Vanhemmat käyvät vauva-hautomossa ihailemassa pikkuistensa kasvua. Kunnes koittaa mykistävä hetki: syntymä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2009


Siellä se köllöttelee. - Voi miten suloinen, huokaavat tulevat vanhemmat.

24-viikkoinen tyttösikiö imee peukaloaan. Elimet ovat jo täydellisesti kehittyneet, keuhkoja lukuun ottamatta. Vielä pitää odottaa 16 viikkoa. Sitten vauva on valmis.

Yliopistosairaalan vauvahautomossa on muitakin onnekkaita seuraamassa vauvojensa kehittymistä. Sikiöt uiskentelevat keinokohduissa, jotka lilluvat akvaarion näköisissä laatikoissa.

Vielä reilut parikymmentä vuotta sitten ajatus vauvojen kasvattamisesta elimistön ulkopuolella kuulosti absurdilta. Nyt moni hymähtää epäluuloilleen: historia toistaa itseään. Koeputkihedelmöitystäkin pidettiin aikoinaan utopistisena ajatuksena, vaikka Aldous Huxley visioi sen jo 1932 kirjassaan Uljas uusi maailma.

Miljoonat ihmiset haukkoivat henkeään, kun ensimmäinen koeputkilapsi Louise Joy Brown syntyi he
inäkuussa 1978. Onnistumista seurasi koeputkihedelmöitysten buumi, ja 2008 jo arviolta neljä miljoonaa lasta oli saanut alkunsa koeputkessa.


Apua erilaisille lapsettomille

Vanhemmat käyvät sairaalassa ahkerasti seuraamassa vesojensa kehittymistä.

Tulevien isien ja äitien joukko on kirjava. Useimmat ovat kärsineet lapsettomuudesta vuosikausia. Joiltakin äideiltä on poistettu kohtu sairauden, esimerkiksi syövän tai myoomien, vuoksi. Osa on löytänyt elämänkumppaninsa vasta keski-iässä. Joukossa on myös yksinäisiä naisia ja miehiä sekä lesbo- ja homopariskuntia.

Välillä katselijat päästävät ihastuneita huudahduksia, kun joku sikiöistä ryhtyy leikkimään sormillaan tai sivelee päätään. Yhdellä on hikka.

Heinäkuussa 2008 osa Nature-lehden haastattelemista tutkijoista visioi, että keinokohdut tulevat käyttöön seuraavina kolmena vuosikymmenenä. Vauvan kasvattaminen naisen elimistön ulkopuolella herätti kuitenkin pelkoja. Miten käy sikiön psyykkisen kehityksen? Äidin ja sikiön raskaudenaikaista suhdetta pidettiin tärkeänä vauvan sosiaalisten taitojen kehittymiselle.

Jotkut arvelivat kehityksen vievän lainsäädäntöön, jonka mukaan aborttia haluavan on kannettava vauva kohdussaan loppuun saakka tai se siirretään keinokohtuun kasvamaan ja annetaan sitten adoptoivaksi. Entä otettaisiinko alkoholisti- tai huumeäitien sikiöt huostaan?


Alkiot tehdään laboratoriossa

Osa ihmisistä vastustaa edelleen keinokohtuhoitoja epäeettisinä ja liian kalliina. Toisaalta monet uskonnolliset ryhmät toivottivat keinokohdut tervetulleiksi: sikiötä ei enää tapeta, vaikka tehdään abortti, vaan se voi jatkaa kehitystään keinokohdussa.

Suurin osa lapsista kehittyy edelleen "luomusti" naisen kohdussa. Tosin hedelmöitys tapahtuu yhä useammin - noin joka kolmannessa tapauksessa - koeputkessa. Aikoinaan vitsailtiin periytyvästä hedelmättömyydestä. Nyt vitsi ei enää naurata.

Tutkijat osasivat ennustaa jo 2000-luvun alkuvuosina, ettei alkioiden tekeminen ole enää tulevaisuudessa ongelma. Vaikka vanhus voi halutessaan tulla isäksi tai äidiksi. Vuonna 2020 kohua herätti rikas kiinalainen liikemies, joka teki lapsen kuolleen vaimonsa kanssa.

