niistä syntyy asennoitumistapa, jota Mattila nimittää työntekijän muutossuhteeksi.


Yritys tarvitsee jarrut

Arkikokemuksen perusteella tuntuu, ettei enää ole työpaikkaa, jossa ei olisi käynnissä jokin muutoshanke. Pekka Mattilan mukaan "muutosta on putkessa saman verran kuin ennenkin, mutta virtaus on nopeutunut" - paljolti siksi, että tekniikka on parantanut kykyämme toteuttaa muutoksia.

- Me kiihdytämme sitä venyttämällä työpäivää ja lisäämällä tavoitettavuutta. Tällöin asiat palaavat pöydällemme nopeammassa syklissä kuin aiemmin.

Koko ajan yleistyvässä tietotyössä muutos ei tarkoita uusien koneiden ostamista, vaan organisaatioiden ja prosessien piirtämistä uusiksi. Näistä koituvat kustannukset eivät ole yhtä ilmeisiä kuin aineelliset hankintamenot. Se hämää pomoja, ja he käynnistävät muutoksia entistä herkemmin.

- Tuotetaan paljon paperia ja saadaan aikaan sisäistä tohinaa, Mattila hymähtää.

Vielä enemmän tohinaa syntyisi, jos porukassa ei olisi liikkeitä tasoittavia epäilijöitä. Silloin muutosaktivistit toteuttaisivat epäkypsiä ja radikaaleja uudistuksia, joissa ei olisi testattua käyttövoimaa.

Mattilan mukaan yritys ilman muutosvastarintaa olisi kuin auto, jossa on raju ohjaustehoste mutta ei jarruja lainkaan.

- Yksikään avaruussukkula ei lentäisi, jos niitä ei olisi suunniteltu epäilyksen kautta, Mattila muistuttaa. - Jos meiltä puuttuisi luontainen epäily, "tokkopa tämä toimii", me turhautuisimme epäonnistumisiin, joita aina tulee vastaan. Epäily on henkinen selviytymiskeino.


Kyselijä kantaa vastuuta

Organisaatiouudistuksissa helpoimpina työntekijöinä pidetään muutoksen kannattajia, ja esimiesten näkökulmasta he ovatkin vaivattomia johdettavia. Pekka Mattila korostaa kuitenkin epäilijöiden arvoa. Heillä on usein pitkä työhistoria, he ovat sitoutuneet yhteisöön ja he kantavat siitä vastuuta. He haluavat välttää vakavat virheet ja ovat siksi valmiit taistelemaan yhteisön hyväksi.

- Eivät he muuten näkisi vaivaa ja kerjäisi itselleen vaikeuksia nostamalla kätensä aina niissä kohdissa, joissa pomo ei enää toivoisi kysymyksiä.

Pitkän kokemuksensa ja pätevyytensä ansiosta epäilijöillä on luontaista auktoriteettia, jota he ovat "kansantribuuneina" tottuneet käyttämäänkin. Mattilan mukaan epäilijät ovat mielipidejohtajia - hyvässä ja pahassa. Pahassa silloin, kun he kritiikillään levittävät epäluulon ilmapiiriä senkin jälkeen, kun muutos on käynnissä.

Useimmiten epäilijät ovat kuitenkin käytännöllisiä ihmisiä eivätkä turhaan hakkaa päätään seinään - toisin kuin ajatusmaailmaltaan mustavalkoinen oppositioporukka, joka jarruttaa uudistuksia viimeiseen asti ja seisoo lopulta napit vastakkain myös työkavereidensa kanssa. Jatkuva marmatus ja töiden jarrutus ovat viimein liikaa myös kollegoille, vaikka alussa muutoksen vauhtia olisi päivitelty yhdessä.

- Työyhteisö alkaa pistää jäsentään kuriin ja saattaa käydä valittamassa hänestä esimiehellekin. Työkaverit voivat olla paljon ankarampia kuin esimiehet, Mattila tietää.


Ylin johtokin epäilee

Työyhteisössä muutoksen moottorina on tavallisesti yrityksen johto, mutta yllättäen senkin keskuudessa esiintyy paljon muutosvastarintaa.