Jos siittiöistä on pulaa, voidaan tehdä kloonivauva. Lasta haluavalta otetaan ihosolu. Siitä siirretään tuma munasoluun, josta oma tuma on poistettu. Munasolu ärsytetään kemiallisesti jakaantumaan, ja syntynyt alkio siirretään kasvamaan kohtuun.

Eikä munasolujenkaan puute estä äidiksi tulemista. Kymmenisen vuotta sitten hedelmöityshoidoissa ryhdyttiin soveltamaan menetelmää, jonka avulla aikuisen soluista, esimerkiksi ihosoluista, voidaan erilaistaa siittiö- tai munasoluja. Läpimurto tapahtui oikeastaan jo 2007, kun tutkijat palauttivat aikuisen ihosoluja kantasoluiksi. Nyt menetelmää käytetään lääketieteessä laajasti.


Kohdun soluja biomateriaalin pintaan

Ruokatunti loppuu. Tulevat vanhemmat kiiruhtavat työpaikoilleen. Työtoverit ihastelevat kuvia, joita vanhemmat esittelevät keinokohdussa kasvavasta jälkeläisestään. Lähipiiri tietää, miten hartaasti tätä vauvaa on toivottu.
Vanhemmat saavat olla kiitollisia Cornellin yliopiston professorille Hung-Ching Liulle. Ilman häntä he olisivat luultavasti joutuneet hautaamaan vauvahaaveet.

Liu kasvatti jo 2003 lähes täysiaikaisen, liikkuvan ja hengittävän hiirenpoikasen kohdun ulkopuolella. Poikanen ei kuitenkaan jäänyt eloon. Samana vuonna tehdyssä kokeessa myös ihmisalkio kiinnittyi keinokohtuun ja lähti kasvamaan, mutta Liu joutui keskeyttämään tutkimuksen kuuden päivän kuluttua tiukan lainsäädännön vuoksi. Tästä kuitenkin alkoi tutkimus, joka muutti maailmaa.

Keinokohtu tehdään kasvattamalla ihmisen kohdun limakalvosoluja biomateriaalista tehdyn pyöreän kehikon pintaan. Solut kasvavat ravinteiden ja hormonien avulla kudokseksi, ja samalla kollageenista ja kondroitiinista tehty tukirakenne hajoaa.

Liu suunnitteli alun perin, että sikiöt voitaisiin tietyssä vaiheessa siirtää keinokohtuineen takaisin naisen elimistöön. Koska kohdun limakalvosolut olisivat naiselta itseltään, hyljintää ei syntyisi.


Keinoistukka alkoi kilikokeista

Liun kanssa samoihin aikoihin keinokohtua kehitteli myös japanilaisprofessori Yosinori Kuwabara. Hän halusi auttaa naisia, jotka kärsivät toistuvasti keskenmenoista tai pahasti ennenaikaisista synnytyksistä.

Kuwabara valmisti vuonna 2000 akryylilaatikon ja täytti sen kehonlämpöisellä liuoksella, jossa oli natrium- ja kaliumkloridia, glukoosia ja proteiineja. Hän kasvatti keinokohdussaan nelikuukautista vuohen sikiötä, joka oli poistettu emosta keisarileikkauksella. Sikiön napanuora liitettiin keinotekoiseen istukkaan, joka pumppasi sikiölle verta, happea ja ravinteita sekä poisti kuona-aineita.

Osa kileistä selvisi Kuwabaran keinokohdussa kolmen viikon ajan, syntymäänsä saakka, mutta niillä oli epämuodostumia tai keuhko-ongelmia. Ilmeisesti 42 litran laatikko oli liian iso, jolloin sikiöt liikkuivat, saivat happea ja nielivät lapsivettä liikaa. Kuwabara luopui tutkimusaiheesta, mutta toiset tutkimusryhmät jatkoivat puurtamista.
Tämän työn ansiosta ovat kehittyneet nykyiset keskoshoidot: keinoistukat ja uudenaikaiset keskoskaapit. Kun vielä vuonna 2009 oli äärimmäisen harvinaista, että 22. raskausviikolla syntynyt selvisi hengissä, nyt näin pienten keskosten selviäminen on jo arkipäivää.


Syntymä on ihme

Hetki on maaginen. Vanhempia jännittää. Keinokohdussa nukkuva 40-viikkoinen tyttövauva on valmis syntymään.
Lääkärit ja hoitajat tarkkailevat sikiön sydänkäyrää ja elimistön toimintaa kuvaruudulta. Kaikki näyttää olevan kunnossa. Lääkäri tekee varovaisen viillon. Kohdun kalvo menee rikki ja lapsivesi sekoittuu ympäröivään liuokseen.

Kätilö nostaa vastasyntyneen syliinsä. Vauva nikottelee ja vaikertaa hiljaa: - Äää, äää, äää.

Hengitystiet putsataan ja vastasyntynyt pannaan keskoskaappiin, jossa sen keuhkojen ja sydämen toimintaa tarkkaillaan. Keskoskaapissa tyttövauva köllöttelee pari päivää, sitten keuhkot pärjäävät omillaan.

Äiti on onnellinen saadessaan vauvan syliinsä imetettäväksi. Hormonihoito on tepsinyt, ja rinnoista heruu maitoa pikkuisen suuhun.

Vauvoja tarkkaillaan osastolla viikkoja syntymän jälkeen. Koska menetelmä on ollut käytössä vasta muutaman vuoden, kaikista ongelmista ei ole päästy. Hengitysvaivat ovat vielä melko yleisiä. Epämuodostumia ei onneksi enää juuri ilmene.


Kansa kauhisteli aikansa

Yli kolmekymmentä vuotta on kulunut siitä, kun keinokohtujen kehitystyö alkoi. Osa kehittelijöistä uskoi, että tuloksia saataisiin paljon nopeammin.

Hung-Ching Liu toivoi The Observer -lehdessä 2002 luovansa kokonaisen keinokohdun jo muutamassa vuodessa. - Naiset, joiden kohtu on vaurioitunut, saavat silloin ensimmäistä kertaa mahdollisuuden saada lapsia, hän sanoi.

Muutaman vuoden päästä, 2006, israelilaisprofessori Frida Simonstein peräsi jo Medicine, Health Care and Philosophy -lehdessä eettistä keskustelua keinokohduista: - On vain ajan kysymys, milloin joku tutkijoista, tahallisesti tai tahattomasti, löytää oikeat vastaukset ja ja päästään yli ongelmista, jotka nyt estävät sikiön kasvattamisen elimistön ulkopuolella.

Julkinen polemiikki aiheesta räjähti kuitenkin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin. Silloin ensimmäiset onnistuneet eläinkokeet saivat paljon julkisuutta. Tapahtui sama kuin 1997, kun tieto Dolly-lampaan kloonaamisesta levisi. Kansa heräsi ottamaan kantaa: osa innostui ja osa kauhistui.

Nyt kohu on jo laantunut, vaikka osa suhtautuu edelleen keinokohtuihin kielteisesti.


Lopultakin omaan kotiin

Tyttövauva imee ahnaasti tuttia. Uni on tulossa. Vanhemmat pakkailevat. Kohta lähdetään sairaalasta kotiin.
Vauva ei muistele, missä on sikiöaikana kehittynyt, eikä pohdi eettisiä kysymyksiä. Sille tärkeintä on vanhempien läsnäolo, uni, kuiva vaippa ja täysi maha.

Tästä alkaa elämä.


Mari Heikkilä on maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti, mikrobiologi ja Mediuutiset-lehden toimittaja.


Kohdunsiirto ja keinoistukka tulevat ensin


Jotkut tutkijat uskovat keinokohtujen olevan osa tulevaisuutta, toiset suhtautuvat skeptisesti. Helsingin yliopiston kehitysbiologian professori Hannu Sariola ei usko niiden toteutuvan ainakaan lähivuosikymmeninä: - Pidemmälle ei kai kenenkään ihmisen kaukonäkö riitä, scifikirjailijoita lukuun ottamatta.

Toisaalta Sariola arvelee, että puutteellista istukan toimintaa tukevia keinoistukoita voi tulla käyttöön.

Tampereen yliopiston synnytys- ja naistentautiopin professori Pentti Heinonen puolestaan pitää keinokohtuja mahdollisina. Tosin ei vielä vuonna 2030.