- Aktivistit sopivat vetovastuuseen muutosvaiheessa olevissa yrityksissä. Vakiintuneissa organisaatioissa korkeimmat paikat on miehitetty seurailijoilla ja epäilijöillä, Pekka Mattila sanoo.

Hänen mukaansa johtajat voivat myös muuttua. - Johtajuuteen liittyy usein narsismi, joka on tavallisesti muutoksen jarru. Jos idea ei vastaa omaa näkemystä, sen on pakko olla toissijainen.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Meitä on neljään lähtöön


Useimmat meistä asennoituvat työelämän muutoksiin itselleen ominaiseen tapaan. Muutostutkija Pekka Mattila jakaa meidät neljään tyyppiin.

- Epäilijöitä 30-50 %
Hyödyllisiä vastarannan kiiskiä. Suhtautuvat muutoksiin varauksin, usein hyvin perustein. Kyseenalaistavat motiiveja terveellä tavalla.

- Aktivisteja 10 %
Muutoksen vetureita. Käynnistävät uudistuksia innokkaasti, vaikka toimeenpano ei ole heidän vahvimpia puoliaan. Myös vauhtisokeus voi vaivata.

- Seurailijoita 30-50 %
Porukan hiljainen enemmistö. Tarkkailee tilannetta ja lähtee mukaan, jos uudistuksille on olemassa riittävät perusteet.

- Oppositio 5 %
Piintyneitä vastarannan kiiskiä. Asettuvat aina poikkiteloin ja näkevät muutoksissa vain kielteisiä puolia.


Kaviosalaatti lykkää jo kukkaa


Tulppaanien, narsissien ja muiden ulkomaisten kevätkukkien loisto jättää armotta varjoonsa tienpenkoilla ja joutomailla kukkivan pienoisen leskenlehden. Sen suomuiset kukkavanat ovat niin paksut ja lyhyet, ettei sinänsä sievistä mykeröistä millään saa kaunista kimppua. Paljaat kukat vaikuttavat yksinäisiltä ja hylätyiltä, kun ei niillä ole lehtiä turvanaan. Lehdet ovat kyllä vahvat ja komeat, mutta ne nousevat maasta vasta myöhemmin, kun keltaiset kukat ovat enää muisto vain.


Kansan parissa leskenlehti on niin laajalti tunnettu kasvinnimi, että sen täytyy olla vanha, mutta muitakin nimiä löytyy. Esimerkiksi kylmäkukka ja kirsikukka viittaavat kukinta-aikaan. Leskenlehti nousee esiin aurinkoisilta paikoilta, joilta kirsi eli routa ensin sulaa.


Hevoseen viittaavat nimet, esimerkiksi hevoisenkavio, kaviolehti ja varsanjalka ovat tavallisia vanhassa kirjallisuudessa, ja tämä panee epäilemään, että ainakin osa niistä on oppitekoisia. Pikainen vertailu osoittaa, että kasvin lehden muoto ja kavion painallusta muistuttava kuviointi ovat innoittaneet nimenantajia muuallakin.
Ruotsissa leskenlehti on hästhov eli ’hevosenkavio’, englannissa coltfoot eli ’varsanjalka’ ja saksassa Huflattich eli ’kaviosalaatti’. Saksan sanan jälkiosa herättää kysymyksen, voiko leskenlehteä syödä, ja totta vieköön: ainakin kirjallisten lähteiden mukaan sen suurista lehdistä voi valmistaa esimerkiksi kaalikääryleitä muistuttavan aterian.


Itse asiassa leskenlehti on ikivanha terveyskasvi. Sen latinankielinen sukunimi Tussilago on muodostettu sanasta tussis, ’yskä’. Myös Suomen kansa on osannut valmistaa leskenlehdestä rohtoja hengitystievaivoihin. Tästä todistavat nimet yskäheinä ja yskäruoho.


Leskenlehdestä löytyy myös muunlaista ytyä. Perinne kertoo, että kun lehtiruusukkeen kuivaa ja muokkaa sopivasti, siitä saa erinomaista taulaa, varsinkin jos mukaan sekoittaa hiukan ruutia. Tätä ei kuitenkaan kannata kokeilla kotona. Ties vaikka kasvin nimi viittaisikin yliannostuksen vaaraan.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.