- Vaatii vielä paljon perustutkimusta, jotta kohdun ulkopuolelle saadaan luotua vastaavat olot kuin kohdussa raskauden aikana. Mutta jos tutkimustyöhön panostetaan enemmän, moni ongelma voi ratketa piankin, Heinonen otaksuu. Hän uskoo menetelmää käytettävän koe-eläimillä vuoteen 2040 mennessä.

Heinosen mukaan kohdunsiirrot tulevat nopeammin käyttöön: - Onnistunut kohdunsiirto tehtäneen ihmiselle viiden vuoden sisällä, ja menetelmä on kliinisessä käytössä 2030.


2030 ehkäistään täsmämolekyyleillä


Useilla nykyisillä ehkäisymenetelmillä on sivuvaikutuksia tai niiden teho on huono. Kondomi on hankala käyttää, hormoneilla on haittansa, eivätkä kierukatkaan miellytä kaikkia.

Tulevaisuuden ehkäisykeinot eivät ole hormonaalisia. Vuonna 2030 käytettäneen täsmämolekyylejä, joiden kohteena on jokin lisääntymisessä tarvittava proteiini. Ne estävät esimerkiksi munasolujen kypsymisen tai siittiön pääsyn munasolun sisään.


Keinokohtu herättää aborttikysymyksen




Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2009

Suuri tulevaisuuden kysymys on, mitä tapahtuu aborttioikeudelle.

- Jos syntymätön lapsi voisi selvitä kohdun ulkopuolella, abortointi olisi oikeastaan tappamista ja se tulisi siis kieltää, sanoo Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian dosentti Tuija Takala.

Jo nyt pitäisi herätä pohtimaan syntymättömän lapsen oikeuksia. Keskoshoidot ovat kehittyneet: samanikäisiä sikiöitä, joita voidaan eritysperustein abortoida, pystytään jo pelastamaan.

- On kuitenkin ongelmallista, jos syntymättömän lapsen moraalinen arvo liitetään sen mahdollisuuksiin selvitä kohdun ulkopuolella. Se tarkoittaa, että kuusikuukautisella sikiöllä on Suomessa enemmän arvoa kuin jossakin kehittyvän maailman maassa.


Äidin voi korvata

Keinokohdussa jokainen hedelmöitynyt munasolu voisi periaatteessa kehittyä ihmiseksi. Hedelmöityshoidoissa tuotettujen alkioiden tuhoaminen tuskin tulisi enää kyseeseen.

Abortteja ei varmaankaan haluttaisi kieltää kokonaan. Siitä seuraisi vaikea kysymys: kuka päättää periaatteessa elinkelpoisten mutta ei-toivottujen alkioiden ja sikiöiden kohtalosta?

- Niin kauan kun alkio kehittyy naisen sisällä, on selvää, että hänellä on suurin päätäntävalta. Kun raskaus siirretään naisen ruumiin ulkopuolelle, kysymys monimutkaistuu.

Oma ongelmansa on, mitä tehdä, ellei äitiä pidetä soveliaana äidiksi esimerkiksi päihderiippuvuuden vuoksi. Jos lapsen siirto "turvaan" käy päinsä, joku sitä varmasti ehdottaa.


Tasa-arvo lisääntyisi

Keinokohdut vaikuttaisivat sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Naiset on kautta aikojen nähty potentiaalisina äiteinä, mikä on keskeisiä syitä työelämän epätasa-arvoon. Keinokohtu myös parantaisi miesten mahdollisuuksia lisääntymiseen. Tuija Takala ei olisi kehityksestä pahoillaan:

- Näkisin mielelläni maailman, jossa olisimme kaikki ensisijaisesti ihmisiä. Vanhemman roolin - sosiaalisen, geneettisen tai biologisen - voisimme valita silloin kuin haluaisimme ja sellaisena kuin se on osa meidän omaa ihmisyyttämme. Minusta tämä olisi tasa-arvoa.

Takala uskoo, että tulevaisuudessa kynnys vanhemmuuteen madaltuu. Oikeus uusien tekniikoiden käyttöön on luultavasti yhä useammalla - ainakin periaatteessa.

-  Keinokohdussa ongelmaksi muodostuu hinta: kallista palvelua tuskin voidaan tarjota kaikille haluaville.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.